Oma blogiluettelo

lauantai 28. helmikuuta 2009

Antenni ja antenni


http://www.sherweng.com/table.html

Täältä löytyy Receiver Test dataa, museo rigeihin saakka. Josta paljastuu tosiseikka ettei tiettyjen valmistajien tuotteet ole parantuneet vuosien varrella tässä taulukossa mitattujen ominaisuuksien osalta ollenkaan, vaan jopa huonontuneet.
Noissa vanhoissa radioissa jotka pärjäävät tässä vertailussa, ei ehkä ole niitä kaikkia ominaisuuksia, joita nykyaikainen käytettävyys saattaa vaatia. Useista puuttuu pc:llä ohjaamisen mahdollisuus, mutta niitä ei kaikki tarvitsekkaan. Onneksi joukossa on uusi valmistajina Elecraft ja Flex-radio. Näitä kahta viime mainitun valmistajan radiota en ole luonnossa nähnyt saati kuunnellut.

DX- ja kilpailu workintaa olen harrastanut, jossa on osa-alueita josta muodostuu kokonaisuus. Jonka muodostavat workkijan taidot, jotka ajan myötä yleensä kehittyy myönteiseen suuntaan. Itse rigin suoritusarvot ja niiden ominaisuuksien käyttämisen osaaminen eri tilanteissa. Ja antenni, jonka merkitystä ei voi vähätellä. Näistä muodostuu kokonaisuus josta muodostuu aseman suorituskyky. Sitäkin on suhteutettava bandin, ajan ja kelin mukaan.

K5D workinnassa tuo tuli hyvin esille, parhaimmillaan asema tuli 20 m ssb jopa yli ysin signaalilla, mutta ei vaan qson saaminen ollut helppoa, siis jossain muuallakin kuultiin hyvin, tässä tapauksessa koko EU kuuli sen hyvin ja lähetteet oli samoilla lukemilla K5D:llä, joten siinä sai kutsua.

Toinen ääripää K5D workkimisesta oli 30 m, asema kuului mutta ei mittari hievahtanutkaan yhteys vaan syntyi, käsittääkseni keli oli silloin vain tänne pohjoiseen EU:n suuntaa. Ja siitä välistä ehkä 15 m ssb qso, jossa ajoittain mittari näytti jotain pientä, jossa kelipiikki sattui paikalleen, taisi olla kuultavissa noin puolituntia.

Tässä hyvä esimerkki antennin merkityksestä. Hannu OH1XX kutsui taajuudella 3502 cq dx siinä kahdeksan maissa lauantaina aamulla, jota siinä taustalla kuuntelin kun näitä riviä kirjoitin. Vastauksena Hannun kutsuun tuli LU6YCB täälläkin hyvin luettavissa, olihan kelipiikin aika. Muutaman minuutin päästä, uusi cq dx tuli Hannulta ja siihenkin tuli vastaus, josta en kyllä saanut mitään selvää, kuulin että joku vastasi. Hannun vastauksesta kuulin että kutsuja oli K8KYZ. Sen tiedän että Hannulla on 80 m kuunteluun oma antenni, tietysti kyseisen yhteyden kohdalla en osaa sanoa oliko se nyt käytössä. Minä kuuntelin dipolilla, ei muutakaan ole tarjolla. Tietysti meillä on noin kahden- tai kolmen kymmenen minuutin ero kelipiikissä. Mutta antennilla ja antennilla on eroja, vaikka ei niitä ns. antenneja oteta lukuun ollenkaan.

73, Pertti OH5TQ

perjantai 27. helmikuuta 2009

Yhteisöllisyydellä rahastusta ja saneerausta


DailyDX bulletiini on perustanut oman Twitter listan. http://twitter.com/dailydx.
Twitterista tietoa. http://en.wikipedia.org/wiki/Twitter tai täältä. http://tvnewsradio.com/blogi/?p=633

Niin kuin muiden listojen, tämänkin mielenkiintoisuus on suhteessa sen käyttäjien määrään ja heidän innosta kirjoittaa listalle määritellyistä aiheista. Tuo merkkien määrä sopivasti rajoittaa pitkien vuodatuksien virtaa.

Kyllä tällä G-merkillä on suuri halu hallita kaikkea mitä netissä tapahtuu ja sopivasti tuotteitaan ristiin markkinoiden saada uusia asiakkaita. Ja hallita heidän kirjoittelun tuloksia, ilman maksuvelvoitetta. Tai ainakin tehdä yrityksiä sopimuksien muuttamisesta siihen suuntaan. Mihin se johtaisi, kirjoittelu tyrehtyisi, ei olisi tuotoksia joita voisi hyödyntää. Tosin ei se yhdessä kvartaalissa tapahtuisi, joten vaikutukset tapahtuisivat hitaasti ja siihen mennessä olisi taas uusia rahastuskeinoja ideoitu, tai sieltä ideapankista otettu uusia koemarkkinointiin.

Veijoa epäilyttää nykyisen elintason kestävyys - Tekniikka&Talous
http://www.tekniikkatalous.fi/viihde/veijo/article237787.ece?s=r&wtm=-27022009

Voi Veijo! Meillä on tämä kansankapitalismi. Siinä kaikille annetaan mahdollisuus osallistua pohjoismaisen hyvinvointi valtion talouden tukemiseen, koska markkinatalous sitä vaatii, ei vielä hätää veronmaksajia maa pullollaan- talkoisiin vaan ja heti.
Kansankapitalismissa veronmaksaja on osakkeenomistaja, jonka osakkeiden määrän valtio määrittelee joko sosiaalisin perustein, tai kiinteistöveron mukaan riippuen mitkä puolueet ovat hallituksessa.

Taitaa minulla olla K5D vieroitusoireita, kun aiheet ovat maan taloudentilassa. Näillä oireilla ja rahoitusmalleilla, ei ole mitään yhteyttä yhteyttä SRAL nykyiseen taloudelliseen tilaan, tai tulevaisuuteen.

73, Pertti OH5TQ


KP5 jälkeen KP1 mutta milloin?


Katso tarkkaan K5D qsl-ohjeet, vaihtoehtoja on tarjolla useita miten menetellä, mutta yleisenä huomiona on sähköisten vaihtoehtojen määrä, viimeisenä LoTW jakelu 2010. Kyllä tuon qson määrän kuittauksissa on syytä huomioida valtava työmäärä jos kaikki etanapostilla tulisi ja lähtisi. Tässäkin on siirrytty uuteen aikaan ja palveluihin, joista voi valita itselleen sopivan.

Olkoon vaihtoehto mikä tahansa, on heitä syytä muistaa myös selvällä rahalla. Nämä menee K5D projektirahastoon, ja olen melko vakuuttunut, kertymällä on suuri vaikutus myös tulevan KP1 pedition suunnitteluun, aikatauluun ja toteutukseen. Kysymyksessä saattaa olla saman tapainen maihinnousu ja toteutus, jos vain rahoitus saadaan kuntoon. Matkaväsymyksen pituus riippuu varmasti rahoituksesta, jos nykyisillä operaatoreille jää omaan pikkiin selvästi enemmän kuin alussa kaavailtiin, voi uudella reissulla mukana olo jäädä taka-alalle.

Tuntematta mitenkään nyt toteutettua, näin ulkopuolisen silmin, näytti siltä että se helikopterin käyttö oli heillekin yllätys ja lisäsi kustannuksia olennaisesti. Muuten olisi aikataulu mennyt ihan sekaisin ja pahimmassa tapauksessa qsot jääneet pitämättä, jos merenkäynti ei olisi ollut sopiva, paatilla rantautumiseen ja aika olisi mennyt sopivan sään odotteluun. http://www.kp5.us/

Isojen poikien leikkipuistossa jyrisee ja pauhaa:
http://www.duuniauto.fi/artikkelit/article236795.ece?s=u&wtm=da-24022009

73, Pertti OH5TQ
pertti.oh5tq@ gmail.com

torstai 26. helmikuuta 2009

Tilinpäätös K5D osalta


K5D osalta alkaa olla todella viimeiset hetket workkia. Minulla ei valittamista, eikä se valittamalla parane, yhteensä 9 qsoa. 160 – 15 m väliltä kaikki bandit ja uusia kaikki muut bandit paitsi se 15, josta vaan modepinna. 80 m ja 160 m piti ihan itseäni piiskata heräämään ja edes yrittämään sitä yhtä cw qsoa. Kaikki näkyy olevan heidän lokissaan, joten ei huolta. Saattaapi mennä jokunen vuosi seuraavaan kertaan kun saarelle mennään workkimaan, niin oli mittavat järjestelyt ja ehkä kalliitkin, tuo 12 m jäi vielä puutteeseen. Niin se 10 m qso jo aikaisemmilta reisuilta.

En ole mikään 160 tai 80 dx yhteyksien asiantuntija, kyllä tälläkin reissulla oli niihin bandeihin panostettu, ei monellakaan tavallisella asemalla löydy sellaista keppiarsenaali suunnanvaihtoineen ja workkimisenkin osalta myös osaamista löytyi, pari kertaa törmäsin ssb operaattoriin joka vähän etsi tapaa työskennellä pileuppia.

Jos K5D sijaintia ajattelee Karibialla, ei meillä mikään huono paikka ole, meikäläisten kannalta. Jos ajattelee nyt T2:ssa parhaillaan olevaan aktiviteettia, ei meikäläisen ripuloilla sinne olisi mitään asiaa, tuskin kuulisin 160 tai 80 dipoleilla.

Täytteisiä laskiaspullia syödessä tuli mieleen, että miten ne oikein isot, big ,max, super torneiksi rakennetut roskaruoka annokset oikein syödään ilman tarvittavia ruokailuvälineitä. Tosin annokseen ei kuulu peili, muita lasten leluja kuitenkin, joten mahdolliset lähes eläimelliset elämykset jää muiden nautittavaksi.

73, Pertti OH5TQ

keskiviikko 25. helmikuuta 2009

Viime hetkiä topbandilla


Kyllä se vaan siellä jossain kytee, piti illalla käydä vaihtamassa 160 m dipoli koksinpäähän. On keskiviikko aamu, täällä sitä nyt istutaan ja ihmetellään ON4KST lowband chatissa . Miten se K5D täälläkin nousi 1826 luettavaksi, ajaa vain usaa joten ei voi muuta kuin odotella, kello on vartin yli viiden paikallista aikaa. Samaa viestitti chatissa Jussi OH3RF
The LOW BAND chat (by ON4KST) Web 2.0 version. http://www.on4kst.info/chat/index.php

Kyllä tämä 160 m cw kuuntelu K5D osalta on paljon rauhallisempaa kuin 80 m cw:llä, ei ole niitä tunaajia ainakaan niin usein ja tai cq huutajia jotka tulee suoraan taajuudelle vain häiritäkseen pileuppia. Kellon ollessa siinä varttia vaille kuusi alkoi jo EUkin kelvata jenkkien seassa. Selvästi myös signaali on noussut, myös EUsta kutsuvien asemien määrä on lisääntynyt, tai keli kääntynyt siten että ne kuuluu täälläkin.

Aamulla kelipiikki sattuu varmaan tänne samoihin aikoihin koska 80 ja 160 m cw qsot muutaman minuutin tarkkuudella samaan aikaan ja selvästi ennen paikallista auringon nousua. Tarkalleen tasan kello seitsemän paikallista aikaa oli qsot ja aurinko nousee täällä puolituntia myöhemmin. Kuuntelussa en mitään havainnut mitään erikoista piikkiä, tasaisen varmasti se sieltä dipoliin tuli. Auringon nousun aikana asema tuli kyllä selvästi parhaiten jopa S9 ja OHta oli kovasti kutsumassa. Silloin olin jo valmistauduin päivän puuhiin, näyttää siltä että kello 15.00 sa kelipiikki jää kuuntelematta, peukut pystyyn jos sieltä jotain kuuluisi, 12 m bandia tarkoitin.

Tor-Björn OH2BV ehdotti ettei luovuteta ennen kuin peditio on ohi ja silloinkin vielä taputetaan uudelleen esiin, tavalla joka on tyypillistä korkean kulttuurin tapahtumissa.

73, Pertti OH5TQ
pertti.oh5tq at gmail.com

tiistai 24. helmikuuta 2009

Mahtava tarjonta oli K5D, varmaan ehdolla vuoden 2009 peditioksi


Näytti K5D jo menneen 100.000 qsoa rikki ja vielä aikaa on jäljellä. Jos aikataulu pitää paikkaansa on vielä joku asema silloin 26 pv vielä äänessä. Leirin purkaminen siellä on jo pakko aloittaa, koska näyttää että aikarajoista siellä pidetään tarkasti kiinni, vaikka Karibialla ollaankin.
Omalta osalta K5D välitilinpäätöksessä nyt näyttää olevan uusina bandeina 80,40,30 ja 20 sekä uutena 15 ssb mode pinnana ja aikaahan on vielä jäljellä, joten vielä on mahdollisuuksia. Vielä puuttuu 160 ja 12 m ja taitaa jäädäkin, jos kuitenkin tuon 160 m ottaisi kuuntelun kohteeksi aamuisin ja 12 m illansuussa siinä klo 15.00 SA maissa. Eihän tuossa mitään menetä, muuta kuin aikaa.

Tänään tiistaina oli asema myös 12m cw:llä, mutta kelit oli niin nihkeä, ettei edes 15 m signaali kuulunut kelipiikin aikana täällä, suurin kiinnostus katosi kun A-indeksi oli noin korkealla.

Tässä pieni videon pätkä K5D saarelta jossa ei ainakaan hyttyset viihdy, vaikka lämmintä näyttää olevan, eikä pikkupaatilla ole asiaa turvalliseen maihinnousuun. Ja helikopterin käyttö lisäsi retken kustannuksia. http://tinyurl.com/d7mct9.


73, Pertti OH5TQ
pertti.oh5tq at gmail.com




Ja vielä K5D


Tiistaina kello soittamaan jo viidelta ja taas 80 m cw:lle, ssb asema oli 3781 ja tuli vähän nihkeesti ja cw taajuudella oli qrx meneillään. Joten aamukahvit siinä hyvin ehti naattia ja tauko päättyi ja jenkkien ajaminen jatkui. Ei ollut EU:lla mitään jakoa tähän aikaan, ei auttanut muuta kuin odottaa.

Operaattori on varmaan se sama joka oli eilenkin. varsinainen cw-virtuoosi, pileupin pitäjä parhaasta päästä. Siinä ei qsoa pitkään hierottu, kopitti kutsun kerralla ja nopeasti, ehkä signaalitkin vahvoja, koska ei siihen EU mahtunut mukaan ollenkaan. Täällä vain kuunnellaan ja viritellään taajuudella, selvästi alkaa EU hermostua ja A-indeksikin taas noussut neljääntoista, paha juttu.

Ei siellä näköjään sallita päivittäistä qson pitoa samalla bandilla koska muutaman kerran olen kuullut aseman vastaavan että qso on jo ollut. Ovat jo ajaneet yli 100.000 qsoa, mittava määrä puutteita poistettu ja saatu uutta dxcc-maata monille dx-workkijoille.

Vähän yli kello kuutta alkoi EUkin kelvata. Nyt jo pääsin muutamaan otteeseen iskemään mutta ua3-pojat meni aina yli ja jvielä jonossa, taisi olla Moskovassa auringon nousun aika ja sopiva määrä watteja käytössä. Kuitenkin pääsin tämän cw-virtuoosin sielun elämästä sen verran perille, että tiemme kuitenkin kohtasivat tarkalleen paikallista aikaa seitsemältä. Tämän virtuoosin kanssa oli oltava tarkkana että pysyi samassa rytmissä. Minä väänsin nopeutta lisää, että ehdin antaa oman koolini kahteen kertaan, siihen rakoon jonka hän käytti keskimääräiseen kuunteluun aikaan. Hän luki kyllä kovaakin nopeutta ja näytti jopa siitä nauttivan niin sujuvaan se oli, jopa mahdolliset korjaukset. Minulle tuli takaisin OH5TZ mutta korjattuna meni kerralla muutos läpi.

Oli se 80 m dipoli selvästi parempi antenni workkia 80 cw:llä kuin se maanantai aamuna käytössä ollut 15 m 6 elm monobandin yagi. Tai ainakin qso syntyi ja silloin ei, siinä se pieni ero.

Tänään voin mitata verenpaineen iltapäivällä.

73, Pertti OH5TQ
pertti.oh5tq at gmail.com

Mustan maanantain iltapäivä


Mustan maanantaiaamun murheet oli poispyyhitty, kuin mäkimestari Ollin palkintopallin katoaminen. Iltapäivällä oli aurinkoinen ilma ja K5D oli 14190 ja tuli hyvin 100w riitti qsoon, joten monta uutta OH-asemaa pääsi siinä heidän lokiin ja sai jopa uuden dxcc-maan.

Oli sille 15 m 6 elm monolle oikeaakin käyttöä maanantaina, se vielä toimikin, pidin sillä qson sen oikealla bandilla. Taisi olla tasan kello kolme paikallista aikaa isoa qsb oli. Muutaman kerran siinä kutsua hierottiin ”Tango” ei mennyt läpi, piti vaihtaa ”Tokio”, niin heti meni läpi. Täällä jo alkoi laskea, kun OH2WI workki aseman, oli noin puolisen tuntia täällä kuultavissa. Tämän jälkeen tuli vielä pihisten, ilman mittarin näyttöä, mutta juuri luettavissa. Tilanne jossa en täältä enää qsoa saisi, joten ratkaisevilla minuuteilla olin oikeassa paikassa ja oikealla antennilla. Myös cw-asema tuli samalle bandille, mielestäni ssb-asema tuli selvästi paremmin molempia kuuntelin samaan aikaan. Tuo CW on tuolla bandilla jo kotona aikaisemmilta retkiltä.

Keliohjelma ennustaa parhaan piikin olleen just silloin kun 15 m ssb qson pidin.

Ettei tulisi musta myös tiistaiaamusta, viritin kaikki tarvittavat jo maanantai iltana 80 m cw:lle.

73, Pertti OH5TQ
pertti.oh5tq at gmail.com

maanantai 23. helmikuuta 2009

Musta maanantai


Maanantaina heräilin tavalliseen aikaan kello oli kuusi, paikallista aikaa. Menin 80 m cw:lle katsomaan mitä K5D kuluu ja hyvinhän se tuli. Katsoin että se uusin sisään vedetty koksi oli käytössä, siinä oleva 80 m dipoli on ssb vireessä joten swr uhmaten sitä piti ajaa, ei muuta kuin linukka tulille ja kahvia mukiin ja kutsumaan. Vasta-asemalla oli oikea cw-virtuoosi, nopeutta riitti, en kyllä oikein päässyt juoneen sisälle. Saattoi pitkään ottaa samalta taajuudelta ja sitten alkoi liikkua, yritin ennakoida hänen liikkeitään. Koska en usko että signaalini riittää pahimpaan pileuppiin joka usein kertyy juuri pidetyn qson taajuudelle.

Kävin hakemassa lisää kahvia alhaalta, siinä kahdeksan maissa, ehkä vähän yli siellä vaihtui operaattori. Nopeus vähän putosi samoin qso vauhti, mutta liikkumisen ennustettavuus parani olennaisesti. Muutaman kerran pääsin melko varmaan paikkaan iskemään, ei tulosta. Kahvia vaan meni ja taas alas sitä hakemaan lisää, siinä juodessa katselin asemaani ja manasin etten osaa workkia hyvää dx-asemaa, OHta oli kuitenkin mennyt läpi. Ulkona oli alkanut pakkaslunta satamaan ja maisena muutenkin talvisen rauhallinen.

Verenpainemittarin olin edellisenä päivänä löytänyt muutonjäljiltä, mutta runsas aamuinen kahvin juonti ja pitämätön qso harmitti, joten ei mittaukselle ollut suotuisia olosuhteita.

Laskeuduin taas workinta tuolille, samalla tein terävän havainnon ja sanoin kaksi kirosanaa jotka lausuin ääneen. Siinä käytössä olevassa koksissa on vaihtokytkin ja se oli 15 m 6 elm asennossa, ei siinä 80 m dipolissa kuten piti. Ollut koko aamun, teki mieli sanoa lisää niitä sanoja ja peilin edessä. Tänään ei kannata verenpainettä mitata, on varmasti niin korkealla.
Onneksi tuolla koksin yläpäässä ei ollut KT-34XA tapainen tribanderi, olisi sieltä baluni varmasti mennyt, kun 15 m antenniin olisi 80 m signaalia linukalla tarjoillut.

73, Pertti OH5TQ
pertti.oh5tq at gmail.com

sunnuntai 22. helmikuuta 2009

Vielä pari päivää K5D, ehkä kuluvan vuoden kohokohta


Sunnuntaina A-indeksi laskenut lähes normaalille tasolle, mutta se tärkein eli pilkut puuttuu joten ei taida nousta keliä edes 15 m bandille K5D suuntaan. Silloin pedition alussa oli se pilkku joka kyllä hiipui nopeasti ja silloin sinne täältäkin workittiin 15 m, en tiedä onko sen jälkeen sinne ollut täältä asia, onnittelut silloin sen workkineille. Tänään sunnuntaina kävivät 12 m cw:llä, dx-clusterin mukaan MUF oli silloin 17 m. Joten en viitsinyt edes paikallista auringon laskua jäädä odottamaan, niin oli pitkä haarukka ilman sitä tarpeellista pilkkua. Maanantaina aamusta pitää olla taas tarkkana jos vaikka 80 m cw:llä olisi tarjontaa EU- kelien aikana.

Yleensä ottaen K5D on ollut hyvä tarjonta, koska ovat useammalla asemalla liikkeellä. Eivätkä kaikki nuku samaan aikaan, joku sentään workkii. Monet asemat ovat sen workkineet 160 – 15 m bandeilla, hyvä näin koska seuraavaa pediota saadaan varmasti odottaa.

Jos heidän nettisivuista voi jotain päätellä, on se KP1 seuraava projekti, joka myös monella vielä workkimatta, koska sen vuoro tulee on varmasti myös tästä meneillään olevasta peditiosta saatavasta palautteesta kiinni. Kuvittelen näiden alueiden olevan samojen viranomaisten hallinnoimia.

Ettei se KH4 Midway Isl ole siinä samassa veneessä nykyisin, muistelen että joku vuosi sitten oli sieltä asema äänessä ja dx-infoissa puhuttiin jostain uudesta järjestelystä lupakäytäntöön ja ymmärsin sen olevan tiukennusta. Sotilaathan siellä on käsittääkseni olleet isäntänä, voihan tuo muutos johtua pelkästään myös heistä, koska KG4xx on käsittääkseni sama juttu.

73, Pertti OH5TQ
pertti.oh5tq at gmail.com

Vielä on toivoa uudelle bandi pongolle


Sunnuntaina oli taas A-indeksi tippunut nyt vain kahdeksan, katsotaan miten K5D tulee 80 ssb, eilen oli signaali niin vaisu etten edes linukkaa laittanut tulille. Ekat aamukahvit juotu, sieltähän se kuluu, ottaa vain nyt reilusti yli 3800.Laitan kuitenkin linukan tulille, ei ainakaan se kolme minuuttia ole esteenä, jos ensi-iskua tarvitaan nopeasti.

DX- Clusterilla on myös asema joka on jo miljoona kertaa kutsunut K5D, saamatta vastausta. Ei ole helppoa sielläkään, ollaan keskellä suurta lamaa eikä qsokaan kulje, vaikka Obaman piti laittaa kaikki asiat 1oo päivässä kuntoon. Tiedä sitten lasketaanko siihen vain täkäläisen käsityksen mukaiset perinteiset työpäivät, ei siis viikoloppuja.

Nyt näyttää että sitä miljoonan kutsujien aukkoa paikataan, ei ole tullut EU vuoroa ainakaan paikallisen auringon nousun aikoihin K5D tulee S7-9 dipoliin taajuudella 3781. Mutta se ei haittaa kaikkia, ainakin yksi I-asema sen workkii sen 3830. Tunti paikallisesta auringon noususta K5D aloitti EU workkimisen, joten himmeenä oli enää täällä. Ehkä huomenna on myös cw:tä tarjolla kun ARRL cw-kisa ei enää ole sotkemassa cw-tarjontaa – toivo elää.

Olen aloittanut eQSL purkamisen, oli jäänyt vähän rästiin vastaukset, osa jo viime vuosituhannen puolelta qsoista joita oli sinne ilmestynyt kuitattavaksi. Jos en ole mikään kokoushai, enkä ole mikään vanhanajan ”reskontra” tyyppiä. Syystä että en saa edes henkistä tyydytystä kun löydän tälle qsl-kortille joka on kädessäni qson omasta lokista – valitettavasti. Minä uskon lujasti että olen pitänyt qson Japaniin, tietyillä bandeilla ihan automaattisesti, jos kaveri niin väittää eQSL Inboxissa. Uskon että tälle vasta-asemalle, tai SWL on tärkeää saada se kuittaus, koska pyynnönkin oli lähettänyt.

Minulle tärkeät qsot on ihan erijuttuja, niitä seurasin reskontran hoitajan tarkkuudella, silloin kun niitä oli vielä vielä matkalla.

73, Pertti OH5TQ
pertti.oh5tq at gmail.com

lauantai 21. helmikuuta 2009

Vielä on aikaa 24.2.2009 saakka


Perjantaina illansuussa Jussi OH3LCH ihmetteli, missä on bandien pohjakohinat 20 m ihan puhdas, onko hänen kerrostalossa joku ilmastointi mylly poksahtanut. Asemat tulee kuin tyhjästä, samaa täällä ihmettelin, johtopäätös että osa bandien pohjista on minullekin tullut jostain muualta kuin läheisestä 20 kV linjasta. Auringossa on jotain tapahtumassa, toivottavasti ei ainakaan aurora nouse kehiin.
Ja sieltähän se tuli lauantaina oli jo A-indeksi noussut ja K5D tuli luettavasti 3792, parhaaseen kelipiikkiin. Oli virittäjää ja rttyä ja kaikkien mitä ra-asemalta saattaa saada lähetetyksi taajuudelle, kyllä oli ikävää kuunneltavaa, taas on viikonloppu alkanut.
K5D tulee hyvin 7084 ja ottaa EUta numeroittain ei aurora pahemmin haittaa, vain tuo viikolopun ongelma käyttäytyminen, OHtakin menee 100w luokassa läpi mm. OH2BPU.

Usein muutama tunti ennen auroran nousua, on muutaman tunti hyvää avausta, nyt antennin suunta kun oli karibialle, joten jenkit tuli todella hyvin, siinä sitä selitystä.

K5D ei aja nyt viikonloppuna olevaa ARRL cw kisaa, joten perinteisillä bandeilla sieltä ei ole cw-asemia, vain ssb ja digimodea on siellä tarjolla. Näin minä sen ilmoituksen tulkitsisin. Tiedä sitten onko warc-bandeilla cw:tä tarjolla, ainakin vihjeen mukaan 10106 on asema.

SRAL puheenjohtajan esille nostama ajatelma RA2/2009 sivu 4, otsikkona oli. Järkeä tarvitaan, päättyi Samuel Butlerin ajatelmaan: ”Jokainen typeryskin osaa kertoa totuuden, mutta hyvään valehtelemiseen vaaditaan vähän järkeä”.

Ikävää että ehdin vain 47 vuotta olla SRAL jäsenenä, olisi näitä ajatelmia lukenut mielellään ja pohtinut niiden valintaperusteita.

QSL-korttien kulkemiseen ei SRAL tarvita, dxcc-maiden korttien keräilyssä SRAL osuus on ollut mitättömän pieni, koska siellä lähetään useimmiten suoraan, koska mukana on pieni korvaus pedition pitäjille. Nyt on LoTW tai tämä eQSL jota käytän, säästyy paikallisen kerhonkin lokerikko. eQSL.cc - The Electronic QSL Card Centre http://www.eqsl.cc/qslcard/Index.cfm


73, Pertti OH5TQ
pertti.oh5tq at gmail.com

perjantai 20. helmikuuta 2009

Jos MUF ei nouse, on yritettävä muita bandeja


Lyheni se linukka jonokin 40 cw:llä yhdellä ja 18072 kelpasi 40 m 3 elm yagilla swr kyllä taivaissa, mutta en ole ehtinyt paremmin tuohon 17 m antenni tai syöttöjohto-ongelmaan perehtymään. Järvenpään jääkiitäjät oli hiihtolomalla ja huoltoporras oli täystyöllistetty kolmesta hiihtäjästä ja luistelijasta ja yhdestä joukkoon kuluvasta taapertajasta joka ei vielä luistele tai hiihdä.

12 m bandia olen kuulostellut illansuussa sillä silmällä, mutta silloin pilkkupäivinä oli periaatteessa toivoa, nyt tuskinkin MUF on noussut virallisesti 17 m bandille. Ainoat uudet bandit on tarjolla aamuisin, paikallisen auringon nousun aikoihin 80 mja 160 m. Jälkimmäistä bandia en ole edes siihen aikaan kuunnellut, nytkin perjantai aamuna asema kuuluu hyvin 3524, mutta makein kohta on vielä edessä, joten pitää vain malttaa odottaa, ainakin meikäläisen. Tarkka auringon nousun aika on täällä 05.41 UTC. Onneksi K5D on ollut EU auringon nousun aikoihin uskollisesti juuri noilla bandeilla tarjolla. Perjantai aamukin 80 cw:llä meni OHta läpi sanoisin runsaasti, vielä vähän yli kahdeksaa paikallista aikaa vielä OH9RJ meni vaikka täällä oli jo K5D signaali selvästi laskenut.

K5D logi on nyt heidän kotisivujen kauttakin löydettävissä, vaikka ongelmia on ollut tietojen siirrossa, nyt on jo 60.000 qsoa kasassa ja OHsta sinne workittu ainakin 160–15 m välisillä bandeilla ja 100w sarjalaisetkin päässeet mukaan. Uusi vaihtomiehistö lennätetty saarelle. http://kp5.us/


73, Pertti OH5TQ
pertti.oh5tq at gmail.com

keskiviikko 18. helmikuuta 2009

K5D 100 watin kutsujien jono eteni


Tänään keskiviikkona erään huhun mukaan Petrus ZS8T Marion Isl. pitäisi olla taajuudella 14260 alkaen 17.30 utc. Se mikä pistää ihmettelemään suuresti on huhussa mainittu uppi työskentely 5-10. Ei siinä pileup työskentelystä mainita mitään, joten tuohon up-osioon varauksella kyllä yhdyn, sehän on vain nappula tekniikkaa, johon voi perehtyä radion käyttöoppaasta. Toivotaan up-avaukselle menestystä, joten voi toivoa muitakin bandeja tulevaisuudessa.

Tiistaina illalla Jussi OH3LCH raportoi, että tänään illansuussa ensin vaihtoivat siellä operaattoria, alkoi jo olla aika hävyttömiä kannustuksia clusterillakin jopa italialaisilta. Kolmannella huudolle uusi operaattori vastasi 13.50 UTC oli qso 100 w luokassa.

Kyllä tuohon aikaan on täältä sitä makeaa kohtaa ennusteidenkin mukaan. A-indeksi vain laskee, ja 12 m päivystys on syytä aloittaa ovat olleet jo aikaisempina päivinä sielläkin.

K5D logi löytyy täältä:
http://logsearch.de/index.php?option=com_wrapper&Itemid=231

Monk Apollo SV2ASP/A oli sunnuntaina 40 ssb:llä ja kutsujia riitti. Myös kutsu SX2CM aiheutti kovan pileupin, koska heidän operaattori listassa mainitaan myös Apollo, nyt asia on myös selvennetty heidän sivuillaan, ettei SX2CM qth ole Mt Athoksella. http://sx2cm.blogspot.com/

Hyvä DX - parempi mieli
73, Pertti OH5TQ
pertti.oh5tq at gmail.com

tiistai 17. helmikuuta 2009

Miksi K5D ei vastaa minulle ja nyt heti?


Kyllä tämän K5D workkiminen testaa hyvin operaattorin dx-workkimis osaamista ja aseman suorituskykyä. Kyllä se kieltämättä ottaa päähän K5D tulee mittarin mukaan S9 ehkä vähän plussiakin, qsoa ei vaan synny vaikka kuinka yrittäisi. Tai jos s-mittari ei näytä signaalille mitään ja vähän siinä hierotaan niin qso syntyy. Jälkimmäisessäkin tapauksessa, ei qsoa olisi syntynyt jos vain olisi siihen S9 signaalia jäänyt odottamaan, eikä kutsunut. Molempia ääripäitä on koettu, ja varmasti koetaan jos vain dx-workintaa harrastetaan – ja miksi ei niin kiehtovaa se on.

Jos en ole väärin ymmärtänyt niin Juha OH5CW sain eka yhteyden 17 m cw kun hän oli sillä ilmoitetulla taajuudella kuuntelemassa ja odottamassa K5D tulemista. Jopa vielä suoraan sen omalta taajuudelta, hetken päästä oli jo uppi käytössä, kun asemasta alkoi vihjeet virrata. Tällaisia erikoistilanteita kannattaa etsiä ja käyttää hyväksi, ennen sitä ekaa vihjettä.

Itse en ehtinyt päivällä bandeja kuuntelemaan, mutta Jussi OH3LCH raportoi tiistaina päivällä 20 ssb:ltä LP kelista jolla K5D tuli ja kuuli huonosti EUta jota kuitenkin workki ja siitä se soppa syntyy. Erittäin hyvät tarvikkeet jos pileuppi ei pyöri sujuvasti. Ettei vaan siellä saarella workkijalta mennyt keppien switsissä asennot 180 astetta väärin, ja sillä yritettiin ajaa EUta jolla taas antennit SP suuntaan. Jussi tyynesti ilmoitti ei ollut vielä tänään päivällä ollut hänen vuoro siinä 100 w jonossa.

Desecheolta on saatu eka päivitys heidän nettilokiin. Linkkiä en kyllä heidän lokista löytänyt, mutta täällä se on. http://logsearch.de/index.php?option=com_wrapper&Itemid=231

Hyvä DX - parempi mieli
73, Pertti OH5TQ
pertti.oh5tq at gmail.com

Edelleen vain K5D



Kuumana bandeilla käydään, jos sujuvasti pileuppia pyörittävä asema sattuu olevan K5D ilmoitetulla taajuudella, on se tietysti K5D ja siitä vaan vihjettä antamaa, tyyliin kyllä minäkin sen kuulin. 10106 oli VQ9 josta puolen kymmentä vihjettä saatiin aikaiseksi K5D, minäkin jo laitoin linukkaa tulille oli se sen verran voimakas kunnes antoi kutsunsa, kyllä linukan powerin kytkin meni off-asentoon heti. Maantaina heillä oli leirin tupa- ja ympäristö tarkistus illansuussa, ilmoittivat tunti siinä menee, mutta useita tunteja olivat poissa bandilta.

Siinä mielessä K5D porukalle on nostettava hattua, oman kutsun antoa he eivät pihtaa, melkein sanoisi että jopa piinaavan usein se sieltä tulee, ei tule epäilystä kenen kanssa tässä qsoa yrittää.

Maanantaina juuri ennen TV1 iltauutisia K5D tuli 10106, onneksi oli täällä eikä siellä alhaalla RTTY vieressä, tuli dipoliin luettavasti ja siinä parin ooverin verran tahkottiin, että molemmille sattui qsb huippu niin siinä oli qson paikka ja uusi bandipongo ,ei tainnut olla niin paljon vielä kutsujiakaan vielä.

Tiistaina A-indeksi oli jo alle 10, tarkkaan ottaen se oli 9 ja 3523 käydään tavallista sotaa ja tunataan heti vihjeen jälkeen. Nyt tosin on se tilanne ettei jokaisen vihjeen jälkeen riitä enää tunaajia, koska samoja vihjeitä tulee niin tiuhaan. Taajuudella kutsujia ja heidän häätäjiä riittää yli omantarpeen. Heti paikallisen auringonnousun aikana ja heti sen jälkeen K5D signaali on todella hyvä.

Hyvä DX - parempi mieli
73, Pertti OH5TQ
pertti.oh5tq at gmail.com

maanantai 16. helmikuuta 2009

K5D yritetty workkia - ensi huuma jo ohi




Sunnuntaina hävisi pilkku Auringosta ja A-indeksi nousi kolmeenkymmeneen, ei kuulunut pihinääkään 15 m ssb tai signaalista K5D suunnasta, joten 12 m päivystys oli ihan turhaa. Pitäisikö tilata uusi pilkku, en vain ole varma mistä niitä pitää tilata ja mikä on hinta, ei taida projektirahastosta saada apuja. Joten ehdotan että siitä yhä lisääntyvästä avaruusromusta kerätään sopiva peili tähän tarkoitukseen, ei olisi ainakaan kovin ”aktiivinen” toistin.

Tuo 30 m bandi, näyttää olevan täällä ongelma, tuolla kääntyvällä dipolilla olen muutaman kerran bonganut himmeetä pihinää K5D suunnasta, nyt täytyy terästäytyä ja olla tarkkana, kelin suhteen.

Ja kuuluihan se maanantaina aamupäivällä, mutta taajuus oli 10102 ja niin lähellä sitä bandin alussa olevaa RTTY lähetettä, etten minä ainakaan ajoittain sitä lukenut, RTTY tuli plus 40 db. Vaikka kuinka etsin sopivaa filsua, vaimennusta tai muuta ihmevärkkiä ja mitä niitä nuppia tuossa FT-1000 MP Mark –V Fieldistä löytyi, ei ne oikein tilannetta helpottanut. Oli paras jättää toiseen päivään, jos vaikka siellä ilmoitetulla 10106 olisi saatavilla toisena aamupäivänä. Mikähän päähän pisto tuo 10102 oli, muilla taajuuksilla ovat kivasti olleet ilmoitetuilla taajuuksilla.

K5D nettilogi vielä hakusessa, mutta minulla omassa on merkintöjä 40m ssb, 20m ssb ja 20 cw, joten vielä mahtuu lokiin qsoja. 17 m antennissa tai syöttöjohdossa jotain häikkää, ja on nyt poissa pelistä. Toisaalta olen yllättynyt ssb qsoista, oletin olevani cw:llä paljon vahvemmilla, mutta otanta on niin pieni että on turhaa suuria johtopäätöksiä vielä vetää.

Järvenpään jääkiitäjillä alkoi hiihtoloma ja täällä alkaa kova jäänpuhdistus iltapäivällä. Naapurilla on samat puuhat, tämä lie sitä hyötyliikuntaa.

Hyvä DX - parempi mieli
73, Pertti OH5TQ
pertti.oh5tq at gmail.com

sunnuntai 15. helmikuuta 2009

OH5RBI:llä ennätys yleisö?


Sunnuntaina aamusta olin taas virkeänä hyvin nukutun yön jälkeen ja 80 m cw:llä K5D tuli hyvin 3523 siinä PACC-kisan seassa. Muutamaan kertaan K5D antoi PA-asemille vuoroa, ei tullut vastausta, joten lienee vain kisassa olleita CQ huutajia, toisaalta myös K5D päälle pyrki usein asemia, jotka vain ajoi kisaa.

Kyllä totuus on että 80 m cw:llä on paljon runsaammin asemia jotka pyrkivät ajamaan qson K5D taajuudella, eikä uppina kuin pileupin pitäjä toimii. Se mistä se johtuu on varmasti montakin syytä, tällä taajuudella kuulee kaikki lähelläkin olevat asemat. Ehkä myös hyvin kuuluva K5D houkuttelee workinta yritykseen asemia joilla ei ole niin vankkaa kokemusta dx-workinnasta, jossa on tuo uppina workkiminen lähes pakollinen sääntö.

Toinen on tuo omien nappuloiden sekaantuminen, menee pileupin kuuntelu ja oma lähetystaajuus sekaisin, kun kahdella vfo:lla pelataan. Sitä tapahtuu kokeneillekin dx-workkijoille. Bandipoliisien sähläyksestä ja taajuudella virittäjistä en sano mitään, ainakaan myönteistä.

DX-clusterilla OH5RBI taisi olla ennätys yleisö satakunta käyttäjää, syynä ehkä tuo K5D peditio ja WPX RTTY kisa, pientä tahmeuttakin oli havaittavissa, tai sitten se oli täällä päässä. Koska yritin XP päivitystä ja sen jälkeen, ei Outlook ottanut toimiakseen, se kaatui ennen kuin oli edes pystyssä. Piti purkaa päivitys ja palata tilanteeseen ennen päivitystä. Tuon asian uskomiseen meni muutama ehtoo. Varmaa sen korjaisi muutenkin, mutta ei pinna ja osaamisen epäily esti korjaamisen. Varoituksen sanojen kera piti jokin login rivi/t muuttaa tiettyyn muotoon, jossain syvällä ohjelman uumenissa. Laittakoot sellaisen päivityspaketin että homma hoituu.

SRALin myllyt taas toimii, kiitokset uurastajille.
Workkimisen Arvomaailma
http://www.sral.fi/files/arvomaailma.pdf


Hyvä DX - parempi mieli
73, Pertti OH5TQ
pertti.oh5tq at gmail.com

lauantai 14. helmikuuta 2009

Takana huonosti nukuttu yö ja aamulla yksi qso


Siinä kahdeksan maissa saavuin radioiden äärelle perjantai iltana K5D signaali oli ainakin 14023 ihan siedettävä, mutta iltakahvin juonnin jälkeen se oli jo selvästi laskenut. Ainoa OH-asema jonka kuulin siinä kahvinjuonnin lomassa menevän läpi oli OH8LQ.

Signaali laski selvästi edelleen tunnin kuluttua oli ihan himmee, eteläinen EU kelpasi hyvin. Italialaiset kehuivat clusterilla, että helppo qso, sitä zonen 15 pituus tietää, keskimäärin meillä on zonessa 15 on kaikki hyvin. Kyllä keliä on ja asema kuuluu, mutta ei täältä sellaista signaalia saa, että olisi siellä samalla tasolla kuin läpimenevät EU tai USA.

Siinä odotellessa meni yö hyvin huonosti nukkuen, 40 m ssb oli ajoittain hyväkin signaali, mutta tuolta etelästä oli vielä kovempia, joten jalkoihin siinä pakosti jäi. Ainoa OH jonka kuulin menevän läpi oli OH2ZZ. Tuolla uudella 40 m kaistalla on ainakin minun 3 elm niin cw-alueen alussa resonanssista että ulos en saa kunnolla tehoa, linukkana minulla on AL-1500.

Vähän paikallisen auringon nousun jälkeen K5D nousu oli mahtava, kävin vain alhaalla kahvilla ja sillä välillä se tapahtui. Pienen USA harhailun jälkeen oli EU vuoro 7200 ja UP, oli taajuus ja siitä se kelpasi, pienen tankkaamisen jälkeen. Ei oikein tainut operaattori siellä tietää mitkä ovat yleiset Region I taajuudet koska ilmoitti EU 200 up, onneksi oli meillä 200 sallittua.

Jos jos oikein herzeja halotaan, oli minunkin signaalia varmasti oli osa bandilta ulkona, vaikka digitaali näytti lähettäessä 7199,9.

Saatte diskata qson, mutta en ole missään listoilla, joten en ole kenenkään kilpailija. Nyt odotan haastetta raastupaan ja liitosta erottamista.

K5D oli workittu jo silloin eka yönä myös 160 m cw:llä, joten ei yhtään paha aloitus isoilta pojiltakin sielläkään. Kyllä tämä toisaalta oli odotettavissa, eka metrit ovat aina isojen poikien leikkiä. Ja me muut tulemme siinä jälkijunassa.

Hyvä DX - parempi mieli
73, Pertti OH5TQ
pertti.oh5tq at gmail.com

perjantai 13. helmikuuta 2009

QRP:llä ja pienellä R-indeksillä kivoja IOTA ja DXCC-maita


Kyllä sen R-indeksin nousun heti huomasi perjantai aamun dx-vihjeistä, useissa kehuttiin 80 m dx-asemien signaalia, itse en ehtinyt bandia olenkaan kuuntelemaan. Tuo K5D ilmoitus uudesta aloitus ajasta laittoi päiväjärjestyksen uusiksi.

Ape OH3TM iloitsi uusista qrp tehoilla workituista maista, joita oli aamulla tullut 20 m cw:llä, viimeisin oli V63MY joka oli samalla uusi IOTA ja uusi DXCC-maa Edellinen oli FW5RE, saldo qrp dxcc on nyt 173, qrp workinta alkoi hänellä 17.7.2008. Ape on kokenut cw:llä workkija, joten ei siinä tarvitse harjoitella, tuossa V63 workkimisessakin se tuli esille, olin siinä myös kuulolla, tosin vain puhuin puhelimeen, mutta toisella korvalla oli taajuuden tapahtumat tiedossa. Ja siitä Ape sen taajuudelta workki ekana, kun asema vain tauolta tuli ääneen.

SRAL palvelin näyttää olevan ajettu alas, ei pääse SRAL www.sivuille ja omakutsujen sähköpostin välitys ei onnistu. Onkohan syynä viime kyselytunnin kysymys joka koski SRAL tietoturvan tilannetta. Johon Mikko OH2MP antoi selvän vastauksen, tehkää poliisille tutkinta pyyntö tietoturvanloukkaamisen epäillystä. Poliisi hakee serverin pois tutkittavaksi ja kaikki hommat seisoo, ehkä kuukausia. Jos homma on aiheeton niin, sen Mikko tiesi jo etukäteen. Siitä seuraa oikeusjuttu jossa serverin haltija/omistaja vaatii korvauksia mm. serverin menetetyltä käyttöajalta, jossa prosessin käynnistäjä on maksajana. Kyseessä on nyt varmasti vain sattuma, kuin lotossa päävoiton saaminen, joten siitä ei kait ole kysymys.

Täällä SRAL hallituksen kyselytuntien nauhoituksia, mielenkiintoista kuunnella muutenkin. http://media.ham.fi/kyselytunti/?C=M;O=D

Hyvä DX - parempi mieli
73, Pertti OH5TQ
pertti.oh5tq at gmail.com

Desecheo K5D tulee perjantaina klo 16.00 utc


Perjantaina aamulla kello oli herättämässä ja 02.00 utc, ei auttanut kuin juoda ne aikaiset aamukahvit ja käydä taas nukkumaan. Heidän nettisivunsa lupasi vasta illalla kello 16.00 utc uutta ääneen tulo aikaa. http://www.kp5.us/

Jotakin myönteistäkin oli tapahtunut, aurinkoon oli ilmestynyt ennustettu pilkku ja keli-ideksin R oli saanut lukeman yksitoista, joka kyllä tietää hyvää HF-keleille, etenkin tänne meille pohjan perukoilla oleville. Keliennusteet alkavat pitää paikkaansa myös pikkupyssyillä, vaikka ei siitä ihan taivasaukea 100w ja keppi yhdistelmille, mutta antaa jo toivoa jos sitkeyttä löytyy ja osaamista jota kertyy joka päivä lisää.

Näistä kuvista ymmärrän vain jos siinä löytyy kärpäsen jätöstä/jätöksiä muistuttava poikkeama, on kyseessä auringon pilkku/pilkkuja ja ne on meille dx-workkijoille hyväksi. Silloin SFI keli-indeksiin tulee myös siihen R perään joku numero, muu kuin nolla. http://www.swpc.noaa.gov/today.html

OH5RBI DX-clusterista saat DK9WCY keli-indeksi komennolla sh/wcy ja OH5RBI DX-clusterille pääset ainakin googlettamalla oh5rbi, joka vaatii Javan hakemisen jos sitä ei ole.

FW5RE ilmoitti että EU asemat 80 ja 160 m kutsuvat ja kutsuvat vaikka eivät lue häntä, luottaen että pääsevät tällä tavalla lokiin. Koska hän pyytää kuittauksen saadusta raportista ja jos sitä ei tule, niin qso vedetään pois lokista. Tämä on jämäkkää toimintaa, tällä viittaan siihen Joulukuu 2005 KP5 tapaukseen, josta edellisessä kirjoitin. Tietysti on kysymyksessä ihan eri bandien qsoista. http://www.ha0du.com/

On sitä jenkkilässäkin digillä vaikeuksia: http://www.theonion.com/content/video/sony_releases_new_stupid_piece_of


Hyvä DX - parempi mieli
73, Pertti OH5TQ
pertti.oh5tq at gmail.com

torstai 12. helmikuuta 2009

Desecheo K5D aloitus siirtyi perjantai aamuun 02.00 utc


Torstaina oli valmistautumista illalla alkavaan koitokseen, aamulla piti vielä ihan kuin lämmittelyksi pitää 3D2OU kanssa qso 20 m cw:llä ja sitten kääntää masto suuntaan KP5, koksia on pujoteltu lisää vuorilaudoituksen välistä sisään. Jääkaapissa on evästä ja energia juomaa, ettei väsy iske heti ekatunteina, nyt asenne on toinen verrattuna siihen surullisen kuuluisaan ”joulukuu 2005” Pitää ihan ääneen sanoa, kumma jos uusia bandeja ei tule, puutokset ovat sellaisilla bandeilla

Heidän nettisivu kertoo, vielä viisi tuntia ja neljä kymmentä minuuttia, taidan lähteä muihin puuhiin. Ja annan dx-clusterin RXCLUS 8.4 ohjelman vartioida vihjeitä, ja antaa hälytyksen jos merkittävää tapahtuu.

Ja tapahtuihan sitä, uusi aloittamisaika tuli heidän netti sivuilleen joka oli 02.00z tulevana yönä ja vain yhdellä asemalla. Aloitus bandista ei tietoa, taidan käydä aikaisin nukkumaan että, olisi virkeänä hereillä 02.00z http://www.kp5.us/

Mikä on se informaation pienin määrä jolla katsotaan yhteys syntyneeksi. KP5 tapauksessa Joulukuu 2005 tapahtunut menettely käsittääkseni hyväksyttiin, että kuuli oman kutsunsa, (ilman raporttia). Sitä en tiedä mitä KP5 lokikirjaan kirjattiin raportin kohdalle näissä tapauksissa.ja mikä itse kukin siihen kirjasi, kellonaika oli kait tärkein bandin ja moden lisäksi.

Suosituksessa: Workkimisen Arvomaailma (1) Ei käsittääkseni ota kantaa mikä on minimi, vaan suosituksen mukaisesti kertoo miten yhteys pitää hoitaa. En tiedä onko DXCC-awardin säännöissä tai muualla ARRL suosituksissa sitä kerrottu. Tuota KP5 tapaa hoitaa yhteys kyllä pidän miniminä, jos oikein muistan niin se tapahtui vain operaation loppumetreillä, ei missään tapauksessa kaikissa yhteyksissä.

Julmaa leikkia työturvallisuudella. http://www.youtube.com/watch?v=cXclbtVZV3U&NR=1

Hyvä DX - parempi mieli
73, Pertti OH5TQ
pertti.oh5tq at gmail.com
http://personal.inet.fi/koti/oh5tq/

(1) Workkimisen Arvomailma, kirjoittajat John Devoldere, ON4UN ja Mark Demeuleneere, ON4WW Toinen painos Marraskuu 2008. Suomennos Erkki Heikkinen OH2BF. Oikoluku ja kielentarkistus Jukka Heikinheimo OH2BR.
PDF löytyy SRAL sivuilta, en vain päässyt selaamaan sivuja juuri nyt.


tiistai 10. helmikuuta 2009

Edellinen KP5 Joulukuussa 2005


Edellisestä KP5 peditiosta jäi todella valju mielikuva, 2005 Joulukuussa N3KS/KP5 ja K3LP/KP5 olivat äänessä noin 22 tuntia ja qso saalis oli noin 7200. Tämä oli selvästi suppean sisäpiirin juttuja. Ei edes Bernie W3UR tiedottanut asiasta bulletiinissaan. Jos en DX-clusterilla roikkunut, en olisi tiennyt asiasta mitään ja nytkin luulin että muutama päivä siellä ollaan. Mutta vihjeistä alkoi hitaasti muodostua sellainen käsitys että ”heti huomenissa” siellä jo lopetetaan.

Joten pulssi alkoi nousta, kun sinne jenkkien sekaan ei meinannut mitenkään mahtua täältä pohjolan perukoilta. Ja kun parhaaseen iltapäivän kelipiikkiin tänne, pojat menivät siellä saarella vielä nukkumaan.

Silloin tuli sanottua ainakin kaksi kirosanaa ja kovalla äänellä, vaikka se ei yhtään auttanut. Silloin vielä toivoin että pitempään siellä ollaan, koska nukutaankin. Jos pitää nukkua että vielä molemmat workkijat vielä samaan aikaan. Lienee osa paikallista siesta perinnettä, koska siellä etelässä ei ole yleistä että peditio asema/t ovat äänessä 24 h/vrk. Siellä kaikki operaattorit kahvinkeittäjää myöten nukkuvat saman aikaisesti ja silloin ei workita.

Tällä peditiolla tuli sekin koettua, että qson pitämiseen riittää jos kuulee KP5 sanovan oman kutsuni, jota olin jauhanut tuntikaupalla uppia olevalla taajuudella. En ainakaan ole kuullut että homma ei olisi mennyt läpi. Minä en sinne millään bandilla qsoa saanut, olisi pitänyt olla agressiivisempi kutsumisessa ja valvoa se yö siinä välissä. Sitä en tehnyt koska maa oli jo kuitattu ja halut hävinneet. Kyseessä oli vain bandi-tai modepinnat.

Lähtökohtahan oli tähän saarella käyntiin, että usalaiset meni saarella ja piti koti qsojaa jos sinne muita pääsi väliin, niin eteläisestä- ja läntisesti EU:sta ne pääasiassa olivat. Tämä silloin kun itse olin kutsumassa, taisi sinne jokunen OH mennä läpi, mutta ei mitään massiivista läpimurtoa täältä ollut.Tämän pedition qso jakauma olisi kivaa katseltavaa vaikka dxcc-maittain, siitä paljastuisi todellinen tilanne koti qsojen osuudesta. Mikä lienee ollut tilanne Japanissa?

Kaunotar vilautti hanuria Kampissa - video! - Markkinointi&Mainonta
http://www.marmai.fi/viikonhitti/article208121.ece


Hyvä DX - parempi mieli
73, Pertti OH5TQ
pertti.oh5tq at gmail.com

FW5RE


Kopattu eräästä dx-clusterin vihjeestä FW5RE 20 m ssb:pileupin aikana, jossa asema otti omalta taajuudelta: ”by numbers but nothing hear” Ja hetkeä myöhemmin samalta asemalta: ”by numbers (?) but numbers?” Kun tällaisia viestejä katselee, en enää ihmettele sitä väärien kutsujien määrää joka jokaisella numerolla on. Jos ei edes kuule mahdollista vasta-asemaa tai siitä edes pileupista pysty päättelemään mikä numero on menossa ja kuitenkin pitää kutsua, sanoisin ettei ole lisättävää.

Maanantaina FW5RE ssb valloitus alkoi hyvin, 40 m ssb tuli viimeisillä aamupäivän tunteina, olihan siinä muitakin OH-asemia. Ensin Jari OH2BU sai itsensä EU:na läpi kesken JA-pileupin ja siitä se EU taivas aukeni muillekin OH-asemille, jonossa oli ainakin kuulohavainnon perusteella OH2WI ,OH1TX ja OH5VY. Itse olin siinä ollut jo jonkin aikaa myös ollut kuulolla mutta odottelin seuraavaa numeroa joka olisi ollut viitonen ja silloin olisin aloittanut kutsumisen japanilaisten seassa. Nyt sitä ei tarvinnut tehdä, qso tuli EU vuorolla jossa kaikki kelpasi numerosta välittämättä.

Tiistaina olikin jo A-indeksi noussut kymppiin ja FW5RE tulikin 7005 aika vaisusti, ei olisi ollut
oikein ssb qson paikkaa tänään, kuului mutta lukeminen oli vähän vaisua. Maanantai oli A-indeksia vain neljä DK0WCY:llä joka meille antaa oikeammat A-indeksit. Eikä muutenkaan ollut ruhkaa FW5RE vastaanotolla japanista tai muualtakaan sieltä suunnalta. Ihan cq huuteli taajuudella, toinen asema hieroi 14227 qsoja SSTV porukan harmiksi, siellä tuskin kuulin asemaa.

FW5RE päivittäisellä 160 ja 80 m cw workkimisella on tullut uusia OH-kutsuja heidän lokiin. Minäkin sen maanantaina ”melkein” kuulin 80 m, maanantaina siinä illansuussa mittailin koksia pihalla sisään vetoa varten ja tulin hakemaan lisää työkaluja kun asema oli juuri siirtynyt 160 m.
OH-tiedon mukaan oli sitä jopa pelkällä dipolilla kuultu täältä. http://www.ha0du.com/

Hyvä DX - parempi mieli
73, Pertti OH5TQ
pertti.oh5tq at gmail.com

maanantai 9. helmikuuta 2009

Pulssi nousee Desecheo lähestyy


Jari OH6BG on laatinut keliennusteen K5D = KP5 Desecheon Isl suuntaan, mittava peditio alkaa 12.2.2009 kestoksi on ilmoitettu kaksi viikkoa http://www.voacap.com/kp5/

Olennaisin ero kuten Jari kauniisti sanoo, tarkempi todennäköisyys heidän sivuillaan olevaan ennusteeseen. Jo aikaisemmissa kirjoituksissa ihmettelin heidän ennusteen aluetta jolla ennuste on laadittu zone 15. Joka on niin pitkä pohjois,- eteläsuunnassa, joten pienelläkin hf-workinta kokemuksella, voi sanoa ennusteen olevan vain suuntaa antava ja ennusteessa käytetyt parametrit ovat tuntemattomia, ainakin minulle. Jos Vaasan ja Etelä-suomen välillä on eroa, niin miksi ei sitten Etelä-Suomen ja Italian välillä sitä olisi – Italialaisten eduksi.

Ja tässä vanha hyvä nyrkkisääntö Jarilta.
”On muutamia ajankohtia, jolloin erityisesti kannattaa olla bandilla: silloin kun Aurinko nousee ja laskee kohdepaikoissa” Ja tähän mm. antaa Jarin kuvat hyvän selvyyden.
Desecheon Isl kutsu on K5D ja kyseessä on DXCC- maa jonka edelliset merkinnät löytyvät lokistani vuosilta 1989 ja 1991. http://www.kp5.us/

Muuten OH5RBI voi kysyä jopa oman qth Auringon nousu- ja laskuajat jos on lokaattorinsa sinne antanut. set/sun ohxxx käskyllä ja sinne ne voi antaa set/qth käskyllä. Myös eri dxcc-maiden vastaavat saa käskyllä sh/sun kp5.

LP-kelien tutkailu tässä paikassa, ei ole ehkä tarpeellista koska kysyntä mielestäni tulee ylittämään tarjonnan. Joten japanilaisten yli ajaminen täältä on jo lottovoiton kaltaista sattumaa, etenkin jos se walli on jo ennättänyt syntyä. Tietysti jos sitkeällä päivystyksellä pääsee iskemään ennen ensimmäistä vihjettä. Japanista ei yleensä tule vihjettä ihan eka sekunneilla, niin on siellä kova kuri vihjeiden annossa ainakin www-tason dx-clusteri verkkoon.

Isännöitsijän katsaus osa II
Eräälle parketti asentajalle kunnostamansa asunnon viemäri oli kuin luvallinen kaatopaikka, kaikki tasoitteen sinne joka sattuu purkkiin jäämään, ennen seuraavan kohteen hommia. Omat työkalut kyllä puhdistetaan hyvin, mutta jätökset jätetään lähimpään mahdolliseen paikkaan joka sattuu olevan silloisen katseen piirissä. Tasoite kovettuu lattiapinnassa, tietäen että kyllä se viemärissäkin toimii samoin, kun se ei ole edes vesiliukoista. Viemäritukos kuuluun Suomen Kiinteistöliiton vastuunjakotaulukon suosituksen mukaan asuntoyhtiön kustannettavaksi. Joten paineaukaisijoilla ja kuvaajilla riittää hommia ja isännöitsijöillä laskun kirjoittamista remonttifirmoihin.

Hyvä DX - parempi mieli
73, Pertti OH5TQ
pertti.oh5tq at gmail.com

sunnuntai 8. helmikuuta 2009

Pertusta odotellessa taitaa vuosi 20090 mennä hyvin


FW5RE onnistuin jopa kuulemaan lauantaina illansuussa 80 m cw:llä, en oikein päässyt kunnolla edes kutsumaan, oikeasta paikasta – väärästä kylläkin. Asema pomppi 160 ja 80 m väliä ja keli piikki meni täällä nopeasti ohi.
6 pv helmikuuta 2009 18.40 utc päivätyn lokin mukaan sitä on erityisesti workittu 80 m, 160 on selvästi vaikeampi, jota kertoo ettei 160 m qsoa sinne ole kuin yhdella OH-maraton listan TOP 10 olevalla asemalla OH2BU. Sekä muutama muu tämän bandin erikoisharrastaja, löysin OH1LQ ja OH3XR joka kertoi että helppo qso se ei ollut. Varmasti muitakin on kutsut ei vain tulleet mieleen joita olisin hakenut lokista. Ja tietysti se tosiasia, että monellako sinne tuosta TOP 10 on edes sinne asiaa, jos se on jo lokissa. Peditio vielä jatkuu ja asema on aktiivien noilla bandeilla päivittäin, joten kaikki on mahdollista. http://www.ha0du.com/

Jos ei muuta ole Petruksesta niin uutisia. Hän on saamassa kortin ZS8T ja se menee painoon aivan näinä päivinä ja postitus alkaa välittömästi. Koskahan se pile-up työskentely alkaa, minullakin antenni ollut viikon sinne suuntaan, mutta aidoksi väitettyä asema en edes vihjeissä ole nähnyt.

Timo OH1NX ehdotti 3699 että kehitetään kannettava yhdinreaktori jossa piisaa tehoa lumen puhallukseen, pois paikoista joissa sitä ei siedetä. Asia lähti Affen OH2QM toteamuksesta että energiaa tähän puhaltimeen tarvitaan lähes tolkuttomasti.

Itsekin auringon nousun jälkeen huomasin että lunta oli todella satanut yön aikana muutaman sentin täälläkin. Ei muuta kuin hyötyliikuntaa pihalle harrastamaan, täällä ei piha ole vielä oikeassa tasossa, puhumattakaan mahdollisesta piharakennuksesta. Lumen siirtely ja kattolumien mahdolliset kaadot on syytä huomioida mahdollisissa ratkaisuissa joita tuohon pihalle tekee. Täällä on periaatteena piha josta ei tarvitse lunta pois ajaa, ellei nyt lumisateet ihan mahdottomasti lisäänny, vaikka pieni tontti onkin.

Muistissani on muutama todella hieno piha, jossa on kaikki kesällä järjestyksessä ja kaunista, jopa palkittuja pihojakin. Mutta talvella ei lumen siirtelyyn tai edes väliaikaiseen säilytykseen ei olla ollenkaan varauduttu ja näin lumesta tulee aina ongelma. Tai vanhemmissa rivi-ja kerrostaloja jossa ei nykyaikaisilla koneilla ole asiaa, hyvä että pieni bobcat sopii pyörimään. Paikkaa lumelle ei ole, kuin pysäköinti paikkoja kuormittamalla. Se on sitä vihersuunnittelua parhaimmillaan, vaan eihän piha ole talvella vihreä - ainakaan jos on lunta.

Päätän isännöitsijän katsauksen tähän. Seuraavalla kerralla parketti asentajan työkalujen puhdistuksen yhteydessä viemäriin kaatamat jätökset ja niiden seuraukset.

Hyvä DX - parempi mieli
73, Pertti OH5TQ
pertti.oh5tq at gmail.com
http://personal.inet.fi/koti/oh5tq/

lauantai 7. helmikuuta 2009

K5D Desecheo tulee - oletko valmis?


K5D Desecheo Isl porukka on matkalla, enää vain viisi päivää aikaa parantaa aseman iskukykyä , onneksi tänne etelään on luvattu plus keliä. Koksia pitää minunkin vetää lisää viikon vaihteessa lisää sisään, ettei tarvitse ulkona käydä niitä vaihtelemassa. On tuo workinta paikan vaihto vielä vähän vaiheessa. Masto ei vielä uudesta paikasta käänny, mutta KP5 suunta on tiedossa ja sinnehän ne antennit tulee sojottamaan ja vain neljän bandin antennit nyt sisällä vaihtoboksia takana. Täytyy vielä varmistaa että oikeat bandit tulevat sisään, kun suosituksissa oli ettei jo workkituja bandeja heidän kanssaan workita uudelleen ja näin annetaan tilaa täysin uusille workkijoille, sinänsä kaunis ajatus.

Minun osalta se tarkoittaa että en edes kutsu 15 m ja 10 m cw:llä kyseistä asemaa, jos satun edes niillä bandeilla ja modeilla asemaa kuulemaan. Käsitykseni on kuitenkin että kova mylläkkä siitä tulee bandeille Paineet workkimiseen ovat kovat ja monilla, kyllä siinä saattaa jokunen märkäkin päre ainakin kuivua, ellei ihan kärähdä.. http://www.kp5.us/

Vilkasta on ollut sähköpostiliikenne listoilla joita seuraan fin-ham, ham-sauna ja ccf.
Perjantaina siinä puolen päivän maissa poistuin pc ääreltä ja lauantaina aamuna ennen auringon nousua avasin pc oli reilut 50 postia saapunut, aurinko siinä ehti nousta ennen kuin viimeinenkin oli käsitelty jos ei muuta, niin suoraan poistettu.

Värikästä on ollut meno kehä-3 sisällä vuosina 2002-2003, ei noita juttuja ole tänne peräkylille paljoakaan tihkunut. Ei olisi verenpaineeni pysynyt sallituissa lukemissa jos tuossa ruletissa olisin joutunut olemaan mukana. Kun vielä kuuntelee nuo oikeuden nauhat vielä, niin ei ne olisi laskeneet lääkkeilläkään. http://pro-sral.blogspot.com/

HTML-koodia olen lyhyellä alkeiskursilla opetellut, ajatuksella ensin katsot ja yrität päätellä miksi tämä hässäkkä on tässä ja kun sen poistan niin tapahtuu näin. Syynä oli edellisen blogin kappalejaon osittainen epäonnistuminen ja sen korjaamisen vaikeus, lue osaamisen puute.
Taisin muuten onnistua nyt paremmin nyt kuin tuossa edellisessä - ainakin omasta mielestä.

Hyvä DX - parempi mieli

73, Pertti OH5TQ
pertti.oh5tq at gmail.com

perjantai 6. helmikuuta 2009

Maailma mahtuu kahteenkymmeneen merkkiin


FW5RE on saanut nettilokin päivitettyä ja kovasti on ollut tarjolla ja workittavissa 80 ja 160 m cw:llä täältäkin, ainakin annetuista vihjeistä päätellen. Myös rtty on ollut tarjolla lähinnä kait 20 m tänne suuntaan., ssb vielä odottelen sen 40 m bandin takia. http://www.ha0du.com/

Torstaina illansuussa 14280 workittiin kovasti idästä tulevaa asemaa Petruksena ZS8T, vasta monen vihjeen jälkeen totuus selvisi että kyseessä ei ole ZS8T vaan DV1MJ, josta oli laitettu vihje että kyseessä olisi ZS8T.
Siwa-merkkisessä lähikaupassa kävin ostoksille, ostoskuitissa luki erään tuotteen kohdalla.
ELD 125G SUKLVOISEKS 1,35
Ymmärrän jos 20 merkillä pitää tuote saada indikoitua asiakkaalle, on siinä joskus aika lyhentäminen että jokainen sen silti ymmärtää. Olen ollut vuona yksi vai oliko se kaksi, mukana noin 5-7 tuhannen tuotteen perustamisessa, jokaisen erikseen. Myymäläkohtaisesti muutamaan erilaiseen pilotti kassajärjestelmään. Siinä aamuyön tunteina saattoi olla jo ajatukset , rivit ja kirjoittaminen olla vähän ristissä. Ja sen tuloksia korjattiin vielä kuukausien päästä, ikävintä oli jos ei teksti ja EAN- koodi kohdanneet. Ainakin eräässä silloin pilotissa olleessa kassajärjestelmässä oli hinta oli EAN-koodin kanssa naimisissa.
Se oli silloin, nyt ne tulee ketjun ohjaukselta, mutta se hintalappujen vaihto siellä hyllyn reunassa on se pullonkaula - jos on. Muuten käy niin, että järjestelmä kirjoittaa asiakkaalle kassakuittiin uutta tietoa, hintalappu hyllynreunassa kertoo asiakkaalle vanhaa. Ei mitenkään harvinaista vielä tänäänkään.

Kerran silloinen esimieheni sanoi osastopalaverissa, jos niitä virheitä on pakko tehdä. Niin tehkää ne niin isoja, että ne heti huomataan, ja vielä sellaisia että ne voidaan helposti korjata. Muistakaa pyytää myös anteeksi tekemänne virhe, vaikka se ei kuulukkaan perinteiseen palvelukulttuuriin suomessa.

Hyvä DX - parempi mieli
73, Pertti OH5TQ
pertti.oh5tq at gmail.com

keskiviikko 4. helmikuuta 2009

ZS8T Marion Isl vain antaa odottaa





Maanantaina illansuussa tuli ZS8T vihje 14300, antenni oli ihan väärään suuntaan sen suunta oli FW, nopeasti alamökkiin kääntämään antennia etelään ja eihän siellä 14300 mitään kuulunut, eikä enää 7070 nyt kuitenkin ollaan qrv ZS8T suuntaan, 40 m kelpaisi erityisesti.

Kunnon pileuppia kaipaan asemalta, jotain ihme pyrähdyksiä etupäässä 20 m ssb:llä. Vain onko Petruksella pelko että maailmakaatuu päälle, pitäisikö hänellä olla meklari joka olisi tukena ja turvana. Jotenkin tuntuu että joku henkinen este on nyt siellä saarella, kyllä tuolla varuste arsenaalilla pitää kunnon signaali jo saada aikaan. Onhan siinä se pahapuoli, liian monta asemaa kuulee hänet ja mahdollisia kutsujia tulee liikaa. Maanantaina ja tiistaina olleet vihjeet kumottiin piraattiksi hänen nettisivuillaankin. Ja uusia työskentely taajuuksia 20 m ssb luvattiin, se 14300 olikin jo varattu /MM hätäliikenteelle.

Energiaekspertin sralfree Jussin OH5CH löytö.
Pienimuotoiseen tuulivoiman hyväksi käyttöön sopiva ratkaisu, on jo 1920 kehitetty savonius siivet http://www.linux-host.org/energy/asavonius.html

Kyllä nuo talitintit ovat almanakasta selvissä heti kuun alussa kuulin jo ti-ti-ty, pakkasta oli vielä silloin reilusti joten tuo tyyy ei vielä oikein pitkänä tullut, vain onko tässäkin taas kyse kaupungistumisesta, nyt ollaan osa Kouvolan kaupunkia. Kuulemma kaupungissa, saman lajin laulukin on erilaista kuin haja-asutus alueilla.

Hyvä DX - parempi mieli
73, Pertti OH5TQ
pertti.oh5tq at gmail.com
http://personal.inet.fi/koti/oh5tq/


maanantai 2. helmikuuta 2009

Viisas väistää



Fin-Ham postituslistalla 2.2.2009
"Kävipä tänään näin. Mulla oli hyvä Pile-uppi ollut jo 3 (kolme) tuntia, Ja taustalla alkoi kirjaimellisesti räyhä käymään ja vonguttelu... Pidin qsoja metelöinnistä huolimatta Qsoja ja muutama ääni sanoi häiriköille, puolestani, että "frequency is occupiate". Jonkun ajan päästä kävi ilmi, että taustalla oli joukko kuuntelijoita jotka odottivat samalle taajuulle expiditionilla olevaa "koolia" ?
Onko näin, "hametiketin" mukaan, että joltakin pieneltä kiveltä kusottelijalla on taajuudelle, etuoikeus vaikka, toisella on Pile-up päällä? Eikö kohtelias kaukomaan kusottelija osaa/viitsi etsiä itselleen rakosta bandilta, vaikka vähän sivusta ilmoittelemistaan taajuuksista? Saatuani selvityksen ymmärrettävällä kielellä, siirryin kyllä sivummalle. Mutta lievästi ilmaistuna "Hatutti" ko. taajuus oli tapahtuman jälkeen 3 tuntia hiljaa.. Tämä näin yleisesti, jottei menisi koolejen päälle.
Onko hamimaailmassa ns. Dii-eksäri oikeuksia?
eli Jossain tietymättömissä ilmoitettu taajuus on varattu?
T:Jpe -8gvq"

Tuntematta ja tietämättä millä bandilla, taajuudella tai modella tämä on tapahtunut. On muistettava että harrasteemme on globaali ja HF-eteneminen monen asian summa, joten ei tarvitse olla kummoinen signaali kun se jo pitkin EUta kuullaan jopa häiritsevästi, vaikka täällä kuunneltuna taajuus olisikin täysin hiljainen ja kuulisin vain sen oman vasta-aseman. Kyllä ilmoituksiin "pse qsy" on syytä suhtautua vakavasti, koska niiden takana on aito huoli omasta kuulemisesta, jonka qson pitäminen taajuudella aiheuttaa. Ja mainitussa kolmessa tunnissa HF-kelit ovat jo kovasti muuttuneet ja kääntyneet jopa toiselle puolelle palloamme. 160 tai 80 m saattaa keli-ikkuna olla vain muutamia minuutteja tiettyyn suuntaan auki vuorokaudessa.

"Jollakin pienellä kivellä" oleva asema on usein siellä vain rajallisen ajan, ehkä muutaman vuorokauden ja on saattanut istua siinä samalla taajuudella vielä pitempään kuin sen kolme tuntia kelit vain ovat kääntyneet siten että nyt sitä kivellä olevaa asemaa workitaan samasta maanosasta kuin ne qsoilijat siinä taajuudella. Globaalissa harrastuksessa on kaikki maanosat otettava huomioon, sen siellä pienellä kivellä istujankin, keli kääntyy vaikka et tekisi mitään.

Ei DX-workkijoilla ole mitään etuoikeuksia, mutta on hyvä ymmärtää HF-etenemistä globaalilla tasolla. Vaikka oman aseman suorityskyky ei vielä siihen pystyisikään, muuten kuin häiritsemään sitä muiden kuulemaan dx-asemaa. DX-clusterit tuovat vihjeineen, niitä pihinän (dx-asemien) kuuntelijoita vihjeen perässä. Jos minulle ehdotetaan "pse qsy" olen hiljaa, en edes kysy miksi pitäisi olla, jollakin on siihen syy. Niitä "omien" taajuuksien sitkeitä puolustajia, on aina ollut ja ehkä niistä kuuluisin ikävällä tavalla oli Nino IT9RYH.

Juuri tätä kirjoittaessa tuli dx-clusterista vihje: 14300 ZS8T Marion Isl, jos Petrus aloittaa pileupin tehokkaan workkimisen, ei siinä taajuudella pysty kukaan muu workkimaan, vaikka ei Petrus täällä kuuluisikaan - Viisas väistää. Kyllä bandeille mahdutaan jos vain on halua ja tahtoa.

Täältä löytyy suosituksia HF-workintaan: http://www.sral.fi/files/arvomaailma.pdf

Hyvä DX - parempi mieli
73, Pertti OH5TQ
pertti.oh5tq at gmail.com
http://personal.inet.fi/koti/oh5tq/


40m bandi laajenee IARU Region I päätöksellä ja sisäinen jako muuttuu


Perjantaina aamulla VP8YLG oli ainakin vihjeen mukaan 10119 ja kutsujia siinä oli mutta ei täällä ollut kuultavissa. Jos kutsujien tyylistä piti jotain päätellä, ei siellä toisessa päässä ollut mikään cw-taitaja, pitkän kutsumisen jälkeen siinä aina joku "oli ainakin pitävinään qson" koska en kuullut sitä VP8 asemaa ollenkaan.

Samana aamuna FW5RE tuli kuin tykki 7002.0 mittarissakin heiluin S7-9 ja OHta pukkasi kovasti läpi, A-indeksi oli alhaalla nyt vain neljä. Nyt olisi toivetta lukea tuolla signaalilla myös samalla bandilla ssb:ta, joka on puutoksessa. Viimeisten tietojen mukaan myös ssb ja rtty tulee ohjelmaan, rttyä taisi olla jo maanantain aamusta 20 m tarjolla. Hyvin on 160 ja 80 m cw qsoja tullut heille jopa EUsta saakka. Netti lokin päivitys ei ole vielä onnistunut, katso viimeiset infot täältä.. http://www.ha0du.com/

Uudet tulevat IARU Region I Band Plan, muutoksia ainakin kohdassa 3.1 (40 m laajennus)OHssa laajennus jo voimassa, nyt vain nuo uuden bandin sisäiset tarkennukset. http://www.iaru-r1.org/Chapter%203.1%20HF%20Bandplan.pdf

Kunnon pakkasta täälläkin, ainakaan viime talvena ei ollut reilun 25 asteen pakkasta täällä, nyt on sopivan kuivaa ulkovuorauksen maalille - ei pitäisi tulla homehtumis ongelmaa. Edellisenä talvena ei ollutkaan näin pitkää kuivaa kautta, ainakaan täällä. Ja sen seurauksena homeen poisto ohjeita kyseltiin ja kävivät keväällä hyvin kaupaksi.

Hyvä DX - parempi mieli
73, Pertti OH5TQ
pertti.oh5tq at gmail.com
http://personal.inet.fi/koti/oh5tq/