Oma blogiluettelo

maanantai 28. helmikuuta 2011

Revillaa 4A4A odotellessa



Dx-clusteri verkko monisti viikonloppuna vihjeiden taajuuksiin aina yhden kymmenyksen (nollan) lisää ja silloin se menee VHF tai jopa UHF sarjan vihjeeksi. Annetut taajuus alue rajoitukset iskee päälle. ja ei tule loputonta lukujengenerointia. ja tämä tulee samalle minuutille kuin alkuperäinen vihje. Näyttää ainakin Ylen teksti tv HF 9/12 sivu jumittuvan, kelloaika sen kertoo. Ne olemattomat VHF ja UHF vihjeet sinne näyttää ilmestyvän.

  

VK9C/G6AY lokiin on saatu uusi päivitys, OH-asemilla näyttää olevan jo 118 yhteytä.
Arvoitus on vain milloin päivitys on tehty, minulla on se tuntuma että sieltä puuttuu niitä alkupään yhteyksiä, minulta ainakin 40m cw yhteys.




Nyt ei auta muuta  kuin vetää roikalla perusluokan kolvi ulos ja yrittää pienessä pakkasessa, ja tuulettomassa paikassa, kolvata liitin koksiin oikein tinalla kiinni. Olen sille yrittänyt antaa kylmäliitos hoitoa, mutta maston kääntelyssä on jäykkä koksi sen aina vääntänyt auki. Kiva että voi kolvata maston juurella, ettei releboksi ole 6 tai 16 m korkeudessa.

Nyt maston jo voi jättää sovinnolla suoraan Revilla Gigedon XF4 suuntaan, ja jättää LP kelit muille. Tuskin tuotakaan malttaa tehdä, tuolla ei niin usein ole tarjontaa joten pitää olla valmiina kääntämään. Olisko ollut edelliset tarjonnat 1991 ja sitä ennen tuo 1987, josta tuo kortti. Revillan kutsu on tällä peditiolla 4A4A



Kotisivut







sunnuntai 27. helmikuuta 2011

Revilla Gigego tulee

                                             OH3LCH kortti 28 Mhz ssb, maaliskuu 1991

Perjantain ja lauantain välisenä yö oli hyvää keliä 80 ja 40 m bandilla japanilaisia asemia tullut pilvin pimein pikku tehoilla ja ihan windomilla. Saattoi olla myös 160m kisassa hyvää keliä. Totuuden nimessä en tunne mitään kiinnostusta 160m ssb, cw-osiokin on sillä rajalla, pitäisi olla tehokas kuunteluantenni

Lauantaina aamulla hyvät kelit jatkui 12m ssb:llä H44MS tuli mittaria nostaen  jopa S9 ja saksalaisten ja EU jono kuului olevan loputon. Kuin DF0HQ aseman workkimisessa., eräässä kilpailussa Jota myöhemmin kovasti kritisoitiin, asemista jotka eivät tienneetkään että olivat työskennelleen kyseisen aseman.

Seinäjoen aktiivinen kerho joka myös kilpailee kutsulla OH6M

Minulle ehdotettiin että  päiväkirjassani olisi osio perusluokkalaisille ja  kukkakeppillä workkijoille, toivomus on varmasti ihan aiheellinen, koska siinä vaiheessa on usein käytännön kokemus vähäisin.

Oman aseman suorituskyvyn ymmärtäminen, esimerkiksi  millä voimakkuudella pitää vasta-asema tulla, että minulla on mahdollisuuksia saada yhteys. Ja miten silloin pitää menetellä pileupissa, ja osata lukea asemasta annetut dx-spotit ja mistä ne on annettu yksi perusasia. Jos jenkkilästä tai japanista annetaan S9+20 db rapoirtteja, on melkein turhaa täältä 100w ja kepillä kutsua, jos vasta-asema ei pinta-aallon päässä. DX-clusterin seuraaminen ja sen historia tietojen hyväksi käyttö, antaa hyvin vihjeitä tietyn aseman ajoista ja taajuuksista. Paras hetki on iskeä, ennen sitä ensimmäistä vihjettä.



CCF mailing listalta kopsattu

Revillagigedo 4A4A tulossa ensi viikon loppupuolella ääneen. Tässä
suuntaa-antavat ennusteet:

XF4 - OH (Vaasa):
 http://www.voacap.com/predictions/4d6a05415578c/
(lyhyentien ennuste)
XF4 - OH (Vaasa):
 http://www.voacap.com/predictions/4d6a061172630/
(pitkäntien ennuste)

Executive Summary: aamukaffeen lomassa workitaan alabandeilla ja töiden
jälkeen heti klo 16 SA workitaan yläbandeilla (18 ja 21 MHz) -
Short-path. Tätä ylempiä bandeja (24 ja mahd. 28 MHz) pitääkin sitten
workkia pitkäntien kautta brunssin aikoihin...

73 Jari OH6BG
_______________________________________________
CCF mailing list
CCF@contesting.com





I have attempted to record the DX history of 1998. I have recorded 104 DX sound clips of Rare DX and DXpeditions. This page will be archived at the "K8CX Ham Gallery".

ARRL Deleted DXCC Entities


Linkit

Katso oletko väärässä työssä


Kuule sie yli- päällikkö, miss´ sie tarvihet...




Kotisivut







lauantai 26. helmikuuta 2011

Kaikki ei ole vielä jäässä - Nisuksen virtausta



Kevin  Macquarilta (VK0/M) kutsulla VK0KEV oli 14205 vihjeen mukaan, lauantaina aamulla, ei vaan kuulut. Ilmoituksensa  mukaan hän päivittäin 40m ssb:llä 08.00 utc maissa. Siihen aikaan ei täällä ole ehkäkuin  LP keliä, ja se vaatii taas hyvää keliä ja asemalta signaalia. Toista ei ainakaan nyt ole, siis keliä. Ja tuskin sinne olisi nyt olisi ilmestynyt tehokas suunta-antenni ja kilowatin linukka. Se miksi hänen täytyy olla 40m tuohon aikaan, en tiedä. Samaan aikaan olisi  keliä 20m myös EU suuntaan ja kysyntää myös.


Revilla Gigego (XF4) kutsulla  4A4A on tulossa 3 -20 pv maaliskuuta 2011
Jos SFI ja A-indeksi ovat kohdallaan, voidaan odottaa myös suoraan pohjoisnavan yli olevia kelejä, myös iltayöllä paikallista aikaa, kannattaa kuunnella.


Omat puutteet on 12 ja 10m , jos pilkut jäävät nykyiselle tasolle, tuskin niissä muutoksia tapahtuu, olen niin optimistisen pessimisti. Kuin siinä VP8ORK tilanteessa, 10m pihisee ei pihise, ja lopulta piti poistua rigin ääreltä, ja se oli ainut kerta kun edes pihisi 10m cw:llä.
Nyt Revillan porukassa ei ole yhtään suomalaista, joten ne hikiyhteydet (kirjaimittain  tavattavat) jäävät vaille yrittämistä. Tai toisesta yhteydestä irroitettuna, tankaamisen pääteeksi, sano rooger jos on rooger.


Myös CY0 Sable Island on tulossa ennustettu aloitusaika on maalikuun 7 pv klo 21.000 utc. Kutsuina arvellaan olevan N0TG/CY0, K8LEE/CY0 ja N1SNB/CY0



VK9C loki sivuilla on pientä virhettä, jos haetaan esimerkin mukaista G4 asemia, pitää käsky pitää olla muodossa g4* silloin saat kyseisen haun mukaisen listauksen, joskus sanoivat tuota ”villikortti” hauksi. Lokisivun latauksessa herjaa, syntaksi virhettä, kuitenkin saan Java sivut auki. Ja oh* kaikkien oh-asemien kutsut jotka lokista löytyy.




Linkki

Kotisivut







perjantai 25. helmikuuta 2011

Taitaa pakkaset helpottaa, miten käy hf keleille

Kyllä on taas indeksit (Solar Flux Indeksi 91) tippuneet ja sen huomaa bandeilla.
Kuitenkin torstaina 24967 Solomon saariltaH44MS tuli hyvin pihisten, mutta ei täältä sinne riittänyt potku taajuudelta ottamiseen, myöhemmin aloitti upista ottamisen. http://www.qrz.com/db/H44MS

Samoin torstaina Cocos- Keeling VK9C/G6AY alkoi nousta 15m cw:llä , vasta 06.45 alkoi pihinäksi täällä. Ei heidän sivuillaan kerrota millä kalustolla siellä ollaan liikkeellä. Sponsorien logoja pitkä rivi, mitä miltäkin on saatu ei kerrota. Ja tärkeä asia oli kertoa, ettei liikkeellä ole miljonäärit, joten kaikki taloudellinen apu kelpaa.

Tässä sitten kaksi köyhää yrittää saada yhteyttä, miten sitten 12m onnistuu, en ole des vielä siellä kuullut. Puolenpäivän aikoihin oli toinen köyhä siirtyn 24892 ja upista otti, ja se toinen köyhä katseli dx-clusterin vihjeistä, että siellä se nyt on. Siihen sekaan vaan ja sieltä pileupin yläreunassa tapasimme. Ei signaali mitenkään voimakas ollut, hyvin usein joutui toistamaan kutsun raportin uudelleen.

EZ7V näyttää olevan Turkmenistanista ainoa asema joka dx-vihjeistä löytyy. Saamani tiedon mukaan, maassa on tämä harrastus kiellettyjen listalla ja siitä johtuen ei niitä ARRL DX- awardiin yhteydet nyt kelpaa.Varma ARRL sivuilta löytyy tarkempia tietoja.

Muuta ajankohtaista
On mahdollisille pölypunkeille annettu mahdollisuus ulkoilla, monet ruokakunnan kodintekstiilit olleet terassin kaiteella pakkasessa. Jotkut matot saaneet puhtaalla lumella käsittelyn. Täällä lumi kauniin valkoisena hohtaa auringossa, eikä kissan tai koirien jätöksiä ole pihapiirissä.

Linkki
Utin Jääkärirykmentti ja Kouvolan Varuskunnan Urheilijat järjestävät jo perinteeksi muodostuneen Kaukopartiohiihdon 14. kertaa 25.—27.2.2011. Tänä vuonna tapahtuma järjestetään Kouvolassa, ja sitä on ensimmäistä kertaa mahdollisuus seurata myös internetin välityksellä.

Kotisivut






keskiviikko 23. helmikuuta 2011

SFI nyt taas 91

NH7O oli keskiviikkona auringon nousun aikoihin tarjolla 3508.5 kuului hintelästi jopa täällä.

Onko tämä pilaa vai tulossa, Yemenissäkin on vaadittu presidentin eroa, joten ei taida lupia irrota ulkolaisten maahantuloille. Joilla vielä radiokalustoa mukana, vakoojia ja kansan kiihottajia, selvää uhkaa vallitsevalle tilanteelle.

Nyt viikolla LU1ZI on äänessä, katso tarkat taajuudet ja aikataulut
Cocos - Keeling VK9C/G5AY on ilmestynyt vihjeisiin, tiistaina iltasella oli hyvin 40 m cw:llä työskenneltävissä. Ja pitkin päivää 30 m cw:llä ja keskiviikkona illansuussa taas 20m cw:llä jenkkejä kyseli. Ja sai taajuudelle ”EU pellet”, joilla ei muuta tarkoitusta kuin sotkea kuuntelutaajuus täysin.


Milloin tämä menee Delted listalle?
L 104/2011 - HE:215/2010: Laki Saimaan kanavan Venäjälle kuuluvan osan ja siihen liittyvän alueen vuokraamisesta Suomen tasavallalle sekä Saimaan kanavan kautta tapahtuvasta alusliikenteestä Venäjän kanssa tehdyn sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta ja sopimuksen soveltamisesta.

Suomi vuokraa Venäjältä Saimaan kanavan Venäjälle kuuluvan osan ja siihen liittyvän vesi- ja maa-alueen 50 vuodeksi. Sopimus korvaa voimaantullessaan vuonna 1963 voimaan tulleen Suomen ja Neuvostoliiton välisen sopimuksen Saimaan kanavan Neuvostoliitolle kuuluvan osan ja Ravansaaren vuokraamisesta Suomelle, jonka voimassaoloaika olisi päättynyt vuonna 2013. 

Muuta ajankohtaista

Meilläkin piti asentaa 16 m lämpökaapeli porakaivosta sisään tulevaan vesijohdon sisälle, pihan ali tuleva putki jäätynyt. Sen yli tulee kaikki sisälle taloon tuleva liikenne, osittain jopa autolla siihen ajetaan, ei riittänyt hiekkarinteeseen 1.5 m syvyys  ja 100 mm routasuojaus levyt. Vuodesta 2007 täällä on asuttu ja nyt tuli tilanne päälle, syynä varmasti tämä pitkä pakkaskausi.

Linkit


Suomalainen uhkapelaa asunto­kaupoissa


Kotisivut

tiistai 22. helmikuuta 2011

Talvinen Verla 2011


OHDXF ry sivujen DX-taulukot on taas päivitetty 21.2.2011. Maraton taulukossa Hannun OH1XX ykköstila 4 pinnan varassa. Hannu on selkä seinäävasten, ei ole edes tarjolla uusia mitä workkisi, haastajille on niitä vielä riittänyt. Listausta katsellessa 160, 80 sekä 12 ja 10m  näyttää olevan keskimäärin eniten puutteita. Ja kyllä useissa viime aikaisissa isommissa  peditioissa on 160 ja 80 m ollut erityisessä kohtelussa, jopa niin ettei periteisille dx-bandeille ole jäänyt aikaa juuri lainkaan.


Ennen oli isoilla dx-peditiolla yksi asema jatkuvasti jauhamassa, 20m ssb ja tai cw:llä. Taustana että tällä bandilla tavoitetaan jokainen haluava, jollain kelipiikillä. Ja tätä jatkui 24h /vrk  vain operaattori vaihtui. Ja muut asemat oli tarjolla muilla bandeilla modeilla. Voisi vaikka väittää kun minulla on jo nämä bandit workittu, tunne on voittanut pedion suunnittelijoiden ajankäytön suunnittelijat. Joten voidaan keskittyä näihin 160 ja 80m ja siinä unohtuu muut bandit. Ja kuitenkin joukkoomme liittyy aina uusia dx-workkijoita, joita pitää myös muistaa tarjonnassa.

Jotain positiivista löytyy myös usein käytetystä peditioiden käyttämästä nettiloki sivusta.
Siellä on tilastointista mahdollista saada dxcc-maakohtaisesti  eribandeilla pidetyt yhteydet tuntitasolla. Hyvä arvio milloin on kelipiikki odotettavissa. Seka listaus 100 eniten kyseiseen dx-retkeen pidettyjen yhteyksien määrän eribandeilla. Ja viimeksi VP8ORK kohdalla se johti että kun kaikki bandit ja cw ssb modet oli lokissa, tilaston kärkeen pääsi vain workkimalla rtty:llä mahdollisimma monella bandilla.




Baldur DJ6SI nyt kutsulla TT8DX fonella.  Dx-clusteri DB0SUE-7  kopioituna, OH2J-7 ei nämä kaikki vihjeet koskaan tulleet.

14332.0  TT8DX       21-Feb-2011 0922Z  lsn 14335. Danke, auf         <RX3F>
14332.0  TT8DX       21-Feb-2011 0901Z  Cq Split -5-Up Mg.DJ6SI     <IK7BPV>
14332.0  TT8DX       21-Feb-2011 0843Z  UP 3 BALDUR QSL VIA DJ6SI   <EC3AAJ>


Linkit

Nämä uskottomat värikuvat otettiin kolmen suodattimen läpi 1910-luvun Venäjällä

http://www.tekniikkatalous.fi/kuvaraportit/article574001.ece?


Paukku­pakkasilla kannattaa jäädä kotiin



Kotisivut


maanantai 21. helmikuuta 2011

Ei vaan 10m bandi avaudu, kuin etelään


ARRL cw-osassa viikon vaihteessa muutaman ehkä parikymmentä qsoa plokkailin 15m  ei meinannut 100w riittää, kw meni paremmin. Siitä innostuneena, minuakin pyydettiin siirtymään 10m oli kuulemma just keliä jenkkiläsätä scandeihin, eihän siellä mitään silloin kuulunut. Kertoo kelin tilanteesta, jos ei isot jenkkilän kontesti asemat täällä kuulu, niin ei ole keliä tänne se on uskottava.

Kuuntelin kuitenkin pitkin iltaa 10m bandia, ei mitään havaintoa. että täällä olisi avautunut mihinkään suuntaan.

Auringon tuoreet tapahtumat
http://www.solarcycle24.com/index.htm


sh/dx/36 by oh*  Suomalaisten antamia dx-vihjeitä OH2J-7 dx-clusterilta kopioituna
   137.0  OH1TN       21-Feb-2011 0008Z  cq kp11oo                   <OH5UFO>
   137.0  CQ          20-Feb-2011 2349Z  OH1TN                       <OH5UFO>
 14048.1  OG1M        20-Feb-2011 2016Z                                <OH4A>
 14004.9  K1AR        20-Feb-2011 2013Z                                <OH4A>
 14086.9  K8MFO       20-Feb-2011 1859Z                                <OH4A>
 14006.1  AA3B        20-Feb-2011 1842Z                              <OH3KAV>
 21004.2  K5GO        20-Feb-2011 1633Z  AR                           <OH6CT>
 21021.7  K1RX        20-Feb-2011 1609Z                               <OH6CT>
 21081.6  CU6NS       20-Feb-2011 1405Z  RTTY cq  cq   599 tnx GL  DX<OH3GBS>
 10121.0  GM0UDL/P    20-Feb-2011 1346Z  sota                         <OH3GZ>
 28024.9  9A1A        20-Feb-2011 1338Z                                <OH4A>
 21020.9  HI3CC       20-Feb-2011 1326Z                                <OH4A>
 21010.0  OH1RX       20-Feb-2011 1415Z  ARRL                         <OH6CT>
 21001.0  KC1XX       20-Feb-2011 1409Z                               <OH6CT>
 21000.5  K2M         20-Feb-2011 1407Z                               <OH6CT>
 21022.9  W3LPL       20-Feb-2011 1406Z                               <OH6CT>
 21010.6  NY4A        20-Feb-2011 1232Z                                <OH4A>
 21001.0  KC1XX       20-Feb-2011 1207Z                                <OH4A>
 14000.4  VY2ZM       20-Feb-2011 1149Z                               <OH6TN>
 21026.5  CR3L        20-Feb-2011 1139Z                                <OH4A>
 21015.1  LP2F        20-Feb-2011 1132Z                                <OH4A>
  7042.7  KH6LC       20-Feb-2011 1054Z  ARRL                         <OH6CT>
 24900.7  ZS6X        20-Feb-2011 0946Z  CQing                        <OH3RF>
  7029.8  K3EST       20-Feb-2011 1005Z                               <OH2XX>
  3502.5  W3LPL       20-Feb-2011 0720Z                               <OH6CT>
  3516.5  4U1ITU      20-Feb-2011 0717Z  ARRL                         <OH6CT>
  3513.3  NR4M        20-Feb-2011 0716Z                               <OH6CT>
  7064.4  OH0Z        19-Feb-2011 2313Z                               <OH2XX>
 14006.5  W3LPL       19-Feb-2011 1544Z                               <OH6TN>
 28417.9  G6NHU       19-Feb-2011 1138Z  PSE freq in kHz 28417dot9    <OH6PA>
 21271.0  TJ5PF       19-Feb-2011 0832Z  Cor TNX QSX up 5             <OH6PA>
 14001.5  W3LPL       19-Feb-2011 0806Z                               <OH3XR>
  3515.9  KB1H        19-Feb-2011 0746Z                               <OH6CT>
  3511.4  K1LZ        19-Feb-2011 0500Z  good ears                    <OH6CT>
  3504.0  K3LR        19-Feb-2011 0457Z                               <OH6CT>
  3502.4  W2FU        19-Feb-2011 0456Z                               <OH6CT>
OH5TQ de OH2J 21-Feb-2011 0602Z dxspider >


Revilla Gigego (XF4) kutsulla  4A4A on tulossa 3-20 pv maaliskuuta 2011
Jos SFI ja A-indeksi ovat kohdallaan, voidaan odottaa myös suoraan pohjoisnavan yli olevia kelejä, myös iltayöllä paikallista aikaa, kannattaa ainakin kuunnella.


Linkki

Maatila tuo turvaa koko kylälle

sunnuntai 20. helmikuuta 2011

10m iltakelien odotusta


Timo OH3DF kertoi, 10m iltakeleissä oli perjantaina paikallista OH-rinkulaa tullut ”häiritsemään” Etelä Amerikkalaisia asemia ja tapahtuma-aika oli muutama tunti paikallisen auringon laskun jälkeen. Täytyypä kuunnella 10m myös iltaisin.


Olin muutamaan otteeseen pitkin lauantai päivää 10m kuulostelemassa bandi vaikutti ihan hiljaiselta vain 28800 OH5TEN majakka tuli tuolta kaupungin keskusta hyvin. Ja toinen kaupungin majakka 28228.5 OH5SHF.  A-indekdsin nousu 30 tappaa kelit tehokkaasti, ei edes 12m kuulu Caribian  PJ asemia, muutama Etelä-Amerikan asema kuuluu.


15m jenkkien isot kontesti asemat, ei mitenkään häikäise tulollaan ARRL CW-osassa paikalliseen auringonlaskuun keskitin kuunteluni. 20m kyllä hyvin jenkkilään auki, tuli myös muita kuin isoja kontesti asemia. Kun  A-30 vähän laskee, on PJ asemilla 10m kysyntää jos vain on tarjontaa. nyt siellä ARRL CW kisan ansiosta monesta aktiviteettia, mutta workinta keskittyy vain NA suuntaan.


ARRL kisassa oli kutsu SM5EPO, onkohan paikallisen urheilun tukiyhdistyksen kerhoasema, jossa testataan hormonien vaikutusta kisasuoritukseen.


Auringon tuoreet tapahtumat
http://www.solarcycle24.com/index.htm


Sunnuntaina aamuna oli taas A-indeksi tippunut 11, eilisen 30 sijaan. Katsotaan mitä se bandilla merkitsee.


Kävin ulkona taas paikkaamassa 10m monon koksia, olin sen taas mastoa kääntäessä kääntänyt poikki. Kovin on näin pakkasilla koksi jäykkää, vaikka kunnon lenkki on maston käännön varaa, niin se jäykkyys tekee siitä aika helposti poikki vedettävän koksin jatkon kohdalta. Ei ole näillä flukseilla tarvinnut koko bandia edes kuunnella Näille keleille saisi olla kaasu kolvi, kaiken varalta - ei vaan ole.


Linkki

Hajuton 2-etyyliheksanoli voi olla homettakin yleisempi sisäilmamyrkky
http://www.taloussanomat.fi/asuminen/2011/02/17/pilaako-tama-myrkkypommi-kotisi/20112277/139
  
Kotisivut

lauantai 19. helmikuuta 2011

Pientä lämpövuotoa

T30OU Läntisellä Kiribatilla tuli perjantai aamuna 15m cw:llä workittavasti, 12m taas ei keli riittänyt tänne, pilkku indeksia tippunut nyt enää 51, muutaman päivän takaiseen  verrattuna ja jäi uusi bandipinna saamatta. 15m cw pinna kyllä tuli.

Aamupäivällä perjantaina 10m oli avausta, ensin VK ja vähän myöhemmin AF tuli paukkuen sisään, kaikilla langoilla. Oli TJ9PF ,J5HAR ja FR1GZ ja ilahduttavasti oli OH -asemia liikkeellä

Auringonpilkuista ovat vääntäneet viikolla suuria otsikoita, viikonlopulla tulossa maan ilmakehää suuria radiohäiriötä ja, ovat jo nyt  Etelä- Kiinassa aiheuttaneet jo radioliikenteelle suurta haittaa. Sellaista se nopea tiedonkulku aiheuttaa, löytyy heti selitys, vaikka häiriöt oli silloin vasta matkalla.

Täältä auringon tilanne arvot ja kuvat

Kotisivut

perjantai 18. helmikuuta 2011

Solar Flux Indeksi edelleen 114


Torstaina oli RI1AN 24910  ei oikein saanut täällä signaalia aikaiseksi, oltiin tilanteessa lukee ei lue. Pitkän kautta ei mitään, linukka ei olut tulilla silloin kun tuli luettavasti ja yhden UA aseman workki ja minun 100w ei sinne luettavaksi sinne riittänyt ja taajuus hiljeni. Ei hätää näyttää olevan aktiviteettia tulossa vielä pitkään.
http://dx-world.net/2010/ri1anc-vostok-base-antarctica/


Torstaina 12m oli asemia, iltapäivällä  PZ5Z, J5NAR, TJ9PF ja jopa K8CW oli tarjolla, vähitellen bandin aktiviteetti nousee. Ja 15 m ihan levällään SA ja NA suuntaan


TJ9PF perjantain alustava ohjelma on
20m alkaen  06.30, 17m 06.45, 12m 08.00 ja 10m 08:30 utc

10m näyttää kaksi OH-asemaa olevan lokissa, joka on päivitetty17.02.2011 klo 17:22
http://www.clublog.org/charts/?c=TJ9PF&a=embed#r
http://www.tj9pf.fr/


Uutta tulevaa DXCC-maata aktivoidaan kesällä 2011
  
Tehtiin paikallinen ennätys torstaina aamulla, tälle alkuvuodelle, keittiön ikkunan ulkopuolella oli – 32 c .Monet talveksi myytävät jalkineet ovat kovia koppuroita ja äärettömän liukkaita, vaikka pohjassa on hyvä kuviointi. Halvalla saa ja hyvin luistaa.

Kotisivut


keskiviikko 16. helmikuuta 2011

Baldurin DJ6SI peditio historiaa


KG6DX kuuntelin ihan väärästä suunnasta tunnustan, ja ihmettelin miksi ei kuulu California, toisaalta ihmettelin aikaa jolloin EU sitä vihjasi,12m ssb:llä.
Tässä dx-clusterin prefiksi hakujen tulosta
Haku: sh/pre kg6
Tulos: KG6 DXCC: 226 ITU: 6 CQ: 3 LL: 34 6 N 118 12 W (KG6, CA-California-LA-K)
Haku: sh/pre kg6dx
Tulos: KG6DX DXCC: 107 ITU: 64 CQ: 27 LL: 14 0 N 145 0 E (KG6DX, GU-Guam-KH2)
KG6DX omat sivut


Baldur joka nyt sähköttelee Chadista kutsulla TT8DX, on mahtava dx-peditio historia takana. Mestarilla riittää edelleen virtaa. Ja saksalaisella täsmällisyydellä on nettisivut rakennettu – hienoa.

Täällä qsl-korttien kera dx-historian kertausta meille OT ja nuoremmille dx-historiaa 1964- oppitunteja linkin parissa. Sisältää myös Spratlyn trakedian vuodelta 1983
Baldurin tavaramerkkinä on olleet, yleensä niukat tai olemattomat etukäteis infot retkistään, cw-mode ja suorat qsl-toimitukset.  Hänen alkuaikoina dx-bulletiinit tuli postissa ja kerran viikossa UK:sta. 2m fm dx-kanava, jota ainakin pääkaupunkiseudulla ahkerasti kuunneltiin, oli tuoreen tiedon lähde. Jota minä yritin kuunnella, huonolla tuloksella.

Meneillään olevasta retkestä, Baldur oli lähettänyt tekstiviestin dx-bulletiiniin.”Nyt olen lentokentällä suunta on Chadi ja tulen ääneen huomenna."

Baldurin suoran qsl osoite:
DJ6SI ,Baldur Drobnica
Zedernweg 6,
50127 Bergheim,
Germany


Kotisivut

Aurinko suorastaan roihuaa



Baldur DJ6SI. on Chadista tullut ääneen kutsulla TT8DX keskiviikko aamuna oli 7020.0 tarjolla.Ei mitenkään voimakas, hyvin luettavissa ja taajuudelta otti. Ja cw vauhtia Baldurille tyypilliseen tapaan, ihan kohtuullista.

Viikon vaihteessa 19-20.2011 on  ARRL DX Contest, CW osa.
Tähän kisaan osallistuvia asemia on runsaasti äänessä myös muilla modeilla. Ja useita asemia on uusista PJ–maista äänessä. Jos vielä on puutosta yhteydestä tai kortista niin nyt taas tarjolla ennen tai jälkeen kisan. Keskiviikkona aamulla oli paikallisen auringon nousun aikoina hyvällä signaalilla, 40m ssb tarjolla PJ2 ja PJ7.

Aurinko suorastaan roihua, pientä auroraa oli tarjolla, sekin jo hiipunut.

Märketille OJ0 pääsee jo hiihtäen, ellei avatut laivaväylät sitä estä.

oho olipa linkillä pituutta


Paikallisen mainostoimiston Sepeteuksen linkki. Joka suunnitteli Tehty Kouvolas logon

Linkki

Apua - sain ylennyksen, eikä kukaan kertonut minulle!


Kotisivut




tiistai 15. helmikuuta 2011

Solar Flux Indeksi nyt 113



Heti maanantaina aamusta oli H44MS taas 12m ssb tarjolla ja EU voimakkaista signaaleista innostuneena hän siirtyi 28400 , siellä ei keli riittänyt tänne.

DJ6SI, Baldur, on tulossa ääneen kutsulla TT8DX Chadista  15 - 21 pv  helmikuuta 2011 ja perinteisesti vain CW on tarjolla.

Tiistaina aamulla kuuntelin TJ9PF etupäässä EU pileuppia 3524 upista sujuvasti otti. Uppiin  ilmestyi asemia kutsumaan cq dx ja viimeksi RTTY asema, viimeksi mainitun osalta en tiedä oliko sitä bandille olennaista muuta liikennettä. Cq dx kutsuja kyllä käytti omaa tai lainattua radioamatöörille tyypillistä EU maan kutsua.

Olen monesti pähkäillyt mikä on motivaatio noille hf-bandien häiriköille, joita löytyy dx-peditio liikenteen häiritsijöiksi, jonkinlaista tyydytystä siitä täytyy heidän saada. Ehkä tämä on yleisien yhteiskunnallisten arvojen muuttumisen seurausta, joka on minusta yleistynyt, tai ei ainakaan vähentynyt.

Nämä tietyt kestohäiriköt IK1JUO ja IT9RYH ovat luku erikseen, heille riittää että heitä kehutaan dx-vihjeissä ja kyllä niitä kehumisia löytyy. Ainoa lohtu että ovat siirtyneet tuonne 80m ssb yläpäähän, aikaisemmin IT9RYH oli vakiopaikka oli 14195.
  3798.0  IK1JUO      14-Feb-2011 1733Z  is a killer from dx-window s <I0QMN>
  3798.0  IK1JUO      14-Feb-2011 1708Z  no qso with the idioto tony  <I0MPF>
  3797.0  IK1JUO      13-Feb-2011 2033Z  ,ryh and other idiots       <IK0FGL>
  3795.0  IK1JUO      12-Feb-2011 1750Z  The provocate!              <HB9DDS>
  3795.0  IK1JUO       9-Feb-2011 1722Z  il killer della finestra dx <IM0MPF>
  3798.0  IT9RYH      14-Feb-2011 1908Z  only idioto no gentleman stu <I1SWL>
  3798.0  IT9RYH      14-Feb-2011 1801Z  no qso with sicily stupid ma <I0QMN>
  DX de I0MPF:      3795.0  IT9RYH       the king of sicily idiotos     1730Z

Kotisivut