Oma blogiluettelo

perjantai 29. kesäkuuta 2018

KH1/KH7Z kuulumisia KP31GB ruudusta




KH1/KH7Z Baker Isl.
http://baker2018.net/pages/news.htm

Perjantaina heräsin aamusta aikaisin paikallista aikaa, kuuntelin 14023, signaali oli hyvin luettavissa jenkkilää työskenteli, muutama jenkkilän asema siellä ilmoitti pileuppi taajuudella olevan kutsumassa. Heitä ei edes ohjeistettu UP komennoilla. Ei mitään häiriköintiä en ainakaan täällä kuullut. 

Samaan aikaan oli myös ssb asema 14260 sitä ei täällä kuulunut upissa oli eteläisen EU huutajia. Siinä se pieni ero cw ssb välillä, toista lukee, toinen ei kuulu ollenkaan.

Pikku neuvo saarelle ssb kaikki mikkisäädöt kaakkoon ja dx-asetukset mikkeihin  Turhaan siellä hifistelevät. Nyt jo valittelevat ettei ssb qsot oikein kulje, kuulemma cw ja FT8 puree. 

Siellä on vaikeuksia saada sateliitin kautta lokia nettiin ladattua, yhteyksiä oli jo yli 10.000. Tämä oli tilanne 29.6.2018 aamulla paikallista aikaa.
https://clublog.org/charts/?c=KH1/KH7Z

Mutta auta armias kun tuli  EU vuoro, niin keli oli tietysti noussut täällä hyvin kuultavaksi cw:llä, meno 14023 oli ihan mahdotonta. Selvää häiriköintiä oli pistettä ja viivaa, cq huutajia tekaistuilla kutsuilla esimerkiksi OK1DOT. Mikä meitä EU kansalaisia vaivaa, mitään järkevää toimintaa joka palvelisi sujuvaa työskentelyä, päin vastoin kaikkea mitä esti sujuvuuden niin tehtiin taajuudella.
SSB asema ei edelleenkään kuulut täällä.

Ottamatta mitään kantaa eräiden EU-maiden muihin poliittisiin valintoihin.
Perusarvot näyttää olevan erittäin kaukana EU sisälläkin.

73 Pertti OH5TQ
oh5tq@sral.fi





sunnuntai 24. kesäkuuta 2018

KH1 tulossa 27.6.2018 ->

Kuva Eveliina Kolehmainen juhannus aamuna 23.6.2018

Sisällys
KH1/KH7Z Baker Isl. 27.6-6.7.2018
K1B (KH1) Baker isl. vuonna 2002  loki
K.S Sainion Preliminary results for 2018
Vuoden 2018 Kesäkisa 
Tuleeko syksyn Viitosten Syysotteluun jotain uutta

KH1/KH7Z Baker Isl. 27.6-6.7.2018

Matkan edistymisen seurantaan: https://share.garmin.com/K6TD

http://baker2018.net/


K1B (KH1) Baker isl. vuonna 2002 

Omat yhteydet 11 kpl lokissa
10, 12, 15, 17, 20 cw ja ssb ja 30m cw

http://www.yt1ad.info/logsearch/index.html


K.S Sainion Preliminary results for 2018

http://ua9qcq.com/en/resultdb.php?lang=en

Vuoden 2018 Kesäkisa 

Pidetään sunnuntaina 5.8.2018 ja sen järjestää OH2T. Kisa on osa SRAL:n HF-kilpailujen SM-sarjaa. Tässä kilpailussa on myös muista SM-sarjakisoista poiketen Mobileluokka.
Mobile luokka (aseman on kyettävä liikkumaan, eli ei kiinteää antennia tai verkkosähköä)

Hei OHFF porukka

Tässä kisassa on  myös QRP 5W  luokka, tunti OH kisaa ja muuten OHWWF numeroa jakamassa, vasta asemia on tarjolla 80 ja 40m alueilla.


Kilpailuaika

  • CW: Su 5.8.2018, 10.00–10.59,59 SA (0700–0759,59 UTC)
  • SSB: Su 5.8.2018, 11.30–12.29,59 SA (0830–0929,59 UTC)
  • RTTY: Su 5.8.2018, 13.00–13.59,59 SA (1000–1059,59 UTC)

https://sral.info/2018/02/20/kesakisa2018/

Tuleeko Viitosten Syysotteluun 2018 uusi luokka?

Tiedän että OH5AG foliopipojen alla on toimintaa.

73 Pertti OH5TQ
oh5tq@sral.fi



keskiviikko 13. kesäkuuta 2018

Uusi VOACAP ennuste palvelu - KH1 kelikartta SP ja LP etenemiseen


Pienhiukkaskiihdyttimen polttoainetta kuivumassa

Sisällys

Uusi VOACAP-keliennustepalvelu julkisessa koekäytössä
Keliennuste KH1 suuntaan 


[OHDXF] Uusi VOACAP-keliennustepalvelu julkisessa koekäytössä

Olen nyt pannut julkiseen koekäyttöön uuden VOACAP-keliennustepalvelun osoitteessa http://voacap.com/hf . Tämän myötä suljen Google Maps -pohjaisetvoacap.com/p2p (yhteysväliennusteet) ja voacap.com/area (peittokarttaennusteet) -palvelut heinäkuun loppuun mennessä.

Tässä uudessa osoitteessa yhdistyvät käytännössä kaikki tähän mennessä kirjoittamani palvelut, joten mitään ei katoa. Tällä hetkellä dokumentointia ei ole mutta kokeilemalla asiat selviävät... :)

73 Jari OH6BG

_______________________________________________
OHDXF mailing list
ohdxf@sral.fi
https://www.sral.fi/mailman/listinfo/ohdxf

Keliennuste KH1 suuntaan 





On kiintoisaa seurata tätä pitkäntien etenemistä 10, 12, ja 15m alueilla.


Harmaalla alueella ollaan, vahinko että siellä saa olla vain keppiä antenneina,
ja 500W lähetysteho.
Tällä keppi virityksellä joka saarelle saadaan rakentaa ei sieltä saada mitää apuja
pitkäntien keleihin, antennia siellä kääntelmällä, meille pohjoisen EU poloisille.
NA suuntaan on keliä varmaan kaikilla bandeilla.


Tästä suuntakartasta selviää Aurora indeksien varassa ollaan, suoraan pohjoiseen 
on suunta. Jos Auroraa on tarpeeksi on pahimmillaan kelit lyhyttätietä täysin
poikki.


http://baker2018.net/

73 Pertti OH5TQ
oh5tq@sral.fi

sunnuntai 10. kesäkuuta 2018

TE6DX iota NA-155

                 Please note that the full log will be upload it bt Wednesday 13th.

                   Nyt on TE6DX yhteydet lokissa, olin jo huolissani oliko 30m piraatti:)


TE6DX Iota NA-155


Retkeläiset äänessä, paras signaali täällä oli selvästi 30m bandilla. 
CW:llä oli asemalla vauhtia kuten vihjekkin kertoo. SSB:llä en asemaa ole onnistunut kuulemaan kertaakaan, vaikka 20m vihjeiden perässä kävin kuuntelemassa. Edellisen päivän vastaavana aikana cw tuli pihisten läpi. Tässä se SSB ja CW ero läpimenossa taas oli todettavissa. Keli-indeksit oli samoja lukemia DK0WCY mukaan.

11.6.2018 saakka retkeläiset pitäisi olla saarella.

Tässä RBN clusterin kuulemisia. http://www.reversebeacon.net/


OH6BG-1 TE6DX10119.1CW CQ20 dB36 wpm0333z 10 Jun


Loki löytyy, kunhan ensin se sinne ladataan, varmaankin retken loputtua?

73 Pertti OH5TQ
oh5tq@sral.fi

lauantai 9. kesäkuuta 2018

Radiokilpailuun valmistautuminen - Ari OH6MW


 OH5Z mastoja

 Elimäen Mustilassa 


Radiokilpailuun valmistautuminen

Ari OH6MW OG7A

Radiokilpailuilla tarkoitetaan järjestäjän määrittelyjen mukaisesti pidettyjä radioyhteyksiä. Kilpailuja on jokaisena viikonloppuna, muutamien tuntien mittaisista kilpailuista, koko viikonlopun ja koko vuoden kestäviin kilpailuihin saakka.

Kilpailun valinta

Jokaisella on mahdollisuus valita kilpailut joihin osallistuu ja yleensä myös tapa miten kilpailuun osallistuu. Kilpailusta voi valita itseään kiinnostavan taajuusalueen tai teholuokan, voi osallistua vain muutaman tunnin oman mielenkiinnon tai virkistäytymisen kannalta, tai halutessaan voi pyrkiä kamppailemaan kilpailun kärkisijoista niin korkealla tasolla kuin mahdollista. Kaikilla valinnoilla on vaikutusta vaikeusasteeseen, mutta kisa on sinun valintasi. Pystyt seuraamaan bandilla maailmantähtien operointia kelillisesti loistavista paikoista ja isoilta asemilta, mutta muista, että sinä luot omat puitteet omaan kisaasi.

Välineet, radiot ja antennit

Kaikilla on radioista omia mielipiteitä ja makukysymyksiä. Olennaista on, että optimoit ne välineet, mitkä ovat sinulle tärkeitä. Kilpailuissa on lanka-antenneja tai pieniä tehoja käyttäville omia kilpailuluokkia, kun taas koko kilpailun kärkisijoille haluavilta vaaditaan hyvän maantieteellisen sijainnin ja loistavien radiokelien lisäksi isoja antenneja ja suurinta sallittua tehoa. Sinä voit valita halutessasi antenneiltaan rajatun tai teholtaan qrp-luokan, täysin oman harkintasi mukaan.

Vähemmän huomioituja, mutta edelleen tärkeitä välineitä ovat esimerkiksi tuoli, pöytä, mikrofoni ja asemasi ergonomia. Hyvä tuoli on yhtä tärkeä kuin cw-avaimesi ja laitteet olisi hyvä olla sijoitettu niin, että pystyt operoimaan mahdollisimman vaivattomasti. Mikrofoneista kilpailukäytössä suosituimpia ovat headset-mallin kuuloke-mikrofonit, joihin saa halutessaan jopa kilpailukäyttöön optimoituja mikrofoneja.




CR3OO (CT1BOH) 2BSIQ-asema 2017 cq ww cw SOAB-voittaja

Henkinen ja tiedollinen valmistautuminen

Tämä on kaikkein tärkein alue koko kilpailussa. Mitä tärkeämpi yksittäinen kilpailu on, sitä paremmin ja perusteellisemmin sinun tulee valmistautua kilpailuun jo etukäteen. Informoi lähimmäiset, hanki itsellesi rauha työskennellä kilpailu haluamallasi tavalla. Parhaimmillaan kilpailu on flow-tilassa läpivietyä virkistäytymistä.

Radiokilpailuun valmistautumiseen voi kuulua viime vuotisen vastaavan kisan lokien tutkimista, radiokelien analysointia ja suunnitelmien tekoa. Perusteelliset kilpailijat tekevät koko viikonlopuksi tuntitason suunnitelman siitä, mille bandeille osallistutaan ja mitä keliavauksia tai kertoimia tulisi milläkin bandilla joka tunti huomioida. Radiokelit muuttuvat koko ajan, seuraa keliennusteita ja päivitä suunnitelmaasi tai tee muutoksia siihen, millä bandilla suunnittelet osallistuvasi kilpailuun.

Asenne ja henkiset voimavarat

Radiokilpailu on maailmantähdille fyysinen urheilusuoritus, mutta me voimme asennoitua kilpailuun virkistävänä viihteenä. Pitkät kilpailut ovat kestävyyslajeja, joissa motivaatiolla on iso merkitys jaksamiseen. Mitä pidempään jaksat, sitä paremman tuloksen teet.

Radiokilpailuissa tarvittavista taidoista osa on henkilökohtaisia, luontaisesti omaksuttuja tai omaksumattomia, puuttuvia taitoja, jotka näkyvät suoriutumisessa. Harjoittelu tekee mestarin eli harjoittelulla pystyt yleensä kehittymään. Hyödyksi on taitavien operaattoreiden seuraaminen niin bandilla, kuin ihan todellisissa tilanteissa esimerkiksi multi-operaattoriasemilla. Näet mallisuorituksia ja ihan oman kokemuksen perusteella kannattaa kirjata jo kilpailun kuluessa muistiin asioita tapahtuneista seikoista, jotta pystyt seuraavalla kerralla suoriutumaan paremmin. Muista kuitenkin, että kilpailu on sinun henkilökohtainen suorituksesi ja itse valitset miten osallistut. Kilpailet omaksi iloksi, oman mielenkiinnon mukaan omalla tavalla.

Puhuin vastaavasta aiheesta Srallin kevätpäivien esitelmässä ja sain hyvän kysymyksen aiheesta: ”minulla on tällaiset ja tällaiset antennit, voinko minä osallistua siihen kilpailuun”. Vastasin yleisön esittämään kysymykseen tilanteessa, mutta erityisesti haluan lisätä yhden asian: Sinä olet erittäin toivottu osallistuja kaikkiin radiokilpailuihin. Sen lisäksi että voit osallistua, kaikki ne radiokilpailuihin vakavasti osallistuvat, niin sanotut isot asemat, toivovat hartaasti että sinä ja kaikki muutkin tulevat mukaan kilpailuun antamaan pisteitä. Olet sydämmellisesti tervetullut pitämään yhteyksiä yhteisissä radiokilpailuissa.




Motivoi itsesi, onnea kilpailuun.


73 Pertti OH5TQ
oh5tq@sral.fi




perjantai 8. kesäkuuta 2018

17-20-30 ja 40m hyviin dx yhteyksiin kelvollisia alueita


Tätä odotellessa, mielenkiintoiset HF-kelit ja keppiviritykset saarella,
20m alueen 24/7 päivystys antaa toivoa.

Kannattaa tutustua retken erikoisuuksiin 
-antennien rajoitukset
-FT8 moden pileup version käyttö


Tässä on minulle tarjottu eteneminen KH1 suuntaan heidän sivuiltaan
http://baker2018.net/



Yksityiskohtaiset ohjeet aseman kanssa työskentelyyn.
Asema ollut 20m ssb ja cw:llä dx-clusterin mukaan.

https://www.qrz.com/db/HK0RMR


73 Pertti OH5TQ
oh5tq@sral.fi

sunnuntai 3. kesäkuuta 2018

IOTA tarjontaa - tulossa KH8 Amerikan Samoa ja KH1 Baker & Howland





Sisällys:
IOTA kalenteri
DX-kalenteri
Rantakäärmeet
Hyttyset
Kymijoen vesistön tasot


TE6DX NA-155

A team consisting N3KS, KM4HI, TI2CC, TI2JCC and TI2CDA will be active from Uvita Island, NA-155, Costa Rica as TE6DX between June 7-11, 2018. QRV on 160-6, CW/SSB/FT8/RTTY/FM Sats. QSL via TI2CDA, Club Log OQRS / LoTW.
https://dx-world.net/te6dx-uvita-island-na-155/


JUN
NA-08529.2%K4D29
OC-19918.4%VK5CE/647VK5CE
OC-14017.4%811
OC-19314.9%1518
OC-17023.1%2023
OC-22026.0%2628
NA-15513.0%TE6DX711TI2CDA/OQRS
All Asian CW Contest1618
OC-08929.2%KH1/KH7Z247-Jul
OC-25411.0%V6J????JP3AYQ
SA-07726.0%PS1S2630
RSGB IOTA Contest


2829


Unohtamatta dx-calenteria

018 Jun132018 Jun17American SamoaKH8LotWWJ2O
20180422
By WJ2O as KH8/WJ2O; 40-15m; CW; QSL also OK via N2ZN direct; dates approximate
Jun272018 Jul07Baker & Howland IsKH1LotWDXW.Net
20170825
By N1DG N4XP K6TD VA7DX + team as TBA; 160-6m; CW SSB + digital; QSL also OK via Club Log (preferred) and K4TSJ direct (w/ SASE or $2 or 2 Euros); dates tentative

https://www.ng3k.com/Misc/adxo.html

Rantakäärmeet

Heräävät alkaavaan kesään, vielä ei ole uskaltanut uimaan +19 c asteisessa järvivedessä. Rantakivillä 50cm päässä vedenrajasta paistatteli aamuauringossa päivää. Selvästi yli +20 c asteen niin uskaltautuvat uimaan nämä vaarattomat käärmeet. Isi tuo keppi ui aika nopeasti, täälläkin todettu rantakäärmeeksi jo vuosikymmenä sitten.

Hyttysiä on yli oman tarpeen täällä veden äärellä

Jos jotain puuhastelua ulkona haluaa hyttysten häiritsemättä tehdä, on pitkähiaiset ja sopiva paksut vaatetus laitettava asusteeksi ulkoiluun. Sirkkaleipään uskoisin hyttysienkin sopivan, jos ei suoraan niin pienellä tuotekehityksellä, kyllä Fazerin leipomoryhmä sen osaa.

Järvenpinnan taso oli toukokuun alussa paljon keskimääräistä korkeammalla

Kymijoen vesistö alueella voimalaitoksien patoluukut olleet auki ja monet kosket pauhasi valtoimenaan. Täälläkin kevyt laiturin A-pukin asennuksesta noin 20cm pinta alentunut kuukaudessa. Keskimäärin keväälle tyypillinen veden lasku piti alkaa puolessa välissä toukokuuta. Nyt vasta viimeisellä viikolla se lasku alkoi. 
Voimalaitoksille on järvien tasot on ollut yli omien lupaehtojen, joten juoksutuksiin on jouduttu turvautumaan.

http://wwwi2.ymparisto.fi/i2/14/index.html


73 Pertti OH5TQ
oh5tq@sral.fi