Ei ole pilkkuja ja SFI laskenut Kari 3D2RB Fijiltä risteilee eri bandeilla nyt jo 10 –40m välillä ollut tarjontaa, vihjeistä päätellen. Ikävää että pilkut ovat ennusteen mukaan poissa vielä muutaman päivän, ei oikein päästä naattimaan tarjonnasta.
Temotulta on H40FN ilmestynyt ääneen pienellä viiveellä ilmoitettuun aikatauluun nähden, ainakin 30 m tuli juuri vihje, oliko siellä asemaa vain ei, isoa pileuppia ei ainakaan taajuudella kuulunut.
CCF Joulukilpailu 2010 Sprint Tapaninpäivänä
Kilpailuaika: SSB: 26.12., 1100–1200 UTC. CW: 26.12., 1230–1330 UTC. Ei jaksoja.
RTTY: 26.12., 1400–1500 UTC, jaksot: 1400–1429 ja 1430–1500 UTC.
RTTY-osassa jakson pituus on 30 min. Saman aseman saa työskennellä kerran kummankin jakson aikana (00-29 min ja 30-59 min), eli yhteensä kaksi kertaa.
SSB- ja CW-osissa noudatetaan sprinttisääntöä:
Asema ei saa kutsua testikutsua samalta jaksolta koko aikaa. Kun joku on vastannut testikutsuun ja kuso on pidetty, on taajuudella ensin olleen aseman siirryttävä vähintään 2 kHz:iä.
Vastannut asema saa jäädä kutsumaan taajuudelle.
http://www.sral.fi/kilpailut/saannot/joulukilpa_2010.pdf
Pähkäiltyä
Jos uutisessa tavanomainen maininta: ”Poliisille tuttu entuudestaan”. Onko poliisi jakanut bonuskorttia kanta-asiakkaille kuvalliset, ja henkilötiedot siltävän kortin ja mitä etuisuuksia sillä asioiva saa.
Linkit
Aurinkopaneeli, joka tuottaa energiaa - myös pimeässä
http://www.tekniikkatalous.fi/energia/article550997.ece?s=u&wtm=tt-22122010
Uusi tiedostomuoto korvaa pdf:n ja säästää luontoa
Pertin OH5TQ päiväkirja
Kotisivut
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti