Oma blogiluettelo

torstai 16. joulukuuta 2010

Järven jää vonkuu - railojen syntyessä

Miksi minua erityisesti kiinnostaa Pacifikin asemat ja sinne tehtävät peditiot. Onhan niitä muitakin peditioita meneillään, sitä on kysytty minulta. Meillä vähän pidempään dx workkineilla on onneksi vielä workkimattomiakin – joillakin. Ja ne usein ovat juuri siellä Pacifikin suunnassa, niin minullakin.

Kaikki kaukainen ja ehkä vaikeasti saavutettava aina kiinnostaa, dx workinnassakin siitä löytyy haastetta. Minulle Pacifikin kelit sopivat ajallisesti hyvin yleensä päivän ohjelmaa ja SFI indeksin nouseminen. Siinä se viehätys juuri piilee, tietysti vaikeasti kuuluvia ja workittavia asemia löytyy myös muista suunnista.

Esimerkkinä SV2ASP/P Mont Athos, tai ZS8M Marion Isl. joka on uuden tukikohdan radiotilojen myötä saanut paikallisen qrm seurakseen ja tehnyt kuuntelun siellä vaikeaksi, ellei mahdottomaksi koska asemaa ei ole näkynyt vihjeissä. Viimeisten tietojen mukaan Pierre ZS8M on QRV lauantaisin on 15 m ssb  21250 – 21270.

Bangladesh on kutsulla S21YX on ilmestynyt ääneen, toistaiseksi kaikki vihjeet 40 m cw:llä tai 20 m ssb, asema täällä kuulunut hyvin.

Vuoden 2011 puolella on tulossa 5 päivä tammikuuta ja 1 päivä helmikuuta, Spratly Isl kutsulla DX0DX isompi porukka  ääneen. Täältä odotan 12 ja 10 m yhteyksiä.
Olen kait aika sadisti itselleni, on hetkiä jolloin mieluiten kuuntelen 24930 NCDXF majakka ketjua antennin suunnalla 45 astetta vaikka mitään ei kuuluisi, toivoa kuitenkin on. Voin rauhassa selailla nettilehtien uutisotsikoita.

Viikon luontoääni
Ohut lumikerros ohuehkon jään päällä, kuuluu hyvin railojen syntymisen aiheuttama vonkuna. Keskitalvella jään ollessa paksumpaa ja lunta runsaammin on railojen synnystä selvästi matalampi taajuinen vongahdus ja railon rantaan päättyessä jopa pieni pamahdus. Kaiken hiljaisuuden keskellä, hätkähdyttävä elämys.

Harsomaisten revontulien aiheuttaja selvisi

Pertin OH5TQ päiväkirja
Kotisivut




Ei kommentteja: