VK0KEV oli perjantaina aamulla 7075 vihjeen mukaan, ei tullut edes pihinää pitkää tiettä joka silloin olisi edes teoriassa ainoa vaihtoehto. Myöhemmin osoittautui että vihjeessä mainittu blogi oli ainoa oikea tieto, ei edes asema ollut taajuudella, kerrottiin VK maasta.
Näyttää että valaanpyynti tuollakin suunnalla selvästi arkaa aihetta, japanilaiset sitä edelleen harrastaa ja useat muut maat ei joten, jopa VK0KEV vihjeisiin ne japanilaisten puolesta laitetaan. Onko Kevin siviilissä kalastuksen valvoja joka raportoi valaanpyytäjien liikkeitä.
DT8A South-Shetlandilla tuntee myös prefiksin VP8/H tulee aamupäivisin hyvin. Hyvää LP keliä ainakin 20 ja 17 m ollut viimepäivinä.
Myös melkein vuoden vanha FJ, ST Barthelemy on ollut tarjolla, vain 10 ja 12 m aukenemiset ja heidän siellä oloonsa ei näyttä kohtaavan, usein siellä olleet mutta keli tänne ollut poikki. Tai minä en ainakaan ole sattunut rigien äärelle silloin kun heiltä signaalia tänne kuulunut
Olen kokeillut aikaisemmin DNA ja TeliaSoneran mobiili liittymiä, ei löydy välttävää kenttää nettiyhteydeksi 2G verkkoa vain on saatavilla, eikä kauppamiehet edes lupaa 3G, näillä toimijoilla tänne millään aikataululla. Joten turvauduin siihen viimeiseen oljenkorteen pitihän Saunalahtikin kokeilla, jos vanha reppu kestäisi niiden tulevien senttien painon.
Ja yllättäen täältä löytyi 3G kenttää, en tiedä oliko kuuluvuus kartassa tai minulla ruudussa värit niin kehot, etten siitä ymmärtänyt että se tarkoitti juuri sitä mikä minulla nyt yhden vuorokauden kokeilun kokemuksella toimii ja on puolet kupariliittymän hinnasta. Ja täällä haja-asutusalueella yksi kilometrien ilmakaapeli vähemmän ukkoselle tuloreitteiksi talon seinässä.
Pertin päiväkirja
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti