ZL8X pitäisi tulla ääneen perjantaina 02.00 utc, laskurissa uudet ajat
Seppo OH1VR toteaa, kuulemiin ensi viikolla Chathamilta ZL7VR:nä. Toivottavasti saamme jo tiistaina 23.11. asemat toimintaan. Lisäkseni on äänessä ZL7NV ja aktivoimme myös kutsua ZL7V ainakin CQ WW:ssä single bandiemme (20 ja 15) ollessa kiinni.
VOACAP Onlineen on saatu pieni mutta tärkeä päivitys: auringon nousua ja laskua osoittavat graafit.
Aurinkograafit ovat ennustegraafin alapuolella niin että TX- ja RX-paikkakuntien auringon nousu ja lasku on näkyvissä graafisesti molemmat erikseen. Näillä graafeilla voi suurin piirtein hahmotella grayline-etenemisen ajankohtia. Toiveena on tietysti että saadaan vielä
sellainenkin versio, jossa näkyvät hämärän ajankohdat paremmin. Nousu- ja laskuajat on laskettu sille päivälle kun ennuste ajetaan eli ei ole tilastollinen graafi kuten ennuste. Graafin on ohjelmoinut Martin Hautsch, DL5RMH. Tnx!
73 Jari OH6BG
CY0Y/DK7YY Easteriltä on ilmestynyt ääneen, pitkää tietä on 14260 tullut.
Uusia retkeläisiä on menossa PJ saarille, viimeistään CQ WW CW osaan sieltä on monta asemaa äänessä, myös ennen ja jälkeen kisan. Joka on marraskuun viimeisenä täytenä viikonloppuna vuosittain.
OH-rengas kuuluu pyörivän 1843 iltaisin, kelit ihan sopivat Turtolan ja etelän välillä ja kaikki kuuluu täällä Jaalassa.
Linkit
Mielenkiintoinen ja palkittu uutuus
Muovipussit pannaan osassa Kaliforniaa
Pertin päiväkirja
Kotisivut
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti