Oma blogiluettelo

perjantai 5. joulukuuta 2008

Vettä riittää vaikka vientiin



VP9I valitteli ettei kuullut CQ CW:ssä CU2X tai TC4X. Olikohan cw-filsujen asennuksessa käynyt joku moka näillä asemilla, vai oliko siellä vuosien takaisia lisäasetuksia jvielä päällä jäänyt off-asentoon vieläkin, kun näin tärkeät kertoimet jäi saamatta.

AS-199 saarelta on ilmestynyt ääneen kutsulla AT2RS. Pedition pitäisi päättyä 7.12.2008 http://www.vu3rsb.org/

Marraskuun lopulla piti SA-066 tulla ääneen, mutta ei kuljetus onnistunut paikallisilta merivoimilla, oli muita puuhia ja tarvittava kuljetus jäi tekemättä. Heillä oli harjoitus venäläisten kanssa, jota seurattiin tarkasti naapurissa http://yw1ti.4m5dx.info/

Radioita olen siirtämässä toiseen paikkaan, nettiqso jo pelaa, ja rigitkin jo uudella pöydällä, mutta kaikki koksit ja kääntäjän ohjaus kaapelit puuttuu, ovat vielä entisessä paikassa. Saattaa tulla pieni breikki workinnassa, no ainakin dx-clusteriin pääsen joten ei ihan pahoja vieroitusoireita pitäisi syntyä - tai kuka sen tietää.

Kesälaiturikin piti nostaa ylös jo nyt, vesi pyrki sen päälle. SE nousee vaan jatkuvasti, taitaa tulla korkeuksissa uusia lähivuosien ennätyksiä. http://www.ymparisto.fi/default.asp?contentid=305363&lan=fi&clan=fi

Hyvä DX - parempi mieli.


Ei kommentteja: