Oma blogiluettelo

keskiviikko 17. joulukuuta 2008

Särötöntä sähköä odotellessa



Sain kyselyn muutama blogi sitten kirjoittamasta sähköyhtiön ilmoittamasta yhden vaiheen säröstä, miten se ilmeni?
Minulla hehkulampujen nopeassa valotehon säröinä, kuin joku levykonkka olisi löynyt läpi, ei tietysti mitään ääntä ja tai otsoonin hajua. Kyse on varmasti millisekunnin vaihetuista ajallisesti siinä ei mitään säännön mukaisuutta.. Tietysti se oli helpompi silmin havaita hämärässä tai pimeällä. Energiansäästö lampuissa tai neontyyppisillä työpöytä valaisimilla sitä en huomannut vaikka olivat samassa vaiheessa.

Laaturaportissa todetaan lopuksi: "esiintyy lievää säröä 2.vaiheella. Pyrimme etsimään säröä aihettavan vian"

Käydyissa puhelin keskustelussa sähköyhtiön edustaja epäili vahvasti että syy olisi muuttajalle tulevassa 20 kV linjan eristimissä, joissa saattaa olla viallisia ja mainitsi lämpökamera kuvauksen. Tästä innostuneena ja sähköyhtiötä autaakseni lainasin velipojalta jokamiehen laseri lämpömittarin ja sillä yritän osoitella eristimiä, homma on periaatteessa helppo. Tähtääminen eristimeen onnistuu vain hämärässä tai pimeässä, mutta käsivarainen kohdistaminen maasta näyttää hankalta.

Tuloksien analysoinnista en sano mitään, eli lämpeneekö eristin tarpeeksi jos siinä on ylilyöntiä että se näkyisi lämpötila mittauksella, verrattuna saman pylvään muihin eristimiin. Tähän urakkaan en vielä ryhtynyt, mutta jo nyt on selvinnyt aavistus urakan suuruudesta, vaikka linjaa ei ole montakaan kilometriä. Se lämpökamera voisi olla sittenkin käyttökelpoisempi, ainakin ne kuvat joita tuolla menetelmällä saadaan, näyttävät kohteesta selvästi laajemman alan, verrattuna laserin pisteeseen. Lämpökamerlla otettuja rivi- ja kerrostalon ulkoseinän kuvia olen nähnyt, josta maalikkokin saa jotain tolkkua.

Tämän projektin päätehttävä on tietysti saada särötöntä sähköä, siinä sivussa saattaa bandien pohjatkin laskea kuivalla säällä olennaisesti tai ainakin niin toivon.
Koko projektiin lähdin koska talopaketin vuositarkistus on edessä ja halusin varmistaa, ettei tuo hehkulamppujen räpsyminen, aiheudu omaan talopakettiin sisältyvistä sähkölaitteista.

Hyvä cw DX - parempi mieli.
73, Pertti OH5TQ
http://personal.inet.fi/koti/oh5tq/

Ei kommentteja: