Vielä CCF Joulukisasta 2008. Hienoa että Tomi OH6EI itsekin aktiivina kotimaan kisojen 100w luokkalaisena, on ottanut homman osaaviin käsiinsä ja selvästi yrittää tasoittaa tietä kisaan. Ettei lokien teko ole esteenä kisan osallistumiselle ja näppikseltä voisi kotimaan kisankin workkia.
Kyllä kotimaan kisoissa on vielä paljon hommia bittinikkareille, puutteena on kisaohjelma joka tuntee periodit ja ehkä sisältää myös muita kisaohjelmille tyypillisiä perusominaisuuksia. Ja lisäksi tarkistuohjelma kisan järjestäjille joka vääntää näistä tuloksen. Ehkä halukkuutta kisojen järjestämiseen viriäisi ja osallistujien määrien nousun esteenä ei olisi ainakaan tarvittavan kisaohjelman puuttuminen.
FT5YI oli ainakin vihjeen mukaan 7090 ja workki japanilaisi, ei riitänyt keli ainakaan SP, liikaa päivän valoa välissä, LP en ehtinyt edes kokeilla. Periaatteessa olisi voinut tulla oli R-indeksissäkin lukuja, mutta oli muita puuhia ja se kääntäjä edelleen tuolla toisessa rakennuksessa. FT5YI sivujen mukaan hän on 19.12.2008 saakka siellä, joten nyt pitää olla tarkkana.
Ei tunge turhaa valosaastetta täällä, ei näy valoja jos ei itse niitä virittele. Vastarannalla vain yksi pieni valo merkkinä että joku on kuitenkin mökilllään tai ajastin siellä hoitaa vartiointia.
Rantayleiskaavan mukaan tämän tievarrella on kolme tonttia jotka merkitty Erillispientalojen alueeksi - kokovuotiseen asuinkäyttöön tarkoitetut. Kaikki loput on merkattu Loma-asuntojenalueeksi, hyvin näyttää joitakin loma-asunnon rauha viihdyttävän koska ovat siellä lähes läpi vuoden. Houkutus on varmasti suuri koska tie pidetään auki myös talvella, postin auto ajaa päivittäin ja jäteautokin ainakin joka toinen viikko tien läpi ja muut paikalliset oikojat päälle. Vuoden 2009 alusta ollaan taas Kouvolan kaupungissa, tosin sen laitapuolella mutta kuitenkin.

Vuoden 2009 alussa Anjalankoski, Elimäki, Jaala, Kuusankoski ja Valkeala yhdistyvät uudeksi 90000 asukkaan Kouvolaksi. Iitti jäi siihen Kouvolan ja Lahden väliin ihmettelemään mihinpäin pitäisi kallistua. Ja katsomaan miten pitkään rahkeet riittävät itsenäisenä kuntana, nyt siellä ostopalveluja paljon haetaan Lahden suunnasta. http://www.kouvola.fi/
Pienen kuusen rantatörmältä sahasin ja siirsin terassille, näyttää ettei meillä ole joulukuusta tulevana jouluna sisätiloissa olenkaan. Tai mistä sen vielä tietää jos lavastajalta tulee toisenlainen määräys. Ikkunasta vaan katsellaan miten luonto hoitaa koristelun jos hoitaa, plus asteita nytkin ja viimeisiä lumia viedään maastostakin. Paikalliset hirvimiehet manaa, että nyt ei ole edes jälkiä, monta päivää vanhojen näköhavaintojen perässä ollaan. Taitaa olla vielä kaatolupia jäljellä, ainakin maasturi- ja avolavojen kolonan liikkuminen viittaa siihen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti