Oma blogiluettelo

sunnuntai 6. syyskuuta 2009

FO/G3BJ Austral Isl päässyt ääneen - ei havaintoa vielä täällä


FO/A Austral Isl FO/G3BJ oli tullut myös ääneen, ainakin vihjattu taajuuksilla 14005,10105,7001 ja 7002. Sunnuntai aamulla yritin kuunnella 7002 mutta sateesta johtuva bandinpohjan rutina sen hyvin esti, toisaalta en kuullut EU sitä edes kutsuvan joten uskoin ettei asemaa siinä ollutkaan.

OH5RBI antaa ”sh/sun fo/a” Sunrise 16.10 ja set 03.57 utc, siitä voi päätellä miten tänne on keliä, jos asema on äänessä. Kello on nyt 06.30 utc ja keliä sinne on 30 ja 20 m bandeilla. A-indeksi on pudonnut viiteen, joten lähes suoraan pohjoiseen biimattavaa FO/A se ei nyt haittaa.

Sadetta ennustetaan tänne kokopäiväksi, jos se on yhtä sähköistä koko päivän ei ole pelkoa kuulemisesta. 3699 kuluu suoraan vain voimakkaat asemat ja jatkuvasti päälle puhuva Mikko. Netin kautta 3699 tulee ilman rutinoita, ehkä Lopella ei ole niin sähköistä sadetta tai sadetta ollenkaan.

VY0O pullahti ääneen lauantaina 15.54 utc tuli eka vihje, hyvään EU kelien aikaan ja EU kelpasi hyvin jenkkien sekaan ja vähän myöhemmin jopa alkoi ottaa vain EUta. Kyllä ne jenkitkin osaa sählätä jopa ssb:llä, pileupin pitäjä kyllä piti homman hanskassa ja ilmoitti jopa jenkkilän isoille pojille, olkaapas nyt hiljaa on EU vuoro. Oli ilo kuunnella jämäkkää pileupin pitäjää, piti sen minkä sanoi, eikä heti lipsunut vaikka yrittäjiä taajuuden täydeltä oli. 14260 piisasi huutajia vaikka neljä tai siitä ylös oli otanta. Tämä NA-230 oli ekaa kertaa äänessä, joten kysyntää riittää. Myöhemmin näytti ottavan numeroittain.

Sunnuntai aamulla oli VY0O oli 10106 ja otti omalta taajuudelta, siitä jo voi päätellä että keliä oli hyvin rajatulle alueelle, ja kutsujia oli vähänlaisesti. Asema ei täälläkään mitenkään voimakas ollut ja moni antoi raportiksi 559.

DX Survey 2009
http://www.dxpub.com/dx_survey2009.html
Myös 2007 ja 2008 vastaavat tulokset löytyy sieltä alaosasta.


CQ-kisan säännöistä ja “tulkinnoista” käydään keskustelua CCF postituslistalla.
Pääosin pohjautuen edellisen kuukauden kirjoituksiin DQ luokasta joka on perustettu 2008 tuloksista ja niiden perusteluista, sekä viitataan Karin OG5M blogiin http://og5m.blogspot.com/
Mikä merkitys näillä mielipiteillä on kisan sääntöihin on jo eriasia. Jos kiellosta huolimatta, esitän mielipiteen. Niin taudin syntymisen ehkäisemiseen on syytä keskittää huomio, tietysti kun ollaan tilanteessa jossa on virallisestikin havahduttu että meillä on tauti joka luokitellaan ongelmaksi, on DQ luokka pidettävä voimissa, siihen luokkaan siirrettyjen lokien perusteet ja yleensä lokien läpinäkyvyys on tultava selvemmin esille kaikille kilpailijoille.

The CCF September 2009 Archive by thread
http://lists.contesting.com/pipermail/ccf/2009-September/thread.html
Listalle näyttää tulleen lisää materiaalia tämä kirjoittamisen jälkeen.

Hyvä dx parempi mieli - muutama pilkku ,, vielä parempi mieli.

73, Pertti OH5TQ
Pertin päiväkirja
http://oh5tq.blogspot.com/
pertti.oh5tq@gmail.com
http://personal.inet.fi/koti/oh5tq/
eQSL.cc - The Electronic QSL Card Centre
http://www.eqsl.cc/qslcard/Index.cfm

Ei kommentteja: