Oma blogiluettelo

torstai 30. lokakuuta 2008

VU4sta 80 ja 160 m cw:llä



VU4 ja VU7 olen iltasella vähän kyttäillyt 80 ja 160 m osalta ja VU4 tulikin 80 ja 160 m cw:llä keskiviikko ehtoona hyvin kun vaan malttoi odottaa, 160 m qson olin jo alkua illasta pitävinäni, myöhemmin asema nousi ihan mahdottoman kovaaa tulevaksi Alpon OH3TM jalanjälkiä seuraten sain varman qson yllättävän helposti ja muitakin OH-asemia siinä putkessa meni läpi. Hyvä ilta 80 ja 160 m cw VU4MY uutena bandipongona.

Olen vähän innostunut 160 ja 80 m cw-workkimisesta pyrkien keräämään uusia bandimaita, näillä rimpuloilla joita on tarjolla ja siinä yhteydessä taas löysin hyvin käyttökelpoisen ON4KST Low band chatin, on siellä muitakin bandeja VHF,UHF Mikroaalto chatit ja menusta löytyy kaikkea hyvää, jota workkijan on mahdollista käyttää avuksi. Torstaina aamulla siellä roikkui aktiivisena OG2M ja passiivina, OH3BU ja OH3XR: http://www.on4kst.com/chat/start.php

PZ5Z soimasin huonosta kuuntelusta 160 m, koska ei minun kutsua noteerannut, 80 m tilanne näytti ihan toisenlaiselta qso tuli jopa yllätävän helposti, ensin qsoa K5TQ:lle tarjottiin. Kun noin monta merkkiä, viittasi minuun siihen vaan oikeaan koolia tarjoamaan ja tulihan se siitä torstai aamulla ennen paikallista auringon nousua.

Oma OH- Maratooni taulukko on nyt päivitetty, samoin IOTA saari tilanne., kotisivulta ne löytyy. Edellinen päivitys oli reilun vuoden takainen joten oli jo aikakin.

Hyvä DX- parempi mieli.

keskiviikko 29. lokakuuta 2008

VU4MY qsottelua - omalla taajuudella



CQ WW SSB on ohi ja taas ollaan yhtä kokemusta rikkaampia, 160 m käytiin taas sitä sielujen sotaa bandi on niin kapea useille kontesti asemille. DX-summitin mukaan VY2ZH istui ssb:llä taajuudella 1810. Ainankin 25 oct 23.14 utc- 26 oct 0635 utc välisen ajan. Minäkin sen aamulla siinä kuulin ja tuli kuin tykki. Oli siellä alhaalla OH-asemiakin paria ainakin kuulin. Närää täällä kotisuomessa tuli tilanteessta, jossa Banaba T33ZZ oli 1812 ainakin vihjeiden mukaan. Ja 40 m cw:llä käytiin samasta aiheesta sana sotaa jos ei muualla niin dx-clusterin vihjeissä.

VU4MY 40 ssb workkimista kuuntelin tiistai ehtoona asema tuli hyvin, mutta omalta taajuudelta yritti pitää qsoja ja pelkkää kaaostahan se mielestäni oli. Hänellä annettiin hyviä ohjeita, miten uppia workitaan, ei mennyt perille kaaos jatkui. Sama asema DF2BO kertoi että voi sitä numeroittaikin ottaa jos uppi ei onnistu. Ja yritti pitää taajuutta auki ja ohjata numeroiden noudattamista, lähes toivoton tilanne oli ja qrm sen mukainen, turhautuneita operaattoreita taajuus täynä. Ei siinä montaakaan numeroa ehditty numeroittain ottaa, kun meklarikin taajuudelta hävisi.

Nämä tiistain sekoilut oli jopa jenkkilässä havainnoitu. Jotenkin OM operaattori vielä jotenkin siellä MY:llä pitää homman hanskassa ja ne jatkuvasti kutsuvat miehenköriläät aisoissa. Niiltä YL-operaattoreilta se ei näytä onnistuvan - ovat liian kohteliaita sanomaan asian suoraan. Kuunnelkaa ja toimikaan antamieni ohjeiden mukaan. Eikö paikalliseen kultuuriin kuulu miesten komentaminen vain mikä siinä on niin vaikeaa. Isännän ote siitä puuttui vain pitäisikö sanoa, että isontalon emännän ote. Muutenkin VU4MY tulee selvästi himmeemmin kuin VU7 asemat.

P29NI on taas uudellla saarelle nyt OC-041 ja T33ZZ Banaballa viimeisiä päiviä ja tuli hyvin luettavasti keskiviikkona illansuussa 40 m ssb:llä oli uusi mode pinna sillä bandilla.

Hyvä DX - parempi mieli

sunnuntai 26. lokakuuta 2008

Se jokin estää harrasteen leviämisen



CQ WW SSB-osan melskeessa ja VU4/ VU7 peditioissa tuli taas selvästi esille VU-maan aktiviteettien puute ja yleensä kisoissa esiintyminen, kilpailemisesta puhumattakaan. Jos sitä verrataan Kiinaan väkilukuun joka on vähän isompi. Ehkä jälkimmäisen maan johtamistavasta johtuen, kun päätös harrasteem sallimisesta oli tehty, se on edennyt aimo askelin. Jopa isoja kontesti asemia on lukuisten kerhojen ja yksityisten asemien rinnalle syntynyt. http://b1z.hellocq.net/forum/index.php

Kyllä VU -maan tilanne on pysynyt HF-bandeja täältä kuunneltuna lähes paikallaan vuosikymmeniä, 1960 luvulla workin ekat VU -asemat. Kyllä on kisoja joissa ei ole löytynyt kerrointa edes clusterin avulla kaikille bandeille, vaikka keliä sinne olisi ollut. Aktiiviset HF-asemat on muutaman kymmenen varassa, kisoissa vielä vähemmän. Harrastuksen leviämisen esteenä on jotain paikallista joka hyvin tehokkaasti sen estää ja jota ei edes haluta muuttaa - syystä tai toisesta.

Ekan qson Kiinaan pidin 23.3.1985 20 m ssb:llä, vasta-aseman kutsu oli BY1PK ja sitä korttia odotin hartaasti, tosin silloin oli vielä joku muukin dxcc-maaa workkimatta, mutta jotain juhlallista tässä qsossa ja kortin saapumisessa oli. Oli nuo isot pojat niin Kiinan avautumista hehkuttaneet, että se tarttui selvästi minuunkin. On tuosta Kiinan keskusjohtoisesta johtamisesta ainakin yksi selvä hyöty ollut nähtävissä, kun on päätetty ja toteutettu tehtyjä päätöksiä - koska asemia on tullut ääneen.

Hyvä DX - parempi mieli

Bandin pohjakohinan kuuntelu jatkuu....



Laccadive Isl VU7NRO pälähti ääneen kesken perjantai iltapäivän ensin 15 m cw:lle ja hetken päästä toinen asema 20 m ssb, kummallakaan asemalla ei qso vauhti päätä huimannut Ja VU4MY odotellaan millä hetkellä hyvänsä bandille, reilu puoli tuntia siinä meni kun asema myös ilmenstyi 20 m ssb:lle kuitenkin selvästi himmeemmällä signaalilla kuin NRO. Molemmista saarilta näyttää 160 ja 10 m puuttuvan, joten kyttävää riittää.

CQ WW SSB-osa taisi laittaa NIAR porukan pasmat sekaisin, ainakin niin voisi vihjeistä päätellä.Tai muuten vaan ei CQ kisan pitkään ajaminen heille maistu. Nyt olisi sopiva ajaa warc-bandeja ja tai cw:tä perinteisillä bandeilla, ajottain VU7NRO ja VU7SJ näkyy vihjeissä. Samoin VU4RG ovat kiusanneet jenkkilää la-sun välisenä yönä muutaman tunnin, vihjeiden kommenteista päätellen. Vaikeaa näyttää vieläkin olevan yhdenkin aseman sieltä ääneen saaminen 24/7 tasolla. http://www.qrz.com/vu4rg

Kyllä HF-workkija bandipohjan kohinaa kuuntelee, jos sieltä on mahdollista nousta signaali jostain kaukaisesta paikasta luettavaksi. VK9DWX kohdalle se onnistui mutta T33ZZ 15 m taas ei, keli nousi Moskovaan vaan tänne se ei jaksanut perjantaina tulla, taisi jo selvästi ennen Vaalimaata joutua pysähtymään. Uusimman tiedon mukaan ZZ on Banaballa vielä kuun loppuun.

Lauantaina aamusta kuuntelin 160 m ssb kontestiasemia VY2ZH tuli kuin tykki en yhtään ihmettele, kun hänen sivujen antenni varustusta katselee, täältä riitti 100 w ja dipoli. Kyllä se dipolikin on hyvä antenni, kun valitsee sopivat vasta-asemat ja ajat sillä workkimiseen.

Hyvä DX - parempi mieli

perjantai 24. lokakuuta 2008

PZ5Z ei 160 m cw:llä vastaa



Jos kehuin Williksen tuloa ja saatavuutta 160 ja 80 m cw:llä, niin tuli taas seinä eteeen. PZ5Z oli keskiviikko aamuna 160 m cw:llä ja tuli hyvin, ei vaan ollut asiaa sinne niin oli pileuppia koko EUn toimesta. Vain tämän bandin isot pojat OHsta sinne piti näyte qsoja, kukin vuorollaan. Meille muille ei edes vuoronumeroa tässä jonossa annettu, signaali ei riittänyt vaikka paikka piti olla oikea useamminkin kerran.

No eihän tuo mikään vääryys ole, isot pojat ovat rakentaneet asemia vuosien ajan juuri sille bandille iskukuntoon ja sen huomaa. Jos nelikolla ja dipolilla ei ole mitään eroa signaalissa, on jossain käynyt nelikon rakentajalle iso moka.

Kyllä kontesti asemilla on selvästi paremmat signaalit tuolla 160 m, jos vertaa näihin samaan aikaan siellä liikkeellä olevilla dx-peditioiden signaaleihin.
TO5DX workkimisessa ovat olleet aktiivisesti OH-maratoonarit, bandipuutoksiakin on ollut. Yhtään qso ei täältä sinne ole 12 tai 10 m bandeilla perjantain aamulla ainakaan lokissa ollut, saattaa johtua myös heidän omista workkimis ajoista.. http://www.to5dx.com/onlinelog/to5dx/

Wanhan hyvän ajan suuntakartta dx-ja kilpailumielisille, muistan että sitä ekaa A4 kokoista suunta karttaa suojelin kuin ainutta kappaletta, vaikka 2 el. Qudilla workin. http://www.kolumbus.fi/kalervo.korjus/oh2cx/keittio/grafiikka/suuntakartta.pdf

Hyvä DX - parempi mieli

keskiviikko 22. lokakuuta 2008

Williksen merkinnät täyttyivät - cw osalta



Saint Barthelemy Isl TO5DX lokisivut kertovat OH-asemien qsoista 160 - 15 m bandeilla, tiistaina tuli hyvin 15 m ssb:llä, paikallisen auringon laskun ajoissa ja vähän sen jälkeekin, OH kelpasi hyvin ja bandi pongo siitä tuli. http://www.to5dx.com/

Kyllä tuo MUF on jäykkä indikaattori tuolla DK0WCY:llä. Komennolla sh/sun vk9w antaa sun set 08.03 utc ja 0810 utc signaali alkoi nousta luettavaksi ja oli sellaiset 20-30 minuttia luettavissa täällä jopa siellä 10 m cw:llä ja qso tuli. MUFia antoi silloin 20.4 Mhz.

Auringon nousu tai lasku omassa tai vasta-aseman qthssa antaa varman keli piikin, bandi kuin bandi HF:llä - vanha totuus. Joka vaan välillä tuppaa unohtumaan. Jos minulle olisi sanottu ennen Williksen operaatioita, että workit kaikki bandit väliltä 160 - 10 m, en olisi siihen vetoon euroakaan laittanut. Totuuden nimessä kyllä suurin syyllinen oli siellä vasta-asemassa VK9DWX jossa on hyvä tarjonta, osaamista workkimiseen ja välineitä rakentaa hyvä signaali. Hyvähän täällä on henkseliä paukutella, piti vaan olla sopivasti kuulolla.. Nyt heidän lokissaan 10 m cw:llä 5 ja 12 m cw:llä 9 OH merkintää, jokunen tuplikaatti saattaa joukossa olla, mutta selvästi pää on auki.

Keskiviikkona aamulla ennen auringon nousua oli 160 m cw dx-asemia täyteen oli PJ2, TO5DX, 9L ja PZ, toiset kuului jo silloin toiset taas ei. Selvästi näkyy tuleva CQ WW SSB osallistuvien asemien aktiviteetti muillakin modeilla jo nyt. Myös 80 m cw:llä oli helppoja dx-asemia tarjolla mm 9L1X, joka tuli todella kovaa. Hänellä oli myös hyvä sisältö ohjelmoituna johonkin F-näppylään, kun odotin kuittausta häneltä minun antamaan raportiin niin sieltä tuli vielä kutsuni ja se kaipaamani roogeri. Todella hyvä oivallus ihan tavalliseen pileuppi työskentelyssä.

CCF-postitus listalta suora kopio:
kiinnostuneille tiedoksi, että AO8A:n ennuste on nyt myös nähtävänä osoitteessa http://www.voacap.com/ao8a/
Tässä ennusteessa mitä todennäköisimmin HamCAPin rajat tulivat vastaan... asiasta enemmän VOACAP-maraton-workshopissa 22.11. Seinäjoella...
73 Jari OH6BG


HF-kelit on nyt niin hyvät kuin ne voivat tässä SFI lukemissa olla, asemia on ympäri palloa varustautumassa tulevaan CWWW SSB kisaan joten tarjontaa on harvinaisen paljon. Erittäin hyvä paikka bongata uusia bandipinnoja.

Hyvä DX - parempi mieli

tiistai 21. lokakuuta 2008

Williksen VK9DWX aukkoja täytetty- yllätys 12m tuli



Kotimaiseen uutuuteen W-6AH Members kilpailuun osallistuin sunnuntain 19.10.2008, molempiin osiin ensi oli CW ja heti perään SSB. Mielenkiintoiseksi kisan teki 160 m bandi joka oli siinä mukana.Signaalit ihan samaa tasoa parhaimmillaan kuin 80 m vastaavat. Tietysti kaipasin pohjoisen asemia, tai en ainakaan heitä täällä kuullut, enkä edes kenenkään kuullut heitä workkivan. Ihan mielenkiintoinen kisa, osallistujia olisi vain saanut olla runsaammin. Brutto qsoja pidin cw:llä 32 ja ssb:llä 45, kertoimia en ole edes laskenut. Hyvin ehti kynällä kirjoittaa qsot paperille. Täytyy naputella ASCII muotoon ja laittaa ne Seinäjoelle.

Tietysti tuo 160 m bandi antennin osalta aika ongelmallinen, puolen aallon dipolillakin on pituutta, helposti yli oman tontin ainakin kaupunki alueella. Varmaan se oli osa syy miksi jotkut sopivalla etäisyydellä olevat asemat tuli kuitenkin niin nihkeesti tai antenni oli rakennettu dx-tarkoituksiin ei kotimaan antenniksi.. Minullakin oli ylimmät harukset 160 m dipoliksi mitoitettuna, muuta antennia ei ole tarjolla täällä, saa kelvata kotimaan ja mahdollisiin dx-yhteyksiin. Ratkaisu on parempi kuin ei mitään.

Williskin nousi maanantaina 24895 kuultavaksi siinä 06.00 utc maissa ja reilun puolen tuntia oli kuultavissa qsb hävisi signaalista loppu vaiheessa, qsonki tuli ja uusi bandipongo se siitä. OH5RBI näytti muffia silloin sinne 20.8 Mhz, tiukka taajuuden kuuntelu tuotti tulosta, ehkä työ asiat siinä vähän siirtyi.

Tiistaina VK9DWX lokin katselussa kelisivut kertoo että 10 m bandilla ei vielä OHsta ole sinne qsoa pidetty, kaikilla muilla HF-bandeilla kyllä. Ehkä siihen tarvitaan täältä vähän pilkkuja aurinkoon ja ne siellä olleet jo hiipuneet, R on taas NOLLA.

Olen muutamana ilta kuunnellut TO5DX 15 m cw signaalia, ainoa asema bandilla tuolla antenni suunnalla ja clusteri lupaa muffia FJ suuntaan pikkuisen päälle 10 Mhz, vedä siitä sitten johtopäätöksiä.

Kyllä se bandien kuuntelu vielä kannattaa, kiitos dx-clusterin tietää mitä ja mistä suunnasta kannattaa edes yrittää kuunnella. Joskus muutama tunti ennen tulevaa auroraa on HF-kelit jo lähes taivaalliset ja pudotus on todella nopea, täydelliseen hiljaisuuteen. Nyt tässä TO5DX tapauksessa ei siitä ollut kysymys.

Hyvä DX - parempi mieli

maanantai 20. lokakuuta 2008

VK9DWX ja 12 m bandi

Terveisiä Petroskoista. tnx Timo UA1NDX

Saint Barthelemy Isl TO5DX on päässyt ääneen, nopea kuuntelu sunnuntai aamullla 7004 ei signaalilla vakuuttanut, lähinnä pihinää se oli, tosin se vähäinen pilkkukin oli jo auringosta hiipunut. Eikä heidän sivuiltaan saanut selvää kuvaa millä laitteilla siellä ollaan äänessä. Antennikin oli kuin dia heittimen pienen valkokankaan teline ja sekin portable-mallia, jos vielä linukkaa ei ole käytössä - pihinät jatkuu täällä kuunneltuna tai ei kuulu olenkaan. Sunnuntaina illalla pitkään se kuiten kuuluin 21005 ja kutsujia oli OHsta ihan kiitettävästi, signaali oli hyvin luettavissa mutta ei voimakas http://www.to5dx.com/

VK9DWX olen kyttäilyt aina kun se vain ollut mahdollista 12m, ei se MUF täällä nousut tarpeeksi, siihen 15 m maisemiin se päivittäin tökkäsi. 11.10.2008 se tuli todella hyvin ssb:llä 0528 utc. 15.10.2008 kun sen cw:llä workin sama oli tunnit, mutta signaali hentoisen ohut ja avaus todella lyhyt, puolisin tuntia oli ihan luettavasti, s-mittari ei reagoinut ollenkaan. Sunnuntaina myös 21250 ollut asema nousi nopeasti , muutamassa minuutissa pihinästä hyvin luettavaksi ja 100 w OHstakin sinne pidetttin qsoja.

Heidän lokiinsa on ilmentynyt yksi OH-asemakin 12m , ellei kyseessä ole kopitusvirhe. Jos kyseessä on aito, niin epäilen täällä etelässä olevaa asemaa jolla on mahdollisuus tarkkaan päivystykseen. Sunnuntainakin VK9DWX 12 m rytty asema siirtyi 20 m vastaavalle modelle ja 12 m jäi vapaaksi, joten nyt tarkkana heidän cw taajuudellaan. Toive ajattelua tämä tietysti, taas tultiin tukevasti jalat maahan, seuraava vihje joka kertoi että myös 24920 ollaan ryttyilemässä.

Muutaman kerran jo ihmettelin tässäkö se cw:llä kun Heilin pro-set plus kallonkuristjat = kuuloke miki yhdistelmästä sen verran lipsuivat läpi tausta ääniä että RX clussen hälyytys cw:llä tuli hiljaisena läpi.

Camppell Isl ZL9C vuodelta 1999 ja useita muita videon pätkiä tarjolla: http://www.youtube.com/watch?v=Byok-Er-OS8

Hyvä DX - parempi mieli


perjantai 17. lokakuuta 2008

Historia siipien havinaa vuodelta 1960

Petroskoissa on löydetty QSL jonka olen sinne lähettänyt OH5-714 tunnuksella. Tnx Timo UA1NDX


Olin innokas SWL kutsulla OH5-714 alkaen vuodesta 1958 -1961 kevääseen jolloin sain nykyisen kutsuni. 40 ja 80 m AM bandeja kuuntelin perheen ainoalla radiolla, se kuulemma rajoitti pahasti uutisten kuuntelua ja muuta normaalia perheen elämään. CW-merkit oli silloin vielä hukassa, osittain kyllä myös opintojen aiheena, beat oskillaattorin puute vastaanottimessa oli ehkä suurin este. Mitään omatoimisia virityksiä en saanut perheen radioon mennä tekemään. Kideradion sain kasaan kuttaperkkaisen saippua rasiaan. Se ei kuitekaan tyydyttänyt vanhenpien Lahden kuuntelua, jostain syystä. Oman liikenne astaanottimen rakentamiseen ei ollut taitoa, eikä ole vieläkään.

Joten kiinnostus kesätöihin oli kova, onneksi isä järjesti niitä, palkka oli kyllä minimaalinen, kyseessä oli perheen oma yritys. Tosin omissa hankinnoissa isän pussi oli usein ratkaisevassa asemassa, joten kesätöitä piti tehdä murisematta pienellä korvauksella, koska tiesin isän yhden kasvatusperiaatteen:" Rahaa ei sada taivaasta" sen eteen piti tehdä työtä. Oman uuden polkupyärän ostamiseen meni kesän tienesti, mopon ostamiseen se ei riittänyt, PTS mukaan kaksi kesää siihen painettiin hommia ja isän pussista vielä puuttuvat - mopo piti saada.
Mopolla kurvailun jälkeen tulivat nämä radiot kuvaa ja niihin meni seuraavat kesätyön tulokset, kyllä niihinkin tarvittiin rahoitus apua ja naapurilta G5RV:n toiselle päälle kiinnitys paikka. Silloiset kupariset avolinjat ja puhelinlinjatkin oli tolpissa tontilla, jotka rajoitti pahasti omien antennien ripustelua.

Hyvä DX - parempi mieli


torstai 16. lokakuuta 2008

Williksellä on hyvät 160 ja 80 m signaalit



Ihan olen Williksen lumoissa, keskiviikkona illalla kuuntelin 160 m bandia ja sieltähän se pihisi ja ajoittain oli luettavissa ja sitä qsb huippua odottelin ja kutsuinkin muutaman kerran ja kas jollekkin 5TQ:lle tuli vastaus, pitkän kolmen koolin vastauksen laitoin menemään ja kas kummaa ooverit ainakin täsmäsi ja nyt tuli alkukin OH:lle se sen 599 antoi, taas se 5TQ jäin johonkin hämärään, ja ooverit täsmäsi hyvin, ajan jolloin tämä tapahtui tallensin kaiken varalta. Ja siellähän se heidän lokissaan oli.

Ajattelin kyllä meidän auringonlaskua ja heidän vastaavaa nousua päivystää uudelleen jos asema tuolla bandilla silloin vain on. A-indeksi oli qso päivänä vain neljä, nyt jo noussut. ja sen huomaa 15 m signaalia ei kuulunut ollenkaan 17 m rttyä en edes kuunnellut Ja skotit ja englantilaiset valitti samaa, vain italiaan oli 15m bandilla putkea, vihjeiden mukaan.

Näyttää että tuolla 160 m bandilla on qson tarpeet etsittävä jopa eri oovereista vai oliko tuossa pelkästään onnea matkassa. Taidan vaihtaa loton numeroita tulevaa arvontaa, entiset ei oikein ole toimineet.

T33ZZ Banabalta on tullut ääneen: http://www.youtube.com/watch?v=XB_quMwd8uY
Sivulta löytyy myös muita dx-peditio videoita.

73, Pertti OH5TQ
http://personal.inet.fi/koti/oh5tq/

keskiviikko 15. lokakuuta 2008

Williksen pauloissa

Kari OH5TS ja Henkka kutsuna OH5Z kuva OH5XT

On se uskottava, VK9DWX lokista löytyy 30 m qso ja 80m cw:lläkin taisin pitää tiistaina illalla qson. Keskiviikkona olin koko päivän taustalla kuulolla ja pitkin aamua Willis pihisi siellä taustalla, ei oikein pystynyt lukemaan kunnolla, vasta siinä vähän vaille klo 9.00 utc alkoi signaali nousta ja only EU oli komentona ja sieltähän sitten tuli uusi mode, 15 m cw tietysti täältä meni muitakin läpi ainakin kuulin OH5KW, OH2BGD ja OH5PT, voi muitakin olla, piti taas syventyä hommiin.

Keli piikki tänne oli sellaista 30 minuutin luokkaa, 15 minuuttia 9.00 utc molemmin puolin OH5RBI antoi MUF sinne silloin 20.6 Mhz ja oli jo selvästi MUF huipun jo ohittanut joka oli 21.3 Mhz pari tuntia aikaisemmin. Ei Williksen operaattori samasta reijästä ottanut vaan meni joko ylös tai alas bandia ja otti siitä seuraavia kutsuvia asemia, sopivasti otetun aseman viereen ylä tai alapuolelle niin kelpaa.

80 m cw qsota innostuin että kaivoin 160 m harusdipolin koksin pään esille ja nyt alkoi päivystys myös sillä bandilla, auringon lasku nyt sopivaan aikaan joten sekin puoltaa päivystystä Keskiviikkona ei graylinessä ollut paljoakaan kuunneltavaa, tai en minä ainakaan kuullut.
Myöhemmin kyllä tuli ajoittain ihan luettavissa, heillä tällä bandilla siellä Titanexin V160 E http://www.titanex.de/frames/verticals.html

Samoin kiinnostaa tuleva kotimaan kisa jossa on tuo 160 m bandi mukana. Ajankohta ja aika
Su 19.10.2008, CW 10.00-10.59 UTC, SSB: 11.00-11.59 UTC. Huom! Ei taukoa. Säännöt: http://www.oh6ah.org/w6ahkilpailu.html

Hyvä DX - parempi mieli

tiistai 14. lokakuuta 2008

Williksen jahtaamista



Maanantaina se sitten tapahtui qso 30 m bandilla Willikselle tai ainakin vielä niin luulen.Autolta melkein juoksin rigien äärelle ja siellähän oli joku asema 10103.6 joka workki numeroittain ja tuli kuin dx-asema ja vihjeitä pukkasi VK9DWX "by nr" nollaa silloin otti. No minä laitoin linukan tulille, antenni oli jo oikeassa suunnassa ja siitä vaan kutsumaan kun tulisi oikean numeron vuoro. Muutaman minuutin päästä asema antoi oman koolinsa VK9CNC, siis VK9Norfolk siinä olikin. Kova oli pettymys muillakin koska pieniä purkauksia jopa bandille ja clusterille ja ehkä niille muutamilla jotka vasta VK9DWX lokista tuon totuuden näkee.

Ei hätää autosta purkamaan sinne jääneitä päivän laukkuja. Ja pieni rauhoittava hetki, kuppi kahvia ja uudelleen kuuntelulle ehkä reilun puolen tunnin päästä. Ja taas oli mahtava pileuppi bandilla 10102 oli itse asema, just siinä rtty signaalin kupeessa. Oli ajoittain jopa hankala lukea itse asemaa. Siitä se vaan tuli , mutta nyt kuuntelin itse aseman antamaa kutsukin hartaasti ja varmistin ettei se taas ollut mikään dx-clusterille niin tyypillinen "joku muu dx-asema" jota vaan kutsua kuuntelematta monistetaan uudeksi vihjeeksi. Siis tuli 30 m qsokin, no sieltä lokistahan sen voi varmistaa, ettei vaan piraatti ollut asialla. http://www.vk9dwx.de/


Hyvä DX - parempi mieli

73, Pertti OH5TQ

maanantai 13. lokakuuta 2008

A-indeksi onneksi laskussa



Willistä olen kyttäillyt, A-indeksin nousu on vienyt suurimman innon. 15 m cw:llä se pihisi ja ei pihissyt.Huipuissa sitä pystyi hyvin lukemaan, mutta suurin osa ajasta ei. Tämä tilanne oli sunnuntaina aamupäivällä launataiana tilanne ihan toinen jopa ssb qson sinne pidin, nyt ei olla lähelläkään sitä signaali tasoa ainakaan täällä. Puolen päivän jälkeen alkoi myös 7080 kuulua tänne, mutta asiaa ei ollut japanilaisten ja russian wallit piti siitä huolen, ettei asiaa ollut qson vertaa.Vasta myöhemmin illan suussa Willis nousi tasolle jolla täältäkin pääsi läpi ja qso tuli pidettyä, cw ja ssb qso samalla tunnilla 13.29 ja 13.35 utc tietysti eri päivinä. Olisko tuossa 40 m bandin kelipikki sinne vain pelkkää sattumaa. Heidän qsojaan jo netissä: http://www.vk9dwx.de/onlinelog/index.php


Odotan että pileupit selvästi viikolla harvenee ja A-indeksi tulee alas, niin hieveröisimmillä signaaleilla sinne saa qson. Sunnuntaina illansuussa oli 80 m cw uppi osastolla asemia 3506 asti aivan mahdottomasti, syynä varmasti se että asema tuli hyvin luettavasti jopa matalalla kotimaan dipolilla. Se innosti kutsumaan, minäkin muutaman kerran siinä koolasin huonolla menestyksellä.
Tarkemmin kun tutkin lokiani workittujen qsojen osalta, huomasin että olihan tässä tullut kaksi uutta bandimodea 20 ja 40 m ssb qsot oli niitä.

Se 30 m vielä kiusaa, viime yönäkin olleet siellä tunti tolkulla. Pelkää laiskuutta etten tullut edes rigien ääreen, vaikka YLEN teksti tv:n DX-clusterista VK9DWX vihjettä sillä bandilla katselin. Väsy painoi silmiä, iso A-indeksi kummetteli ja tietoisuus että pedito on vasta alku metreillä. Ehtiihän tuota vielä yrittää joku muu ilta, kun noin säännölliseti sillä bandilla ovat.
Kyllä heillä on ihan kohtuulliset ellei hyvät signaalit olleet ainakin 20 - 80 m bandeilla, silloin kun kelit tänne ovat olleet auki, on siellä tietysti siellä aseita signaalin tekemiseen: http://www.vk9dwx.de/equipment/index.php

Hyvä DX - parempi mieli

73, Pertti OH5TQ

sunnuntai 12. lokakuuta 2008

SFI - 71, A -65 ja R 16 siinä DK0WCY lukemat



Kyllä tuli HF-bandeille vilskettä kun VK9DWX on usealla asemalla äänessä, ja aloitti vielä sopivasti viikonloppuna.En edes muista milloin on ollut tälläisiä pileuppeja ollut kuultavissa.
Kuumana on käyty jopa eräs OH-konkarikin oli 80 m cw:llä kutsumassa riippumatta mitä japsi koolia VK9DWX tarjosi, aina oli OHkin sinne omaansa tarjoamassa. Kysymys ei ollut vahingosta vaan kymmenien minuuttien ajan sitä oli tarjolla hyvää grayline aikaan. Vasta kun "only NA" tarjottiin ja siellä nelikkoa suunnattiin jenkkilään, kutsuminen päättyi ja Williksen signaali täällä tippui olennaisesti.

Tietysti qsoa ei saa jos ei kutsu, JA-walli oli sitä luokaa että vain krokodiilit olisi täältä päässyt läpi ja nyt kyseinen asema ei näköjään kuulunut siihen luokkaan, tosin en minäkään päässyt läpi vaikka en vastanut kun japanilaista kutsua tarjottiin.

Kyllä silloin on painettu paniikkinäppylä pohjaan ja sinne se on lukkiintunut jos aina kutsutaan vaikka mikään kirjain tai numero ei ole lähelläkään oman kutsun vastaavia. Tai niin minä ainakin sen tulkitsen, jos on kysymyksessä perinteinen pileuppi malli.

Viimeksi tätä mallia käyttäytymistä olin havainnut suuremmassa mittakaavassa mutta tarkoituksella käytetyksi, kun pari jenkkilän asemaa oli /KP5, koko uppi alue oli täynä jatkuvasti kutsuvia asemia, jota pileuppiasema selasi ja sanoi vain kutsun jonka kuuli tai sai selvää ja yhteys katsottiin pidetyksi. Sinne en minä saanut qsoa, kyllä sinne muutama OHkin piti qson, tai siis kuulin että hänen kutsu mainittiin. Eniten minua tässä muutenkin lyhyessä peditiossa harmitti , että parhaaseen keliaikaan tänne pitivät muutaman tunnin QRX taukoa. En kuulu siihen sisäpiiriin jolle olisi tihkunut koko pedioista mitään infoa, ei edes sen kestosta joka oli todella lyhyt. Jos en olisi clusteri riippuvainen en tietäisi asiasta yhtään mitään.. Nyt sentään olin kutsumassa ja ihmettelemässä tätä mallia qsonpitoa.

Katso heidän sivuilta erityisesti qsoja maa jakautumaa, yhteensä workkivat 17 OH-asemaa, kyllä oli läntinen EU vahvoilla. Toisaalta SM ja LA loistavat poissa olollaan workittujen listalta: http://www.k3lp.com/k3lp_kp5.htm

Vähän myöhään tulin lauantaina illalla kuulolle kun VK9DWX oli tullut 30 m bandille, en löytänyt oikein paikkaa ja aurokin iski signaaleihen, ajoittain oli ja vaikeuksia lukea, joten jätin kutsumisen toiseen kertaan. Nyt sunnuntai aamuna on A-indeksi on korkealla, muuten kaikki hyvin. Qsoja on Willikselle muutama pidetty, mutta ei yhtään uutta bandi tai mode merkintää

Hyvä DX - parempi mieli

lauantai 11. lokakuuta 2008

Willis VK9DWX on tarjolla



Kyllä oli tiistai, FO/DJ7RJ oli ollut vihjeiden mukaan 30 m bandilla ja mahdollisesti ainakin kuultavissa täällä, minä vaan autoilemassa lähi kaupungissa Kouvolassa. Sellaista se on kun poistuu rigien = työn ääreltä - asiakaskäynneille.

Keskiviikko aamuna taas kuuntelin KH6KW tulemista 7008 ja ei sieltä pohjoisesta oikein signaalia tullut lännen kautta etelään pyöritin, niin vielä oli lännessä sama signaali kuin pohjoisessa, pitkän kautta sieltä tultiin ja hyvin.

VK9DWX/mm oli tiistaina matkalla Willikselle, arvelevat olevan torstaina illalla jo qrv. Ja niinhän siinä kävi 17 m bandille ilmestyi VK9DWX ensin cw:lle ja myöhemmin asema siirtyi ssb:lle. ja perjantaina oli jo täys jako tarjolla.Täällä ei vaan ollut akviteettia koko päivässä. Lauantaina aamusta olin taas rigien äärellä ja 10, 12 ja 15 oli paikallisen auringon nousun aikoihin tarjolla. 15 m bandilla oli tietysti keli vielä nousussa sinne, hyvin sieltä kuitenkin asema kuului, japanilaisia meni läpi kovasti. U-pojat clusterilla hehkutti 599 signaalia, mutta ei heitä mitenkään runsaasti ollut läpi menneiden joukossa ollut. Joten kyllä japalaisen muurin yli pääseminen oli vielä suurta tuskaa. Täälläkin oli rauhassa aikaa keitellä aamukahvia, ei edes mittari noussut. Oman aseman suorituskyky kun ei ole "krokodiili" sarjassa, silloin olisi jo voinut jopa kutsua. Ja päästä lokiin kutsulla JH5TQ.


Aamukahvien jälkeen asema olikin jo siirtynyt ssb:lle ja erikoisella tavalla siellä workkittiin, 21300, 21305 ja 21310 oli taajuudet otti samalta taajuudelta. Ja vaihtoi taajuutta silloin tällöin. Näitä taajuuksia kun kuunteli oli aika helppo havaita taajuuden muutos, ja siten päästä ekana kutsumaan tyhjältä taajuudelta. Ja siitä minäkin sen sain, ilman pitkiä kutsuhuutoja. Erityisesti 30, 12 ja 10 m bandit kiinnostaa koska siellä ollaan tilanteessa jossa ei ole yhtään merkintää millään modella.

Vuodelle 2009 tuleva: http://www.kp5.us/

Hyvä DX - parempi mieli
Nyt tarjolla FO/DJ7RJ Marqesas, T30ZZ Banaba (12.10.2008 alkaen), VK9DWX Willis ja tulossa VU4 Andaman, VU7 Laccadive


maanantai 6. lokakuuta 2008

T30XX tulee hyvin



A-indeksi maanut jo päiviä 16, on se selvästi pohjoisen kelin tappanut, jokunen asema KH6 ja E51NOU alkanut ajamaan aamuisin EUta 40 m cw:llä pitkän kautta ja sieltä ne ovat tulleet pihisten jopa tuo E51NOU. KH6lla on selvästi paremmat signaalit, ovat kiinteitä asemia on elementtiä ja linukoita.

Maanantaina aamupäivällä T30XX West Kiribati oli 14203 ja nousi hyvin luettavaksi, suunta sinne olikin OH5RBI mukaan 36 astetta joten A-16 ei niin haitannut, oli jo sen verran sivussa pohjoisnavan aurorasta ja OH-asemat oli selvästi niskan päällä, verrattuna keskiseen tai eteläiseen EU. Illan suussa alkoi 7013 pitkän jenkkiputken jälkeen myös EU kelvata ja tuli todella hyvin, tunti kaupalla oli mittarissa S9 tai 10 db yli. Tosin ei siellä qrp tehoilla ajeta.Tässä alustava aikataulu. T30XX Tarawa 5-10.10.2008, T30ZZ Banaba 12-22.10.2008 ja T31DX Canton Marraskuu - 20.12.2008 http://dx-hamspirit.com/2008/09/20/ja8bmk-central-pacific-trip/

Muutamana päivä olen 80 m dx-asemia yrittänyt kuunnella ja kiva havainto dipolien välillä, asennolla on merkitystä. Sateen sähköinen bandinpohja ei nouse ollenkaan tuolla dipolilla joka on lähes vaakana ja valmistettu muovitetusta langasta, tuo saman bandin dipoli joka on tuolla mastossa myös haruksena, paljasta harusvaijeria invertd-V asennossa, antaa usein sateella reilut S9 pohjat, ja viime päivinä on satanut, useita ketoja päivässä. Etenkin ne sateen alut ovat kovia kohisemaan bandilla.

Alumiiniin liitos ilman taitoa,varmaa tukevampi kuin ilmastointiteipiilä kääritty, vaikuttaa vakuuttavalta: http://www.roadmachine.fi/technoweld.html


KP5 Desecheo tulee 2009 alussa



Seuraava kotimaan HF-kisa on tulevana viikonloppuna 11-12.10.2008 Viitosten Syysottelu 2008 jossa mukana PSK-osa. Uutena kisana 19.10.2008 W-6AH Members-kilpailu 2008, jossa erikoisuutena on myös 160 m bandi. Näihin molempiin löytyy säännöt: http://www.sral.fi/kilpailut/kotikilpa.html

KP5 Desecheo Isl on mahdollisuus tulla ääneen 15.tammikuuta - maaliskuun 30 pv 2009 välisenä aikana tiimiä vetää Glenn W0GJ ja Bob K5UEE. Pedition kestäisi 14 päivää ja operaattoreita olisi 15 henkilöä. Saarelle on luvattu yhdelle ryhmälle aktivointi lupa vuodelle 2009, tiukoin määräyksin koska alue on osa paikallista luonnonsuojelu aluetta. KP5 Desecheon sivustot avataan lähiaikoina.

Tietysti olisi kiva jos niitä pilkkuja vielä saataisi sinne aurinkoon. Kyllä tuolta jollain bandilla pitäisi signaalia tännekkin saapua kuultavaksi,kysyntää on varmasti. Toivotaan että pohjoinen EUkin saa jonkinlaista ovenrakoa sinne, sitä pitää vain päivystää. Ja ehkä saada joukkoon ainakin yksi EU-operaattori. Minullakin vain kaksi cw-qsoa sinne, eka vuodelta 1989 ja toinen 1991, 15 m ja 10 m bandeilla, molemmissa oli vasta-asemana KP2A/KP5. On siinä haastetta paikata suurta ja pitkää aukkoa.

Tässä sulakkeita QRP-miehille, ainakin Ampeerit riittää, CE-merkintöjä en havainnut. Ehkä joku alan tutkimuslaitos jonka web osoite päättyy ru. on ne testannut ja antanut nuo arvot, voimassa varmaa vain tuolla ru. alueella. http://www.mez.co.uk/fusereplacement.jpg via oh5ch


sunnuntai 5. lokakuuta 2008

VK9DWX Willis tulossa



Lähiaikoina tulevaksi ilmoitetusta dx-peditioita on lähinnä Willis Isl VK9DWX 9-27.10.2008, jos hyvin sattuu on sieltä muutama bandimode ainakin saatavilla ja yksi bandipinnakin tietysti se 30 m. Viimeiset infot täällä: http://www.vk9dwx.de/news/index.php

Tänne ilmoitukset dxcc-maa puutteista 15 pv lokakuuta mennessä: www.dxpub.com/dx_survey2008.html.

Ja täällä ne TOP bandin kingit, muutama OHkin listalla joista pari ihan kärjen tuntumassa OH1XX ja OH2BU. www.arrl.org/awards/dxcc/listings/dxcc160M.pdf

Lauantaina osallistuin Oceanian dx-kisaa kahden qson verran, olivat uusia 80 m ssb:llä ja tietysti myös bandipinnoja, YC ja VK ja cw:llä tuli Kiina. Kyllä tuo grayline on kiva workkia, bandi aivan hiljainen ja asemat tulee hyvin idästä. Kuului siellä muitakin OH-asemia olevan pienillä sarja numeroilla liikkeellä. Ja Kari OH5LF oli korkannut syksyn ekat LP qsot Californiaan, taisin olla oikeana iltapuhteena tuolla bandilla. On se tarvinnut olla hyvät kelit, koska minullakin vain dipolit tälle bandille, ssb:lle vireessä oleva toimiin myös maston yläharuksina ja cw:lle matalalla järven päällä oleva dipoli.Tämänkin kisan säännöt täällä: http://www.sk3bg.se/contest/

Timo OH5KW on tullut hyvin usein vastaan pileupeissa eri bandeilla, Timo on aloittanut aktiivisen OH-maratoonin workkimisen ja vielä etä-ohjauksella. Timon qth on Korialla, matkaa ei ole kuin 20-30 km välilämme, niin lähetteen yleensä havaitse helposti bandi kuin bandi.

Lokakuun vesisade ropiseen kesäsaunan kattoon, löylyä on sopivasti, järvi on tyyni, komean värikäs ruska puissa ja pensaissa. Ainoa jota kaipaan muutama pilkkua tuonne aurinkoon.

Keväästä kun laituria asentelin on järvenpinta laskenut 40 cm, piti ihan mitalla tarkistaa. Suurin osa pudotuksesta muutamana viime viikkona, taitaa olla Siikakosken voimalaitoksen ansiota. Tämä tapahtuu aina näin syksyisin, satoi tai paistoi. Talveksi sähköyhtiö haluaa vettä voimalaitoksen yläpuolelle maksimi korkeuden ja se on täältä alapuolen järvistä pois.

perjantai 3. lokakuuta 2008

A-indeksi ja SP kelit noin pohjoiseen

Perjantaina aamusta oli taas DK0WCY indeksit muuttuneet, etenkin A noussut ja Willistä FO/DJ7RJ ei kuulu pihaustakaan 7006.8 joten 30 m haaveet taas syytä haudata, tai optimistisesti vain siirtää. Torstai iltana jo oli 10 m NAC kisan signaaleissa ihan selvää auroraa, jos pohjoiseen antennin käänti jopa Reiskan OH1TN signaalissa sitä oli, nopealla kuuntelulla en muita OH-asemia kuullut.

Perjantaina aamulla tämäkin, E51NOU South Cook tuli pitkää tietä 7011.5, tosin ei mitenkään hyvin mutta kuitenkin, suoraan ei ollenkaan. Eteläinen EU kutsui jokaisella kepillä jonka juurella oli herätty ja qsoja sinne syntyi. Täällä piti olla linukkakin tulilla, ei sinne muuten olisi ollut asiaa. Hyvin siellä kuultiin, joten se kuuleminen oli täällä ongelmana. http://www.qrz.com/callsign?callsign=E51NOU

Kopio eräästä torstaina tulleesta dx-bullesta "FO/DJ7RJ - FRENCH POLYNESIA"
Ei se mitään monissa dx-clusterille samasta asemasta annetuissa infoissa on tuo IOTA numero arvottu uudelleen ja ei se ole oikeaa numeroon osunut. Tästä tietysti voi tehdä johtopäätöksia, että onko Willi oikealla saarella. Vai pitääkö sinne toimittaa navigaattori jolla voivat asian tarkistaa. Motonetissa oli 99 ekun laitteita tässä jokunen aika sitten tarjolla ja vielä näyttää toimivan. Tosin siinä mallissa on vain ns. SAC kartta minulle piisaa hyvin, lupaan pysyä tuolla kotterolla sillä kartalla. Jätän kotteron kotiin jos lähden pitemmälle reisullle, niin en putoa kartan laidalta.


torstai 2. lokakuuta 2008

Ei kohtaa tiemme FO/DJ7RJ kanssa 30 m bandilla



FO/DJ7RJ olen kyttäillyt 30 m bandilla, ei vaan riitä dipoli edes kunnolla lukemiseen, tosin en ole joutanut oikein päivystämään, muut puuhat sotkeneet pahasti harrastusta. Torstaina aamullakin jenkki vihjeiden mukaan asema oli 10108.8 ei mitään havaintoa täällä, pari venäläistä siinä qson piti, tiedä sitten kenen kanssa. Seuraava vihje oli 7006,7 ei silläkään mitään, vaikka täällä on sillä bandilla on jo antennissa jo muutama elementtikin. Ehkä myös siellä toisessa päässä oli vaikeuksia saada vasta-asemia kun noi siellä pompittiin bandilta toiselle. A-indeksi oli muutaman numeron isompi kuin eilen, jolloin asema pihisi pitkin iltaa 20 m cw:llä ja kuulemma oli tullut hyvin aikaisemmin, koska täältä OHsta sitä workittu.

Omaa sähköposti osoitetta siirsin toiselle netti liittymälle ja siihen liittyvää hässäkkää riitti koko ilta päivälle, ei se osoitteen siirtäminen toiseen liittymään ollutkaan mikään läpihuutojuttu, ilta päivässä ei homma Soneralla hoitunut. Aamulla oli kadonnut salasana jo löytynyt. Onneksi pääsin Soneran asikaspalvelun pileupista läpi helposti, ei taida olla mitään isoja valtakunnallisia häslinkejä olla heidän palveluissaan meneillään.

Kyllä oli sähköpostiliikenne rauhallista, ei ollut Wippie mainosten tulvaa tai muutakaan lokerointia. Jos yli sata jäsentä äänesti kantapäillään vuona 2008, niin mikä on tulos vuona 2009 jos sama meno jatkuu. Eikös tästä jäsenmäärän äkillistä laskusta olisi jo kyselyn paikka istuvalta hallitukselta.Vai kiinnostaako se ketään.
Näyttää että tehty vapaaehtoistyö jäsenmäärän lisäämiseen menee hukkaa ja se vähäinen motivaatio tehdä sitä hiipuu muutenkin.

73, Pertti OH5TQ
http://personal.inet.fi/koti/oh5tq/