Keskiviikko aamu valkeni aurinkoisen lumisena, pumpulista lunta oli illalla ja yöllä satanut 15 senttiä. A-indeksi vähän noussut 10m ssb VU4PB pihisten kului, japaniin oli vastaanotto, muutaman minuutin kuului ja tippui taas lukemattomiin. Ja jonkun ajan kuluttua taas pihinäksi, se cw vielä kiinnostaa ja lumikola odottaa ulkona.
Puolenpäivän aikoihin tulin ulkotyöosastolta rigien äärelle 10 ja 12m ssb oli VU4PB Andamaaneilta tarjolla.
PJ suunnasta on ollut vähän niukka tarjonta nyt olisi sinne 10m keliä ja samaa niukkuutta voi sanoa 30m tarjonnan osalta. Keskiviikkona aamulla oli PJ4/W9NJY vähän aikaa 10109 ja tuli erittäin hyvin, en ehtinyt jakeluun mukaan.
VK0KEV Kevin piti aamulla vastaanottoa 14186 ja tuli hyvin pitkäätietä, taajuuden tilanne ei ollut oikein kenenkään hallinnassa, liian moni kuuli kyseisen aseman ja se on paha paikka EUssa. Jos pileupin pitäjällä ei ole homma hanskassa, uppia ei tietysti ollut ja siitä se älämölö alkaa. Aika kuluu rattoisasti muutaman kutsun hieromiseen ja muut hermostuu.
Nyt hän kutsui DK asemaa ja kaikki saksalaiset asemat oli kutsumassa, eikä mistään kutsusta Kevin saanut selvää. En edes viitsinyt jäädä taajuudelle kuuntelemaan, niin oli kiduttavaa kuunnella tuota tumpelointia.
Nyt vasta sain oman DXCC ja IOTA tilaston uudelleen naputeltua viimeiseen (8.5) RXCLUSeen. Ei ollut varmuuskopiota, kuin paperilla. Siellä näkyy jo uudet PJ olevan tarjolla, nyt hälyt pelaa. On palattu taas normaaliin päiväjärjestykseen.
Tätä se oli , voimakasta bandin pohjakohinan vaihtelua, josta muutama päivä sitten kirjoitin. kun VU4PB 10m tyhjältä bandilla yritin kuunnella. Pilkut tästä lähti nousuun heti, jonkin ajan kuluttua se kuului bandilla myönteisesti. Kiitos linkistä Jussi OH5C
73, Pertti OH5TQ
skype on
Kotisivut
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti