Edellisessä valittelin omia kuuntelujani Markku OH8OR kirjoitti omat kokemukset
Kun ajattelee vielä, että täällä pohjoisessa on vielä paljon huonommat mahdollisuudet kuin Etelä-Suomessa. Muutama sata kilometriä näyttää vaikuttavan paljon. Sen huomaa, kun oh1:set ja oh2:set workkivat asemia, joista täällä ei kuulu pihaustakaan. Sen takia on pitänyt yrittää panna alabandeille kättä pitempää. 80 metrille on 4 Square maston ympärillä, joka toimii samalla 160 metrin vertikaalina mallia ON4UN. Kerrankin voi sanoa näistä antenneista, että ne toimivat niin kuin teorian mukaan pitäisi toimiakin.
Ja lauantaina illalla Markku kirjoitti lisää.
Olen pitkin päivää yrittänyt kuunnella, mistä peditioni voisi kuulua, mutta ei mistään. SM4EMO, kova dx-mies totesi dx-klusterissa iltapäivällä, että Pohjois-Euroopassa ei ole kuulunut vielä mitään signaalia 4a4a:sta.
Tänään oli sitten kaksi asemaa yhtäaikaa äänessä, mutta toinen oli 20 metrin RTTY:llä. 20 metrin SSB:llä asema oli eilen jonkin aikaa.
Kun suomalaisporukka oli äänessä Revillalta v 1989, niin se oli silloin suhteellisen helppo workkia. Minulla oli sinne 7 QSO:a ja mielenkiintoisesti suomalaispeditionin viimeinen QSO tuli minun osakseni. Se oli kymmenen metrin SSB:llä.
Koko illan olen minäkin launtaina kuunnellut 21014, tai 24904 muutama taajuudella kutsuja on ilokseni 21014 kuulunut ja taajuus poliisit päälle, 24904 ei mitään.
Sunnuntai aamuna oli SFI noussut 135 ja pilkut jopa 135 ja klo 05.00 utc 7014 signaali kuului, ei voimakas mutta luettavissa. Siis kuultu on, mutta tuolla bandilla ja modella on jo lokissa, joten ei aiheuta toimenpiteitä. Oman käsityksen mukaan, vaikka nyt kuulen ei minulla olisi suuriakan mahdollisuuksia saada yhteys.Tietysti jos olisi puutteessa kyllä kutsuisin kaikenvaralta.
73, Pertti OH5TQ
http://perttioh5tq.blogspot.com/
Kotisivut
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti