Perjantaina iltapäivällä piti olla hyvää keliä VP8 suuntaan VP8LP Falkladilta tuli hyvin SSB, mutta VP8ORK vain pihisi luettavasti. Superheikoksi italialaisetkin signaali kehui, keli piikki tänne vasta edessä, kello oli 11.30 utc. Eipä siinä pitkään viihtynyt vaikka täällä alkoi juuri nousta, vaihtoi bandia 20 m cw:lle, siellä ei tänne keliä ollut, ainakaan lyhyttä tietä VK:sta tuli vihje. Lopuksi päivää jouduin poistumaan rigien ääreltä.
Lauantaina se viikonloppu ja kuului jo aamusta noin 03.00 utc ja 80m cw:llä, asema tuli ihan hyvin s9. Se mitä se tarkoita asema kuuluu hyvin, houkuttaa suorastaan workkimaan.
Tuloksena taajuudella oli minuuttikaupalla linukkan virittäjää ja kaiken kukkuraksi, kun hän sai linukan vireeseen, niin alkoi kutsuminen pileuppi taajuudella, kutsua en viitsi edes mainita. Kyseessä ei kuitenkaan ollut suomalainen asema, Desibeli puolella oli signaali kuitenkin, ja peitti workittavan aseman kokonaan, ainakin täällä. Muutaman minuutin päästä tulee pileuppi taajuudella, asema kutsumaan cq dx ilman että olisi kysynyt onko taajuus vapaa.
Mikä siinä on niin vaikeaa, ettei voi kysyä, onko taajuus vapaa. Ennen kuin aloittaa cq kutsumisen. ja näillä pileuppi taajuuksilla on kuuntelijoita runsaasti joten maine kunnia leviää nopeasti.
Vaikka ei siitä maineen kasvusta, ole IT9RYH milläskään, onneksi hän on siellä 80m ssb dx-ikkunassa melskaamassa, eikä cw:llä.
Vaikka ei siitä maineen kasvusta, ole IT9RYH milläskään, onneksi hän on siellä 80m ssb dx-ikkunassa melskaamassa, eikä cw:llä.
VP8ORK cw operraattorilla on jämäkkyyttä sanoa, nyt kaipaan SP5, en tiettyä muuta asema joka kutsuu täysin samalla taajuudella kuin SP5 vaikka SP5 kaivataan. Ja jota on muutaman kerran jo muutaman kerran pyydelty vastaamaan. Kyllä luulisi muistavan, jos kutsu mainiten pyydetään ”no xxxxx” ja päälle vielä ”pse qsy”
Hienoa kuulla tämä jämäkkyys pileuppi asemallta. Aamun cw-operaattori siellä muutenkin tasolla oli kiitettävä. Signaalin voimakkuudesta puhumattakaan.
Täällä löytyy VK8ORK loki ja päivityksiä on tehty
Mistä workkitaan ja millä bandilla juuri nyt VP8ORK
Pertin OH5TQ päiväkirja
Kotisivut
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti