Olen täällä Suur Savon Sähkön rakentamassa siirtoverkossa, joten olemme hyvin häiriöalttiilla alueella. Kysymys näyttää olevan 20 kV linjoista, joiden aukot ovat muutaman metrin levyiset, pientä räpsyttelyä on ollut muutaman päivän. Ja suoria katkoksiakin, pisimmät noin kaksi tuntia, kuitenkaan emme ole pahimmassa tilanteessa.
Hehkulampuista näkee että Voltteja on hyvin erilaisia määriä tarjolla, ei taida monien laitteiden powerit tykätä jatkuvista räpsyistä hyvää. Ainoa joka on pysynyt pystyssä tämän ilotulituksen on läppäri jonka akku on pelastanut.
Uutisten mukaan Mäntyharjussa ollaan jo tosipulassa, Jaalan pohjoisosassa oleva Pökölänkylä kuuluu jo Mäntyharjun kanssa samaan jakelualueeseen Ei naurata jos ollaan sähkölämmityksen varassa. ja ulkona – 19 c astetta, kuin nyt on ja vuorokausiin ei ole sähköä tarjolla.
http://www.sssoy.fi/Sivu/sssoy_hairiotilanne
Tietämättä kyseisen alan toimijoiden yleisiä periaatteita, voisi näin käyttäjän näkökulmasta ihmetellä, ettei naapuri yhtiön siirtoverkkoihin ole valmista yhteyttä. Jotka tällaisessa tapauksessa voitaisi ottaa käyttöön nopeasti, eikä tarvitsisi päästää tilanteen näin pahaksi.
Tilanne ainakin osalla alueista olisi nopeasti korjattu.
Tai miksi Utin helikopterit ei kelpaa lumenpudotukseen, onko niillä lentäminen liian kallista. Kuitenkin yhteiskunta joutuu paikkaamaan näitä toimintoja, ei sekään ole ilmaista.
En ole koskaan kuullut että yhtään sähkön siirtoverkon toimijaa tai sähkön kehräjää olisi mennyt konkurssiin rahaa on, kysymys on vain alan jäykistä periaatteista. Minä hoidan tämän alueen, mutta millä riskillä.
Kyllä jo näillä talvi- ja kesä kokemuksilla pitäisi, nämä ongelmat saada pois toistuvien tapahtumien joukosta. Suorastaan ihmettelen ettei viranomaistaho ole asiaan jo puuttunut, uutisotsikoita en ole vielä havainnut. Vai onko vielä sellaista kun huoltovarmuutta valvovaa viranomaista olemassakaan, koska EU hoitaa kaiken.
Pertin OH5TQ päiväkirja
Kotisivut
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti