Oma blogiluettelo

keskiviikko 11. tammikuuta 2012

Taalojen voimmalla kuulokin herkistyy


HK0NA Malpelolta on leirin rakennusporukan toimesta ollut satunnaisesti äänessä ja satunnaisilla bandeilla. Edes heidän nettisivuilaan oleva linkki ei vielä raportoi heistä dx-clusterille annettuja vihjeitä – odotellaan.

NCDXF 16 tuhannen taalan merkittävä lahjoitus näkyy rakentaryhmän workinnassa, valitut bandit ja ajat suosivat NA suuntaa, toisaalta ne asemat on pois tulevasta EU pileupista. Jotain myönteistäkin löytyy, kun oikein kaivaa.

Tämä jatkuvasti varuillaan olo, ei oikein innosta, koskaan ei tiedä milloin ja mikä bandi on siltä tarjolla. Kyllä normaali päiväjärjestys, kaikilla bandeilla 24 h tarjontaa, niin kyllä se siltä tulee. Tänään olen kuunnellut 21024 ja 24940, linukka valmiina iskuun. Alkaa tausta hommat olla vähissä, joita olen kuuntelun lomassa tehnyt.

Malpelolla nousee aurinko noin klo 11.35 ja laskee 23.30 utc, omat vastaavat tiedot sinä tiedätkin itse ja niistä voit päätellä kelipiikkien paikkoja sinne. Kelipiikki ei anna takuuta yhteyden syntymisestä, jos vastaanotettava signaali on voimakas, yleensä sinun signaali on siellä voimakkaimmillaan, siinä on paljon muitakin tekijöitä. Joiden osuus saattaa nousta, ratkaisevaan asemaan yhteyden saamisessa. Kokeneet 100w workkijat, tietävät miten saadaan 100w yhteys syntymään linukkaan luottavien seassa.
  
Mitä eroa on vale- ja Kelan lääkärillä. Valelääkäri on nähnyt potilaan, Kelanlääkäri ei.
   
73, Pertti OH5TQ

Ei kommentteja: