Oma blogiluettelo

torstai 19. tammikuuta 2012

Lauantaina se vihdoin alkaa - HK0NA Malpelo

                               Pysyy se lumikin seipäillä, se on vain asennosta kiinni

C21HA on Naurulla on huolia paikallisesta tahallisesta häiriköinnistä ja piraatista. Muistaakseni myös TG maassa, oli samasta asiasta kokemuksia, tässä taannoin, eräällä siellä vierailleella OH:lla.


TN2T  Congosta tulee ääneen viikonlopun aikana, ja toivoo  että netti yhteys on olemassa, silloin heidät tapaa ON4KST Lowband chat sivuilta



OHDXF ry ylläpitämät OH dx-taulukot löytyy netistä ja niiden omatoiminen päivittäminen suorastaan houkuttelee antamaan omat luvut listalle. Pientä viilausta vielä jos sinne saisi, erikseen esimerkiksi sarakkeen. jossa tehdyn päivityksen päivämäärä olisi näkyvissä.
Lehdessä tilastoja näkee aika harvoin ne ovat jo vanhoja lehden tullessa ulos. Jos pelkän tiedon välityksen perusteella julkaisua lehdessä arvioidaan, niin painetut lehdet, ovat hitaita. Tietyt tilastot seisovat paikallaan ja niiden toistuva julkaisu, ei anna mitään uutta lukijoille, muuta kuin valituksia …taasko näitä, tämä harrasteen osa-alue jota minä en harrasta, tai väärin harrastettu. Muuttuvien tilastojen osalta tilanne on toinen.

Muuten allergioita hoidetaan menestyksellä myös siedätyshoidolla.
Tämä artikkeli kertoo siedätyshoidosta allergeenia vastaan. Psykologisesta siedätyshoidosta eli desensibilisaatiosta on eri artikkeli



DX de WG9L:       7002.8  P5KIM        Major SLIM calling cq          0415Z

Mehiläisvero?

Vaikka ilmaston lämpeneminen voi tuoda maahamme uusia eläinlajeja, ilmiö tuskin luo uskoa eläinverojen tulevaisuuteen. Erityisesti Mehiläinen Oy:n verosuunnittelu korkojen vähentämisessä on kuitenkin ollut viime aikoina paljon esillä, ja valtiovarainministeri on luvannut, että konsernien sisäisten korkojen vähentämisoikeuden rajoittamisesta annetaan keväällä 2012 lakiesitys. Ehkäpä uutta säännöstöä aletaan kutsua mehiläisveroksi, mutta varsinaisesta eläinverojen renessanssista siinä ei ole kysymys.


 73, Pertti OH5TQ

Ei kommentteja: