VP6T 20m cw kyttäys sai päätöksen paikallinen auringonlasku oli klo 1409 utc ja 1354 utc kirjasin aseman lokiin, vähän ennen laskua oli selvä kelipiikki SP suunnasta, LP ei edes pihissyt. Ja heti laskun jälkeen signaali taas tippui siihen tavalliseen tasoon, kuuluu mutta ei täältä päässyt. Kelipiikkiin iskin, tarkasti edellisen aseman yläpuolelle 200hz siitä se kelpasi, samat lääkkeet eivät aikaisemmin tepsineet, nyt signaali oli ihan toisella tasolla täälläkin. Olisi kannattanut keskittyä vain puoleen tuntiin ennen laskua, ei riitä isku muuten täältä.
Bandien pohjarutinat nousi, pakkanen laski –20 asteeseen, voi mahdolliset VP6T yö kuuntelut unohtaa, ei näillä pohjilla mitään heikkoja signaalia kuule. Sunnuntai aamupäivä rutina yllättäen hävisi, hyvä näin.
VP6T operaattori hermostui sunnuntaina aamulla 14180 ssb EU asemiin jotka kutsuivat, vaikka hänellä kotimaan vastaanotto, siis ranskaan. Onko tuo oikeapaikka mennä kiukuttelemaan. Tuolla VP6T pitää operaattorilla olla pileuppi taajuuden johtajuus käsissä, ja pitää huutajat kurissa, ei siinä qrt auta. Tällä VP6T operaattorilla sitä kyky ei ollut, valitettavasti.
Vanha määritelmä pitää edelleen paikkaansa, sellainen pileup, kuin sen pitäjä. On helppo ratkaisu mennä qrt jos tilanne karkaa käsistä, tai oma hermopettää.
Vanha määritelmä pitää edelleen paikkaansa, sellainen pileup, kuin sen pitäjä. On helppo ratkaisu mennä qrt jos tilanne karkaa käsistä, tai oma hermopettää.
14180.0 VP6T 29-Jan-2012 0809Z QRT......:( <YP6Z>
To ALL de VE7VQ: I wish you people from europe would stop bickering like children on the DX board
Linkki
Paikallisen kansallispuiston Repoveden talviset mahdollisuudet
73, Pertti OH5TQ
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti