Radioamatööri harrasteessa olen jo yli 60 vuotta ollut mukana Lue ainakin kerran. Workkimisen Arvomaailma http://www.sral.fi/files/arvomaailma.pdf. Myös maailman matkaaja Aatto OH6PN julkaiseen matkakertomuksiaan kuvien kera blogissani.
Oma blogiluettelo
perjantai 13. elokuuta 2010
Pohjaveden pinta laskee nopeasti
VY0X ilmestyi perjantaina aikaisin aamusta ääneen iota NA-208, joka on aika harvoin ollut äänessä. Minulle tyypillinen aamukuuntelua jäi aamulla väliin, ja heti vain kaupunki kierroksella ja vasta puolen päivän aikoihin, pääsin rigin äärelle ja dx-clusteria hälytyksiä kuuntelemaan ja silloin oli 10105 japanilaisten vastaanottoa. Ei siinä pitkään japanilaisia workittu, iltapäiväkahvin aikana taajuus hiljeni.
Ennen virka-ajan päättymistä VY0X ilmestyi 14040 ja sieltä se tuli hyvin ja pienen taajuus pomppimisen jälkeen tuli, otti uppia 14045 saakka ja tuli sitten taas 14041 taas siitä ylös.
Islands on the Air - Programme Information - Group Information
http://www.rsgbiota.org/info/groupinfo.php?refno=NA-208
*****
Kotimaassa on oma Kansallispuisto awardi jota workitaan vähän erilaisilla säännöillä kuin WWF säännöt. Myös kansainvälisesti olisi näille kysyntää ja omat OHFF –numerot. Valitettavasti en montaakaan asemaa ole dx-clusterin vihjeissä nähnyt ulkolaisia asemia workkimassa. Ei tosin 80m päiväkelit niitä ulkomaan yhteyksiä suosi.
Jopa 3699 useinkin kuullut puisto liikennettä, tälläkin taajuudella löytynyt yllättävästi tilaa. Ottaen huomioon että joskus aika kriittisesti tullaan huomauttamaan jos taajuutta joku pitää pitkään varattuna. Huudetaan vaikka oma suunnattu kutsu, toisen puheen päälle, merkkinä että täällä ollaan eikö jo saa puheenvuoroa. Ja kun hetken päästä kun taajuus hiljenee, ei kutsuneesta asemasta kuule edes hengitysääniä.
Kansallispuisto -awardi
http://personal.inet.fi/koti/pekka.paavilainen/kansallispuisto.htm
*****
Lähdekaivon pinta on nopeasti laskenut, tällä vauhdilla ollaan ensikuun alkupuolella , hyvin lähellä pohjan hiekkoja. Porakaivosta en osaa sanoa mitään, toivotaan että 180 metrisessä reijässä riittää vettä, siksi se on porattu.
Pertin päiväkirja
pertti.oh5tq@gmail.com
http://personal.inet.fi/koti/oh5tq/
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti