Radioamatööri harrasteessa olen jo yli 60 vuotta ollut mukana Lue ainakin kerran. Workkimisen Arvomaailma http://www.sral.fi/files/arvomaailma.pdf. Myös maailman matkaaja Aatto OH6PN julkaiseen matkakertomuksiaan kuvien kera blogissani.
Oma blogiluettelo
keskiviikko 18. elokuuta 2010
Over - over rippiitterille käyttöä
K9YNF/KL7 oli tiistaina aamulla vihjeissä, Fox Island, iota NA-197 mutta ei vielä kuultavissa 14260 . Valtion virka-aika ei ole vielä alkanut. Ei auta muu kuin jäädä taajuudella kuulostelemaan, tunti tai pari niin pitäisi nousta, ellei siirry 18128 joka on hänen toinen ilmoittama taajuus. Signaali ei ole varmastikaan erityisen vahva , koska annetut raportit 33 – 55 haarukassa ja nollaakin oli tarjolla koska over –over ripiitteriä tarvittiin, että raporttia vastaanottava asema saatiin herätettyä oikealla hetkellä äänen ja kuittaamaan hänelle tullut raportti.
Keskiviikkona olin jo paikallisen auringon nousun aikoihin kuulolla, ei mitään. En tiedä millä antennilla siellä ajetaan 100 w on kuitenkin käytössä, mutta signaali on täällä todella heikko, suurin osa kuunteluajasta en kuule edes pihinää. Tänään tilanne näyttää huonolta ajallisesti, en ehdi taajuutta päivystämään paikalliseen (KL7) auringon laskuun.. Torstai ja perjantaina on ainoat päivät jolloin on paremmin aikaa ja perjantaina ilmoitettu retken viimeinen päivä.
Retken majakka mestarilla K9AJ laitoin sähköpostia, katsotaan mitä on vaikutus saadaanko asema myös 40 m bandille tai edes cw:lle. Jos bandina olisi myös 40 m olisi toivoa täällä pohjolassakin. Ellei siellä antennin paikassa saada jotain olennaista parannusta tehtyä. Yleensä tänne sieltä kelipiikki on sillä paikallisen ( KL7 ) auringon laskun aikoihin, joka on 04 –07 utc paikasta riiippuen
http://dx-world.net/2010/k9ynf-kl7-fox-island-na-197/
Pertin päiväkirja
pertti.oh5tq@gmail.com
http://personal.inet.fi/koti/oh5tq/
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti