Oma blogiluettelo

lauantai 17. lokakuuta 2009

Taitaa K4M loppua aika


Lauantaina aamulla oli taas kaakon dx-kopla päivystämässä, asema oli 21024. Muutama pingi tuli läpi, ei sitä tyypillistä pihinä vaihetta ollenkaan ennen avautumista. Ei ollut Tupolev sopivalla reitille oikeaan aikaan koska vain pingit. Ovat kuulemma niin bensa syöppöjä, ettei viitsi pitkään tilattuna ja tyhjänä lennättää siellä Siperian yllä :). A-indeksi oli tullut parilla numerolla ylös ja se laskennallinen MUF kävi sinne suuntaan vain 12,6 Mhz, eilen vastaava aikana oli 12,8 Mhz ja silloin saimme yhteyden OH5KW,OH5RF ja minä. UA3sista oli tänäänkin kovasti kutsujia, jaappanilaisista puhumattakaan.

Noin tuntia myöhemmin K4M alkoi ottaa omalta taajuudelta, selvä merkki siitä ettei pileuppi niin sakea japanistakaan ole, kuitenkin asema pysyi tällä bandilla, eikä lopettanut siihen 06.00 utc.

K4M lupa päättyy 19.10.2009, mutta mihin aikaan, aamulla 00.00 vai illalla 23.59 utc, aika on kuulemma paikallista, siitä ei ole epäilystä. Pitääkö olla jo asfaltti kentältäkin rullalla, vai onko työskentelyn lopetus silloin ja purkuhommat vasta alkaa. Kuulemma niitä hönötiaisia on alkanut jo saapua saarelle, eivät tiedä almanakasta mitään. Tietysti niistä lupaehdoista on syytä pitää tarkasti kiinni koska W&F isännöi montaa harvinaista dxcc-maata KP1 alkaen, ja suhteet sinne on hoidettava hyvin, eikä missään oikeudessa.

Hyvä dx parempi mieli - muutama pilkku ,, vielä parempi mieli.

73, Pertti OH5TQ
Pertin päiväkirja
http://oh5tq.blogspot.com/
pertti.oh5tq@gmail.com
http://personal.inet.fi/koti/oh5tq/

Ei kommentteja: