FT5GA Glorioson pedition päättyminen on vasta 8.10.2009, aikaa on vielä.Nyt taas ovat aktivoituneet jopa 80 m, vieläkään niiden kelipiikkien hyväksi käyttöä ei ole, mutta hyvä että ovat edes sielläkin bandilla äänessä. Viime yönä minä nukuin ja he workkivat.
3D20CR Conway Reef on kahdella asema on aktiivinen, ja he tietävät missä päin palloa EU sijaitsee, keleistä näyttää myös olevan tietoa. Joten kuunneltavaa ja kutsuttavaa riittää.
Aamulla Conway Reef ilmestyi 14024 jossa japanilaiset kelpasi hyvin tosin ilman korvamerkintää, joten minäkin mukaan. Ylöspäin bandia siellä Conwaylla kelailtiin ja otti uuden aseman ja minä siihen pikkusen yläpuolelle kutsumaan. Ei vastausta mutta minun yläpuolelta uusi japanilainen kelpasi ja tätä tapahtui, useita kertoja, lopuksi olimme siinä 14030 maissa. Jo muutamasta kerrasta ymmärsin että valikoiva oli siellä kuuntelu, vaikka sitä ei missään kuuluteltu. Seurasi muutaman minuutin tauko ja asema tuli uudelleen taajuudelle ja ilmoitti kuuntelevansa EUta ja minä siihen uppia noin 1 ylös kutsumaan. Ja siitä se yhteys syntyi kahden kiitoksen kanssa, oli uusi bandimode.
Lauantaina aamusta myös 5W0DW putkahti 14015 ja sielläkin oli aika mylläkkä ja EU kelpasi hyvin YT1AD& kumppanit siellä reissussa. Myöhemmin aamulla 5W0DW ja 3C20CR pileupit meni ristiin, molemmat asemat kuunteli ajoittain samoja taajuuksia ja kutsujat eri asemaa, taisivat huomata ilmiön kun vastattuja asemia ei tullutkaan takaisin, ainakin Conway aloitti ottamisen selvästi pienemmältä alueelta, 5W0DW otti 14030 saakka. Joten 5W kutsujia saattoi joku melkein päästä 3D20CR lokiin, olettaen että osasi tietämättään antaa overin oikeassa aika ikkunassa.
FT5GA ilmestyi hetki sitten 14006 ja uppia sieltäkin. Kolmella asemalta uppia 20 m cw:llä kohta joku jo valittaa etten cw:lle sovi workkimaan.
Windomi Jussi OH3LCH iski 100 w taas, piti kaksipuolisen yhteyden Hawajille KH7XS kanssa 40m ssb:llä. http://www.qrz.com/callsign/KH7XS
Tässä linkki virtuaali qsoilijoille, voit seurata mihin saisi mahdollisesti yhteyden tai ainakin mahdollisesti kuulisit, jos olisit bandilla.http://wsprnet.org/drupal/wsprnet/map
Tämä DX-summitin vihje, joka aiheutti konsteri piireissä kovan hakemisen ja keskustelun. Liikuttiin jopa tasolla, saako edes asiasta edes mainita. Silloin oltiin jo alueella jota minä en ymmärrä, jos tyylinä on kaikki roskat vaan pressun alle. Aina on henkilöitä jotka tekee jotain joka on toisten mielestä ei ole ihan oikein. Mutta miksi niitä ei voi edes tuoda esille, jos joku haluaa niistä vielä niistä keskustella niin hyvä. Tuo kekkosen ajan yksi olennainen piirre, on jo syytä jättää taakse.
Vihjeen mukaan lähettäjän on RT3A, venäläinen asema, IP numero on kuitenkin suomalainen. Miksi ja kuka sen on lähettänyt, sisältökin oli kantaa ottava. 19 Sep 20:49 2009 RT3A-@ : 3518.3 RZ3AZ/RD3AF SAC SINGLE OP OG4X lähettäjän ip oli 91.155.166.65
Hyvä dx parempi mieli - muutama pilkku ,, vielä parempi mieli.
73, Pertti OH5TQ
Pertin päiväkirja
http://oh5tq.blogspot.com/
pertti.oh5tq@gmail.com
http://personal.inet.fi/koti/oh5tq/
Hyvä dx parempi mieli - muutama pilkku ,, vielä parempi mieli.
73, Pertti OH5TQ
Pertin päiväkirja
http://oh5tq.blogspot.com/
pertti.oh5tq@gmail.com
http://personal.inet.fi/koti/oh5tq/
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti