Oma blogiluettelo

perjantai 28. elokuuta 2009

H44MY signaalia


Usein aamuisin H44MY on ollut äänessä eri saarilta joita hän on Pacifikissä kiertänyt veneellä, yleensä olen ollut taustalla valmiina kuunteluun, vihjeen tullessa dx-clusterille. On sieltä poikkeuksetta jos ei A-indeksi ole ollut taivaissa on sujuvaa cw-signaalia hyvin kuulunut. Monta kertaa olen suorastaan ihmetellyt millä hän siellä purjeveneessä kuljettaa laitteita ja antennia joilla saa tuommoisen signaalin aikaiseksi. Joskus olin jostain lukevinani että aurinkopaneelilla on akun lataus ja 100w tehoa, antennista en muista olleen mainintaa. Taajuus on yleensä siinä 14040.0

Monella peditiolla siltä suunnasta ei ole näin hyvää signaalia vaikka, kalusteita on sponsorien mukaan runsaasti mukana. Tosin 20 m bandilla on tuohon aikaan paras EU keli, ainakin tänne pohjolaan. Reissuaminen on varmasti tuonut osaamista ja turhien asioiden karsimista aseman kasaamisessa ja toimivuudessa.

Viikon verran hän yleensä samalla saarella viihtyy, tietysti sää aiheuttaa muutoksia. Useat kohteet ovat eri IOTA- ryhmissä, joten me IOTAN keräilijät seuraamme tarkasta hänen liikkeitään. Hänellä kun ei ole mahtavia nettisivuja tukemassa tiedonjakoa, kuin DJ6SI aikoinaan, nyt vain dx-clusteri on apuna. DJ6SI Balduria piti seurata vain bandeja kuuntelemalla ja siinä ne teryleeni housujen persukset alkoi kiiltää, jos niitä piti. Itsellä ne oli vain sunnuntaisin käytössä jos silloinkaan, kyllä ne suomi-verkkarit oli rautaa.
QRZ.COM Callsign H44MY
http://www.qrz.com/db/


Nyt tulee Lohas-kuluttaja - Markkinointi&Mainonta
http://www.marmai.fi/uutiset/article322027.ece?s=u&wtm=marmai-26082009

Energiayhtiöiden on kerrottava asiakkaan todellisesta energiankulutuksesta - Tekniikka&Talous http://www.tekniikkatalous.fi/energia/article304105.ece?s=l&wtm=-26062009
Energiayhtiön tulee toimittaa asiakkaalleen raportti, jonka perusteella hän voi verrata kulutustaan muihin vastaaviin kuluttajiin.

Hyvä dx parempi mieli - muutama pilkku ,, vielä parempi mieli.

73, Pertti OH5TQ

Ei kommentteja: