Oma blogiluettelo

tiistai 20. tammikuuta 2009

Petrus ZS8M Marion Isl - ollut äänessä



Sähköpostin mukaan Petrus ZS8M oli ollut viime viikonlopulla äänessä muutaman qson ajan. DX-clusterissa en vihjettä ole nähnyt, eikä mitään tietoa hänen tulevista workinta sunnitelmista ole. Jos entisillä askelmerkkeillä kisaillaan, niin illansuussa hän on 20 ssb. Toivotaan että saadaan uusia infoja asiasta.

FW8DX on ollut 40 m ssb ja cw:llä, edes kuulohavintoa en ole onnistut saamaan, lähinnä johtuen kait että antenni ollut ihan väärään suuntaan ja cw-piste on sieltä kotona, joten ssb on jäänyt vähälle huomiolle. HA9RE ja tiimi on tulossa siltä ääneen tammikuussa 28 pv parinviikon ajan kutsulla FW5RE jopa kahdella asemalla samaan aikaan.

CQ WW 160 m kisassa on sääntöjä rukattu ihan perusteellisesti, melkein on kuin Vapunpäivän kisan säännöt.Toisaalta pelkään ettei se remote aseman pykälän todellinen sisältö minulle oikein avautut. Mutta mikähän edistyksellisyyden puuska nyt siellä CQ:ssa puhaltaa, eQSL, remote asemat, dx-clusterit ja skimmerit ihan nimeltä mainiten ja sallittujen listalla. Lue kuitenkin uudet säännöt tarkkaan. Saas nähdä mitkä ovat syksyn 2009 CQ WW säännöt?

Olen jonkun kerran 160 m testejä kuunnellut ja ne jossa workitaan kaikkia asema, ovat aivan hulluja. Milloinhan ne asemat oikein kuuntelee, se CQ testin huutaminen ja taajuuden pitäminen näyttää olevan pääasia: Nythän siihenkin saa apua, voi sillä etäasemalla kuunnella tietysti riippuen missä se sijaitsee, jos ei muuta eroa ole niin ainakin toiset voimakkaat asemat vieressä paukuttamassa. No nämä on havinnot on tehty vain rimpula tasoisella asemalla, joten kunnon kontesti asemalla ei varmasti tilanne ole tämä. Kaikkien etäasemien ja pitkien kuuntelulankojen ansiosta.

80 m ssb:llä kuultua, kaveri kysyy toiselta. Miltä ääneni nyt kuulostaa, olen yrittänyt sitä parannella. Kysyjän ssb signaali on mielestäni ihan moiteeton, mutta vastausta pyydeltyltä asemalta tulee kaikki hengitysäänet bandille, eikä laatu muutenkaan ole kuin hyvätasoisen hiilimikin luokkaa, siis pelkää krahinaa puheen joukossa. Jolloin kolmas asema breikkaa, jos saat oman äänesi tuolle tasolle kuin nyt kysyjällä, olisin tyytyväinen sinunkin ääneesi.

Sarjassa melkein hyödyllisiä vekottomia, tv-kaukosäätimen jumittaja: http://www.vekottimet.fi/epages/Kaupat.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/Vekotti/Products/PP1289
löytäjä: sralfree Jussi OH5CH

Hyvä DX - parempi mieli
73, Pertti OH5TQ
pertti.oh5tq at gmail.com


Ei kommentteja: