Oma blogiluettelo

maanantai 12. tammikuuta 2009

Kotimaan kisojen ohjelmat ja niiden puutteet



Kotimaan kisojen ohjelmalliseen tilaan on mahdollista tulla parannusta, tai ainakin siitä jo vakavasti ja korkealla tasolla keskustellaan. SRAL uusi toiminnan johtaja Jorma OH2KI on julkisesti ehdottanut tiettyä etenemistä asiassa. Pääasia että edes keskustellaan asiasta vakavasti ja saatetaan tuotteet vastaamaan 2010 luvun tasolle.Tuotteilla tarkoitan ohjelmaa jolla kisoja workitaan ja järjestäjille tarkistus ohjelma. Näitä on jo paljon helpompi markkinoida, kuin nykyistä tilaa jossa, kukaan ei tiedä mistä saa hyvät työkalut kisaan, jos joku uskaltaa edes kysyä.

Tottakai niitä vääntämällä ja kääntämällä jotain löytyy, mutta pitääkö se olla niin vaikeaa. Ja lopputulos ei vastaa ainakaan minun käsitystä kontesti ohjelmasta joita olen kansainvälisissä kisoissa käyttänyt. Kotimaan kisat on se kasvualusta aloittavilla kisailijoille ja sitä pitää hoitaa, siitä se kipinä lähtee - jos on lähteäkseen.

Meitä reilusti yli 60 v on jo monta jättänyt aktiivi kisailut nuoremmille, ei tietysti kaikki. Mutta selvää tuumailua on lähdenkö mukaan ja mihin kisaan ja luokkaan. Kahden vuorokauden valvominen ei enää niin kiinnosta, etenkään jos pilkut ovat vähissä niin qsokaan ei oikein kulje. Kotimaan kisat on niin sopivan mittaisia yleensä kahden tunnin pyrähdyksiä, joten jos vaan ne sopii päivän ohjelmaan, niin mukana ollaan.

Täältä löytyy Contest Club Finland, Pileup 12(4)2008 lehti 52 sivuisena pdf, jossa mm. Arkalan viimeisin mammutti antenni.
http://www.helsinki.fi/~korpela/PU/PU4_2008.pdf

Kyllä tuon Gmail osoitteen julkaisu päiväkirjassani on tuonut runsaan roskapostin määrän, ei tosin kaikki ole sitä - mutta kuitenkin. Siitäkin huolimatta pidän sen siellä kuitenkin sitä r-postia tuleen niin menköön sinne, se toimii selvänä huokuttimena.

Soneran teknisen asiakaspalvelun kanssa tässä parina päivänä juttelin, markkinatalous on edennyt sinnekin, huomasivat ettei minulla ollut heidän kauppaamaa F-Securea käytössä. Eka kerta kun sieltä tarjotaan tuotetta.

Ei meillä ole hädän häivää Obama on luvannut korjata kaikki virheet ja vääryydet, kiirettä se tulee pitämään ei kuulemma saa kaikkia korjatuksi 100 päivässä (Q1), minkä edeltäjä on saanut kahdeksassa vuodessa aikaan.

Hyvä DX - parempi mieli
73, Pertti OH5TQ
pertti.oh5tq@gmail.com
http://personal.inet.fi/koti/oh5tq/

Ei kommentteja: