Oma blogiluettelo

sunnuntai 18. tammikuuta 2009

Nokkimisjärjestyksen muutokset ovat mahdollisia



S21DX, AS-127 on tullut ääneen perjantaina, viihtyi pitkään 7054 ja lauantaina aamupäivällä oli 14260 ja otti uppia 5 ja ulkosuomalaisten rengas oli hesteessä 14267 ei oikein häiriöiden sekaan kuulemma meinannut mahtua HB:ssä. Periaatteessa kyseessä on ikuinen ristiriita koska 14260 on IOTA 20 m ssb taajuus on kansainvälisen suosituksen mukainen. Jos siihen taajuudella tulee vähänkin harvinainen IOTA asema, se siirtyy välittömästi ottamaan pois omalta taajuudelta ja up 5 tulee niin lähellä, että qrm taso nousee väkisinkin 14267, tietysti riippuen missä kuunnellaan ja mihinpäin siinä workitaan.

Mielestäni on viisasta väistää, jos qsoja aikoo pitää. Tietysti siinä voi huudella ajankuluksi ja yrittää pitää taajuus hinnalla millä hyvänsä puhtaana. Mutta jos ei pysty ketään vasta-asemaa lukemaan, niin minä ainakin siirtyisin siitä pois. Se että pileuppia pitävälläkin asemalla on vastuu ettei ala ottamaan taajuudelta jossa on jo qsoja meneillään, näin ei nyt kuulemani perusteella tapahtunut.
Toistaiseksi en ole missään nähnyt 14267 taajuutta tietylle liikenteelle varatuksi edes suosituksen omaisesti ja kansainvälisesti. Olenkin ihmetelly miksi noin lähellä kansainvälisesti suositeltuja IOTA taajuuksia ollaan menty ja yleensä siinä edelleen ollaan. Toisaalta ei siinä 14260 ole aina IOTA asemaa joka ottaa uppia ja ei 14267 ole aina liikennettä, joten turha siitä on riitaa vääntää, tosiasiat on vain syytä tunnustaa sellaisenaan. Vuorokaudessa on 24 tuntia ja liikennettä vain muutama tuntina näillä taajuuksilla, ei luulisi niiden yhteensovittamisen olevan vaikeaa.

RA 1/2009 Jari OH3BU omalla sivullaan heti ensimmäiseksi ottaa kantaa kriittiseen tapaansa bandityöskentelystä. Vaikka en ole erityisemmin noiden 80 ja 160 m ssb dx-taajuuksia paljoakaan kuunnellut, niin kyllä tuon saman havainnon olen tehnyt. Silloin kun vasta-asema antaa raportin näillä sanoilla, tulet 59 tänäänkin. On silloin syytä päätellä että qsoja on ollut myös aikaisemmin, sitä tuosta ei voi päätellä kuinka usein tätä on tapahtunut.

Tätä ruokkii myös tietyn tyyppiset peditioden ylläpitämät lokit joissa rankataan jopa maittain asemat järjestykseen heidän kanssaan pidettyjen qsojen mukaan. Kyllä me olemme niin kilpailuhenkisiä että siihen vipuun on helppo mennä. Jos sieltä 160 tai 80 m qsot puuttuu ei pääse lähellekkään kärkeä. Ja sehän taas rassaa nokkimisjärjestystä ja muutokset tässä järjestyksessä saatavat olla hyvin kauaskantoisia ellei ikuisia, joita voidaan muuttaa vain perunkirjoituksessa, tai sitä ennen kesälerin dx-saunassa.

Palestiinan E44M lopullinen loki on netissä, OH-asemien kokonaissaldo oli 362 qsoa. Tässä lokissa ei ollut sitä rankkaus statistikkaa käytössä, ei taida kuulua koko ohjelman ominaisuuksiin.

Hyvä DX - parempi mieli
73, Pertti OH5TQ
pertti.oh5tq at gmail.com
http://personal.inet.fi/koti/oh5tq/

Ei kommentteja: