Oma blogiluettelo

perjantai 25. heinäkuuta 2008

KL7DX seurantaa, kehnojen kelien aikana



Torstaina aamulla ei pihaustakaan 14260 jossa oli KL7DX vihjeiden mukaan äänessä oli YL operaattori. A-indeksi edelleen 14 joten päivä avausta odotellaan jos aurora pitäisi vaikka lounas taukoa päivällä ja asema olisi silloin äänessä. Torstaina klo 8.28 utc se tuli luettavasti ja qsokin syntyi. Saarella on 10 km leiristä tulivuori joka on aktiivinen, toivotaan ettei liian aktiivinen.
Perjantaina aamusta ei ole edes vihjettä tullut, torstaina ajaneet keskellä päivää paikallista aikaa 7015 pitäneet UA9-0. Kotiin ne qsot aina osataan ajaa. Siinä 05.00 utc maissa tuli ilmoitus, tulevat ääneen ja alkavat ajamaan EUta 14260, venäläiset ja italian asemat sitä huusivat, täällä ei edes kuulo havaintoa. Tunnin verran siitä asema jo pihisi, mutta ulkomaalaus ilma painoin päälle ja seuranta jäi sikseen.

Workin tässä joku päivä sitten aseman RW0BG/P jonka IOTA numeroa ei kukaan tunnu tietävän ei itse operaattorikaan, Morzhova saarella sanoi olevansa. Uutta RDA ruutua jokaisessa vihjeessä kehuttiin, vain mitä vanhoja Oblastia ne nyt olivatkaan. Löysin tälläisen sivun jossa on RDA ja IOTA numeroiden vastaavuudet, tietysti tietojen oikeellisuudesta en mene vannomaan. Näiden tietojan mukaan asema oli AS-068, ainakin listassa on saman niminen saari, sitä montako saman nimistä saarta tuolla ei tiedä kukaan, mutta yksi ainakin sattuu tuohon IOTA ryhmään. Googlen kartastakaan ei nopealla silmäyksellä ollut apua. http://bnicolas.free.fr/russia.html


FJ5Kh hurjasteli 4 w teholla ja omalta taajuudeltaan otti 20 m cw:llä, joten täältä ei edes asemaa kuullut koska kutsujia oli aina kuunneltava taajuus täynä, vaikka oli mode tuolta bandilta puutteena ajattelin jos ei splittiä löydy tuosta rigistä saa qsonkin yritys toiseen kertaan.


Turva -2008 harjoituksessa on 5 Mhz bandi käytössä, onkohan bandi avautumassa muillekin ja milloin Vai jääkö se vain Turvan yläverkon käyttöön. http://www.turva-2008.fi/
Kypsiä mustikoita on vähän raakileita ei ollenkaan, raakoja puolukoita selvästi runsaammin.


Ei kommentteja: