Radioamatööri harrasteessa olen jo yli 60 vuotta ollut mukana Lue ainakin kerran. Workkimisen Arvomaailma http://www.sral.fi/files/arvomaailma.pdf. Myös maailman matkaaja Aatto OH6PN julkaiseen matkakertomuksiaan kuvien kera blogissani.
Oma blogiluettelo
keskiviikko 21. huhtikuuta 2010
ZS8M Marion Isl tulossa
Vähän on rauhallista dx- ja iota rintamalla, tosin noita ulkotyöosaston hommia on ollut sopivasti joka päivälle. Saattaa bandien seuranta jäädä vähän vähemmälle ja tämä kirjoittelukin.
ZS8M Marion Isl iota AF-021 ryhmän tilannetta täytyy seurata tiivisti, milloin saavat aseman ääneen, toivotaan että jokinlaista pileupin työskentely taitoa löytyy. Muuten saattaa homma mennä pelkäksi puuroksi. Kysyntää on varmasti, mutta aikaa on vuosi joten siinä ajassa saattaa pileupin pitäminenkin kehittyä paljon.
http://saweatherobserver.blogspot.com/2010/04/67th-relief-expedition-to-marion-island.html
Jotenkin tuntui että saarella olut edellinen operaattori, oli noviisi tässä harrastuksessa ja hänelle asetettiin liiansuuret paineet kannettavaksi. Eikä hän kokemuksen puutteesta johtuen saanut laitteita toimimaan, signaali oli todella hintelä vaikka linukkakin piti olla käytettävissä. Sujuvan pileupin pidossa oli selviä ongelmia ja hänelle tuli rimakauhu tulla bandille, lahjoitetuilla laitteilla. Tietysti on pahapaikka mennä tuonne opettelemaan näitä taitoja.
ZD8RH Bob on ilmestynyt ääneen, 21007 oli signaalia ei voimakas mutta tuolla 100 w portable antennilla, mikä se sitten onkaan, tuskin parempaa signaalia saakkaan, periaatteessa se vaatii jo melkein kelipiikin. Vaikka pohjois-etelä keliä yleensä löytyy.
QRZ.COM Callsign ZD8RH
http://www.qrz.com/callsign?callsign=ZD8RH
Linkki
Pientuulivoimala opas julkaistu - CO2-raportti
http://www.co2-raportti.fi/index.php?page=ilmastovinkit&news_id=2090
Pertin päiväkirja
http://oh5tq.blogspot.com
pertti.oh5tq@gmail.com
http://personal.inet.fi/koti/oh5tq/
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti