Sen että ehdin siirtää tuon edellisen tekstin päiväkirjaani, tuli 06.32 utc eka vihje T32SI ja asemia tuli kolme eri bandeilla, minun rigi ja linukka oli 20 m, joten heti 14257 kuuntelemaan. Siellähän se asema kuului, ensi siitä meni muutama VK läpi ja sitten alkoi EU ta kyselemään ja siitä se sitten. A-indeksikin jo laskenut ainoastaan 5, tosin pilkutkin vähentyneet, mutta hyvin tuli luettavasti.
Alkaa olla taas se vuodenaika, jolloin on ulkotyöosastolla hommia, aina pitäisi olla joku työkalu kädessä, fiskarsin etukuormaaja, saha joko moottorilla tai ilman, vesuri tai kirves, jopa vasara kädessä joku on minut nähnyt kävelevän, ja vaimo suunnittelee lisää tehtäviä ulkotyöosastolle. Kesän hommakiintiö on jo nyt täynnä, joten seuraavalle kesälle niitä uusi siirretään.
Olen naapuria varoittanut, ettei liikaa rehki, minulla nousee verenpaine jos katselee raskasta fyysistä työtä tekeviä henkilöitä.
Mukava tuolla auringonpaisteessa on nyt ulkoilla ja pikkuhommia tehdä ja poiketa vain rigien äärellä jos jotain uutta olisi saatavilla.
Harmaa- tai kalalokkia oli pari pohjoiseen matkalla, joutsenia on aamuisin runsaasti liikkeellä, samoin muutama kurki on kunnioittanut järven jääpeitettä ylilennollaan.
Sitruuna – ja nokkosperhonenkin lämpimässä rinteessä nähty lentävän. En tiedä onko kevät jäljessä, keskimääräisestä enää ollenkaan, pakkaslumi on sulanut nopeasti.
Pertin päiväkirja
http://oh5tq.blogspot.com

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti