Oma blogiluettelo

tiistai 30. maaliskuuta 2010

Kalakukko HF-kisa on su 4.4.2010


VY0V oli tarjolla iota NA-231 maanantaina illansuussa, ei vaan 30 m bandin dipoli ollut kuuntelussa kovin kummoinen vaikka kääntyvä onkin, pihinää ajoittain kuulin merkkiä ei erota.
Olisi pitänyt olla täällä päässä antenni, eikä vaan dipoli.
En tosin yhtään Scandia tai UA1-3 asema kuullut sitä kutsuvan, joten olimme kait samassa veneessä, kelien suhteen. Ei auta kuin panostaa aamulla heräämiseen jos vaikka, olisi parempaa keliä täältä ja bandina joku toinen jolla olisi parempi antennivarustus.

Tiistaina aamulla olin ennen auringonnousua rigien äärellä ja vihjeen mukaan oli 7004, ei mitään havaintoa, hiljaista oli taajuudella tai mahdollisessa upissakin. Linukka kuitenkin jo lämmin ja uusi jenkkivihje 7010 ja siinä on jenkkiä kutsumassa taajuudella, siinä sen täytyy olla.
Ja siitä se tuli jenkkien lomasta ja taajuudelta, josta innostuen alkoi kutsua cq EU, ei vaan ollut tungosta enää jenkeilläkään., kuitenkin siirtyi upista ottoon.

Asema ei ole mikään pileuppi virtuoosi, joten pientä sähläämistä siinä näyttää olevan. Taajuuden lähes jatkuvasta siirrosta alkaen, syystä jota tiedä en. Ei se siinä 7010 pitkään viihtynyt taas pomppasi takaisin 7004 ja alkoi taajuudelta oton. Kutsuminen laajeni myös SA ja EU suuntaan.

YI – IRAQ kutsulla YI9PSE on tulossa ääneen 2 – 11. 4.2010 usealla asemalla.
http://www.yi9pse.com/

Piraatti on ollut kutsulla ZS8M maaliskuussa 2010 äänessä, kuten arvata saattoi. Myös oikea ZS8M on tulossa ääneen.

Kotimaan kisoista Kalakukko on perinteisesti ollut pääsiäisen maissa ja niin tänäkin vuonna kisaillaan 4.4.2010. Osallistujia on ollut ehkä kotimaan kisoista eniten. Osia ovat SSB, CW ja RTTY ja kaikki samana päivänä, kutakin kaksi tunnin jaksoa
.
Muutoksia edellisvuoteen on ainakin seuraavat:
- 40 m bandilla on myös 7100 – 7200 on käytössä
- vain 80 m singe band luokka
- paperilokit kelpaa vain Check lokiksi
- kotirintama linkistä ohjeet suositeltuihin lokiohjelmiin

Contest Club Finland - Kotirintama
http://contestclubfinland.com/CCF/index.php?option=com_content&task=view&id=28&Itemid=2

Contest Club Finland - Kalakukko 2010 säännöt
http://contestclubfinland.com/CCF/index.php?option=com_content&task=view&id=86&Itemid=2

Linkki

Naurunappula: hauskat kuvat - haarukkaantenni.jpg
http://naurunappula.com/470805

Pertin päiväkirja
http://oh5tq.blogspot.com/
pertti.oh5tq@gmail.com
http://personal.inet.fi/koti/oh5tq/

sunnuntai 28. maaliskuuta 2010

Vettä ilmassa ja ferriittiä koksiin niin hiljaisia bandien pohjat


T32MI ei ole kuulunut joten siirtyminen on eilen alkanut, matkaan kuluu noin 5 vuorokautta seuraava saari on OC-281 Caroline Isl ja kutsu on siellä T32CI
Islands on the Air - Programme Information - Search
http://www.rsgbiota.org/info/search.php?q=oc281

Myös uusi iota NA-231 pyritään aktivoimaan VY0V toimesta.
VY0V – East Pen Is, Nunavut, NA-231 New DX-World
http://dx-world.net/2010/vy0v-east-pen-is-nunavut-na-231-new-2/

Yritystä oli mutta ei onnea, lunta ja pakkasta on vielä sielläkin.
QRZ.COM Callsign VY0V
http://www.qrz.com/db/


Jarin OH3UW muistutuksesta laitoin omiin koksiin ferriittiä niitä naksautettavia ja tuntuu kuin (HF) bandien pohjat olisi laskeneet. Muovipussillista niitä ei ollut mutta kahteen koksiin laitoin 4 kpl / koksi. Luulin että tuo 110 kV linja minulla pitää bandien pohjat korkealla. Katsotaan nyt miten käy kun tämä sumu- ja sade kausi menee ohi ja keli kuivuu. Nyt tuntuu ihan hiljaisilta bandien pohjat. Jotain ylimääräistä on minullakin tullut koksien vaippojen kautta, vaikka olen täällä haja-asutus alueella, ehkä juuri omasta taloudesta.

Olipa aamu paikallisen yksityistien lumet alkoivat eilen sulaa vesisateessa, ja aamulla postin auto oli suurissa vaikeuksissa päästä lenkin loppuun, meillä oli jo pari tuntia tavallisesta myöhässä. Reitin viimeiselle laatikko ryhmälle lumisohjoon se matkanteko lopullisesti hyytyi. Paikallinen linkomies oli jo 15 minuutin päässä tulossa tietä linkoamaan. Uskoin aamun lehtien jakelun siirtyneen seuraavalle päivälle, sitkeä naiskuljettaja vain puski päin sohjoa, pysähtyi vain sopiviin paikkoihin josta pääsi liikkeelle ja jakoi kävellen huonot laatikkopaikat.

Illalla itsekin olin jo uhmannut sohjoista tietä kotiin tulessa. Yhtään en edellisistä jäljistä uskaltanut poiketa, vaikka muutamassa kohdassa teki mieli oikaista kiemurtelevilta edellisen auton jäljiltä. Ei ole kuin kitkat ja etuveto vanhassa painavassa 93-mallisessa saabissa ja näillä on juuri ja juuri pärjätty. Pahin keli täällä yhdeksään vuoteen, oli postinjakajan lausunto.
Olin samaa miltä.

Linkki

Terveysturistit tulevat - voisiko kuntatalous hyötyä? – Suomenkuvalehti.fi
http://suomenkuvalehti.fi/jutut/talous/terveysturistit-tulevat-voisiko-kuntatalous-hyotya

Pertin päiväkirja
http://oh5tq.blogspot.com/
pertti.oh5tq@gmail.com
http://personal.inet.fi/koti/oh5tq/

Onko OG - prefiksistä SSB:llä hyötyä WPX kisassa ?



Kontesterit usein ennen WPX kisaa miettii, mikä olisi kisaan oikea prefiksi OH, OG vain jopa OI, ja mikä numero jos näistä kaikista on vara valita. Tässäkin kisassa on OH-mestaruudet on kuitenkin saatu jaettua, tosin tämä listaus ei WPX kisaa tunne.
OH RECORDS
http://www.qsl.net/oh1noa/records.html

Täältä löytyy jopa kutsu haulla WPX tuloksia, eri vuosilta.
CQ WPX Contest - Results
http://www.cqwpx.com/results.htm

Otin nyt meneillään olevasta WPX – ssb osan aikana dx-summitista lauantai ehtoolla 100 kpl annettuja vihjeitä OH, OG ja OI prefikseistä. Putsasin sieltä väärät bandit ja modet tähän otantaan , ja niiden perusteella voi selvästi sanoa että OG prefiksi vei voiton 66 vihjeellä, OH:lla vain 60 vihjettä. Yhtään OI –aseman ei sieltä löytynyt.

Annettujen vihjeiden perusteella OI olisi selvästi harvinaisin ja OH seuraavaksi harvinaisin ja OG jää viimeiseksi. Tosin prefiksien numeroissa on puutteita, OG1, OG3 ja OG9 puutuvat kokonaan. Samoin OH1, OH2 ja OH9.

Tässä ajattelumallissa lähden tilanteesta jos on vain yksi asema kyseisestä prefiksistä ja numerosta, siitä on etua kilpailussa koska se on kerroin, kuinka suuri se on jo erijuttu. Se kuinka usein eri asemat ovat tulleet vihjatuksi, sivuutan kokonaan. Kisan alusta molemmille OG ja OH meni noihin vihjemääriin päästäkseen noin 20 tuntia.

Se että vihjeiden antoon saattaa myös vaikuttaa että OG –prefiksi, mielestäni on keskimäärin harvinaisempi hf - bandeilla kuin OH. Joten tässä WPX kisassa sen vihjaamisen kynnys on ehkä matalampi kuin tavallisen OH.

Linkki

Nisäkkäiden jälkiä lumella
http://www.elisanet.fi/vieno.marienberg/lumijalkia.htm

Pertin päiväkirja
http://oh5tq.blogspot.com/
pertti.oh5tq@gmail.com
http://personal.inet.fi/koti/oh5tq/

lauantai 27. maaliskuuta 2010

Uutta IOTA saarta pukkaa

Sähköpostia Vietmanista XV2RZ:
Täällä ollaan ja asema on valmiina, tänään laitettiin slooperi katolle kuunteluantenniksi. Ajateltiin ottaa kisaan osaa ja täällä erittäin kovan rutinan keskeltä jossain tilanteessa on hiukan apua. Saa nähdä miten alabandeille kun mennään.160 metrille ei tehty mitään.
T:Reijo

ZL9BI on esiintynyt tyypillisillä piraatibandeilla 30 ja 40 m cw:llä, myös tänään.
Ken Holdom, ZL2HU, writes that ZL9BI working in CW and claiming to be "Op Don, Bounty Island, QSL G4FKS or ZL QSL bureau" is a PIRATE! Nobody knows this call and about a landing permission for Bounty.

A33A on vihjeiden mukaan vielä OC-123, mutta pitäisi siirtyä OC-064, joten pitääpä olla tarkkana milloin sinne siirtyy. Aikataulua en ole missään nähnyt, tosin sen rakentaminen noissa olosuhteissa myös turhauttavaa, koska siellä ollaan täysin säiden armoilla. Kutsu säilyy käsittääkseni edelleen samana A33A.

T32MI porukka suunnittelee jo siirtymässä seuraavalle saarelle joka on Caroline Island kutsu siellä on T32CI, iota OC-281. Mainitsevat vielä yhdestä yöstä jonka ovat nykyisellä saarella, viestin kirjoittamisen tarkka ajankohta ei siitä selviä. Kutsun vaihtaminen eri iota saarille on hyvä jo selvyyden vuoksi.
www.t32line.webnode.com

Linkkiä
Insinöörien kumousyritys - Kolumni - Tietoviikko
http://www.tietoviikko.fi/blogit/kolumni/article356396.ece?s=u&wtm=-26032010

Keski-ikäisiä vaivaa tyytymättömyys Kotimaa YLE Uutiset yle.fi
http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2010/03/keski-ikaisia_vaivaa_tyytymattomyys_1558510.html

Pertin päiväkirja
http://oh5tq.blogspot.com
pertti.oh5tq@gmail.com
http://personal.inet.fi/koti/oh5tq/

perjantai 26. maaliskuuta 2010

T32MI iota OC-279 Malden Isl.

Perjantaina aamusta paikallista aikaa, olin taas rigien äärellä, olin yön sähköposti saalista lukemassa ja rx oli 14040. Kello oli 0358 utc sieltä se T32MI aloitti cq kutsumisen ja kun linukka oli jo lämmin , ei muuta kuin kutsumaan ja sieltä se tuli, taisin olla sen avauksen eka asema.

Katselin auringon nousu- ja laskuaikoja täällä ja siellä, sattuvat melkein samoihin aikoihin, siellä lasku ja täällä nousu muutaman minuutin sisään. Signaali oli tyypillinen navanyli tulevan vähän huojuva, tyypillisen dx-mäinen hyvin luettavissa. A-indeksi oli taas vähän noussut eilisestä, mutta ei kuitenkaan tätä navanylikeliä ole katkaissut, olin jo varautunut kääntämään antennia LP suuntaan jos ei muuten kuuluisi.

Siinä 05.30 utc maissa asema tuli jo suorastaan kovaa ja otti vain EUta, tosin kysyntäänkin oli runsaasti.

WPX ssb osa tulossa viikonloppuna ja siihen osallistuvia retkuita äänessä, HR2/NP3D, HC8GR , FM/KL7WA ja monia muita tarjolla.

SSB kisoista muistui mieleen kuinka ennakkoon virkeänä äänitetty testikutsu voi pitää single operaattorin pystyssä ja hyvässä iskussa myös niiden hitaasti matelevien huonojen pileuppi tuntien ajan. Kisoja kuunnellessa huomaa että toisella vuorokaudella monien asemien kutsumis- ja workkimis tahdin vähän veltostuvan. Jos testi kutsu tulee muistista, eron huomaa helposti ja samalla innostaa väsynyttäkin operaattoria pysymään samassa tahdissa ja innostuneena joka taas suorastaan houkuttelee vastaamaan.

Pertin päiväkirja
http://oh5tq.blogspot.com/
pertti.oh5tq@gmail.com
http://personal.inet.fi/koti/oh5tq/

torstai 25. maaliskuuta 2010

Ois pitänyt heti workkia, eikä käydä ensin kahvilla


Sähköpostia:
Ollaan perillä Vietnamissa terveinä ja kaikki omaisuus mukana. Tulimme XU7-maan kautta ilman vaikeuksia. Huomenna alamme pystyttää antenneja ja illan suussa ollaan bandilla.
Tänään saimme kuulla myös jymyuutisen. Vietnam ei myönnä enää lupia 30 metrille. Viime syksyn luvassa se oli vain 10 KHz kaista. Kun kysyin syytä niin ilmeni, että bandin kaupallinen käyttö on etusijalla ja sen vuoksi eivät myönnä enää lupia. Muilla bandeilla ollaan ja luvan puolesta jopa 6 metrille valmiudet. Hyvää viikonloppua kotimaahan ja kuullaan bandeilla.
Reijo OH4MDY/XV2RZ
Juhani OH4KBC/XV2KBC

T32MI iota OC-279 on päässyt ääneen 00.00 utc maissa se näyttää aktivoituneen, kahdella asemalla. Vielä 03.00 utc ei täällä ole mitään havaintoa asemasta, toinen asema jauhanut 15 m ssb ja toinen 20 ja 17 m väliä pomppinut cw:llä ja jenkkiä pääasiassa tietysti tähän aikaan, vihjeistä päätellen.

Nyt näyttää 05.00 utc MUF sinnepäin jo nousseen 20 m joten cw voisi tulla läpi, jos sillä bandilla olisivat. Ovat 18098 ja jenkkilän länsirannikko juhlii s9 signaalista. Miten sitten on tuo LP keli sinne A-on vähän noussut ja nyt 9, saattaa tuon kelin katkaista tai ainakin pudottaa signaalia suoraan lähes navanyli.

Vahinko että pitää lähteä rigien ääreltä päiväksi pois. Aamupäivällä ehdin vilkaista dx-clusteria kerran ja UA1 vihje siellä komeili, joten täälläkin varmasti kuulunut. Illalla olin takaisin rigien äärellä siinä 18.00 utc ja 14040 kuulin vain qrt ilmoituksen, eikä linukka ollut vielä lämmin.

Linkkit

Härökeksintö houkuttaa mediataloja - Markkinointi&Mainonta
http://www.marmai.fi/uutiset/article388446.ece?s=u&wtm=marmai-24032010

Suomalainen kansanluonne on vaihdettava http://www.talouselama.fi/uutiset/article388988.ece?s=r&wtm=talouselama/-25032010

Pertin päiväkirja
http://oh5tq.blogspot.com
pertti.oh5tq@gmail.com
http://personal.inet.fi/koti/oh5tq/

keskiviikko 24. maaliskuuta 2010

Edelleen odotellaan iota OC-279 kutsulla T32MI


Tiistaina aamupäivällä H44MS tuli hyvin 12 m ssb:llä, ikävä ettei hän CW tä harrasta, olisi ollut bandipinnaa tarjolla.

Keskiviikkona A33A oli jo siirtynyt OC-123 ja oli 14004, nihkeä oli signaali, uusi pinna kuitenkin IOTA lokiin. http://www.qrz.com/db/A33A

Myös E51COF tuli hyvin 14225 Souht Cookilta vähän oli kaikua, siis monitie etenemistä, LP keliä en havainnut. http://www.qrz.com/db/E51COF

John 3B9WR on tällä viikolla 160 ja 30 m bandeilla 00.00 – paikalliseen Auringon nousuun joka 02.30 utc maissa

Viimeisten tietojen mukaan T32MI iota OC-279 pitäisi olla äänessä tänään Keskiviikkona illansuussa paikallista aikaa, jopa parilla asemalla samaan aikaan.
http://t32line.webnode.com/

Tulevana viikonloppuna on ssb-osa CQ WPX Contest - Rules (Finnish)
http://www.cqwpx.com/rules_fi.htm
ote wpx säännöistä
(b) Aloittelija (ROOKIE): Osallistujan ensimmäisen radioamatöörin pätevyystodistuksen tulee olla enintään kolme (3) vuotta vanha. Osallistujan on merkittävä ensimmäisen pätevyystodistuksensa myöntämispäivämäärä kilpailulokin SOAPBOX - kentässä.

Linki
Netcycler - Käytettyjen tavaroiden vaihtopalvelu
http://www.netcycler.fi/

Pertin päiväkirja
http://oh5tq.blogspot.com/
pertti.oh5tq@gmail.com
http://personal.inet.fi/koti/oh5tq/

tiistai 23. maaliskuuta 2010

Lunta vielä hyvin jäällä


Olen taas ollut kuuntelulla 12 m cw:llä CE0Y/LA9SN siellä se on ollut tarjolla ja aloittanut 16.00 utc, ehkä vähän aikaisemmin olisi saanut olla, se kelipiikki tänne taitaa olla jo puolta tuntia aikaisemmin. A-indeksikin sopivasti laskenut, vielä kun ilman kosteus nousi ja se pieninkin bandin pohjarutina olisi poissa, olisi heiveröiselle signaalille hyvät olosuhteet. MUF on käynyt siellä 24 Mhz juuri niihin aikoihin. Vaatisi sinne pikku linukan tai tehokkaamman suunta-antennin, tai vielä paremmat kelit. Tällä bandilla tämän on puutteessa, siitä tämä jossittelu.

Mahdollisesti tänään puolilta päivin (UTC) on tulossa uusi IOTA OC- 279 kutsulla T32MI
http://www.rsgbiota.org/info/search.php?q=oc279

Myös NA suunnasta on tulossa NA-231, VY0, Nunavut (Hudson Bay) NE Group: Cezar,VE3LYC, ja ihan uutena IOTA kutsulla ajalla 26-31.3.2010 East Pen Island IOTA-new

Olen hurahtanut myös IOTA saarien keräilyyn ja suuri syy on se että siellä tulee uusia lähes viikoittain, ainakin vielä tässä vaiheessa keräilyä. Lukumääräisesti niitä on lähes kolme kertaa dxcc-maiden määrä, kuitenkin reilusti yli tuhat.

IOTA sivuilla manageri Roger G3KMA ottaa kantaa myös AF-068 tapaukseen.

Islands on the Air - Homepage – Homepage
http://www.rsgbiota.org/

Minulla IOTA lokissa on nyt lukemat 795, qsl kortti liikenteen olen minimoinut jo heti kaikkien dxcc-maiden saavuttua jo vuosia sitten, aikana jolloin ei pressu ollut vielä käytössä ja peräpeiliin sai vielä katsoa. Nykyisin käyn vain eQSL kuittailemassa.

eQSL.cc Home Page - eQSL.cc
http://www.eqsl.cc/QSLCard/Community.cfm

Erään liiton historiikin kirjoitusta odotan mielenkiinnolla, tästä pressukaudesta. Koska mahdollinen kirjoittaja on myös ollut hyvin aktiivisesti tapahtumissa mukana. On varmasti syytä valtuuttaa perikunta sitä lukemaan, jos se julkiseen jakoon tulee.

Pertin päiväkirja
http://oh5tq.blogspot.com
pertti.oh5tq@gmail.com
http://personal.inet.fi/koti/oh5tq/

maanantai 22. maaliskuuta 2010

Siltä se löytyi, laituri edelleen rantasaunan kohdalla

Maanantai alkoi hyvin, tulin lumihommista sisälle ja 24905 KH7Y Hawajilta tuli pitkää kautta hyvin, suoraan pohjoisesta vain pihinää ja EU kelpasi pitkään ja hyvin.
http://www.qrz.com/callsign/KH7Y

A33A, Hugh on edelleen Tongalla OC-049, mutta on siirtymässä OC-123 parin päivän sisään, jos vain sääolosuhteet sen sallii, alueella oli voimakas myrsky muutama vuorokausi sitten.

Neljän uuden IOTA saaren aktivointi porukka lähti matkalle lauantaina ja heidän odotetaan tulevan ääneen huomenna, tiistaina keskipäivällä UTC aikaa OC-279 Moulden kutsulla T32MI.

Ei ole sitä Marokon kutsulla Länsi-Saharasta workkivaa asemaa enää edes vihjeissä näkynyt, kutsu oli 5C2SG/P Herne Isl. Katso myös kommentit jota lyhyt operaatio aiheutti, en ollut ainoa jotka tilannetta ihmetteli, minulle jäi asia ihmettelyn asia asteelle, en edes ollut kutsumassa.
http://dx-world.net/2010/5c2sgp-herne-island-af-068/

Linkit

Talovertailu - Suomen laajin talopakettien vertailu sivusto - Vertaile useiden talotoimittajien talopaketteja, hintoja, pohjapiirroksia ja toimitussisältöjä
http://www.talovertailu.fi/

Tievalojen vaihdosta maksetaan miljoonalasku - Tekniikka&Talous
http://www.tekniikkatalous.fi/energia/article386073.ece?s=r&wtm=-22032010

Pertin päiväkirja
http://oh5tq.blogspot.com/
pertti.oh5tq@gmail.com
http://personal.inet.fi/koti/oh5tq/

Länsi-Saharan telehallinnon teltta löytyi



Taas olin kuulolla 24903 jossa CE0Y/LA9SN oli tarjolla, MUF sinne näyttää olevan maksimissaan siinä 16.00 utc maissa. Täällä auringonlasku oli 16.25 utc niissä maissa se kelipiikki tänne on. Edelleen A-indeksi vain pysyy siellä 9, joten ei havaintoa täällä. Pohjoisin EU:n asema jonka kuulin kutsumassa oli Puolasta ja siitä etelään, tuolla antenni suunnalla joka oli noin 300 astetta. Yhtään jenkkiä en taas kuullut, ja kuuntelun tulos oli sama kuin edellisiltana – ei havaintoa asemasta.

Tietoisku Länsi Saharasta, dxcc-prefiksi S0 (Sakari nolla)
Telehallinnon teltta on löytnyt, ja se on Lounais-Algeriassa on Tindoufin pakolaisleirillä. Länsi-Saharan maanpaossa oleva hallitus on parlamentaarinen yksipuoluejärjestelmä, mutta hallitusmuodon mukaan se muuttuu monipuoluejärjestelmäksi, jos alue saa itsenäisyyden.

Hallituksen päätukikohta on Lounais-Algeriassa, Tindoufin maakunnan pakolaisleireillä, jota se hallitsee. Se sanoo myös hallitsevansa Länsi-Saharan muurin itäpuolelle jäävää osaa. Kyseinen alue on enemmän tai vähemmän autio ja Marokon hallitus pitää sitä ei-kenenkään-maana jota YK-joukot partioivat.

Siinä olisi selvä uuden YK hallinnoiman dxcc-maan paikka, kuin aikanaan nyt deleted listalla oleva Neutral Zone ex 8Z4.

Islands on the Air - Programme Information - Group Information
http://www.rsgbiota.org/info/groupinfo.php?refno=AF-068

Kaiken järjen mukaan yhteys aseman kanssa joka on iota saarella AF-068 pitäisi kelvata myös dxcc-mielessä Länsi-Saharaksi, jos kaikki paperit on oikeasta teltasta saatu. Vaikka aseman prefiksi on Marokolle annettu, siinä pähkinää dxcc-komitealle kun kortti saapuu hyväksyttäväksi.


Pertin päiväkirja
http://oh5tq.blogspot.com/
pertti.oh5tq@gmail.com
http://personal.inet.fi/koti/oh5tq/

sunnuntai 21. maaliskuuta 2010

Länsi-Saharan sotilaallis-poliittiset alueet




Jussi OH5C tarkkana korjasi minun vasemman käden tietoja Länsi-Saharasta, Wikipedian mukaan tämä on tilanne. Kuvaan ei ole kuitenkaan merkitty sitä paikallisen telehallinon teltaa, joten Marokolla on isännän/vahvemman oikeus. Epäilen että Mauretanialla on sormet pelissä, siellä punaisella aluella.

IOTA AF-068 perustiedot
http://www.rsgbiota.org/info/search.php?q=af-068


73, Pertti OH5TQ

Länsi-Saharan mahdollisesti puuttuva telehallintoteltta

5C2SG/P ilmoittaa olevansa AF-068, minun iota listan mukaan kysymys on S0 (sakari nolla ) joka Länsi Sahara DXCC-listan prefiksi ja prefiksin 5C2 taas kuuluu Marokolle. En tiedä onko tässä mitään ongelmaa, mutta ainakin selvä epäjohdonmukaisuus, vain onko sitäkään koska Marokko näyttää miehittäneen Länsi-Saharaa jo jonkin aikaa. En tunne Länsi-Saharan hallintoa, joten en sano mitään, jos EU ei ole sitä teltta projektia vielä tukenut tarpeeksi ja kyseinen telehallinnon teltta on vielä hankkimatta, ehkä menettely täyttää paikalliset kriteerit.
http://ipsnews.net/news.asp?idnews=50474

CE0Y/LA9SN oli illalla paikalliseen auringonlaskun aikana 24900.0 paikkeilla tarjolla, ei tänne tullut kuin kutsuvien asemien merkkejä. Tosin A-indeksi oli taas noussut 9 ja jenkkiäkään ei iltasella kuulunut ja heidän yli siinä olisi pitänyt ajaa. Myöhemmin en suoraan pohjoiseen tosin biimannut olisiko sieltä mitään tullut, epäilyni oli niin vahva etten sitä suuntaa edes kokeillut.

VP8LP tuli taas tapansa mukaan 12m ssb, samoihin aikoihin puolentunnin verran luettavasti ja piti kuten tavallista GM, GW ja G asemien kanssa pitkiä rupattelu yhteyksiä

Paljon odotettu melkein korkaamattomien iota saarien ääneen tuloa on odotettavissa 23 tai 24 päivä maaliskuuta. Koska samalla laivalla matkustanut T32AJ on jo äänessä ja siitä on laivan matka jatkunut seuraaviin kohteisiin.
http://dx-world.net/2010/t32mi-t32vi-t32ci-and-t32si/

Retu lähetti viestiä viikolla.
XV2RZ tulee ääneen ensi viikon lopulla ja sulkeutuu 6.4. Myös WPX-kontestissa mukana.
Bandit 80-10 tavanomaisin modein. Olen aamupäivan japanilaisella clusterilla ja EU-kelien avauduttua siirryn tanskalaiseen clusseen.
OH-kortit viipymättä buroon kautta
Kuulaan
Retu OH4MDY/XV2RZ

ANTARCTICALLA on uusia majakoita jotka molemmat toimivat samalla taajuudella 14101 R1ANF ja R1AND "VVV R1ANF ANTBEAP” on majakoiden sanoma, jota seuraa porttaittain aleneva lähetysteho, samoin kuin NCDXF majakka ketjun asemilla
http://www.qrz.com/callsign/R1ANF

Annobon 3C0C on lykkääntynyt, saaren ns.kiitorataa korjataan. Muistelen niitä kuvia joita Martin OH2BH ja Villen OH2MM silloisen OH5SE toimesta retkestä julkaistiin, vuosi oli 1971. Kiitorata oli vain ilman puustoa oleva aukko jossa kaikki muu kasvillisuus rehotti. Ja laskeutuminen oli kuulemma suuri elämys Saarelle ei vieläkään ole säännöllistä laivayhteyttä.
NEWS - 3C0C - Annobón Island 2010
http://www.3c0c-annobon.com/news/


Linkki

Uuden ps-tilin kulut voivat yllättää eläkesäästäjän Taloussanomat
http://www.taloussanomat.fi/raha/2010/03/18/kansa-maksaa-kaksi-euroa-saastaakseen-yhden/20103951/139

Pertin päiväkirja
http://oh5tq.blogspot.com/
pertti.oh5tq@gmail.com
http://personal.inet.fi/koti/oh5tq/

keskiviikko 17. maaliskuuta 2010

10 m bandilla kuultu ja workittu VK- asemia



Kutsulla WP5/W5SL annettu vihje tiistaina aamulla aiheutti kutsujien ryntäyksen 3502, asemalle jonka kutsu oli VP5/W5SL. Joka pikaisesti korjattiin oikeaksi, tuli muuten erittäin hyvin, suorastaan houkutteli kutsumaan.

Tiistaina oli 10 m ssb ja cw muutama VK-asemia kuultavissa joten keliä on, vaikka indeksit ei mitään ihmeellisiä ole olleet.

3W9WR oli myös päivällä 12 m cw:llä, hyvin kuultavissa ja workittavissa. Illalla oli taas lännen suunta ihmeen hiljaista samoilla bandeilla, ZS6DN tuli 21150 mutta CS3B tuskin kuului 24930.

Keskiviikkona aamusta ilmestyi 10115 CE0Y/LA9SN ja pihisten tuli tänne, täytyypä illansuussa katsoa onko 12 m keliä ja asema tällä bandilla. Olisi raportin verran asiaa.
http://www.qrz.com/db/la9sn

T32 - EAST KIRIBATI, iota iskuryhmä tulossa ääneen lähipäivinä.
Malden Island OC-279, as T32MI
Starbuck Island OC-280, T32SI
Caroline Island OC-281, T32CI
Vostok Island OC-282, T32VI

http://www.t32line.webnode.com
Kannattaa katsoa heidän kelikarttoja ja seurata keli-indeksiä, etenkin sitä A:ta
OH2J dx-clusterilta saat ne meille läheiset DK0WCY antamat keli-indeksit kysymällä "sh/wcy"

E51COF - SOUTH COOK ISLANDS, OC-013 iota taajuuksilla tulossa 20-30.3.2010

Linkki

Aamulehti.fi Aviomiespalvelua saa nalkuttamalla
http://www.aamulehti.fi/teema/kotijaasuminen/aviomiespalvelua-saa-nalkuttamalla/170932

Pertin päiväkirja
http://oh5tq.blogspot.com/
pertti.oh5tq@gmail.com
http://personal.inet.fi/koti/oh5tq/

maanantai 15. maaliskuuta 2010

Pitkäntien HF-kelit - hyvän merkki


Sunnuntaina A-indeksi oli taas asettunut normaaliin tason jossa se ei häiritse yhteyksiä pohjoisnavan yli, ja pilikkuja on joten voi olla että on Pacifikin keliä katsotaan onko asemia tarjolla 12 m bandilla Eipä sattunut Pacifikkia kuulumaan siihen aikaan kun olin rigien äärellä. Paikallisen auringon laskun aikana TL0A pihisi 24961 tuli lokiin, uutena bandi modena. Hyvin kuului myös VP5/W5SL ja LU6EF samoihin aikoihin.

Maanantaina aamuna kuunteli SV5/DJ7RJ workintaa 3507.0 vaikka hän kuinka antoi cq dx ei EU asemat malttaneet pysyä pois kutsujien joukosta, kyllä HF bandeilla tuota cq dx tulkitaan, ettei EUsta kutsuvan aseman cq dx vastata EUsta. Suhina bandein dx-määritteistä en sano mitään.

Aivan turhana pidän toisten dx-clustreiden antamia annoja joissa mainostetaan omaa dx-clusteria ja niitä tulee tietyiltä dx-clusreilta lähes joka tunti.
Komennolla sh/ann tuli 20 annoa joissa 4 oli dx-clusterin infot, GB7UJS, HG8PRC, PY3N-8 ja YV5KXE ja niitä jauhetaan jatkuvasti. Jos kaikki esimerkiksi nyt 384 verkossa olevaa dx-clusteria ilmoittelisi samoin, ei italiankielisiä annoja ehtisi lukea olleenkaan, dx-vihjeistä puhumattakaan.

Jos vaihtelua omaan dx-clusteriin kaipaa niin täältä sitä löytyy. VE9DX DX Telnet Sites
http://ve9dx.weblink.nbtel.net/telnet/sites.html

Pacifikissa olevien asemien tuleminen tänne pitkäntien kautta selvästi yleistynyt, kaikkien siellä olevien asemien antenni varustusta en tiedä, jotka ovat tulleet pitkää tietä. Mutta jos kepillä sieltä ajaa niin vaihtoehtoja ajettavan suunnalla ei ole joten se tulee sieltä mistä se tulee, jos on tullakseen - hyvä näin.

Yleisesti ottaen pitkäntien keli on merkki hyvästi kelistä kyseisellä bandilla ja SFI silloin sopivan korkealla. 20 m bandilla sitä on ollut aamuisin VK ja ZL suuntaan ja iltaisin paikallisen auringonlaskun aikoihin jenkkilän lännenpuolelle W6 ja W7 suuntaan vaikka pilkkuja olisi ollut niukasti, tai ei ollenkaan. Samaa jota 80 m yläpään isotpojat hehkuttavat. Nyt myös 15 m bandilla sitä esiintynyt, ainakin kerran olin KH6 workkimassa etelän kautta.

Pitkäntien kelit on haaste suunta-antennin omistajille, antennia pitää muistaa käännellä se 180 astetta, aina se ei ekana aina tule mieleen, vasta kun signaali on siinä ja siinä tulee antennia käänneltyä.

Majakoita seuraaville monitor asemille on saatavissa ohjelma joka tunnistaa viivestä myös LP kelin kautta tulevan signaalin. VE3SUN - DX Monitor
http://www.ve3sun.com/

NCDXF/IARU International Beacon Project - Beacon Monitors
http://www.ncdxf.org/beacon/monitors.html


Muutaman suojapäivän ansiosta on lumenpinnalle syntynyt ohut kantavakerros ja ohuen siihen päälle sataneen kerroksen ansiosta on jälkien tulkinta vähän helpottunut. Ja houkutellut eläimiä liikkumaan kantavalla lumella, muutaman luisteluhiihtäjäkin on uskaltautunut järvelle.
Ainakin jänis on ihan rantaviivaa seuraten, käynyt tarkistuskierrokselle. Ja kettu vähän kauempana rannasta käynyt tekemässä jäljet ja tullut lähes samoja jälkiä takaisin.

Linkki

Suomi pelkää ja kääntyy sisäänpäin - HS.fi – Pääkirjoitukset
http://www.hs.fi/paakirjoitus/artikkeli/Suomi+pelk%C3%A4%C3%A4+ja+k%C3%A4%C3%A4ntyy+sis%C3%A4%C3%A4np%C3%A4in/1135254393780

Pertin päiväkirja
http://oh5tq.blogspot.com/
pertti.oh5tq@gmail.com
http://personal.inet.fi/koti/oh5tq/

lauantai 13. maaliskuuta 2010

Onko jo talven viimeiset lumisateet


OH8TA on nyt viikonloppuna Hailuotoa tarjoamassa EU-184, HF bandeilla 100 w langalla.

Robriques Isl. 3B9WR on näyttäytynyt vihjeissä usein, nyt aamulla ei 7018 signaali mitenkään kummoinen ollut. Antenni oli ensin sinne poikittain tuskin sitä kuulin, no ei ollut EU pileuppikaan niin suuri, jos muutamaa kutsuvaa I-asemaa lasketa. Huhtikuun alkuun siellä pitäisi olla aktiviteettia. Jenkit näyttävät olevan kovasti kiinnostuneista asemasta.

V63TO ssb:llä ja V63MY cw:llä jatkavat tarjontaa Oroluk Atollilta OC-260
http://www.qrz.com/db/V63MY

Ja tässä IOTA workkijalle tulevia hommia, nämä kaikki 18/03-20/04 ovat kuulemma olleet vain kerran aikaisemmin äänessä. Minulle kaikki uusia.
T32CI: Caroline Island OC-281
T32MI: Malden Island OC-279
T32SI: Starbuck Island OC-280
T32VI: Vostok Island OC-282
http://t32line.webnode.com/

15-20.4.2010 CK8G Greens Island NA-182 vain 20 m bandilla
http://ve8ev.blogspot.com/

Toukokuussa tulevia
ZS8M: Marion Island AF-021
VK9WBM: Willis Island OC-007
E4X: Palestine
T31X ja T31UR Central Kiribati OC-043

Olin muutaman päivän reissulla ja bandien kuuntelua ei ollut ja paikallisuutiset jäi sanomalehdestä lukematta. Siinä sitä kiinnekurottavaa on, olen varmaan jäänyt uutiskoukkuun. Harrasteessa on sama jos ei pääse bandia edes kuuntelemaan, dx-summitin ajoittainen katselu ei korvaa bandien kuuntelua. Telnet asetuksia en viitsinyt vieraalle koneelle asetella, että talkilla olisi voinut OH-maan keleistä kavereilta kysellä.

Keli-indeksit taas kohtuulliset, tosin A-indeksi on 14 ja turhan korkealla ja tapaa kyllä parhaat kelit tehokkaasti ainakin Pacifikin suuntaan. Tuntuu vain että olen ihan pihalla, en kuitenkaan sen 50 ekun pressun alla.

Kyllä lumiesteet peltikatolla ovat toimivat, vieläkään ei ole tullut esteisiltä kohdilta lunta alas, vaikka oli plussan puolella parina päivänä.

Linkit

Luonnon kevätseuranta -tempaus alkaa Kotimaa YLE Uutiset yle.fi
http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2010/03/luonnon_kevatseuranta_-tempaus_alkaa_1526053.html?origin=rss

Elämän ja kuoleman kysymyksiä - Talouselämä
http://www.talouselama.fi/paakirjoitus/article381968.ece?s=u&wtm=te-08032010

Palvelu, josta ei löydy tietoa netistä, jää käyttämättä - Scriptio
http://www.scriptio.fi/blogit/?x2126163=w2799032


Pertin päiväkirja
http://oh5tq.blogspot.com/
pertti.oh5tq@gmail.com
http://personal.inet.fi/koti/oh5tq/

tiistai 9. maaliskuuta 2010

Aamulla LP keliä 15 m cw:llä Hawajille

Jim E51JD on taas ilmestynyt 20 m ssb:lle aamuisin, muutama kuukausi sitten signaali oli tuskin luettavissa nyt tulee hyvin, jotain myönteistä on tapahtunut joko Jimin asemalla tai hf-keleissä.

Tiistaina aamulla NH7O oli 21009.8 tuli hyvin pitkää kautta, ei sillä bandilla oikein muita tuolla antenni suunnalla kulunutkaan, jos ei yhtä ZS –asemaa oteta lukuun. Myöhemmin myös KH7Y yhtyi Hawajin tarjontaan myös pitkän kautta 21013.5. OH2J dx-clusterin muf laskenta ei varmasti tunne LP keliä ollenkaan, mutta "sh/muf kh6" antoi 14.2 Mhz mutta oli vielä nousussa.
The QTH of NH7O at Kalepa Farm
http://kalepafarm.mystarband.net/nh7o/nh7o.htm

www.qrz.com/callsign/kh7y

VP8LP tuli hyvin tiistaina illansuussa 12 m ssb, keli kääntyi myöhemmin selvästi jenkkilään ja jopa eteläinen EU jäi jalkoihin, ja täällä hiipui nopeasti kokonaan.

V88HTL tuli graylinen aikana 3503.0 hyvin, vahinko että asema hävisi taajuudelta ja lähdin saunaa, taisi kyllä tulla takaisin koska yksi vihje oli tullut sen jälkeen. Paikallisen auringonlaskun aikana taajuus oli hiljainen.

Linkit

Suomalaista omakotiasujan arkipäivää
http://i.imgur.com/qlrHy.jpg

Veijon vinkki nuorisolle: hankkiutukaa eroon vanhuksista - Tekniikka&Talous
http://www.tekniikkatalous.fi/viihde/veijo/article381131.ece

Pertin päiväkirja
http://oh5tq.blogspot.com/
pertti.oh5tq@gmail.com
http://personal.inet.fi/koti/oh5tq/

sunnuntai 7. maaliskuuta 2010

On keliä, vaikka ei niin hyvät jenkkilään

Lauantai illan pikakuuntelu 15 m ssb bandilla oli pettymys, ei ollut siinä 19.30 utc mitään jenkki tungosta ei ollut, muutaman kyllä kuului. EU asemia oli bandi täyteen huutelemassa jenkilään, ja kaikki tuolta eteläisestä EUsta. Eipä tullut bandeja myöhäisemmin edes seurattua. Jotain myös pohjoisen OH:n jenkki keleistä kertoi että OH8X oli aivan 20 m bandin yläpäässä, ollut jo pitkin paikallista iltaa.

Sunnuntaina jo keli-indeksit palanneet jo ennustettuun tilaan, auringossa ei aktiviteettia ja R oli nolla.

V63MY tuli hyvin pitkää tietä 14041.3 iota OC-260, nyt huomasin että olin käyttänyt väärä suuntaa V63 perussuuntana joten myös LP oli ollut vähän pielessä, reilut 20 astetta ja tuolla puomilla sen jo huomaa korvalla, kääntyvästä antennista on edelleen etua. Nyt pärjäsin jo itänaapurinpojille tosin en niille kaikkein kehnoimmille toneille jotka meni heittämällä läpi, pitäisi kait tuonne linukan poweriin saada konkka patterille pientä UA-säätöä tarvittaessa :)

Samoalta 5W5A tuli taas lyhyttä tietä hyvin 14004.0, pitkän kautta vain mitä antennin takaa vuoti.

Kiva tilanne 20 m keleissä, V63MY on 20 m tullut jo muutamana päivä vain LP ja 5W taas aina SP. Joko V63 on nyt suunta-antenni joka sojottaa LP suuntaan EU nähden, koska kuitenkin sitä aamuisin ajaa, tai sitten siellä ei ole suunta-antennia, olosuhteet siellä qth:ssa ovat nämä. Jos näitä kahta qth verrataan täällä niin V63 on paljon etelämpänä lähempänä päivätasaajaa, keli erot voi johtua myös siitä. 5W on täältä selvästi pohjoisempana ja sieltä en LP ole tälle asemalle havainnut.

Samaa aikaan 24930 majakka ketjusta ZL6B, JA2IGY ja VR2B tulee todella hyvin, kaikki ei worki ssb:llä jenkkikisaa, joten aktiviteettia löytyy ”kisavapaalta” bandilta.

Tulossa olevia retkiä jotka kaikki ovat ensi korkkaamisia kyseille iota ryhmille
17/03-20/04 T32CI: Caroline Island (OC-281)
17/03-20/04 T32MI: Malden Island (OC-279)
17/03-20/04 T32SI: Starbuck Island (OC-280)
17/03-20/04 T32VI: Vostok Island (OC-282)

T32MI, T32VI, T32CI and T32SI – Southern Line Islands DXpedition (New IOTA’s) DX-World http://dx-world.net/2010/t32mi-t32vi-t32ci-and-t32si/

Lumen määrät ovat pakottaneet monet erityyppiset asuinkiinteistöt varastoimaan lunta paikkoihin joissa sitä ei aikaisemmin ole ollut, jopa pensaiden tai muiden istutusten päälle ja viimeistään niiden pois kuljetuksen yhteydessä on ne istutuksetkin siitä menneet pyöräkuormaajan kauhaan, jos varoittajaa ei ole ollut paikalla.

Yleensä näillä istutuksilla on taipumus asettua paikkaan jos ne ovat talvella lumitöiden tiellä, jos ei muuta niin putoavien kattolumien alla. Ja siinä sitä siunailua riittää koko rahalla, nouseeko keväällä tiiviin lumen alla olevasta penkistä mitään. Tulevalle keväällä ennustan hyviä kauppoja puutarhoille ja helppoahan niitä siihen valmiiseen multapenkkiin on istuttaa , odottelemaan seuraavaa talvea.

Linki

Pitkä talvi harventaa lintukantoja Kymenlaakso yle.fi
http://yle.fi/alueet/kymenlaakso/2010/02/pitka_talvi_harventaa_lintukantoja_1458841.html

Pertin päiväkirja
http://oh5tq.blogspot.com/
pertti.oh5tq@gmail.com
http://personal.inet.fi/koti/oh5tq/

lauantai 6. maaliskuuta 2010

Tuulen suunta on käytävä bandilla haistemassa, SP vai LP



Perjantaina aamusta olin kovin optimistinen hf - kelien suhteen, mutta tarkemmin kuunneltuna 21150 majakkat oli idän suuntaan kovin vaisuja, 24930 tuskin kuului 4X –majakka. Ja ZL - asemat tuli ainoat joita oli vihjeissä tulivat vain pitkän kautta, se sinällään ei ole yllätys tuohon aikaan. Bandit tuonne suuntaan ihmeellisen hiljaisia, jotain outoa oli aamuna perinteisessä etenemisessä vaikka indeksit ihan kohtuulliset.

Jopa V63MY tuli pitkän kautta 20 m cw:llä, lyhyttä tietä ei ollenkaan. 0700 utc maissa sekin tie täällä selvästi hyytyi, ainakin OH2BCK sen workki via LP. Ei riittänyt potku täältä pitkän tien keliin. Minulla on sellainen käsitys ettei tuolla V63MY ole mitään suunta-antennia, vaan keppiin ajetaan kaikki 100 wattia.

Kuitenkin 5W5A ilmestyi hyvin kuultavaksi ja lyhyttä tietä 14004 aamulla ja pitkin aamupäivää, siellä on vain 100 w ja keppi, Tämä on sitä normaalia tilannetta 20 m bandilla tähän aikaan vuorokaudesta täällä. Tämä on sitä hf - workkijan normaalia epäjärjetystä, antennin on syytä pyöriä.
http://dx-world.net/2010/5w5a-samoa/

Uutisia dx- workkijoille
http://dx-world.net/category/dx-general-news/

Nämä sivut taas avattu ja netti lokikin on mukana VK9X/G6AY
http://www.g3swh.org.uk/christmas-island.html

Käpytikka on taas koputellut lähipylväitä, luulin jo että oli menehtynyt pakkaseen.

Eräpoliisit pohjoisessa sanoivat että korpit ovat hyviä lentäviä raatotutkia. Täälläkin paikallisen metsästysporukan teurasrakennuksen nurkilla ne vierailevat lähes päivittäin, aina ei siellä ole seisovaa pöytää katettu. Teurastusten yhteydessä aina siihen jotain pientä jättävät. Keskustan varikset ja harakat ei tänne haja-asutusalueelle ymmärrä lentää, paikallisten talojen jätesäiliöiden - lihapatojen ääreltä. Täällä korpit ja ketut on hyvin jätökset hävittäneet, kierrätystä parhaimmillaan.

Pertin päiväkirja
http://oh5tq.blogspot.com/
pertti.oh5tq@gmail.com
http://personal.inet.fi/koti/oh5tq/

perjantai 5. maaliskuuta 2010

Viikonloppuna ARRL DX contest SSB-osa

Ei ole aamuisin Pacifikilta 5W0, KH7 tai ZK3 12 m cw:llä täällä kuulunut tuolta etelästä näitä ovat workkineet. Iltaisin on V63MY iota OC-260 pihissyt 7011,5 ja otti 2 upista, aamuisin on ollut ssb tarjolla V63TO toimesta monella bandilla, ssb signaali on vaan ollut heiveröinen joten lukeminen on ollut siinä ja siinä. Siinä sen eron huomaa cw ja ssb välillä toista juuri lukee ja toista ei , he ajavat samalta asemalta.

Myös VP6AL on ilmestynyt 14260, on varsinainen pileupin workkija, numeroittain taajuudelta Eurooppaa. Tuloksena varsinainen sotku, taajuus turhautuneita täynnä, koska yhteydet pelkää tankkaamista ja yhteysvauhti korkeintaan yksi yhteys kahdessa kolmessa minuutissa saatiin läpi. Olisi edes uppi käytössä mutta ei, nämä jatkuvasti päälle huutajat haitaa pahasti heiveröisen signaalin kuuntelua. Ja vaikuttaa että osa kutsuu vaikka ei edes kuule asemaa.

Voisi kysyä, pitääkö tuonne saakka mennä harjoittelemaan sujuvaa pileuppi työskentelyä.
Sellainen pileuppi(tässä tapauksessa kaaos) kuin sen pitäjä- valitettavasti.
http://www.qrz.com/db/VP6AL

VK9C/NL8F on saanut uuden kutsun käyttöön VK9CF ja ainakin 14171 maisemissa on EUta kiusannut kehnolla signaalilla, koska linukka on antanut savumerkin ja focus näyttää olevan jenkkilä.

5W0YA 5W0OU ovat purjehtineet ZK3 ja ovat sieltä jo olleet äänessä kutsuilla ZK3YA ja ZK3OU.

Perjantai aamuna SFI oli taas noussut 81 ja R-indeksi 40, joten taitaa tulla hyvät jenkkikelit viikonlopun jenkkikisaan. Nyt optimistina ennustan että 10 m workitaan täältäkin jenkilää kisassa, ei ehkä keppi vastaan keppi asemille, mutta ne ison ERP omaavat asemat sen voi tehdä.

Linkkit

Kiinalaisia viisauksia 16/09 - Markkinointi & Mainonta
http://www.marmai.fi/konttinen/article380632.ece

Hitauden vallankumous tulee - oletko valmis? Hidas Häme Häme yle.fi
http://www.yle.fi/alueet/hame/hidas_hame/2010/03/hitauden_vallankumous_tulee_-_oletko_valmis_1463220.html


Pertin päiväkirja
http://oh5tq.blogspot.com/
pertti.oh5tq@gmail.com
http://personal.inet.fi/koti/oh5tq/

keskiviikko 3. maaliskuuta 2010

Yhteyksiä saa pitää, eikä tarvitse sähköttää



R-indeksi ponnahti 43 ja A-indeksi myös nousi 10, yläbandeilla on jotenkin yllättävän rauhallista.

5W0OU ja 5W0YA ovat olleet poissa bandeilta pari päivää ja syyksi on arvailtu purjehdusta ZK3 Tokelaulle iota OC-048, joka on heidän seuraava kohde. Kuitenkin tänään aamuna 5W0OU oli taas äänessä 12 ja 15 m cw:llä, vihjeiden mukaan, joten Tokelau saa vielä odottaa.

V63MY on ilmestynyt ääneen iota OC-260, illalla oli ollut 40m cw:llä. Aamulla ollut 14037.5, olin tuolla ulkotyöosastolla lumia siirtelemässä, eiliset lumetkin oli vielä siirtelemättä. Viimeisen vihjeen hälytystä olin jo sisällä kuuntelemassa, ruokalautanen edessä. Siihen jakoon en ehtinyt mukaan, seuraava vihje asemasta tuli 18145.0, taas ulkotyöosasto kutsui. Katsotaan ehkä tiemme joskus kohtaavat.

Tulevana viikonloppuna ARRL international DX Contest SSB, joten taas on bandeilla liikennettä jenkilään ja myös sieltä on tarjontaa. Isot Itärannikon multi-multi asemat puskevat läpi vuorokauden tänne luettavasti ainakin 20 m alueella. Kuukausi sitten olleen cw-osan kokemusten perusteella oli sunnuntaina iltapäivällä jo 100 w pääsi hyvin läpi, 15 m esimerkiksi näille superasemille. Pileuppi jo selvästi hiipunut ja pihinässä olevat asematkin kuultiin. Varmaan samoin käy ssb.

K3LR Multi / Multi Homepage
http://www.k3lr.com/
Amateur Radio Station K1TTT
http://www.k1ttt.net/
Welcome to the KC1XX Contest Station
http://www.kc1xx.com/
W3LPL
http://k3lp.com/w3lpl.htm

ARRLWeb: Rules, 2010 ARRL International DX Contes
http://www.arrl.org/contests/rules/2010/intldx.html


Näin talvikisojen jälkiarvioinnin paikassa. Vaimo ilmoitti ettei jääkiekkovalmentajalla vielä ole hätää jos hänellä ei kahden viikon koulutusputken päätteeksi vielä ei oikein mene perille uudet opit. Vaimolla reilun 42 vuoden kouluttajan kokemus ja ei vaan mene vieläkään kaikki putkeen, hänen käsityksensä mukaan.

Linkki

Iivi Anna Masso: Herkkuhaittavero — Uusi Suomi
http://www.uusisuomi.fi/nakokulmat/iiviannamasso/herkkuhaittavero

Pertin päiväkirja
http://oh5tq.blogspot.com/
pertti.oh5tq@gmail.com
http://personal.inet.fi/koti/oh5tq/

maanantai 1. maaliskuuta 2010

DXCC - tilastoihin vähän eloa



Ainakin yksi uusi dxcc-maa on tulossa ääneen tosin vasta syksyllä, Curacaolle on myönnetty dxcc-maan kriteerit täyttävää sopimusta joka astuu voimaan 10.10.2010. Käytettävästi prefiksistä ei tietoa, käsittääkseni mitään dxcc-maata ei tule siirtymään deleted listalle tämän uuden dxcc-maan johdosta.

Netherlands Antilles map and information page
http://www.worldatlas.com/webimage/countrys/namerica/caribb/an.htm

Maanantaina 5W0YA tuli vielä 07.00 utc 7008.0 ei mitenkään hyvin joten 100 w ei riittänyt, linukalla kyllä. Ei ollut pileuppia, pitkään sai huutaa että taajuudelta joku kutsui, Aasiaa kuului workkivan. SFI ja R vähän pudonneet, joten se siitä 12 m kuulemisesta Pacifikin osalta tänään. Tai optimistisesti ilmaistuna, Pacifikin keli 12 m saa vielä odottaa täältä pohjolasta.

PV1S oli äänessä iota SA-077 edellispäivänä oli PY1NEZ/P samasta paikasta, ainakin 20 m ssb on ollut tarjolla.

PV1S, PT2OP/p, PY1LVF/p and PY1NEZ/p – Santana Island, Brazil DX-World
http://dx-world.net/2010/pv1s-pt2opp-py1lvfp-and-py1nezp-santana-island-brazil/

Lintu havainnot jääneet vähiin, johtuukohan pitkästä pakkaskaudesta, ei ole ollut edes talvehtivia lintuja liikkeellä. Jos ei Talitinttia oteta lukuun, tikka on naputellut 110 kV puisia pylväitä lämpimikseen. Siinä ainoat aamuisen postihakunmatkalla tehdyt havainnot.

Nyt ilman selvästi lämmetessä ainoastaan Korppien raakkuminen järven toiselta puolelta on kantautunut. Tikkaa ei ole näkynyt tai kuulunut muutamaan päivään.

Linkki

Tietoaineistot - maakuntakivet - Kymenlaakso - rapakivi – GTK
http://www.gtk.fi/aineistot/maakuntakivet/kymenlaakso.htm


Pertin päiväkirja
http://oh5tq.blogspot.com/
pertti.oh5tq@gmail.com
http://personal.inet.fi/koti/oh5tq/