Oma blogiluettelo

perjantai 12. helmikuuta 2010

Kuivat koivuklapit ovat kuulemma menneet hyvin kaupaksi


Torstaina myöhemmin aamupäivällä oli idästä asemia voisin sanoa, bandi pullollaan. Useita VK, 9M2 ja KH2. Vihjeen mukaan myös JA, en ehtinyt mukaan kuunteluun, mutta kelin nousu Pacifikille ei ole enää monen pilkun päässä täälläkään. Tämä vain oma arvaus, jos JA asema kuuluu ollaan jo lähellä sitä tilannetta. OH asemia oli kivasti mukana ja vihjeitä antamassa.

KH7XS oli illalla 24895.0 ja täällä odottelin milloin alkaisi kuulua kello oli 18,30 utc , ja jenkkilästä ja väli-amerikasta tuli vihjeitä. Myöhemmin illalla oli myös KH6MB 24896, ei siitäkään kuulunut mitään.

Perjantaina aamulla A-indeksi oli taas noussut, vaikka SFI ja R oli tehnyt samoin. Mutta Pacifikin keli kadonnut, ei kuulunut KH6 tai H40, mistään suunnasta, SV vihjaisi että KH6 tulee sinne pitkää tietä, täällä ei kuulunut mistään suunnasta.

Nyt olemme saanet myös clusteri poliisin, toimenkuva näyttää vähän laajalta, ennen siihen kuuluin vain omien spottien seuraaminen. Mutta toiset, kolmannet tai kerhojen kutsut vähän sekoittaa valvontaa, koska niiden ilmoitusvelvollisuus ei näytä oleva aukoton. Myös KH7XS tapaiset kyselyt onko EU keliä nyt, aiheuttaa suurta miettimistä, onko kyseessä itsensä spottaaminen vain ei, koska keliähän siinä kysellään. Eikä kyseessä ole kilpailu. Myös taajuuksien oikea ilmoittaminen on ollut suurennuslasin alla, pilikkuvirheitä ei sallita eikä nollia liikaa. Toisaalta nämä bandipoliisit ovat kyllä hankalampia, pileuppi taajudella, kuin nämä clusteripoliisit.

Uutisoinnin – ei markkinoinnin tuloksia

Paikallisen Itellan postijakajan kanssa hetken juttelin tuolla tienvarressa, olivat saaneet uusia kotiinkantoasiakaita, tämän hälyn ansioista jossa mainittu palvelu meinattiin peruuttaa. Ja nämä uudet asiakkaat ei moisesta palvelusta olleet ennen kuulleetkaan, niin ovat kertoneet. Uutinen se oli minullekin, vielä emme ole sen tarpeessa ja emme täytä palvelun kriteeriä.

Se että saamme tarvittaessa omasta laatikosta lähettää kirjeitä, on kyllä hyvä palvelu. Kunnes joku tarpeeksi iso päällikkö Itellassa huomaa että näin tapahtuu kentällä ja kieltää sen, koska jakaja joutuu laittamaan kaksi kertaa käden postilaatikkoon, ensi ottaakseen lähtevän kirjeen pois ja laittamaan varsinaisen tulevan posti sinne. Naapurilta sekin tietoa tuli, silloin kun tänne haja-asutusalueelle muutimme ei sitä Itella tyrkyttänyt. Kysyvä yleensä saa vastauksen, oikean tai väärän, mutta kuitenkin.

73, Pertti OH5TQ
Pertin päiväkirja
http://oh5tq.blogspot.com/
pertti.oh5tq@gmail.com
http://personal.inet.fi/koti/oh5tq/

Ei kommentteja: