Radioamatööri harrasteessa olen jo yli 60 vuotta ollut mukana Lue ainakin kerran. Workkimisen Arvomaailma http://www.sral.fi/files/arvomaailma.pdf. Myös maailman matkaaja Aatto OH6PN julkaiseen matkakertomuksiaan kuvien kera blogissani.
Oma blogiluettelo
sunnuntai 28. helmikuuta 2010
Lunta on Kouvolassa katollakin
Lauantaina aamulla 5W0YA oli 24895, tuolta etelästä sitä SV ja 4Z4- sitä ainakin kutsuttiin, ei edes pihinää täällä, mutta MUF oli sinne vasta hyvässä nousussa. Jouduin lähtemään rigien ääreltä pois ja taajuuden kuuntelu jäi kesken. Toivottavasti Aasian asemia piisaa , että olisi myös tulevina aamuina myös siellä, ja keli-indeksit sopivat näihin Pacifikin yhteyksiin tälläkin bandilla.
Sunnuntaina aamusta vaihteeksi 5W0OU pihisi 21002. 0 Aasia kelpasi taajuudelta hyvin, joten kauheaa pileuppia ei ollut, koska tyyli oli tämä. Pihinässä kuului 0545 utc, MUF oli vielä sinne nousussa. Japanilaiset vasta-asemat kuului erittäin hyvin. Hyvin luettavaksi nousi täälläkin nopeasti 0550 utc, linukan kyllä vaati. Clusterin mukaan MUF sinne oli silloin 17.2 Mhz.
http://www.qrz.com/db/5W0OU
Myös 5W0YA ilmestyi vihjeisiin 24892 kello oli 0550 utc, ei kuuluhavaintoa ja muutenkin taajuudella rauhallista tuolla antenni suunnalla, ei rasahduksen rasahdusta, ei edes niitä askelmoottorille tyypillisiä rasahdus sarjoja silloin tällöin. Ei tullut mitään 12 m cw:llä, asema siirtyi 18079 ja aloitti EU ajamisen upista tuli tietysti hyvin.
Mistään en ole saanut selville millä tämä jenkkiryhmä ajaa, joten voisi olettaa että 100 w ja keppi tai pyykinkuivausteline korkeintaan. Voisi olettaa jos siellä olisi tonnikaupalla kalustoa, niin kyllä jenkkityyliin siitä kerrottaisi isoilla kirjaimilla ja omilla sivuilla, ei qrz.com siihen riittäisi.
PY1NEZ/P iota SA-077 ilmestyi lauantaina ehtoolla14260 ja pihisi hyvin, jätin jopa kutsumisen väliin odottamaan parempaa kelipiikkiä ja tukevampaa signaalia. Elleivät sitten tule cw:lle jossa tuolla signaali voimakkuuksilla olisi ollut asema luettavissa.
Santana IslandPV1SPY1NEZ/PPY1LVF/P
http://dxing.at-communication.com/en/santana_island_pv1s_py1nez_py1lvf/
Linkki
Ovatko lapsiperheet vai yksineläjät köyhempiä? Taloussanomat
http://www.taloussanomat.fi/raha/2010/02/28/lapsiperhe-ei-karsikaan-eniten/20102619/139
Pertin päiväkirja
http://oh5tq.blogspot.com/
pertti.oh5tq@gmail.com
http://personal.inet.fi/koti/oh5tq/
Chilen maanjäristyksen radioliikennettä hf-alueilla
As most of you are probably aware a massive 8.8 magnitude earthquake hit
Chile today at 0634Z.
IARU Region II and the Red Chilena Nor Austral de Servicio (RECNA) have
suggested Amateur Radio operators monitor the following emergency
communications frequencies for traffic pertaining to the earthquake and
tsunami: 3.738, 3.750, 7.050, 7.100, 14.200, 14.350, 21.200, 21.350, 28.300
and 28.500 MHz.
In addition to the above frequencies you may also want to listen to the
world-wide emergency communication "centre of activity" frequencies: 14.300,
18.160 and 21.360.
Other suggested monitoring frequencies are: 3.720, 7.045 and 7.060 MHz.
Hawaiian Amateur Radio operators on the lookout for a possible tsunami are
monitoring 7.088 and 3.888 MHz.
The above information should be credited to CQ Newsroom (W2VU and KI6SN),
K3ZO, PY2ZX, PY5YA and El Grupo Argentino de Radiotelegrafia.
lauantai 27. helmikuuta 2010
Hyvät on indeksi ja keliä on, jopa 12 m iltaisin jenkkiä
Purjehtijat KM9D, Mike, ja KF4TUG, Jan, ovat menossa kokonaan uudelle IOTA saarelle, saari on ollut vain kerran tarjolla vuona 2003 Oroluk Atoll OC-260. Saatavat tulla lähipäivinä / lähitunteina ääneen, kutsuina on Mike V63MY ja Jan V63TO, joten laita kutsut hälylistalle.
VK9X7G6AY lokisivut eivät toimi, näyttää että www.g3swh.org.uk linkki ei toimi olenkaan.
Ja Jim G6AY ei pidä kuin yhden yhteyden per kutsu/ bandi /mode, joten se on merkki että yhteys on jo ollut.
Tässä mielenkiintoinen uutuus, hyödyntää cw-skimmeriä.
Reverse Beacon Network
http://www.reversebeacon.net/main.php
Etelän hiihtoloma viikolla on talossa ollut elämää, paikallista uimahallia- ja jäähallin yleisövuoroa käytetty. Luonnon jäätä ei ole voinut hyödyntää, koska vettä on runsaan lumen ja jään välissä. Perinteisen ulkoilun lomassa, ja siinä bandien kuuntelu jäänyt taka-alalle. Unikin on maittanut tämän kokopäiväisen liikunnan lomassa, kyllä ne lapset jaksaa. Tosin on hiljaisuus tullut taloon, ihan ajoissa ja ketään ei ole tarvinnut houkutella sänkyyn.
On ollut varsinainen testi talvi erilaisille eristyksille ja tai kesäisin tehdyille säästösäädöille, jotka on vesikeskuslämmityksen vesikiertoon tehty, autotalleihin, vaatehuoneisiin tai muihin vähän lämmitystä vaativiin kohteisiin. Nyt ne ovat olleet suuressa jäätymisvaarassa, tai ovat sen jo tehneet.
Itsekkin muistelen, miten soitin paikalliseen rautakauppaan kesäisenä lauantaina vähän ennen liikkeen sulkemista ja tilasin lisäpaketin ruotastryroksia sinne heidän varaston nurkalla noudettavaksi. Oli porakaivosta sisään tulevan muoviputken kaivanto auki ja kaivurikuski sanoin että laita noita 50 mm levyjä kaksi päällekkäin - kaikenvaralta. Kun se linja tulee talolle, sisään tulevan väylän poikki, eikä se tarve ollut mitenkään suuri yhdellä lisäpaketilla siitä selvisi. Ja nyt ei ylimääärinen kirkolla käynti harmita yhtään.
Pertin päiväkirja
http://oh5tq.blogspot.com/
pertti.oh5tq@gmail.com
http://personal.inet.fi/koti/oh5tq/
tiistai 23. helmikuuta 2010
Hiihtolomat alkaneet
Tiistaina oli selvästi aamulla rauhallisempaa 12 ja 15 m Pacifikin suunta, jopa T30HC ei kuulunut 14002.5 mistään suunnasta, eteläisestä tuli muutaman vihje että oli LP kuultavissa. 12 m vain V88 ja VK9X oli kuultavissa ja jälkimmäinen ei samalla bandilla toista yhteyttä näytä pitävän.
Lukumääräisesti monia Antarticalle myönnettyjä kutsuja tällä viikolla äänessä, mutta vain osa siellä missä niiden mielestäni pitäisi olla – Antarticalla.
En oikein ole näiden kirjoituspöytälaatikosta ja voimassaolevien kutsujen esille tuloa bandille ymmärtänyt, tai ainakin niiden pitäisi jo yhteystilanteessa selvästi kertoa että QTH ei ole Antarticalla. Turhaa sähläystä vain aiheuttaa, kortissa jossain kulmassa kerrotaan qth, vaikka kortti on painettu Antartican yhteyttä palvelemaan.
Iso IOTA peditio alkaa Maaliskuun puolessa välissä, neljä uutta IOTA jotka korkataan ensimmäistä kertaa, kannattaa seurata sivuilta purjehduksen edistymistä. T32MI, T32VI, T32CI and T32SI – Southern Line Islands DXpedition (New IOTA’s)
http://t32line.webnode.com/
DARC onnistunut kehittämään ja pitämään yllä viikoittain ilmestyvän DX bulletiinin, arkistot ja tilausohjeet. http://www.darc.de/referate/dx/dx/dxnl/
DX Newsletter on hyvä esimerkki ham-spirit hengestä. Olen ollut julkaisun tilaajana jo pitkään, heti kun sain oman sähköposti osoitteen työmaalle, ylläpidon tuttava epävirallisesti vähän ihmetteli saksasta tulevaa postia, kun työantajani toimi vain kotimarkkinoilla.
Taisin silloin alussa muutaman DX-Newsletterin saada jopa faksillakin, kunnes satuin tulleiden faksien kasalle samaan aikaan konttoripäällikön kanssa ja faksipaperin tuhlaus suositeltiin lopetettavaksi, ei kuulemma tue työantajan liiketoimintaa.
Viimeksi kirjoitin huurteisista hf - antenneista jotka ovat kärsineet vaurioita, usein kyseessä on ollut elementti jonka rakenteeltaan keskeltä poiki. Ja siinä katkoksessa olleet u-pultit tai

maanantai 22. helmikuuta 2010
12 m bandin helposti nautittavia herkkuja
Christmas Isl VK9X/G6AY on ilmestynyt ääneen ja ainakin aamuisin 21025.5 hyvin workittavissa Sunnuntaina myöhemmin päivällä oli myös 24897,5 ei vaan riittänyt kunnon keli tänne, MUF oli jo silloin sinne kovassa laskussa vain pihinää lukeminen oli jo siinä ja siinä.
Maanantaina aamusta, heti paikallisen auringonnousuun aikoihin alkoi signaali jo pihistä ja tuntia myöhemmin luettavassa 24892. En kutsuvia OH-asemia sattunut montaakaan kuulemaan, mutta kelipiikki vielä edessä, ainakin Timo OH5KW piti yhteyden 06.55 utc maissa. Eteläinen EU oli sitä jo pitkään workkinut. Kyllä sinne 100 w näyttää myös pääsevan, pidin 0705 utc yhteyden sinne, silloin oli nopea nouseminen muutamassa minuutissa ja sopiva upissa oleva taajuus jolta otti. VK9X/G6AY netti loki löytyy myös tästä osoitteesta.
http://www.g3swh.org.uk/christmas-island.html
Linkkiä
Takat joutuvat pian remonttiin - EU valmistelee päästörajoja tulisijoille - Tekniikka&Talous
http://www.tekniikkatalous.fi/energia/article376398.ece?s=u&wtm=tt-22022010
Ulkomainen kilpailija on kuluttajan bestis - Talouselämä
http://www.talouselama.fi/uutiset/article376778.ece?s=u&wtm=te-19022010

sunnuntai 21. helmikuuta 2010
ARRL DX Contest CW
Eripuolilta on kuulunut raporttia eteläisessä suomessakin olleen pitkän huurrekaudella HF- antennien kärsimistä vaurioista ja niitä on ollut selvästi runsaammin kuin yleensä. Täällä ei onneksi ollut kuin elementtiä vähän roikuksissa ja ne kuitenkin palautuivat takaisin alkuperäisasetuksiin, noin silmämääräisesti arvioituna., eikä muutakaan vauriota ole paljastunut. Pohjoisen pojilla ollut jo aikaisemmin niitä kolistimia ja helistimiä joilla joka talvista huurretta on pyritty karkoittamaan antenneista.
Lauantaina olin 15 m cw:llä illan suussa vastailemassa jenkkien kilpailukutsuihin, joita oli cw kaista täyteen ja keliä oli itärannikolle ja vähän sinne sisämaahankin. Muitakin asemia kuin ne perinteiset isot kontesti sellaiset. Minulla täällä oli vain 100 w hyvin monelle meni kerralla läpi, joten keli oli hyvä. Myös 20 m bandi oli hyvin auki samaan suuntaan ja yltävän pitkään täältä etelästäkin. OH8X ja OH8L tietysti oli omassa luokassaan täältä kuunneltuna.
Sunnuntaina aamulla oli 40 m bandilla myös hyvää jenkkikeliä, monesta jenkki pileupista pääsi 100 w läpi ja isot asemat tuli mittarin täydeltä ja koko 40 m vanha alaosa oli kisa-asemia täyteen.
Kuunnellessani OH-asemien pileuppia, vasta-asemat ei aina antanut mitään raportiksi vain osavaltion lyhenteen, joka kuulu sääntöjen mukaan osana lähetettävään sanomaan.
ARRLWeb: Rules, 2010 ARRL International DX Contest
http://www2.arrl.org/contests/rules/2010/intldx.html
Linkkiä
Useita mielenkiintoisia juttuja
Maavoimien ELSO perinnekilta ry - Maavoimien elektronisen sodankäynnin perinnekilta
http://www.elsokilta.net
Näin asuntolainan korkovähennys pudottaa veroprosenttia Taloussanomat
http://www.taloussanomat.fi/tyo-ja-koulutus/2010/02/20/nain-asuntolainan-korkovahennys-pudottaa-veroprosenttia/20102536/139
Pertin päiväkirja
http://oh5tq.blogspot.com/
pertti.oh5tq@gmail.com
http://personal.inet.fi/koti/oh5tq/
lauantai 20. helmikuuta 2010
Paikallinen QRM pesäke tunnistettu, ainakin VHF ja HF yläpää saaneet osansa
Tässä Jussin OH5C raportti ja kuvat kohteesta jossa, Figoran mittausryhmä kävi Kouvolassa. Kyseessä on liikerakennus, joka muistini mukaan on rakennettu joskus 1970-80 luvulla, valaisimia on lisätty vuosien varrella lisää ja viimeiset ehkä juuri tuohon räystäälle. Kuvia klikkaamalla saat ehkä tyypit paremmin esille.
Häiriön alustava paikallistaminen tapahtui ilmailubandia AM vastaanottimella kuunneltuna. Saman liikekiinteistön ulkovalaisimissa oli joku vuosia sitten samaa tautia, ehkä tasakaton viimepäivien lumepudottajat taas kolhineet valaisimia, niitä jotka räystään reunaan kiinnitettettynä nousevat ylös tasakatosta, ja ovat tarjolla lumikolaan jos niitä ei varota.
====================================================================
Tässä neljä kuvaa noista kirotuista härveleistä. Niillä on taipumus sen jälkeen kun niitä kolhitaan jopa kylmänä ( huoltomiehet katolla lumitöissä ) toimimaan laajakaistaisina kohina ( kipinäpurkauslähettimininä ) 120Mhz-300Mhz. Ne häiritsevät kolmeensataan metriin asti niitä kohti olevia useampielementtisillä vhf yageilla olevia vastaanottimia +20db. Televisio VHF HD ja radioamatöörin 2m SSB ja CW alueita tuhoten ne käytännössä kokonaan. Myös tietyille HF alueille tulee rutinaa ( 24Mhz ja 28Mhz) . Kuvien lamput paikallistettiin toistamiseen Ficoran mittausyksikön toimesta koska ne häirtsivät rajusti juuri VHF-HD-TV lähetystä Kouvolassa. Kyseiset valaisimet ovat erittäin helposti QRMetelöiviä edellä kerrotuilla faktoilla ja eivät sovellu lainkaan hamin eikä hamin naapurien pihapiirin valaisuun, hi
oh5c Jussi ( linux )
ERAÜ jäsen vuodesta 2009
jussi.oh5c@gmail.com
oh5c Jussi ( linux )
ERAÜ jäsen vuodesta 2009
jussi.oh5c@gmail.com
=============================================================================
Radio- ja TV häiriöiden ilmoituskaavake Figoralle
http://www.ficora.fi/attachments/suomilomakkeet/5CUn2JBFf/RH-ilmoitus.pdf
Radio- ja TV häiriöiden ilmoituskaavake Figoralle
http://www.ficora.fi/attachments/suomilomakkeet/5CUn2JBFf/RH-ilmoitus.pdf
perjantai 19. helmikuuta 2010
Talvista Verlaa
Perjantaina aamusta oli R-indeksi tippunut ratkaisevasti ja kelit sen mukaiset yläbandeilla 5W0OU kuului kyllä 14001.5. Uutisten mukaan huonosää on estänyt 5W0 porukan siirtymisen veneellä, seuraavaan paikkaan.
Käänsin antennin itään 21150.0 majakka ketjusta kuulunut kuin RR90 ja VR2B mutta 24930.0 taajuudelta samasta suunnat ei kuulunut yhtään asemaa, samalla antennin suunnalla. Varmaan etelään on 15 m keliä, ei ole sieltä suunnasta aktiviteettia ja puutteita.
20, 30 ja 40 m bandeilla näyttää keliä olevan, seuraten auringon kiertoa ja grayline ajat hieman sen mukaisesti siirtyneet. Mitään erikoista ei ole tulossa, jos jätetään puutokset 80 ja 160 m väliin. Omia puutteita ja tulossa olevia voi käydä vaikka täältä katselemassa.
http://www.his.com/~wfeidt/Misc/adxo.html
Vasta Huhtikuussa 2010 on Annobon Isl tulossa, kutsulla 3C0C. Tuohon suuntaan on täällä melkein aina keliä, ellei eteläinen EU ole alussa esteenä.
http://www.3c0c-annobon.com/
Muuta mukavaa
Aamulla tuli syötyä varsinaista lähiruokaa, Vääksyn Myllyssä höyrytetty hiutaleita, paikkakunnalla kasvatetusta Luomu Speltistä. Siinä ei pitäisi jäädä isoa hiili- tai vesijalanjälkeä, Ellei taas tutkijat väitä tahallaan ja tietoisesti, rahantoivossa ole vääristäneet tuloksia.
Oli tammikuussa pakkasia, eräässä pienessä seitsemän asunnon rivitaloyhtiössä oli 2010 tammikuun kaukolämpölasku 172 euroa isompi kuin tammikuussa 2009, nousua oli noin 25 %. Kuukausien välissä on yksi hinnan muutos + 5,8 % loput kulutuksen nousua., lämpökäyriin ei ole tehty muutoksia. Ja hyvin näyttää pakkasten puolesta helmikuukin jatkuva.
Linkkiä
Uusi ja puoli tyhjä talo voi käydä asukkaalle kalliiksi Taloussanomat
http://www.taloussanomat.fi/asuminen/2010/02/18/tyhja-talo-voi-kayda-asukkaalle-kalliiksi/20102479/139
S-Etukortti on paras vaihtoehto bonuskorteista Taloussanomat
http://www.taloussanomat.fi/myynti/2010/02/19/katso-mika-bonuskortti-on-paras/20102563/135
73, Pertti OH5TQ

keskiviikko 17. helmikuuta 2010
CCF Joulua 2009 muistellen
Keskiviikkona keli-indeksit SFI- 88 ja A – 32, ei tällä A-indeksillä juhlita jopa 20 m oli hiljainen dx-asemien johdosta. Jopa E51WWB pihisi 7011 ja sekin tuli vain pitkänkautta, niin tehokkaasti oli suoraan pohjoisen kelit poikki aamulla.
Contest Club Finland - Joulukisa 2009 tulokset
http://contestclubfinland.com/CCF/index.php?option=com_content&task=view&id=80&Itemid=2
Olin Joulukisassa 2009 joissa oli uusi konsepti ja uusi mode RTTY, tunnissa vedettiin kisa läpi. Olin mukana ainoastaan 100 w ssb luokassa, Elimäen radioamatöörikerhon kutsulla OH5R. Ainakin täältä kunneltuna kisa ratkaistiin 40 m osuudella ja sielläkin kertoimilla, näytti siltä että piti oma qth olla jommassa kummassa päässä tätä maatamme, silloin oli sopivasti skippiä. Tai sitten keskellä josta sai sopivasti pihinässä kertoimia joka suuntaan.
Myös isontehon luokassa ainakin ssb:llä oli siinä kovasti apua, sai pidettyä taajuuden itsellään ja aina se johonkin meni läpi. Kyllä se blokaamiseksi meni 40 m tyystin ja jopa oman piirin workkiminen tuotti suurta tuskaa. Kun yhteyttä ei Lappeenrantaan saanut olenkaan, siellä linukka puhisi ja pileuppi pyöri, ei vaan 100 w riittänyt. Vaikka se tässä tapauksessa oli vain tavallinen yhteys ilman kerrointa. Kyllä näillä kelillä ja tässä qth:ssa pitää 40 m bandilla olla nopeasti käännettävä suunta-antenni, ei siellä muuten millään pärjää. Vaikka maston ympärillä kolmen suunnan slooperi, releellä ohjattuna.
Miten on keväällä Kalakukko 2010, jokohan pilkut olisi tehneet vähän paremman kotimaankelin 40 m bandille.
Linkkiä
Matalaenergiatalossa lämmitys todella halpaa Lahti yle.fi
http://yle.fi/alueet/lahti/2010/02/matalaenergiatalossa_lammitys_todella_halpaa_1447661.html
Gurumarkkinointi
http://gurumarkkinointi.fi/2010/02/10/kuinka-korotat-hintaasi-osa-2/
73, Pertti OH5TQ
Pertin päiväkirja
http://oh5tq.blogspot.com/
pertti.oh5tq@gmail.com
http://personal.inet.fi/koti/oh5tq/
tiistai 16. helmikuuta 2010
Antennirele mastossa alhaalla ja antennit ylempänä
Viime kesältä jäi tuo maston koksien uudelleen järjestely kesken ja 10 m antennin koksi jäi ilman antennireleen paikkaan, joten pitää nyt käydä se liittämässä releboksiin ja jättää joku muu antenni taas pois. En oikein uskonut että kelien nousu olisi näin nopeaa, tosin vielä ollaan kaukana maksimista. Ei sitä koskaan tiedä jos niitä 10 minuutin aukeamisia sattuisi kohdalle ja turha on silloin niitä mennä koksia ruuvailemaan, vaikka tuossa maston juurella releboksi on.
Olen itseeni tyytyväinen että antennien releboksi on tuossa maston juurella ja yletyn siihen betoniperustuksella seisoen, ilman mastoon kiipeämistä. Tietysti jos olisin sen releboksin tuonne 15 tai 20 metriin jättänyt, olisi koksin tarve ollut vähäisempää, 160 – 6 m bandien koksit 10 kpl tulee releelle. Koksin vaimennuksissa olisi ollut eroa, koska samaa koksia se sieltä releeltä alas tulee. Nyt releen sijoituksesta johtuen on omatoiminen huolto paljon helpompaa, ilman kiipeilyä. Vaikka ne vanhat kiipeily valjaatkin pitäisi minulla jossain olla, ehkä siellä OH5Z radiohuoneen seinällä.
Pertti OG2M kertoi OH2J dx-clusterill, että OH-maraton ja DX-taulukoita ei löydyn entisestä www- ohdxf osoitteesta. Uuden osoitteen hankinta on työn alla.
Linkkiä
Tämä keskus katkaisi tuhansia työttömyysputkia Kauppalehti.fi
http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=2010/02/30718&ext=rss
Seurasin hyvin läheltä paikallisen Uusyrityskeskuksen mahdollista perustamista Kymenlaaksoon 1990 luvulla, ei kiinnostanut edes paperiteollisuutta hanke, jolla olisi saatu jo silloin suunnitellut huollon ulkoistamishankkeet lähiseudulle. Paperi Ahosen ärtymystä kait pelättiin. Piti ensin jokunen paperitehdas lopettaa, kun ei saatu haluttuja tavoitteita neuvottelujen kautta. Ja nyt sama Ahonen jo mielellään konsultoi kansainvälistä paperiteollisuutta kuin Pöyry konsanaan, lehtitietojen mukaan.
73, Pertti OH5TQ
Pertin päiväkirja
http://oh5tq.blogspot.com/
pertti.oh5tq@gmail.com
http://personal.inet.fi/koti/oh5tq/
Pacifikilla aktiviteettia ja tulossakin
Aamupäivän hyvät Pacifikin kelit jatkuvat eri bandeilla, 40 m bandilta alkaen,
5W, T30, FO =TX4T ja H40 Temotu.
Bouvet Isl 3Y0M , maanantaina illalla oli piraattien suosikki bandilla taajuudella 10113.0, täällä en kuullut vaikka dipoli oli tarkalleen oikeaan suuntaan, muutama EA asema siinä oli pitävinään yhteyden, joten se siitä piraatista.
Souht Shetlandilta iota AN-010 kutsulla XR9JA asema on päässyt lopulta ääneen, vihjeiden mukaan ollut ainakin 15 ja 20 m
http://www.qrz.com/db/xr9ja
Maanantaina oli myös 12 m iltakeliä jenkkilään OH – asemien tonessa vahvaa aurora karheutta, vasta-asemien signaalit, ei välttämättä olleet karheita, vähän riippuen mistä osavaltiosta olivat, VE-asemilla selvästi karheampaa. Kelipiikki oli täällä siinä 20.30 utc maissa.
VK9X - CHRISTMAS ISLAND, OC-002, on tulossa ääneen kutsulla VK9X/G6AY helmikuun 20 – 27 pv välisenä aikana.
ZK3 - TOKELAU, OC-048 on myös tulossa, tarkkaa aikataulua ei ole, koska siellä liikutaan veneellä. Kyseessä on sama porukka joka nyt on kutsulla 5W0OU ja 5W0YA äänessä.
YouTube - OF50RR CQWPX RTTY 2010
http://www.youtube.com/watch?v=BET8nMrGNjA
Lumiset on maisemat ja nuorien mäntyjen latvuksia paljon poikki, viikoittain ajelen Jaala –Vuolenkoski – Vierumäki tietä joka kulkee pitkin Salpausselän harjannetta ja liittyy Lahden moottoritielle.
Linkkiä
Tähdet ja avaruus: Auringon aktiivisuus herää - ennätystarkka observatorio kiertoradalle
http://www.avaruus.fi/uutiset/kaukoputket-ja-observatoriot/auringon-aktiivisuus-heraa-ennatystarkka-observatorio-kiertoradalle.html
Kemira – Vesijalanjälkimittari
http://www.vesijalanjalki.fi/meter

sunnuntai 14. helmikuuta 2010
RTTY kisan jaloissa, dx- ja kotimaan yhteyksiä
Viikonlopun RTTY kisa valtasi bandit niin hyvin, ettei kotimaiset RFSM kokeilijat meinanneet bandille mahtua. Kyllä ne RTTY kisojen harrastajat lukumääräisesti ovat pahasti niskanpäällä ja asemat keskimäärin hyvin varustettua kilpailuasemia. Joten siinä on muutamalla kymmenillä watilla ja langalla hankala pärjätä tai edes taajuutta puolustaa, vaikka kuinka kapea olisi lähetteen vaatima kaista ja virheenkorjaus kuuluisi ohjelmaan. Bandien sisäisten suositusten mukaan, nämä lähetteet pitäisi olla samalla taajuuskaistalle.
Kyllä se harmittaa jos taajuus viedään, vaikka siinä olisi vuorokausi kaupalla pidetty linkkiä yllä. Ei se RTTY kisa kestä kuin tällä erää tämän viikonlopun. Viikolla samalla taajuuskaistalla, vain yksittäisiä asemia ja niitäkin harvakseltaan.
Jos tuosta jotain pitää oppia, niin RTTY kisojen aikana pitää, noita taajuuksia välttää. Tuskin meiltä riittää painostusta järjestävälle organisaatiolla, ja tuskin niin suurta kansallista hätätilaa julistetaan, jolla voisi vaatia tämän globaalin kisan perutusta tai edes siirtoa. Mutta voiko mahdollisesti julistettua hätätilaakaan perua, jos RTTY kisa meneillään ja tarpeellista tietoa ei saada välitetyksi.
Eihän täälläkään reagoitu mitenkään Haitin hf-liikenne tarpeeseen pyhittää, edes tietyt taajuudet siellä tarvittavalle liikenteelle.
Linkkiä
Paha kello kuuluukin ihmeen huonosti Kauppalehti.fi
http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=2010/02/30599&ext=rss
Luovuus pakenee, kun kellokortti astuu sisään Kauppalehti.fi
http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=2010/02/30623&ext=rss

lauantai 13. helmikuuta 2010
Pacifikin autuus HF-bandeilla
Minulta kysyttiin miksi hehkutan niitä 12 m idän kelia ja kaipaa Pacifikin avauksia. On jäänyt todella sanomatta että joka päivä on ollut ja on edelleen jo ennen näitä pilkkuja. Päivittäin on Afrikan keliä, joita pidän ihan vakiona, siihen ei a-indeksi useinkaan vaikuta, ellemme ole ihan auroran alla tai jopa sen sisässä, tai yritä ajaa sinne pitkänkautta. Siinä yksi syy ja yleensä olen aamuisin ja aamupäivisin varmemmin rigien äärellä ja silloin on tietyilla bandeilla keliä Pacifikille, jos on yleensä on.
Kyllä hyvin monella bandilla, jopa tuolta OH-maraton listan kärkipään asemilta ne harvat on puutokset juuri tuolta Pacifikin suunnalta. Jos jätetään nämä poliittisesti syistä hiljaa olevat dxcc-maat huomioimatta.
Vihjeistä päätellen Tapani OH5BM oli 10 m ssb, lauantaina aamupäivällä pitänyt VK vastaanottoa, tosin hänellä oli stakissa useampi elementtisiä monobandereita yhdessä hänen mastoistaan ja sopivasti tehoa.
Linkkiä
Organisointi mättää sairaaloissa - Uutisarkisto - Mediuutiset
http://www.mediuutiset.fi/uutisarkisto/article373352.ece
Hyväkään uutuus ei myy itse itseään - Talouselämä
http://www.talouselama.fi/minavaitan/article373455.ece?s=u&wtm=te-12022010
73, Pertti OH5TQ
Pertin päiväkirja
http://oh5tq.blogspot.com/
pertti.oh5tq@gmail.com
http://personal.inet.fi/koti/oh5tq/
perjantai 12. helmikuuta 2010
Kuivat koivuklapit ovat kuulemma menneet hyvin kaupaksi
Torstaina myöhemmin aamupäivällä oli idästä asemia voisin sanoa, bandi pullollaan. Useita VK, 9M2 ja KH2. Vihjeen mukaan myös JA, en ehtinyt mukaan kuunteluun, mutta kelin nousu Pacifikille ei ole enää monen pilkun päässä täälläkään. Tämä vain oma arvaus, jos JA asema kuuluu ollaan jo lähellä sitä tilannetta. OH asemia oli kivasti mukana ja vihjeitä antamassa.
KH7XS oli illalla 24895.0 ja täällä odottelin milloin alkaisi kuulua kello oli 18,30 utc , ja jenkkilästä ja väli-amerikasta tuli vihjeitä. Myöhemmin illalla oli myös KH6MB 24896, ei siitäkään kuulunut mitään.
Perjantaina aamulla A-indeksi oli taas noussut, vaikka SFI ja R oli tehnyt samoin. Mutta Pacifikin keli kadonnut, ei kuulunut KH6 tai H40, mistään suunnasta, SV vihjaisi että KH6 tulee sinne pitkää tietä, täällä ei kuulunut mistään suunnasta.
Nyt olemme saanet myös clusteri poliisin, toimenkuva näyttää vähän laajalta, ennen siihen kuuluin vain omien spottien seuraaminen. Mutta toiset, kolmannet tai kerhojen kutsut vähän sekoittaa valvontaa, koska niiden ilmoitusvelvollisuus ei näytä oleva aukoton. Myös KH7XS tapaiset kyselyt onko EU keliä nyt, aiheuttaa suurta miettimistä, onko kyseessä itsensä spottaaminen vain ei, koska keliähän siinä kysellään. Eikä kyseessä ole kilpailu. Myös taajuuksien oikea ilmoittaminen on ollut suurennuslasin alla, pilikkuvirheitä ei sallita eikä nollia liikaa. Toisaalta nämä bandipoliisit ovat kyllä hankalampia, pileuppi taajudella, kuin nämä clusteripoliisit.
Uutisoinnin – ei markkinoinnin tuloksia
Paikallisen Itellan postijakajan kanssa hetken juttelin tuolla tienvarressa, olivat saaneet uusia kotiinkantoasiakaita, tämän hälyn ansioista jossa mainittu palvelu meinattiin peruuttaa. Ja nämä uudet asiakkaat ei moisesta palvelusta olleet ennen kuulleetkaan, niin ovat kertoneet. Uutinen se oli minullekin, vielä emme ole sen tarpeessa ja emme täytä palvelun kriteeriä.
Se että saamme tarvittaessa omasta laatikosta lähettää kirjeitä, on kyllä hyvä palvelu. Kunnes joku tarpeeksi iso päällikkö Itellassa huomaa että näin tapahtuu kentällä ja kieltää sen, koska jakaja joutuu laittamaan kaksi kertaa käden postilaatikkoon, ensi ottaakseen lähtevän kirjeen pois ja laittamaan varsinaisen tulevan posti sinne. Naapurilta sekin tietoa tuli, silloin kun tänne haja-asutusalueelle muutimme ei sitä Itella tyrkyttänyt. Kysyvä yleensä saa vastauksen, oikean tai väärän, mutta kuitenkin.
73, Pertti OH5TQ
Pertin päiväkirja
http://oh5tq.blogspot.com/
pertti.oh5tq@gmail.com
http://personal.inet.fi/koti/oh5tq/
torstai 11. helmikuuta 2010
15 m bandilla Pacifikkia - hienoa
Keskiviikkona oli aamupäivällä 12 m ssb 24948 VK2CA kuului monta tuntia hyvin, samoin ZL6B majakka, ei keli jaksanut nousta Pasifikille, toisaalta ei myös sieltä ollut asemia tällä bandilla äänessä. H40 ajoi paikallisessa yössä jenkkilää 160 ja 80 m bandeilla.
Ja illalla tuli itärannikon jenkkiä 15m ssb samoin N7DD hyvin, joten keliä on taas. 12 m ei jenkkikeli yltänyt, ellei sitten myöhemmin. http://www.qrz.com/db/N7DD
Ja illalla tuli itärannikon jenkkiä 15m ssb samoin N7DD hyvin, joten keliä on taas. 12 m ei jenkkikeli yltänyt, ellei sitten myöhemmin. http://www.qrz.com/db/N7DD
Torstaina oli hyvien hf-kelien tietoa jo kulkeutunut Temotullekin H40FN oli jo aamulla 21003.0 japanilaisia siinä worki ja hyvin tuli tännekkin, niitä olikin aika mahtava puuro, joten EU ei kyllä siinä vaiheessa juhlinut.
H40FN, H40FK, H40MS – Temotu DX-World
http://dx-world.net/2009/h40fn-h40fk-h40ms-temotu/
Myös C21DL oli vihjeen mukaan 21009.0 en ehtinyt sitä tilannetta tarkastelemaan, oli jo siirtynyt 24895 ja siellä ei vielä mitään edes pileuppia ollut, ainakaan täällä kuultavissa.
Edellisellä reissulla workin Dieterin juuri 12 m cw:llä samasta paikasta, todellinen pihinä yhteys, sitä edelsi bandien välistä risteiluä. Sanotaan että, rikollinen palaa aina rikospaikalla.Hävisi 24895 ja kävi välillä 15m cw:llä, mutta tuli takaisin 24895 ja siitä se sitten syntyi, eikä ollut muita kutsujia. Taisi siinä dx-clusterin talkitkin olla avuksi, jos en väärin muista. Tämä osoitus dx-clusterin sosiaalisesta mahdollisuudesta, jota dx-summitissa ei ole ollut.
http://www.qrz.com/db/C21DL

On se mukavaa että bandeja myös siellä toisessa päässä aktivoidaan, ja nyt näyttää kelit avautuvan. Kaikilla ei ole kaikilla bandeilla 300 dxcc-maata. Etenkin uusilla dx-workkijoilla on näilläkin bandeilla puutteita, tai jopa dxcc-maa puuttuu kokonaan, sekään ei ole niin harvinaista ole varttuneenpien harrastajien joukossa. Se yksi ja tärkeä dx-peditio meni ohi vuonna kaksi, ja seuraavaa on odoteltu reilut kymmenen vuotta. Paikallinen politiikka on muutamissa maissa esteenä harrasteelle, maahan ei pääse virallisesti radion kanssa ollenkaan, ainakaan workkimaan ja kuulustelut haittaa dx-workkimista vaikka olisi kuinka tottunut 2 radion kontesteri.
Vaikka sanotaan, että dx-clusterilta vaan klikkaa, niin yhteys syntyy. Ei se niin helppoa ole, voi väittää dx-clusterille tulevan vihjeen jälkeen yleensä kyseisellä asemalla on kutsujia paljon runsaammin ja jo teoriassa yhteyden saaminen vaikeutuu. Jos noin tapahtuu kyseessä ei ole harvinainen asema, tai workkijana on todellinen superasema. Tai lottovoittajan tuuria.
Linkki
Verlan vanha tehdasmaisema heräilee henkiin Kymenlaakso yle.fi
http://yle.fi/alueet/kymenlaakso/2010/02/verlan_vanha_tehdasmaisema_herailee_henkiin_1431712.html
Vaikka sanotaan, että dx-clusterilta vaan klikkaa, niin yhteys syntyy. Ei se niin helppoa ole, voi väittää dx-clusterille tulevan vihjeen jälkeen yleensä kyseisellä asemalla on kutsujia paljon runsaammin ja jo teoriassa yhteyden saaminen vaikeutuu. Jos noin tapahtuu kyseessä ei ole harvinainen asema, tai workkijana on todellinen superasema. Tai lottovoittajan tuuria.
Linkki
Verlan vanha tehdasmaisema heräilee henkiin Kymenlaakso yle.fi
http://yle.fi/alueet/kymenlaakso/2010/02/verlan_vanha_tehdasmaisema_herailee_henkiin_1431712.html
73, Pertti OH5TQ
Pertin päiväkirja
http://oh5tq.blogspot.com/
pertti.oh5tq@gmail.com
http://personal.inet.fi/koti/oh5tq/
keskiviikko 10. helmikuuta 2010
Aamulla antenni itään 21150 tulee ZL6B majakka
Tänään keskiviikkona SFI, ja R indeksi on hiuksen hienosti tippuneet mutta myös A indeksi, joten saapi nähdä miten aamun Pacifikin kelin voi. Aktiivisia asemia siellä suunnalla kyllä on, katsotaan miten ovat äänessä ja millä bandilla.
21150.0 NCDXF majakkaketjun taajuutta on kiva tuossa taustalla kuunnella, juuri nyt ZL6B majakka tulee luettavasti, kello on 05.10 utc , antenni on vähän idästä ylös. Ja RR9o ja VR2B tulee tietysti hyvin.
E51WWB sähkötteli 10107.9 tuli aika voimakkaan laajakaistaisen cw-merkkiä vaikuttavan purinan alta. Tällä bandilla näitä erikoisia ja erilaisia meikäläsen kirteereillä QRM signaaleja on aina tarjolla, ehkä tuo bandin eteneminen suorastaan huokuttelee. Ja ei taida tuon bandin statuskaan olla ihan meille varattua taajuusaluetta, jos en väärin muista. Joten niitä on vain kestettävä ja odoteltavana parempaa kelipiikkiä ja / tai käänneltävä antennia, jos häiriön saisi alas ja asema vielä kuuluisi. Signaalit ovat usein myös vaisuja ja yhteyksiä olen silti pitänyt yllättävän hyvin pihinätasollakin, johtuuko se sitten omasta antennista joka on vain dipoli, tosin linukkaa se on kyllä vaatinut ja tietysti keliä.
Auringon voimistunutta kohinaa 21 ja 24 Mhz taajuuksilla
http://www.heliotown.com/Sun_20100207_Ashcraft.html

Aina ei tarvita moukaria LVI remontissa - Talouselämä
http://www.talouselama.fi/uutiset/article372436.ece?s=u&wtm=te-08022010
Paljonko on riittävästi? – Arvopaperi
http://www.arvopaperi.fi/uutisarkisto/article372410.ece?s=u&wtm=ap-08022010
73, Pertti OH5TQ
Pertin päiväkirja
http://oh5tq.blogspot.com/
pertti.oh5tq@gmail.com
http://personal.inet.fi/koti/oh5tq/
Pertin päiväkirja
http://oh5tq.blogspot.com/
pertti.oh5tq@gmail.com
http://personal.inet.fi/koti/oh5tq/
maanantai 8. helmikuuta 2010
SFI ja R -indeksit ennätyksellisen korkealla
Kielissä oli DK0WCY saatu tulille, ja maanantaina oli jo aamusta historialliset lukemat tähän auringonpilkku jaksoon. SFI - 90 ja R – 51, vahinko että myös A-indeksi nousi 12, joten pitää vain sen laskua odotella, niin keliä alkaa löytyä aurona vaivaamille hf-bandeilla.
C21DL oli sunnuntaina iltapäivällä ensin 1825,5 ja hetken päästä 3506,4 ja jälkimmäisellä bandilla täälläkin jopa hyvin kuultavissa. Kutsujien joukossa oli monta OH-asemaa, lähinnä isojen poikien kerhosta, jotka tietysti meni läpi.
Maanantaina aamusta paikallista aikaa FO:sta ovat tulleet ääneen kutsulla TX4T iota OC-046 tuli hyvin 7003,0 tuli hyvin EU kelpasi. http://www.fo2010.org/
Kyllä meitä dx-workkijoita löytyy, koska erään mittauksen mukaan OH-asemista 135 seuraa dx-clusteria ja 100 vastaajista taas ei.
Linkki
Varaa tämän lukemiseen aikaa, ainakin tietosi Talvisodan tapahtumista syventyy, ellei tule ihan uusia asioita.
Talvisota – Wikipedia
http://fi.wikipedia.org/wiki/Talvisota
Kuntien maksuosuudet valtakunnallisesta laajakaista hankkeesta
http://www.mmm.fi/attachments/mmm/tiedotteet/5n2vj2jOA/Kartta_maksuosuuksista_kunnittain[1].pdf
73, Pertti OH5TQ
Pertin päiväkirja
http://oh5tq.blogspot.com/
pertti.oh5tq@gmail.com
http://personal.inet.fi/koti/oh5tq/
sunnuntai 7. helmikuuta 2010
Aurinko on aktiivinen, jospa se siitä taas
Lisää hyviä uutisia keväälle 2010, Annobon Isl. tulossa ääneen huhtikuussa kutsulla
3C0 (nolla)C isommalla ryhmällä ja kohtuullisella kalustolla.
www.3c0c-annobon.com
Pilkkuja taas tulossa oikein ryhmässä, vahinko ettei DK0WCY ole tulilla, saataisi tuoretta dataa, nuo muut WWV tarjoajat ovat vähän ulkona näistä meidän A-indeksi tilanteesta. Ja Kiiruna, Sodankylä ja nuo muut antaa niin tieteellistä dataa, ettei se oikein avaudu. Mutta iso pössähdys on tulossa auringosta, viimeistään maanantaina saavuttaa meidät.
SpaceWeather.com -- News and information about meteor showers, solar flares, auroras, and near-Earth asteroids
http://spaceweather.com/
Selvästi on tuo 40 m bandin laajennus nyt alkanut vaikuttamaan käytettyihin ssb taajuuksiin, 100 yläpuolella on jopa ollut useita dx-asemia joita EU workkii.
Kävin kesäsaunan ja mökin katolla. Täytyy sanoa että tiiviisti oli lumi pakkautunut tuulen mukana, vaikka ei plus keliä vielä ole täällä ollut. On siinä kattorakenteiden lujuudet taas testissä ja sortuneista katoista lasketaan naulantarkkuudelle, miten oli työ suoritettu, jos ei muuten niin maksajaa etsiessä.
Linkki
Osataan sitä meilläkin kaataa tavarajunia hallitusti savipellon kuormituskokeessa
YouTube - Perniön sortuma, pitkä versio
http://www.youtube.com/watch?v=ISES3Wh-3PE&feature=related
73, Pertti OH5TQ
Pertin päiväkirja
http://oh5tq.blogspot.com/
pertti.oh5tq@gmail.com
http://personal.inet.fi/koti/oh5tq/
lauantai 6. helmikuuta 2010
Lumen lisäksi hyviä uutisia
Temotu Isl on äänessä kutsuilla, H40FN, H40FK, H40MS – Temotu DX-World
http://dx-world.net/2009/h40fn-h40fk-h40ms-temotu/
Heikillä OH8GKP on NCDXF hf- majakka ketjua kuunteleva asema jonka kuuluvuus raportit nähtävissä majakkaketjun sivuilta, myös muiden ketjua seuraavien asemien raportit ovat siellä.
Heikki kirjoittaa. ”Olen tehnyt muutoksia GP. ant. ja Faros testaa nyt ko. GP:tä. Olen katsellut jos saisi jostain Transceiverin tai vastaanottimen sopu hintaan. Saisi tuon Faroksen pyöriin jatkuvasti. Paikkakin olisi valmis mihin se sijoittaa. No pitää vaan seurailla, rigi markkinoita.”
http://kotisivu.dnainternet.net/heipisil/Faros/
Hyvä uutinen, tätä täytyy seurata tarkasti. ZS8 - Pierre, ZS1HF on ilmoittanut, että hän on aktiivisena ZS8M alkaen Marion Island (AF-021) huhtikuun alusta kuukauden loppuun. Pierre on saarella WX-aseman elekronikkaa huoltamassa, toivotaan että ZS8M linukka ja muut kalusto siellä pitäisi saada tehokkaaseen käyttöön. Jotenkin jäin sellainen maku, ettei edellinen käyttäjä Petrus niitä käyttänyt täysimääräisesti hyväksi ollenkaan, syystä tai toisesta. Toivotaan että ovat edes korjattavissa siellä olevilla tarvikkeilla, jos ovat rikkoutuneet. Olen toiveikas, että asema tulee todella ääneen. Petrus oli pettymys, sitä en voi kieltää.
Linkkit
Korjausrakentaminen kaipaa yleismies-jantusia - Tekniikka&Talous
http://www.tekniikkatalous.fi/kommentit/uutiskommentti/article371904.ece?s=u&wtm=tt-05022010
AKK 290110 Härkä ja hääkuva Anonyymit kotikiusatut. Toista Yle Areena yle.fi
http://areena.yle.fi/ohjelma/Anonyymit+kotikiusatut
73, Pertti OH5TQ
Pertin päiväkirja
http://oh5tq.blogspot.com/
pertti.oh5tq@gmail.com
http://personal.inet.fi/koti/oh5tq/
perjantai 5. helmikuuta 2010
Kuvassa ei ole oma masto
On mennyt muutama päivä ihan ulkona harrastuksesta, vain A-indeksin olen katsonut ja se on ollut riittävän korkealla estääkseen HF- workintaan, joten edes kuuntelua en ole suorittanut. Tosin siihen on ollut myös muita syitä ollut, en ole ollut rigien äärellä. Ja välillä tietty tuolla hyötyliikunnassa, lumien siirtelyssä.
Seuraavat vain perjantain aamun tuloksia kuuntelusta, muiden puuhien lomassa.
VK2ACC/9 On Norfolkilta ssb tarjoamassa ja aamulla piti japaniin yhteyksiä, tällä ei edes 14195 pihissyt, 100 wattia riitti japanista ja tree-banderi.
E51WWB on North Cookilla, pihisi 7015.5 aamulla
http://www.qrz.com/db/E51WWB
VI2BI Broughton Island iota OC-212, pientä pihinää, LP oli ihan hiljaista, ei yhtään SA asemaa, kiitos alhaisen SFI indeksin.
http://vi2bi.blogspot.com/
Linkkit
Meidän tiimi selviää riidanaiheista paremmin - Tekniikka&Talous
http://www.tekniikkatalous.fi/viihde/article369617.ece?s=u&wtm=tt-01022010
Energiansäästö unohtuu usein putkiremonteissa - Kotimaa - Savon Sanomat
http://www.savonsanomat.fi/uutiset/kotimaa/energians%C3%A4%C3%A4st%C3%B6-unohtuu-usein-putkiremonteissa/528758
73, Pertti OH5TQ
Pertin päiväkirja
http://oh5tq.blogspot.com/
pertti.oh5tq@gmail.com
http://personal.inet.fi/koti/oh5tq/
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)