Oma blogiluettelo

perjantai 13. marraskuuta 2009

TX3A Focus on low-bandit, 160 - 40 m ei 30 m


Nyt kävi hyvin 160 m yhteys näkyy jo TX3A lokissa. Ja ehtoolla pääsin jo muutaman kerran jopa kutsumaan TX3A 30 m , signaali nousi nopeasti hyvin voimakkaaksi. Iloa ei kuitenkaan kestänyt siihen saakka että minun vuoroni olisi tullut. Siinä 20.30 utc maissa oli lopetus ja vihjeiden mukaan aloitus oli 19.00 utc. Vai oliko siinä takana vain NA workinta, koska Maratonlistan kärkikahinoissa viihtyvältä William K2TQC tuli sen tyyppinen vihje.

Perjantai 13 päivä ei ollut EU aamupäivä, TX3A puikahti 20m ssb ja sitten siirtyi 80 m cw:lle NA ajamaa. Täytyy kuitenkin seurata, vaikka ei tuo 30 m olekaan heidän määritelmien mukaan low-band fokusessa, vaikka 40 m taas sitä on ihan jatkuvasti. Ja tuo 30m olisi siellä puutoksessa, sen 12m lisäksi.

PW6C on tullut myös ääneen iota SA-062
PW6C - IOTA DXpedition - Coroa Vermelha Isl. - SA-062
http://www.pw6c.com/

Havainto Innopajassa

Suuri huoli uusien liikeideoiden kehittäjillä pajoissaan, miten saadaan tästä suomalaisesta tyhmyydestä kehitettyä menestyvän vientituotteen ja sen hyvin markkinointua, kloonaus jo onnistuu. Eräs ehdotus oli että vuodatetaan tämä idea ruotsalaisille, jos eivät jo sitä vielä huomanneet.

Hyvä dx parempi mieli - muutama pilkku , vielä parempi mieli.

73, Pertti OH5TQ
Pertin päiväkirja
http://oh5tq.blogspot.com/
pertti.oh5tq@gmail.com
http://personal.inet.fi/koti/oh5tq/

Ei kommentteja: