Oma blogiluettelo

tiistai 24. marraskuuta 2009

Olis pitänyt edes kutsua


TX3A oli taas tiistaina aamulla 24898, ensin tuli vihje JAsta joka on hyvä vihjepaikka jos tuota Pacifikin suuntaa ajatellaan, tiedetään että asema kyseillä bandilla, vaikka ei vielä täällä olisi kuultavissa. Ja ehtii linukka lämmetä, siinä 0430 utc maissa sieltä kuuluikin selvät merkit JA pileuppia siinä pyöritti. Mastoa kääntelin ja yritin saada tarkkaan oikean suunnan, asema hävisi kokonaan, ei mistään suunnasta edes pihissyt. Kaikki oli valmiiksi katettu, linukka lämmin, tx valmiina upissa ja punainen matto valmiina.

Toivottavasti vain qrx-mode, ettei vaan tullut bandin vaihtoa. UA0 vihje pelasti tilanteen, se oli edelleen siinä, keli vain tippui. Itse asiassa olin kovin yllättynyt että edes tähän aikaan sitä edes kuulin. Auringon nousuun on täällä vielä reilu tunti, UA asemia kuulen upissa kutsumassa.

Ja taas vihje 24940 ssb on tarjolla, ei kuulu edelleen täällä ja nyt ei kuule enää kutsuvia UA asemiakaan, joten ei riitä ssb signaalia sinnekään. Tai taas qrx–mode on päällä, ei auta kuin kahden taajuuden samanaikainen kuuntelu cw 24898 ja ssb 24940, ja vihjeitä ei tule kummastakaan taajuudesta tai asemasta yleensä.

Olisi silloin pitänyt kutsua, maston kääntely oli silloin vaan mielessä. Alligaattori sarjaan siinä olisi ehkä päässyt, tyylillä kutsuu muttei kuule 100% kaikkea. Taisi tilanne kuivua kokoon, koska VK2 arvelee bandin vaihtoa, ainakin qrx-mode on päällä, mutta mikä seuraava bandi?

Siellä saarella on sunset 0748 utc, ja siihen vielä noin tunti, joten alabandit ovat varmaan taas jakelussa, siinä arvaukseni. Täällä jatkan kuuntelua kuitenkin molemmilla 12 m taajuuksilla, saapi radio kohista taustalla ihan rauhassa. Jäi kyllä sellainen maku aamusta että cw olisi tullut läpi, mutta ssb:lle siirtyminen qrx-mode teki sen mahdottomaksi tänään.

Arvasin väärin 14024 ilmestyi TX3A.

Ja samoilla minuuteilla Juhani OH1LQ raportoi 3520.0 A31A voimakkaana joten keliä sielläkin, tosin Juhani on tämän bandin isojapoikia ja siellä antennina muutakin kuin 80 m dipolin reppana lähipuissa.

OH9SCL Santa Claus Land radiostation
http://kotisivu.dnainternet.net/rakarttu/OH9SCL_2007/OH9SCL_2007
SCL Awardin säännöt

Linkki

Petteri Järvinen: Nettimedia on nyt vedenjakajalla Kauppalehti.fi
http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=2009/11/28122

Verkkouutiset - Valtion määräysvalta televerkoissa olisi "iso juttu"
http://www.verkkouutiset.fi/index.php?option=com_content&view=article&id=16705:valtion-maeaeraeysvalta-televerkoissa-olisi-qiso-juttuq&catid=9:talous-paeaeuutinen-&Itemid=5

Hyvä dx parempi mieli - muutama pilkku , vielä parempi mieli.

73, Pertti OH5TQ
Pertin päiväkirja
http://oh5tq.blogspot.com/
pertti.oh5tq@gmail.com
http://personal.inet.fi/koti/oh5tq/

Ei kommentteja: