Tiistaina taas on R-14 joten pientä pilikkua siellä taas on.
Emppu OH2BF talkkasi clusterilla että, eilenkin oli TX3A aamulla kuulunut 12m cw:llä. En tiedä miksi minä en ollut silloin kuulolla, tässä lähistöllä kyllä pyörin. Syynä kiinnostukseni oli juuri se että kyseiseltä bandilta tuo maa puuttuu kokonaan ja jo yhtenä päivä sille sen punaisen maton levitin. Silloin asema meni qrt, ennen kuin keli tänne ehti nousta, ua3 sitä workki. Ei ollut silloin R-indeksissä lukuja.
Nyt on 24896 mittarissa ja jatkuvassa seurannassa, vihjeitä tulee kyseisestä taajuudesta. Siirtyminen 21024.4 oli edessä ja R-14 teki hyvää kelille tännekin OHta meni hyvin läpi. Signaali oli voimakas ja siinä kaikua, ei kuitenkaan ollut LP keli, SFI lukemat niin nirkoiset. Antennia kääntelin vielä pohjoisesta löytyi TX3A signaalia luettavasti ja samalla kaiulla. Siis monitie etenemistä, mutta minkä kautta.
Muuten tämä asema TX3A Chesterfied Isl on dxcc-listalla kutsulla TX 0 (NOLLA)
Mielenkiintoinen ja uusi RA-laite toimittaja/valmistaja ainakin minulle. En tiedä onko tuotteita täällä käytössä, myytävien listoilla en ole sattunut näkemään. Hinnoista en tiedä mitään, tiettyä euromääräistä etua EU sisällä olosta kyllä on.
Lähetin hintakyselyn ME6-T transvertteristä 50 Mhz ja vastaus tuli nopeasti, mutta koski ME4-T tranvertteri 70 Mhz, toimitus viikossa hinta 400 ekua rahteineen täällä, rahdin hoitaa DPD joka ei minulle sano mitään.
http://ha1ya.hu/
HAARP Ionosfäärin lämmitin
http://fi.wikipedia.org/wiki/HAARP
Laajakaistaa ON/EI
Viime päivien kelit välillä pientä miinusta, taas nolla tai pientä plussaa, Soneran netti yhteys pätkii samaan tahtiin, ei taida tuo kilometritolkulla killua oikein olla varmaa, ja joku peltitolppa ojanreunalla roudan kääntämänä kallellaan ja ehkä sisällä vahvistin, vai mikä siellä pätkii.

IRC kanava pongaa tiheään koska se ekana tippuu, dx-clusterille on yhteys vielä silloin pystyssä. Samaa ongelmaa oli keväällä samoilla ilmoilla ja nyt sataa vielä lunta/räntää. Millähän langalla se 100M tuohon nurkalle sitten joskus tuodaan, jos tuodaan yleensä.
Linkkejä
Valvojakin tuskastui: Olemme jäteliemessä Kauppalehti.fi
Haastateltava sanoi: Onko oikein, että sikala saa saastuttaa järven rannalla, mutta kesämökki ei. http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=2009/09/26213&ext=rss
Hämähäkinseittiä punotaan massatuotantoon Ruotsissa - Tekniikka&Talous
http://www.tekniikkatalous.fi/tk/article345541.ece?s=r&wtm=-10112009
Hyvä dx parempi mieli - muutama pilkku , vielä parempi mieli.
73, Pertti OH5TQ
Pertin päiväkirja
http://oh5tq.blogspot.com/
pertti.oh5tq@gmail.com
http://personal.inet.fi/koti/oh5tq/

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti