Oma blogiluettelo

torstai 19. marraskuuta 2009

Keliä on Pacifikille aamuisin, missä ovat vasta-asemat

Isän päivänä vuonna 2009

Torstaina taas R-indeksiin ilmestyi lukuja nyt 29 ja SFI hissuksen nousussa nyt 76, eilinen R-indeksitön päivä ehti jo SFI pikkusen laskemaan.

Tiistaina TX3A antoi sen päivittäisen EU annoksen 21285, kysymykseen jonka sinne esitin koska on 12m bandin vuoro, vastaus oli myöhemmin. Päivää tai aikaa ei vastaus sisältänyt. Joten aamuisin vaan pitää olla valmius levittämään se punainen matto. Nyt näyttää että yhdellä asemalla siellä ollaan äänessä, päivällä myöhemmin oli 20 m cw ja iltapäivällä 40 m cw tarjolla, jopa niin pitkään että NA valitti ettei pääse EU wallin läpi.

Keskiviikkona taisi olla yrityksiä, ainakin 10 m, vihjeistä päätellen, lähinnä meidän mahdollista avausta, oli vihje jonka YL2PP lähettänyt, se ei kerro kuin aseman kuulemisesta. En ollut edes kuulolla silloin, R-indeksi oli silloin vielä nolla.

D68C ääneen tulo Comoreilta näyttää huonolta, saarella on poliittinen tilanne on kärjistynyt ja hankala, lähipäivät näyttää onnistuuko ollenkaan. Vaikka pedition luvat oli kunnossa. Viimeiset tiedot kertovat, että operaatio oli pakko peruttaa koska radiot ja muut pedition materiaali joka oli tuotu jo saarelle on takavarikoitu, paikallisten viranomaisten toimesta. Takavarikoitua materiaali yritetään saada takaisin lähettäjälle ranskaan. Taitaa täälläkin olla pyrkimys irrottautua, emämaasta lopullisesti.

Tämä Tongan A31A porukka jo ehtinyt ääneen, ja 5W porukka jo lopettelee.
Tonga A3, Samoa 5W, Cook Islands E5
http://www.pacificdxpedition.com/

Kukahan noille Pacifikin dx-pedio asemilla saisi viestitettyä, että heidän yöllä on HF- keliä EUn suuntaan, muuallakin kuin 80,40,30 tai 20 m bandeilla. Kysyntää olisi, nämä auringonpilkut sen mahdollistavat, etenkin paikalliseen aamuun sijoitettuna.

Linkkiä

Katso kartta Suomen suurimmista saastuttajista - Talouselämä
http://www.talouselama.fi/uutiset/article348985.ece?s=r&wtm=talouselama/-19112009

Yle: Rikoksen saattaa jatkossa voida kuitata rahalla Nelonen.fi
http://www.nelonen.fi/uutiset/kotimaa/rikoksen-voinee-jatkossa-kuitata-rahalla

Hyvä dx parempi mieli - muutama pilkku , vielä parempi mieli.

73, Pertti OH5TQ
Pertin päiväkirja
http://oh5tq.blogspot.com/
pertti.oh5tq@gmail.com
http://personal.inet.fi/koti/oh5tq/

Ei kommentteja: