Oma blogiluettelo

sunnuntai 22. marraskuuta 2009

Keittiön kautta ei TX3A lokiin pääse, sen he vahvistavat omilla sivuillaan


TX3A oli voimakas lauantaina aamusta 18077, jopa 15 m monobanderilla ja tunerilla väkisin pusersin yhteyden, kiitos vähän ohuemman pileupin. Tuo 17 m monobanderi on poissa pelistä, vielä tuntemattomasta syystä, swr on taivaissa ja ei sillä edes kuule mitään.

Hankaluutta lisäsi myös ajoittain TX3A lukeminen, kun VK9XX ilmestyi 18076 ja otti 1 uppia, joten sen kutsujat sopivasti oli myös TX3A lähetys taajuudella, tai hyvin lähellä. Tietysti bandipoliisit oli heitä siitä pois ajamassa, joten taajuus oli ajoittain ihan lukukelvoton, turha silloin on kutsua. Ja turhaa oli bandipoliisienkin ystävälliset pyynnöt siirtymisestä, koska kutsujat eivät kuunnelleet kyseistä taajuutta. Pian tilanne normalisoitui kun VK9XX ilmoitti ottavansa 3 upista ja päällä kutsujista huolimatta siinä pystyi asemaa hyvin lukemaa, kiitos hiljentyneen bandipoliisien lauman.

Kyllä jonkin asteista turhautuneisuutta on myös TX3A workkijoissa, koska aikamoiset ohjeet on heidän nettisivuilla, miten heitä kannattaa kutsua , linukan viritysohjeisiin saakka. En yhtään ihmettele, meno on ollut aikahurjaa ja vastoin kaikkia järkevää työskentelyä.

Taas oli hyvä esimerkki, miten bandipoliisit omalla toiminnallaan saavat pahemman häiriön ,kuin yksi taajuudella kutsuja.

Nyt taas siirrytty normaaliin päiväjärjestykseen, 12 m kuunteluun antennin suunta on edelleen TX3A. R-indeksi on 31 joten pilikku tai pilkkua on ja sen mukuna hf-keliä. ZL1BYZ tulee taas hyvin 24891.

Sunnuntaina 22.11.2009 oli A noussut ja nyt 10 ja R oli laskenut nyt 14 ja TX3A workkii japanilaisia 28024, ei vielä pitäisi edes kuulua, on liian aikainen aamu vielä. Taitaa tulla hyvä keli, loppuihin ulkohommiin tänään, maa täällä ihan paljaan eikä järvikään ole ollut edes rannoista jäässä.

Linkki

Verkkouutiset - Punainen valo varoittaa päiväkodin liiasta melusta
http://www.verkkouutiset.fi/index.php?option=com_content&view=article&id=16488:punainen-valo-varoittaa-paeivaekodin-liiasta-melusta&catid=29:kotimaa&Itemid=4

Aamulehti.fi Uutiset Testi paljastaa: Kuumemittareissa yli kahden asteen heitto
http://www.aamulehti.fi/uutiset/kotimaa/162331.shtml

Hyvä dx parempi mieli - muutama pilkku , vielä parempi mieli.

73, Pertti OH5TQ
Pertin päiväkirja
http://oh5tq.blogspot.com/
pertti.oh5tq@gmail.com
http://personal.inet.fi/koti/oh5tq/

Ei kommentteja: