Radioamatööri harrasteessa olen jo yli 60 vuotta ollut mukana Lue ainakin kerran. Workkimisen Arvomaailma http://www.sral.fi/files/arvomaailma.pdf. Myös maailman matkaaja Aatto OH6PN julkaiseen matkakertomuksiaan kuvien kera blogissani.
Oma blogiluettelo
torstai 14. tammikuuta 2010
Kuuntele majakoita ja raportoi dx-clusterille
Aamulla kuuntelin 1811.o jossa SU9HP piti EU vastaanottoa ja vaihtoi NA suunnaksi, koi senkin ihmeen ettei yhtään EU asemaa kutsunut siellä mukana, tai ainakaan en niitä kuullut.
Vasta monen NA/USA turhan kutsun jälkeen uppiin ilmestyi muutama EU asema koska USA keliä ei näyttänyt löytyvä, muutamaa yhteyttä enempää. Ja taas kelpasi EUkin, minäkin siinä mukana.
OH2J on taas saanut uutta happea ja palannut verkkoon, mutta sen muisti näkyy olevan nyt ihan tyhjä, joten uusia perustietoja kyselee käyttäjiltä, samoin dx-vihjeet vain pystyyn nostetulta ajalta. Uudet prefikset ovat päivitetyt koska sh/h E5 antaa jo ihan oikeaa suuntaa ja tarkasti, jos olet oman qth sinne antanut
.
HF-kelit indeksien valossa todella hyvät, mutta A-indeksin nousu jopa kuultavaksi auroraksi, syö sitä pilkkujen antamaa hyötyä pois. Tämä nopea pilkkujen nousu, ei ole vielä pahemmin näkynyt lisääntyvänä aktiviteettina. Muutama ZL asema aamuisin paikallista aikaa, on säännöllisesti 12 m bandilla tarjolla EUn suuntaan. Yhdenkin EUsta annetun 12 m dx-vihjeen jälkeen, asemia hissukseen ilmestyy kyseiselle bandille, kutsumaan AS ja tai OC suuntaan ja VK6 majakka kuuluu hyvin 4X majakan lisäksi 24930 taajuudella.
NCDXF majakkaketjun taajuudet ovat 14100, 18110, 21150, 24930 ja 28200
Tuo 14100 on kovasti häiriöinen taajuus, on lirinää ja lurinaa päällä, alla ja muutamia Hertzejä sivussa. Ei tämä majakka ketjukaan ole maantieteellisesti mitenkään kattava, jos hf-kelien muutoksia ajattelee, joten CQ huutelu paljastaa todellisen kelitilanteen bandilla. Jos kaikki vaan kuuntelee ja niin helposti tulee mielikuva, ettei keliä ole mihinkään suuntaan - vaikka sitä olisi.
Laita kuulemastasi asemasta jopa majakasta dx-clusterille vihje, se ei mielestäni tarvitse olla harvinainen dx-asema, tällainen vihje palvelee kyseessä olevalta bandilta sen hetken kelitilannetta ja aktivoi muitakin asemia kuuntelemaan ja tai jopa kutsumaan ja näin saadaan nopeasti bandeille aktiviteettia.
NCDXF/IARU International Beacon Project - Transmission Schedule
http://www.ncdxf.org/beacon/beaconschedule.html
Linkkiä
Luontokuvien manipuloinnille halutaan pelisääntöjä Kotimaa YLE Uutiset yle.fi
http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2010/01/luontokuvien_manipuloinnille_halutaan_pelisaantoja_1365443.html
Kuka tämän sotkun maksaa? Kotivakuutus? Taloyhtiön Kiinteistövakuutus? Taloussanomat
http://www.taloussanomat.fi/asuminen/2010/01/14/kuka-taman-sotkun-maksaa/2010337/139
73, Pertti OH5TQ
Pertin päiväkirja
http://oh5tq.blogspot.com/
pertti.oh5tq@gmail.com
http://personal.inet.fi/koti/oh5tq/
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti