Oma blogiluettelo

sunnuntai 31. tammikuuta 2010

Eettinen ongelma, vai oliko se vain esteettinen?

Kotimaan liikennettä kuunnellessa on jo muutamaan kerta tullut esiin lähinnä varttuneen dx-harrastajan suusta. Epäilys omien periaatteiden murentumisesta, uuden tekniikan jaloissa ja pelkoa oman aktiivisuuden hiipumisesta erilaisissa dx-listoissa ja jopa omien tulosten sieltä pois vetämisessä. Syynä on nämä netin yli olevat etä rx- ja tx mahdollisuudet. Tietyissä awardeissa on sääntöjen puitteissa laillisesti käyttää etä asemia, saman valtion sisällä.

Mutta kuka tämän valvoo, ettei vahingossa mene valtiot sekaisin ja suursuomea rakenneta vain omiin tarkoituksiin.

Toisaalta aika monella hf-bandilla on OH-asemia joilla päivystys lähes jatkuvaa ainakin merkittävien peditioiden aikana, joten bluffaamisen mahdollisuudet kelipiikkien aikana, on kovin pienet. Ja muina aikoina yhteys taas täältä on pitkien perusteluiden takana, miksi juuri silloin pidin sen yhteyden, kun muut eivät edes kuulleet.

Tietäen vallan hyvin , että kaupunki alueilla on hf-bandein pohjat sillä tasolla ettei sieltä pysty edes kuulemaan heikkoja signaalia. Pohjia nostattavia häiriöiden aiheuttajia ei olen vain yksittäisiä lähetteitä, vaan useita. Joten niiden poistaminen on loputon suo, jo niiden pelkkä kartoitus on jo haaste sinällään. Joten tulee helposti mieleen muutto maaseudun rauhaan, mutta mitkä on minun mahdollisuudet ne toteuttaa ja milloin. Esteitä tulee helposti moniakin eteen, joten nettiyhteys tulee yhdeksi mahdollisuudeksi. Pitää vain olla sopiva dx-asema jonka varustaa tarpeellisilla lisävehkeillä.

South Shetland kutsulla XR9JA iota AN-010 pitäisi tulla ääneen kuun alussa.
http://www.ce5ja.cl/

Linkkit

Kommentti: Eläköön irtosuhde! - Markkinointi&Mainonta
http://www.marmai.fi/blogit/toimitukselta/article368449.ece?s=u&wtm=te-29012010

Välinpitämättömyys kasvoi 7 prosenttia - Talouselämä
http://www.talouselama.fi/pelin_henki/article368945.ece

73, Pertti OH5TQ
Pertin päiväkirja
http://oh5tq.blogspot.com/
pertti.oh5tq@gmail.com
http://personal.inet.fi/koti/oh5tq/

perjantai 29. tammikuuta 2010

Pientä synkistelyä



Keli-indeksit vaan laskee, vielä on R lukemia mutta kehnolta näyttää, 21150 idän suunnasta vain NCDXF majakkaketjusta 4x6TU ja RR90 kuuluu, VR2B ja VK6RBO ei edes pihinää. Todennäköisesti etelästä kuuluisi ZS6DN jos antennin sinne kääntäisi. Vielä muutama päivä sinne tähän aikaan aamusta oli tämä tilanne.

NCDXF/IARU International Beacon Project
http://www.ncdxf.org/beacons.html

Perjantaina aamusta Seppo ilmestyi 3507, kutsulla OH1VR/VP9. Kysyntää näytti EUsta olevan.

E51WWA ryhmä on siirtymässä pohjoiseen, North Cookilta tulevat ääneen 3.2.2010
E51WWB – North Cook Islands DX-World
http://dx-world.net/2010/e51wwb-north-cook-islands/

YJ0MM Vanuatu - YJ 2010 – Dxpedition online lokikin taas päivitetty.
http://vanuatu.rkp.hr/
Lokiin suoraan:
http://vanuatu.rkp.hr/index.php?option=com_wrapper&view=wrapper&Itemid=15


Hyvä QTH ja asema myytävänä. En muuten saa yhtään provikkaa vaikka myytäisikin tämän linkin johdosta.
KH7XS :: Hawaii House for Sale
http://kh7xs.qth.com/

Linkkit

Kuvagalleria: Vuoden 2009 sitaatit – Talouselämä
http://www.talouselama.fi/galleria/article362513.ece

Veijo kertoo menestyksen avaimet synkistelyn ohessa - Tekniikka&Talous
http://www.tekniikkatalous.fi/viihde/veijo/article368570.ece?s=r&wtm=-29012010

73, Pertti OH5TQ
Pertin päiväkirja
http://oh5tq.blogspot.com/
pertti.oh5tq@gmail.com
http://personal.inet.fi/koti/oh5tq/

torstai 28. tammikuuta 2010

Tavalliset aamupuurot 160 m bandilla

Juan Fernandes Isl , XR0ZA Toshi on saanut 160 m antennin käyttöön, ja ollut aamuisin paikallista aikaan myös aktiivinen, täällä jopa kuultavissa. Sitä vastoin FO/A kutsulla TX3D, ei vaan kuulu täällä tuolla 160 m bandilla.
http://www.qrz.com/db/XR0ZA

Myös Pitcairn Isl , VP6AL on on ilmestynyt vihjeisiin 20m ssb
http://www.qrz.com/db/vp6al

Martti OH2BH oli torstaina aamulla kutsulla CU2KG Azoreilta ja piti vastaanottoa 3795, kysyntää oli kovasti joten numeroittain siinä toimittiin. Vähänkin eksoottinen kutsu tai hänen oma kutsunsa, niin pileuppia siitä syntyy. CW:lläkin hän saa terveisiä, jos kutsu on OH2BH vaikka operaattori olisi kuka tahansa – kyseessä on selvästi globaalisti tunnetun tuotemerkin piirteitä.
Ja hetkeä myöhemmin, minäkin sain häneltä uuden 160 m maapinnan, ei siis turhaa kuuntelua.

Viikonlopulla on se 160 m kisa, muistini mukaan kyseinen bandi tuntuu silloin aika ahtaalta, kun kaikki isot asemat huutaa vain cq ja pitää tällä tavalla taajuutta varattuna, ja dx-workkiminen on kuulemisen ansiosta hankalaa. Eikä niillä kutsuvilla asemillakaan ole hääppöinen yhteysvauhti jos kilpailua ajatellaan. Tässä jyrätään selvästi vahvempien ehdoilla. Miten olisi tässäkin kisassa ne sprintin säännöissä oleva taajuuden jättäminen vasta-asemalle pidetyn yhteyden jälkeen?
http://www.cq160.com/rules.htm

Linkkit

Kerrostalo lämpiää nyt maalämmöllä - CO2-raportti
http://www.co2-raportti.fi/index.php?page=ilmastovinkit&news_id=1763

Uusi laki tyhjentää taloyhtiöiden hallitukset - Tekniikka&Talous
http://www.tekniikkatalous.fi/kommentit/uutiskommentti/article368362.ece?s=u&wtm=-27012010

73, Pertti OH5TQ
Pertin päiväkirja
http://oh5tq.blogspot.com/
pertti.oh5tq@gmail.com
http://personal.inet.fi/koti/oh5tq/

keskiviikko 27. tammikuuta 2010

HF- Kelit taas vähän tippuneet


Ei ole päivät veljeksiä, kuten ei hf-kelitkään. Ei kuulunut VP8DMN 24895 ja eilen tuli hyvin, joten worki silloin kun kuulet, tai ainakin yritä, seuraava kerta voi olla jo myöhäistä. Sama pätee dx-peditioihin, muutaman kuuntelua olen joskus siirtänyt, kun sillä on ilmoitettu aika silloin ja silloin Ja yllättäen porukan on pitänyt lopettaa jo aikaisemmin, tai ääneen on päästy vasta vuorokausia ilmoitetusta myöhässä. Helppo sanoa, mutta joskus se workkiminen ei vain sovi omiin aikatauluihin.

T32BJ oli hetken vihjeen mukaan 24895.0 illalla, ei täällä kuulunut mitään, eikä edes 21002.0 tullut pohjoisesta mitään. Vain YJ0MM pihisi 14006 samalla suunnalla, joten ei ole vielä niitä yö-kelejä Pacifikkiin vaikka kuinka toivoisi.

Club Log: Amateur Radio League Tables and Most-Wanted Lists
http://www.clublog.org/mostwanted.php

Kyllä on 28 metrinen terassinkaide ollut kovassa käytössä, vuodevaatteet ja patjat ovat saanet pakkashoitoa oikein urakalla.

Linkkiä

”Irakin sota oli laiton”, sanoo brittineuvonantaja — Uusi Suomi
http://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/83284-%25E2%2580%259Dirakin-sota-oli-laiton%25E2%2580%259D-sanoo-brittineuvonantaja

Koska saamme listan laillisista sodista?
”Vähäinen rajakahakka Leningradin sotilaspiirin alueelle talvella 1939-1940.”
laillinen vain laiton?

Lamaako tunneli aivotoimintaa? - Tekniikka&Talous
http://www.tekniikkatalous.fi/kommentit/uutiskommentti/article366635.ece?s=u&wtm=tt-26012010

73, Pertti OH5TQ
Pertin päiväkirja
http://oh5tq.blogspot.com/
pertti.oh5tq@gmail.com
http://personal.inet.fi/koti/oh5tq/

tiistai 26. tammikuuta 2010

Harrasteemme on globaalia - hyvä niin


VP8DMN oli taas aamulla 3517.0 ja siihen kelipiikki aikaan sinne näkyi täältä pohjolastakin pääsevän, piti olla vain oikeassa paikassa, kun hän kelasi bandia ylös tai alas, samasta paikasta ei kahta yhteyttä pidetty. Jos muuta niin muutamia satoja herzeja ylös tai alas, riippuen mihin suuntaan oli kelaamassa bandia.

Myös 7012.0 oli VP8DMN samaan aikaan, kukaan ei edes väittänyt piraatiksi joten lienee aito, jos tähän päätelmään voi luottaa.

YJ0MM oli myos aamulla samalla bandilla nyt ssb:llä 7090.0 täällä oli myös venäläisten rinkulat joka suoraan taajuudella tai vähän vieressä sotki pahasti aseman lukemista. Näytti ne myös eteläistä EU haittaavan koska aika kitkeriä lausuntoja tuli dx-clusterille ruskipoikien käytöksestä. Kumma juttu harrasteemme on globaalia, mutta sen ymmärtäminen on vaikeaa. Luulisi että rinkuloiden asemissa olisi ymmärrystä, jos heille kerrotaan syy miksi taajuutta voisi vaihtaa.

Tiedän että tietyillä bandeilla on ihan omat mannerten väliseen liikenteeseen pyhitetyt taajuusvälit. Mutta minun harraste taustalla, riippumatta taajuudesta annan aina dx-liikenteelle etusijan. Jos se minulle vain saatetaan tiedoksi, vaikka olisin 3699.

Tämän asenteen toivoisin löytyvän muiltakin, ainakin muistutuksen jälkeen. Kyllä yleensä ne rinkulat ovat yleensä paikallisia ja siinä olevien asemien kuuluminen on usein on s-mittaria heiluttavia, toisin kuin ne pihisevät dx-asemat, jotka siinä yrittää yhteyttä. Ja 40 m bandi on hyvä myös dx-etenemiseen, ainakin näillä päivänpituuksilla suurimman osan päivää.

73, Pertti OH5TQ
Pertin päiväkirja
http://oh5tq.blogspot.com/
pertti.oh5tq@gmail.com
http://personal.inet.fi/koti/oh5tq/

maanantai 25. tammikuuta 2010

Falkland VP8DMN tänään 12m cw:llä




Austral Isl FO/A kutsulla TX3D en ole onnistunut edes kuulemaan teoreettisen kelipiikin aikana 160 m cw:llä. Toisalta en ole kaikkia muitakaan vihjattuja asema tuolla bandilla kuullut vaikka kelipiikki pitäisi olla päällä, joten vielä on täällä paljon parannettavaa Ja oikeastaan melkein kaikki täällä tehtävissä olevat parannukset vielä tekemättä.

Falklandilta VP8DMN tuli kohtalaisesti maanantai aamulla 3504,0 ei piisannut potku täältä. Iltapäivällä siinä 14.00 utc maissa oli sama asema 24895 hyvin luettavissa ja OH asemia meni hyvin läpi. Täällä oli siihen paikalliseen auringonlaskun aikoihin parhaiten kuultavissa ja ehkä vartti tai parikymmentä minuuttia yli, sen jälkeen alkoi selvästi signaali hiipua. Tarkkaa kelin alkua tänne en tiedä, tulin saunasta ja tulin taajuudella kun Timo OH5KW ja hetkeä myöhemmin Alpo OH3TM piti yhteyden.
Michaelin VP8DMN nettilokiin löytyy linkki täältä
http://www.qrz.com/db/G7VJR

SV2ASP/A, Apollo on tykkästynyt RTTY- modeen, viimeiset vihjeet ovat pelkästään olleet niitä. Muistan hänen jossain sivuillaan sen myöntäneen, koska RTTY on niin hiljainen mode ja sopii hyvin luostarin hiljaiseen ilmapiiriin. Kyllä sen cw saa hiljaiseksi, kuulokkeilla kuuntelee cw-myöntäkuuntelu pois kovaäänisestä, useilla rigeillä se kytkeytyy pois kun kuulokepistokkeen laittaa paikoilleen ilman eri asetuksia.

Linkkit

Pohjoisen kunnat saamassa eniten tukea laajakaistahankkeilleen Kotimaa YLE Uutiset yle.fi
http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2010/01/pohjoisen_kunnat_saamassa_eniten_tukea_laajakaistahankkeilleen_1393704.html?origin=rss

Maksuttomasta navigoinnista voi tulla iso lasku Taloussanomat
http://www.taloussanomat.fi/raha/2010/01/24/maksuttomasta-navigoinnista-voi-tulla-iso-lasku/20101053/139

73, Pertti OH5TQ
Pertin päiväkirja
http://oh5tq.blogspot.com/
pertti.oh5tq@gmail.com
http://personal.inet.fi/koti/oh5tq/

sunnuntai 24. tammikuuta 2010

Hoitoa HF- allergiaan?

Falkland Isl VP8DMN ilmestyi vihjeisiin myös 30 m ja sielläkin näytti olevan puutetta, joten kelin nousua vain sinne odottamaan, siellä se vaan pihisi, kohdassa jossa on aina ollut joku kohina lähde välillä 10110-113 ja siellä pohjalla ajoittain NOTCHilla sen sain esille, vaikka oli IPOa ja CONTOURia ja filsuja 500 hz saakka. Tarvitaan vielä se kohtuullisen tehokas antenni.

Kääntyvän dipolin pyörittely ei auttanut, kun ei lue niin ei. Taas tullaan siihen vuosien takaiseen päätökseen, miksi tämä bandi piti jättää kääntyvän dipolin varaan. Onneksi se on tuossa mastossa alimmaisten harusten yläpuolella, noin 18-20 metrissä. Joten on helppo korvata tehokkaammalla suunta-antennilla. Alkuperäinen syy oli kait pelko kun korkeutta on vähän, selvästi alle ympäröivän puuston, niin saako siitä se haettua etua vaikka se olisi useampi elementtinen – tuli tehtyä huonoratkaisu. Dipoli on vaan dipoli, kun ei ole edes stakissa toista, tapa jota on 80 m bandilla kisa-asemilla alettu käyttää 3 pisteen dx-qsojen jahdissa.

Näyttää vielä tulevan viikon VP8DMN olevan tarjolla, jos ilmoitukset pitää kutinsa, peditio päättyy 29.1.2010

Linkkiä

Aamulehti.fi Uutiset Allergian siedätyshoitoon pääsy vaihtelee Suomessa
http://www.aamulehti.fi/uutiset/kotimaa/allergian-siedatyshoitoon-paasy-vaihtelee-suomessa/168075

Onkohan HF-allergian hoitoon erikoistuneita hoitopaikkoja ollenkaan Suomessa?

Microsoft nopeuttaa ip-osoitteiden tuhoamista Taloussanomat
http://www.taloussanomat.fi/ratkaisut/2010/01/19/microsoft-nopeuttaa-ip-osoitteiden-tuhoamista/2010849/133

73, Pertti OH5TQ
Pertin päiväkirja
http://oh5tq.blogspot.com/
pertti.oh5tq@gmail.com
http://personal.inet.fi/koti/oh5tq/

Austral Isl, FO/A nyt myös 160 m - TX3D


Austral Isl FO/A nyt kutsulla TX3D on saanut 160 m ja ehkä myös 80 m antennin käyttöön, koska vihjeitä on alkanut jenkkilästä tulla.

Sunnuntaina aamulla Falklandilta VP8DMN oli taas ollut 3515 ja minä vaan kaikessa rauhassa aamupalalla. Joku järjestys täälläkin pitäisi olla, ensi dx-clusterin viimeiset vihjeet kun pää nousee tyynyltä ja sitten vasta aamupalaa, jos tilanne sen sallii. Nyt täytyy kytätä 3515 oikein huolella, eikä seikkailla antenni Pacifikille 21150 tai 24930 majakoita kuuntelemassa, R-indeksi oli taas eilisestä noussut nyt jo 40 ja A-indeksi pysynyt vielä alhaalla. Kun tämä automatiikka ei täällä asemalla ole sillä tasolla, että voisi kyseiset taajuudet antenneineen, laittaa jatkuvaan scannaukseen ja täällä taustalla puuhailla muuta. Kaikki on vielä manuaalisten säätimien takana, jopa linukallakin lämpenemisaika.

Yllättävää että näillä pakkasilla on bandien pohjat olleet alhaalla, tietysti on hetkiä jolloin s-mittari seisoo 9. Epäilen aina ensin tuota 110 kV linjaa tuossa vieressä, myös lämpöpumppujen elekroniikkaa ja niiden puutteellista kaapelointia vajailla suojauksilla olen epäillyt.

Olen jo hankkinut 9-bandin kelloradion jossa myös AM , malli on TWR-818, paikallisesta halpahallista joka kuuluu Tokmanni konserniin kuuluvassa Robin Hoodin Kouvolan liikkeestä. Johon minulla ei ole mitään taloudellisia kytköksiä. Kunhan pakkanen vähän vielä laskee ja ulkoiluhalut nousee, niin tuota sähkölinjaa aloitan kartoittaa tolppatolpalta, oletan että tuo AM mode paljastaa niitä mahdollisia rutinoiden lähteittä tai lähteen, jollain radion bandilla.
.
Denver Electronics - DVD, Audio, Telecom & TV
http://www.denver-electronics.com/pages/webside3.asp?articleGuid=49717&menuGuid=5387&subMenuguid=5388


Erään ilmalämpöpumpun jo vuosia sitten asennuttanut, oli jo jonkin aikaa sitten huomannut ettei hänen mallistaan ollut hyötyä yli -15 c asteen pakkasella, ja kytki laitteen pois kun pakkanen ylitti lukeman.

Linkkiä

Amerikan alamäki Taloussanomat
http://www.taloussanomat.fi/ajatukset/2010/01/20/amerikan-alamaki/2010847/145

Verkkouutiset - Nordstreamissa ei taloudellista rationaliteettia
http://www.verkkouutiset.fi/index.php?option=com_content&view=article&id=22992:nordstreamissa-ei-taloudellista-rationaliteettia&catid=9:talous-paeaeuutinen-&Itemid=5

73, Pertti OH5TQ
Pertin päiväkirja
http://oh5tq.blogspot.com/
pertti.oh5tq@gmail.com
http://personal.inet.fi/koti/oh5tq/

lauantai 23. tammikuuta 2010

Niin on Falklandia tarjolla

Lauantaina aamusta oli R-indeksi taas tuplaantunut, pilkkuja enemmän tai isompia, nyt jo 30. Ei paha ollenkaan. Aamusisn on myös 20 m LP keliä, CE ja CX asemia tulee VK ja ZL asemien kanssa ja samasta suunnasta, hyvin kuuluu tänne pohjoisen EU suuntaan.

Lauantaina aamulla Falklandilta VP8DMN oli ollut 80 m cw:llä ja 160 m piti pitkään vastaan ottoa EU suuntaan. Mielenkiintoa näytti olevan, koska Isot Pojat OHstakin sinne piti yhteyden. Minäkin vaikka en mitenkään laske itseäni tuohon joukkoon näillä rimpuloilla kuuluvan, tosin pienen hieronnan jälkeen minunkin kuittaus meni läpi. Paikallisen kelipiikin jo ohitettua asema siirtyi uudelleen 80m cw:lle. Täytyypä olla aamuisin tarkkana, jos vaikka tiemme sattuisi yhtymään. Myöhemmin iltapäivällä oli 15 m ssb VP8LP ja cw:llä VP8DMN, ja molemmat tuli hyvin joten keliä sinne oli selvästi. Yleensä VP8LP ssb signaali oli viimeaikoina lähinnä pihinää täällä.

Muutaman linkin jälkeen täältä löytyy nettilokikin VP8DMN.
VP8DMN – Falkland Islands DX World of Ham RadioVP8DMN – Falkland Islands
http://dx-hamspirit.com/2009/12/p8dmn-vp8dfk-falkland-islands/

FO/DL3APO loki on päivitetty ja saaneet uuden kutsun käyttöön, TX3D entisestä qth:sta vielä muutamaksi päiväksi vielä. DXpedition to Raivavae Island (OC-114), DXCC- Austral Islands
http://df3cb.com/logsearch/cgcg/

Linkkiä

Lauantaista tulee kohta taas työpäivä Taloussanomat
http://www.taloussanomat.fi/tyomarkkinat/2010/01/18/lauantaista-tulee-kohta-taas-tyopaiva/2010653/12

Jenkkilässä on ruokaa kaatopaikan iloksi - Ulkomaat - Uutiset - Kaleva.plus
http://www.kaleva.fi/plus/index.cfm?j=835329

73, Pertti OH5TQ
Pertin päiväkirja
http://oh5tq.blogspot.com/
pertti.oh5tq@gmail.com
http://personal.inet.fi/koti/oh5tq/

perjantai 22. tammikuuta 2010

Neljäkymppiä on hyvä dx-bandi

Tammikuun aamua ennen sitä kelipiikkiä radiokämpän ikkunasta kuvattuna järvelle.


Perjantaina aamusta taas A-indeksi on taas HF-kelien kannalta palannut taas normaaliin tilaan, eilen 49 nyt 5, ja edelleen pientä pilkkua on olemassa. Ja 40 m cw:llä tavanomaiset aamuiset navan yli tulevat asemat T32BJ, E51WWA ja FO/DL3APO

T32BJ on myös ajanut myös 40 m lisäksi ainakin 30, 20, 17 ja 15 m bandeja, minua erityisesti kiinnostaa 12 ja 10 m bandit. Ehkä on liian varhaista toivoa, että edes ilta- tai keskiyön maissa sinne avausta näillä pilkuilla. Jossain dx-bulletiinissa näin ennustuksen, että helmikuussa 2010 pitäisi tulla tilanne, jossa SFI olisi 90 luokassa ja silloin jo noillakin bandeilla olisi mannerten välistä liikennettä. Ja noita kaipaamania yö keliä Pacifikille, avauksia joita ei edes keliohjelmat tunne.

Myös V31YN oli 1830.5 pitkin aamua kuultavissa. Paikallista kelipiikkiä odottelin, mutta puolentuntia kyseistä hetkeä ennen, asema meni qrt ja valitteli paikallista qrn, Signaali oli jo hyvin noussut ja OH-asemiakin oli siinä kutsumassa. Juuri paikalliseen auringon nousuun asema ilmestyi 3512 ja tuli todella hyvin, vahinko että muutama päivä sitten olin jo workkinut tällä bandilla.

Linkkiä

Paikallinen sähköyhtiö on nylkyri - Talouselämä
http://www.talouselama.fi/uutiset/article366511.ece?s=r&wtm=talouselama/-22012010

Veijo pohtii yliajamista ja saneerausta - Tekniikka&Talous
http://www.tekniikkatalous.fi/viihde/veijo/article366393.ece?s=r&wtm=-22012010


73, Pertti OH5TQ
Pertin päiväkirja
http://oh5tq.blogspot.com/
pertti.oh5tq@gmail.com
http://personal.inet.fi/koti/oh5tq/

torstai 21. tammikuuta 2010

Nopeita muutoksia Auringossa


Niin oli vilkasta dx-toimintaa keskiviikkona pitkin aamupäivää, etten huomannut että R-indeksi oli taas pudonnut nollaksi, onneksi A-indeksi oli sen verran pieni, että FO/A/DL3APO ja T32BJ tuli navan yli hyvin, vaikka aurinko oli jo täällä noussut horisontin yläpuolelle 40m cw:llä.

Jäi A-indeksin alhaisuuden iloitseminen lyhytaikaiseksi, jo keskiviikkona illalla oli auroraa 14020 Aaro OH9RJ kutsulla OH9AR piti jenkki vastaanottoa hyvin käheällä tonella 14020. Ja torstaina aamusta A- oli jo 49, ei ST2AR kuulunut 160m cw:llä ollenkaan, FO/DL3APO todella pihisten, ei mitään mahdollisuuksia olisi ollut työskennellä 7015. Pohjoiseen antennia käännellessä tuli mieleen, että 40 m 3elm on kokonaan hävinnyt suuntavaikutus, niin tehokkaasti navan yli signaali oli heikentynyt. Onneksi sieltä pienen pihinän eron huomasi, kun muutaman kerran ajoi oikean suunnan ohi. Torstaina aamulla selvästi pihinä voimistui kun siellä paikallisen auringon lasku lähestyi joka on 04.55 utc, jenkkilää kuului ajavan. Kutsujia tuolta eteläisestä EUsta kuuluu olevan, mutta läpimeno jenkkien sekaan mahtuminen vähän vaikeaa.

En tiedä joko Peter, DL3APO on saanut kaikki matkatavarat perille ja linukan käyttöön, joku FO –asema taisi dx-clusterilla annoilla, että osa peditio tarvikkeista ei saapunut samaan aikaan perille kuin operaattori. Osataan sitä muuallakin, kuin Vantaalla sählätä.

Tässä sopiva yhtälö: "Viikon peditio ja kerran viikossa saarelle lento ja matkatavarat erilennolla."

Nyt taas DK0WCY on löytänyt pilkun, mutta A-edelleen 49. Nyt on nopeita muutoksia, olisko merkki että aurinko on aktivoitunut.

Auroras Now! Tilaa vaikka sähköpostilla tuleva, näkyvän Aurora varoitus
http://aurora.fmi.fi/public_service/

73, Pertti OH5TQ
Pertin päiväkirja
http://oh5tq.blogspot.com/
pertti.oh5tq@gmail.com
http://personal.inet.fi/koti/oh5tq/

keskiviikko 20. tammikuuta 2010

Vilkas dx-aamu - keskiviikkona

Jäi tuo ST2AR aamujen kyttäys vähän huonolle, vasta keskiviikkona olin kuulolla. 80 m cw:llä V31YG tuli hyvin ja uutena sain lokiin . ST2AR oli 1832, taisi olla eka aamu kun isot pojatkin oli kutsumassa. Myöhemmin aamulla asema oli myös 7001.0 hyvin tarjolla. Näytti pomppivan eri bandeilla saman aamun aikana, melkein uskoisin että myös 80 m cw oli tarjolla, vihjeen antajat eivät vain ehtineet perään. Joten siinä sitä saumaa olisi ollut, workkia ennen ekaa vihjettä.

Austral Isl porukka on pääsyt ääneen vuorokauden vaihteen jälkeen, aamulla oli 7003.0 Erik FO/DL3APO hetken ja hyvin kuultavissa, ehkä puolenkymmenta yhteyttä siinä piti ja sitten hävisi. Tämä häviämis temppu oli heidän auringonlaskun 04.55 utc aikoihin, paha merkki jos tuolla aikataululla meinaavat saarella elää, jää EU yhteydet vain haaveeksi.

Kyllä kait Erik kotiin osaa yhteydet pitää. Joten tuo ennuste ei tietenkään pitänyt paikkaansa, vaan asema ilmestyi uudelleen 0530 utc 7004 ja pienen hieronnan jälkeen siitä yhteys muodostui, jenkkien sekaan sinne piti vain kutsua OC-114 Raivavae Isl tuli uutena.
http://www.rsgbiota.org/info/groupinfo.php?refno=OC-114


Myös Don G3BJ kutsulla T32BJ ilmestyi 7002.0 100w riitti, tosin oh5nq ensin tarjoiltiin takaisin, siis joku master data siellä oli käytössä, mutta hyvin on keliä pohjoisennavan yli. On näppärä cw nikkari ja osaa sanoa ”only EU” vaikka jenkkilä puskee kovaa sisään.

Aamulla ilmestyi 7009 myös XR0ZA – Juan Fernandez Island CE0Z DX World of Ham Radio
http://dx-hamspirit.com/2010/01/xr0za-juan-fernandez-island/

CCF jäsenlehti PileUP! Volume 14(1)2009 on talkooporukalla saatu kasaan, ja postissa tuli eilen. Myöhemmin julkaisu tulee myös CCF sivuille.

Linkkiä

Sähkön kilpailutus ei nyt juuri lompakkoa lihota Taloussanomat
http://www.taloussanomat.fi/raha/2010/01/19/sahkon-kilpailutus-ei-lompakkoa-lihota/2010837/139


73, Pertti OH5TQ
Pertin päiväkirja
http://oh5tq.blogspot.com/
pertti.oh5tq@gmail.com
http://personal.inet.fi/koti/oh5tq/

maanantai 18. tammikuuta 2010

ST2AR aamuisin 80 ja 160 m bandeilla


Nopeasti A-indeksi tippui maanantaina oli enää 2 ja sehän on näillä pilkuilla todella hienoa, nyt vaan pitäisi taas olla asemia bandeilla, muitakin kuin ne majakat.

South Cook Isl. E51WWA 7008.5 huuteli cqta ja pihisten tuli suoraan, pitkänkautta ei tuolla signaalitasolla kuulunut mitään. Eipä ollut EUsta ruuhkaa, yhtään kutsuvaa asema en kuullut sinä aikana kun antennia kääntelin E51WWA suuntaan. Minusta hyvä esimerkki että A-indeksi laskenut ja lähes suoraa pohjoisessa olevat Pacifikin asemat kuuluvat jopa 40 m bandilla. Mehän olemme täällä vielä siinä grayline tilassa. Riginä siellä on K3 ilman linukkaa ja antennina lankaa joko pystyssä tai vaakana. Ei noilla yhdistelmillä hyvää signaalia tänne pohjoiseen EU saa millään hf-bandilla, kuunnellaan sitten pihinöitä.

Myöhemmin DXCC-maa vaihtuu, maaliskuun alussa kutsuna on E51WWB ja qth North Cook Isl.
http://www.qrz.com/db/E51WWA

ST2AR on ilmoittanut olevan qrv 80 ja 160 m bandeilla 03.45 utc, muutamana aamuna ja vihjeistä päätellen oli jo maanantaina 80 m cw:llä.

Linkkiä

Ilmalämpöpumppu voi tuoda kalliin laskun Taloussanomat
http://www.taloussanomat.fi/asuminen/2010/01/18/ilmalampopumppu-voi-tuoda-kalliin-laskun/2010721/139

Mitä musiikkimakusi kertoo työnantajalle? Taloussanoma
http://www.taloussanomat.fi/ihmiset/2010/01/18/mita-musiikkimakusi-kertoo-tyonantajalle/2010765/12

73, Pertti OH5TQ
Pertin päiväkirja
http://oh5tq.blogspot.com/
pertti.oh5tq@gmail.com
http://personal.inet.fi/koti/oh5tq/

sunnuntai 17. tammikuuta 2010

Huurretta on kovasti



Sunnuntaina oli taas A-indeksi 16, vaikka pilkkuja oli R- 26, joten se siitä. 18076 pihisi XX9TLX joka näyttää olevan ajoittain dx-clusteri verkossa, mutta ei vastaa sähköpostiin. Ei siellä 12 m ole keliä täältä sinne ole pahemmin ollut, SFI ja R hyvät lukemat , mutta tuo R pilaa koko homman.

T32BJ on istunut Hawajilla ja odotellut muuttuneita kuljetusyhteyksiä, toivotaan että matka on voinut jatkua East Kiribatille ja asema pääsee äänen.

Austral Isl. FO/A iota OC-114, tästä saksalaisesta porukasta ei ole kuulunut mitään muuttuneita tietoja, joten odotellaan heitä ääneen maanantaina 18.1.2010, pedition kesto on ilmoitettuja 4.2.2010 saakka. Ennustan sekä DXCC että IOTA workkijoiden mielenkiintoa asemaa kohtaan on suuri, etenkin jos vielä low bandeille saavat signaalia, on siellä 1 kW linukka, jos eivät kenttäolosuhteissa sitä saa toimimattomaksi, tai muuten sen käytön muille bandeille aiheuttaneet häiriöt tee sen käytöä mahdottomaksi. http://dl9awi.de/FO.htm

YJ0MM porukkakin tulossa ääneen 21.1.2010 – 28.1.2010 http://vanuatu.rkp.hr/

Joten periaatteessa on workittavaa, jos vain A-indeksi sen sallii, nämä T32 ja FO/A suunnat ainakin lyhyttätietä melkein suoraan pohjoiseen ja siten suoraan mahdollisen aurora vyöhykkeen läpi, YJ0 taas selvästi erisuunnassa, noin 50 astetta. Miten sitä osaavat / ymmärtävät EU suuntaan edes yrittää sitä (LP) pitkää tietä, jos lyhyt tie tökkii.

Viimepäivien säätila on tehnyt mastosta se osan joka on tuolla puuston yläpuolella ja antenneista aika ”paksuja” huurtumisen ja tuulettomien päivien ansiosta. Tätä en ole aikaisemmin havainnut koskaan tämän maston historiassa, joka on pystytetty 2001 keväällä. Vain kuulopuheita pohjoisen poikien ”kilkuttimista” joilla on huurretta tai muuta sinne kertynyttä ylimääräistä painoa on talvella poistettu antenneista. Maston yläosan ristikko kokonaan ummessa, käsittääkseni se on kevyttä pakkashuurretta – onneksi.

Kyllä elementit selvästi riippuvat enemmän kuin kesällä, toivotaan että tuulta saataisi sopivasti. tai sopivan pitkä aika suojasäätä, lyhyt suojasään jakso vain pahentaisi tilannetta. Masto ja monobanderit on aikanaan Jaskan OH8QD valmistamat, ristikkomaston sivut 400 mm ja 42 metrinen masto jossa 6 metrinen putki vielä päässä, josta hyötykäytössä noin 4 metriä. kaikki vielä pysyneet ylhäällä ja ryhdissä.

73, Pertti OH5TQ
Pertin päiväkirja
http://oh5tq.blogspot.com/
pertti.oh5tq@gmail.com
http://personal.inet.fi/koti/oh5tq/

Kovaa se on 48 h kontestissakin Kanarialla

Kari OG5M OH5XT woittoa varmistelemassa CQ WW SSB 2009 AO8A M/2 luokassa.
Lisää kontesti kuvia http://www.ea8url.com/ oikea ylälaita ”Galleria de fotos EA8URL”

SV2ASP/A on ollut aktiivinen useana päivänä, myös 10144 rytyllä ainakin vihjeiden mukaan. Ei vaan ole tarttunut 160 m cw:llä, kuulemma 12.1.2010 oli asialla kuitenkin piraatti.

En muista olinko kyseinä iltana kuulolla, mutta Apollon tapa aloittaa uuden aseman kuuntelu, on sen verran erikoinen, jota ei osaa matkia kuin kuuntelemalla hänen yhteyksiään. Muistan että minunkin piti vähän aikaa bandia kuunnella ja ihmetellä, milloin voin häntä kutsua. Hän käyttää BK lyhennettä tähän tarkoitukseen cw:llä

Lyhyt harrasteen hänen historiasta löytyy täältä, kuvien kera. Näyttää siinä olevan minun kaipaamani suunta-antenni, tosin vain 2 elm. QRZ.COM Callsign SV2ASP http://www.qrz.com/db/sv2asp

20m cw:lle on ilmestyi asema HF12HAITI ja google löysi nämä rivit QRZ.COM Callsign HF12HAITI http://www.qrz.com/db/HF12HAITI

Linkkiä

Karavaanin köyhin mies on onnellisin Taloussanomat
http://www.taloussanomat.fi/ajatukset/2010/01/13/karavaanin-koyhin-mies-on-onnellisin/2010413/145

Salat julki! Levikki pilviin! - Markkinointi & Mainonta
http://www.marmai.fi/konttinen/article364465.ece

Se joka ei worki kontesteja, ei polta eikä juo, elää pitempään ja kuolee terveenä.

73, Pertti OH5TQ
Pertin päiväkirja
http://oh5tq.blogspot.com/
pertti.oh5tq@gmail.com
http://personal.inet.fi/koti/oh5tq/






perjantai 15. tammikuuta 2010

Älä liikennöi taajuuksilla 3720, 3977, 7045, 7265, 14265 tai 14300

Haitin pahan maanjäristyksen vuoksi on syytä olla tarkkana, ettei käytä taajuuksia 3720, 3977, 7045, 7265, 14265 ja 14300. Maan sisäiset ja ulkoiset yhteydet ovat pahasti poikki ja näillä taajuuksilla on hätäliikennettä. Tulevan viikonlopun hf- taajuuksilla olevia kisoja on ARRL peruuttanut, koska radioliikenteen tarve on nyt erikoisen suuri alueella ja näin haluttu turvata hätäliikenteelle tarvittavat taajuudet.

ARRLWeb: ARRL NEWS: Haiti Earthquake: "It's Chaos, I'm Telling You -- It's Real Chaos"
http://www.arrl.org/news/stories/2010/01/14/11290/?nc=


Minua kovasti ihmetyttää suomalaisten innostus yksityistalouksissa käyttää talouspaperia joka on rullissa, syystä että arkin irroittaminen vaatii yleensä tehtävään molemmat kädet, riippumatta oliko se rulla jossain rimpula telineessä tai ei. Minusta se liuskamallinen jota yleensä suurtalouksissa käytetään, on helppo vaikka suoraan paketista ottaa yhdellä kädellä.

Linkkiä

Karavaanin köyhin mies on onnellisin Taloussanomat
http://www.taloussanomat.fi/ajatukset/2010/01/13/karavaanin-koyhin-mies-on-onnellisin/2010413/145

Kohta ruokaa saa vielä halvemmalla Taloussanomat
http://www.taloussanomat.fi/kauppa/2010/01/15/kohta-ruokaa-saa-viela-halvemmalla/2010558/12

73, Pertti OH5TQ
Pertin päiväkirja
http://oh5tq.blogspot.com/
pertti.oh5tq@gmail.com
http://personal.inet.fi/koti/oh5tq/

torstai 14. tammikuuta 2010

Kuuntele majakoita ja raportoi dx-clusterille



Aamulla kuuntelin 1811.o jossa SU9HP piti EU vastaanottoa ja vaihtoi NA suunnaksi, koi senkin ihmeen ettei yhtään EU asemaa kutsunut siellä mukana, tai ainakaan en niitä kuullut.
Vasta monen NA/USA turhan kutsun jälkeen uppiin ilmestyi muutama EU asema koska USA keliä ei näyttänyt löytyvä, muutamaa yhteyttä enempää. Ja taas kelpasi EUkin, minäkin siinä mukana.

OH2J on taas saanut uutta happea ja palannut verkkoon, mutta sen muisti näkyy olevan nyt ihan tyhjä, joten uusia perustietoja kyselee käyttäjiltä, samoin dx-vihjeet vain pystyyn nostetulta ajalta. Uudet prefikset ovat päivitetyt koska sh/h E5 antaa jo ihan oikeaa suuntaa ja tarkasti, jos olet oman qth sinne antanut
.
HF-kelit indeksien valossa todella hyvät, mutta A-indeksin nousu jopa kuultavaksi auroraksi, syö sitä pilkkujen antamaa hyötyä pois. Tämä nopea pilkkujen nousu, ei ole vielä pahemmin näkynyt lisääntyvänä aktiviteettina. Muutama ZL asema aamuisin paikallista aikaa, on säännöllisesti 12 m bandilla tarjolla EUn suuntaan. Yhdenkin EUsta annetun 12 m dx-vihjeen jälkeen, asemia hissukseen ilmestyy kyseiselle bandille, kutsumaan AS ja tai OC suuntaan ja VK6 majakka kuuluu hyvin 4X majakan lisäksi 24930 taajuudella.

NCDXF majakkaketjun taajuudet ovat 14100, 18110, 21150, 24930 ja 28200
Tuo 14100 on kovasti häiriöinen taajuus, on lirinää ja lurinaa päällä, alla ja muutamia Hertzejä sivussa. Ei tämä majakka ketjukaan ole maantieteellisesti mitenkään kattava, jos hf-kelien muutoksia ajattelee, joten CQ huutelu paljastaa todellisen kelitilanteen bandilla. Jos kaikki vaan kuuntelee ja niin helposti tulee mielikuva, ettei keliä ole mihinkään suuntaan - vaikka sitä olisi.

Laita kuulemastasi asemasta jopa majakasta dx-clusterille vihje, se ei mielestäni tarvitse olla harvinainen dx-asema, tällainen vihje palvelee kyseessä olevalta bandilta sen hetken kelitilannetta ja aktivoi muitakin asemia kuuntelemaan ja tai jopa kutsumaan ja näin saadaan nopeasti bandeille aktiviteettia.

NCDXF/IARU International Beacon Project - Transmission Schedule
http://www.ncdxf.org/beacon/beaconschedule.html

Linkkiä

Luontokuvien manipuloinnille halutaan pelisääntöjä Kotimaa YLE Uutiset yle.fi
http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2010/01/luontokuvien_manipuloinnille_halutaan_pelisaantoja_1365443.html

Kuka tämän sotkun maksaa? Kotivakuutus? Taloyhtiön Kiinteistövakuutus? Taloussanomat
http://www.taloussanomat.fi/asuminen/2010/01/14/kuka-taman-sotkun-maksaa/2010337/139

73, Pertti OH5TQ
Pertin päiväkirja
http://oh5tq.blogspot.com/
pertti.oh5tq@gmail.com
http://personal.inet.fi/koti/oh5tq/

keskiviikko 13. tammikuuta 2010

SFI noussut uuteen ennätykseen, A-indeksin nousu syönnyt siitä terää

SFI noussut jo 93, ja A vastaavasti 11 ja R peräti 35, bandeilla kuuluu kuitenkin olevan aika hiljaista, vaikka VK6 majakka kuuluu hyvin 21150. Taitaa tuon A-indeksin nousu syödä tuosta kelien paranemisesta suuren osan.

E51WWA S. Cook oli ilmestynyt ääneen vihjeen mukaan oli 7023.0 en ehtinyt mukaan, taajuus oli jo hiljainen vaikka keliä piti olla sinne. PI4CC dx-clusteri on ainakin saanut uudet päivitykset prefikseistä koska sh/h e5 antaa ihan oikeaa suuntaa, ei enää Ukrainaan kuin ne vanhat päivitykset. http://www.qrz.com/callsign/E51WWA

3D2HC Udo on säännöllisesti aamuisin 14002.5 tarjolla, signaali on vain ollut melko heikko, vaikka indeksit ovat kyllä kiitettävästi nousseet.
http://www.qrz.com/db/3D2HC

T32BJ East Kirbatilta on vuorokauden viiveellä tulossa ääneen, 14.1.2010
http://dx-hamspirit.com/2010/01/t32bj-christmas-island/
Katso myös sivun muut dx-uutiset.

Nyt SFI on noussut ja XX9TLX tulee 14041 hyvin luettavasti tai hän on saanut antennit kuntoon ja vain LP kautta ajaminen EU suuntaan on taakse jäänyttä elämää. Ja miksi tuo XX9 kiinnostaa, pitäisi saada 12 m puute korjatuksi. http://www.qrz.com/db/XX9TLX

18.1.2010 alkaen on suhteellisen harvinainen iota OC-114 Raivavae, ja DXCC-maa on Austral Isl FO/A tulossa kolmen saksalaisen operaattorin voimin tulossa ääneen. http://dl9awi.de/FO.htm

DX-cluster OH2J on näyttänyt olevan poissa pelistä tiistaista alkaen ja keskiviikkonakin oli vielä ainakin keskipäivällä poissa pelistä.

Linkki nyt vain yksi lukemista löytyy, tietäähän ne saksalaiset.
http://www.cdvandt.org/

73, Pertti OH5TQ
Pertin päiväkirja
http://oh5tq.blogspot.com/
pertti.oh5tq@gmail.com
http://personal.inet.fi/koti/oh5tq/

Bertan ihana rele ja sähkötys




Tähän alla olevassa videossa käytettyyn Bertta radioon tulin tutustumaan varusmiesaikana 1962 syksyllä. Muistaakseni sillä suoritin II-luokan radioviestittäjä tutkinnon, I-luokka suoritettiin Akilla ja NC-100 Asa kopiolla. Siellä videon taustalla on nekin radiot, Aki lähetin
siellä vasemmalla ja NC-100 seuravana.

CW taitaja pystyy lukemaan Bertan cw:tä, pelkästä releiden raksutuksesta. Ja siitähän se riesa tuli kun komppanian silloinen vt.päällikkö, ei sitä osannut ja luuli vain minun makailevan punkassa, kun piti valvoa liikenneharjoitusta.
Asema oli siinä vieressä, jossa sitä harjoiteltiin. Perimmäinen syy ärtymykseen oli ilmoituksen viipyminen, koska piti nousta punkalta pystyyn, laittaa saappaat jalkaan, napit kiinni ja vasta sitten tekemään sitä ilmoitusta. Taas sitä tyypillistä titareiden velttoilua, ei tietoakaan
sisäpalveluohjesäännön mukaisesta käyttäytymisessä, varmaan päällikkö ajatteli.

Tilanteesta minut pelasti viestittäjän QSY merkintä aseman päiväkirjassa, jota juuri oltiin hieromassa. Juuri tuohon taajuuden siirron epäonnistumiseen, moni luokkakokeen radioliikenne tyssäsi, joten sitä harjoiteltiin usein ja sitä jännitettiin.

YouTube - Winter War memory 2009
http://www.youtube.com/watch?v=33YcAhIVig0

Hieno ja koruttoman tyylikäs video, tekstityksineen avautuu sähkötys taidottomillekin.
Kiitos Kalevi!

Nyt täytyy korjata heti edellistä Kosovo kirjoitustani YU8/OH2R qsl korttia on minulla jo kotona, vaan se tärkein DXCC-stauksen hyväksyntä puuttuu edelleen Kosovolta.

73, Pertti OH5TQ
Pertin päiväkirja
http://oh5tq.blogspot.com/
pertti.oh5tq@gmail.com
http://personal.inet.fi/koti/oh5tq/

maanantai 11. tammikuuta 2010

Parhaat terassi- ja hf- kelit vielä odotuksessa

Erään väittämän mukaan hf-yhteyksiä ei pidetä keli-indekseillä, niillä on kuitenkin taipumus vaikuttaa hf-keleihin. Siinä mielessä olen väittäjän kanssa samaa mieltä , että vasta-asema siihen aina tarvitaan oli keliä tai ei ja ehkä vähän muutakin.

Juuri nyt kuuntelen 14002.5 jossa on dx-clusterin mukaan on 3D2HC ja japanilaiset sinne workkii, täällä ei vaan kuulu vaikka R on 20, japanilaiset antaa Udolle 559. Siis pitää olla vielä antennikin, minun 5 elm monobanderi ei 35 metrissä riittänyt signaalin kuulemiseen, taisi myös MUF olla vielä liian alhainen näin aikaisin aamulla ja kuulemisen esteenä.

On sitä workittukin, Windomi Jussi piti keskellä kirkasta päivää 10.30 utc grayline yhteyden
100 w jenkkilään, Bernien W3UR kanssa 40 m ssb Ja minä kuulin iltapäivällä 12.45 utc 24893.0 kuinka CE1/K7CA huuteli cw:llä ja otti EUta, pihinää se oli. Mutta siinä tuntia myöhemmin oli jo paikallinen auringonlasku oli jo menossa ja signaali nousi voimakkaaksi ja pitihän sinne pitää yhteys.

Ja Apolloa SV2ASP/A on yritetty kuunnella 160 m cw:llä, ei vaan meinaa sattua skippi, näyttää olevan yksi hankalammin äänessä olevista asemista, ei puutu mutta kelpaisi monella bandilla ja asema vielä tuossa sopivasti EU laidalla. Apollon käyttämistä tehoista tai antenneista en ole sattunut näkemään mitään infoa.Tuskin siellä linukkaa ja suunta-antennia on . Sieltä se kuitenkin nousi kuuluviin, ei voimakkaaksi mutta kuitenkin. Ja SV1EBV kutsua käyttävä asema alkoi taajuuden tahallisen sabotoinnin ja Apollo poistui taajuudelta, liekö hänellä paikallisia vihamiehiä, kyllä se niin tahalliselta vaikutti.

DX-clusteri OH2J on saanut letkut DK0WCY:lle kuntoon ja komento sh/wcy taas antaa tuoretta tietoa.

Suurin muutos dxcc-awardissa on ehkä tuleva deleted-pykälän muutos. Kosovon tilanne edelleen on dxcc-mielessä avoin, mutta ei ole qsl-korttiakaan ole sieltä liikkunut ainakaan YU8/OH2R osalta. http://www.n4gn.com/yu8/

Ja mahdollisista tulevista uusista dxcc-maista on vain odoteltava Hollannin päätöksiä, Caribian saaristaan. Näin olen yksinkertaistettuna asian ymmärtänyt, joko 2010 tai 2011.

Linkki

Tältä näyttää viestinnän tulevaisuus - Markkinointi&Mainonta
http://www.marmai.fi/uutiset/article362369.ece?s=u&wtm=marmai-07012010

Saavuta tavoitteesi tänä vuonna - 10 vinkkiä
http://www.verkkoklinikka.fi/ajassa/&id=4195978


73, Pertti OH5TQ
Pertin päiväkirja
http://oh5tq.blogspot.com/
pertti.oh5tq@gmail.com
http://personal.inet.fi/koti/oh5tq/

lauantai 9. tammikuuta 2010

Harrasteemme ja kilpailutoiminta kasvu-uralle?


Muutama kysely tuli, missä ne CCF Joulukisan 2009 tulokset on julkaistu?
Eivät löytäneet CCF sivuilta linkkiä, en minäkään. Mutta CCF postituslista on avoin ja kaikkien luettavissa.
SSB tulokset: http://lists.contesting.com/pipermail/ccf/2010-January/008451.html
CW tulokset: http://lists.contesting.com/pipermail/ccf/2010-January/008453.html
RTTY tulokset: http://lists.contesting.com/pipermail/ccf/2010-January/008454.html
Tomi OH6EI on toiminut esimerkillisen nopeasti, mutta CCF sivujen ylläpito ei ole tottunut tähän vauhtiin. Taittaa siellä julkaistavien odotuslistalla ollut jo jokin aikaa myös Viitosten Syysottelun 2009 tulokset.

SM3CER Contest Service/Rules - NRAU-Baltic Contest
Sunnuntaina 10.1.2010 CW 0630 – 0830 utc ja SSB 0900 – 1100 utc
http://www.sk3bg.se/contest/nrau.htm

Otsikko CCF postituslistalta: ”Harrasteemme ja kilpailutoiminta kasvu-uralla?”
Näin sen soisin olevan, mutta myös nykyisten jo luvan omaavien houkuttelu uusille harrasteen osa-alueille, kuten kilpailutoiminnan piirin tuo varmasti ja nopeasti tuloksia.
Tärkeänä osana tähän kampanjointiin liittyy Kisojen sääntöjen- ja tulosten julkaisu, monella medialla. Minusta ei riitä että tulokset on vain jossain lehdessä kuukausien päästä, tai jo valmiiksi hyvin kilpailutoimintaa suhtautuvien (CCF postituslistalla). Joskus jopa eräässä viikoittain ilmestyvässä tiedonannossa oli niitä aikanaan julkaistu, ei ole enää näkynyt. Jopa VHF- ja UHF puolella ollaan ihan hiljaisia tulosten suhteen, niitä taisi olla viimeksi tuossa julkaisussa.

Olen edelleen CCF, OHDXF, ja lisäksi paikallisten kerhojen OH5AG, OH5AE ja OH5Z jäsen, vaikka omakutsu ei enää toimi, tietystä periaatteellisista erimielisyyksistä johtuen. Joka kulminoituu oikeustaisteluun ja sen rahoitukseen - jota en hyväksy.

Täällä Markon OH3XR 160 m äänityksiä, joista saa selvän kuvan millä voimakkuuksilla tällä bandilla dx-yhteyksiä pidetään. Osa jo menee OT ukon kuuloalueen ulkopuolelle. Eräässä testissä jo 20 vuotta sitten kysyivät, olenko armeijan palveluksessa, kun tuollainen kuoppa tässä kuulokäyrässä. Ja se kuoppa on siellä heinäsirkka alueella ja eihän niitä näin pakkasella muutenkaan kuule, joten siellä bandilla on hiljaista. Hyvään kuuloon auttaa myös silmälasit, näkee ruudulta mitä pitää kuulla - dx-clusterilta.
http://www.elisanet.fi/oh3xr/soundfiles.html

Rare DX Sound Clips from 2009 sisältää 146 lähinnä dx-pedition asemien pileupista tehtyjä äänityksiä Tomin K8CX toimesta
http://hamgallery.com/dx2009/

Paikalliset maisemat tykkylumen ansioista kuin postikortista, metsänomistajat ja sähköyhtiöt ei tilanteesta ole mitenkään mielissään, koska ongelmia saattaa olla tulossa.
Tykkylumia vähemmäksi helikopterilla Kymenlaakso yle.fi
http://yle.fi/alueet/kymenlaakso/2010/01/tykkylumia_vahemmaksi_helikopterilla_1355747.html

Linkkiä

Sähkön kulutus ja tuotanto maassamme.
Fingridin nuolet kertoo mistä tulee ja mihin viedään jos on vietävää.
http://www.fingrid.fi/ap-pics/powersystemstate-fi.png?

Ikkunoiden valintaa helpottava energialaskuri
http://www.rakentaja.fi/index.asp?s=/suorakanava/alku.asp?nro=1/10&utm_source=VL1/10&utm_medium=Email

73, Pertti OH5TQ
Pertin päiväkirja

torstai 7. tammikuuta 2010

Kotimaan kisat ja isojen tykkien motivaatio


CO7PH/P oli iota NA-201, tiemme eivät kohdanneet 20 m ssb:llä. Aseman piti olla 5.tammikuuta saakka ja minä siinä jatkuvan lumensiirtelyn lomassa olin niin kypsä iltaisin sänkyyn ettei tullut mieleenkään valvoa. Taitaa Cubassa olla vielä nettiyhteys harvojen herkkua, joten tiedonkulkukin paikallisten ja Miamin kyyhkysten varassa.

Antarticalla KC4USV iota AN-011 on vihjeissä tullut vastaan 20 m ssb:llä, itse asemaan en ole vielä edes kuulohavaintoa saanut, iota olisi puutteessa.
www.qrz.com/db/KC4USV

CCF HF Joulukisan 2009 cw ja ssb tulokset on julkistettu, ainakin CCF postituslistalla ne löytyy. Nopean toimintaa Tomilta OH6EI, vähäiseksi vain jäi kisan yhteysmäärät. Vuoden 2008 vastaavan kisan yhteysmäärät puolitettunakin reilut kymmen yhteyttä voittajilla paremmat. Suunnilleen samat oli yhteysmäärät cw:llä ja ssb ja ja sarjojen sisällä erotkin pisteissä jäivät pieniksi, joten oltiin lähellä tilannetta, kaikki workki kaikki.

Jari OH8LQ piti hyvin pintansa pohjoisesta, täällä kuunneltuna skipin päässä 40m bandilla, hän olisi pärjännyt hyvin isontehon luokassakin, se siitä qth merkityksestä näillä pilkuilla, yhdistettynä muihin positiivisiin osatekijöihin hänen osalta.
http://oh8lq.com/

Jonkin asteinen kilpailijoiden sukupolven vaihdos on Kotimaan kisoissa menossa, tai ainakin uusia kutsuja on tullut vahvasti esiin. Omasta ajankäytöstä tiedän että tietyt perheen rutiinit saattavat sotkevat omaa osallistumista kotimaan kisoihin, etenkin juhlapyhinä.

Näiltä isoilta kontesti asemilta joita kansainvälisissä kisoissa näkyy, on harvoin nykyisin Kotimaankisoissa mukana osallistujia, takavuosina oli joku isoasema Ahvenmaalta mukana.
Asemat on rakennettu lähinnä kansainvälisiin kisoihin, samat perusasiat toimii Kotimaan kisoissakin nopeat, antennien suuntien- tai lähtökulmien vaihdot korostuvat juuri 40 m keleissä ja ei se ominaisuus ole 80 m pahitteeksi. Riippuen tietysti missä se oma qth sijaitsee.

73, Pertti OH5TQ
Pertin päiväkirja
http://oh5tq.blogspot.com/
pertti.oh5tq@gmail.com
http://personal.inet.fi/koti/oh5tq/

maanantai 4. tammikuuta 2010

QSL-kortti Galleria mallia Ranskan alueet 1945 -

Talvinen nuori Alppiruusu, pakkasia odottamassa


Fernando de Noronha Isl PY0FF oli maanantaina aamulla 80m cw:llä ja tuli hyvin, EU kelpasi hyvin. Nettilokiin linkki myös täältä.
http://www.qrz.com/callsign?callsign=PY0FF

Täältä löytyy tosivanhoja qsl-korttia Ranskan hallinnoimilta alueilta 1945 alkaen ja mukana myös puutteita kortti näytteistä, joten OT kortit esille ja pdf tai jpg vääntöön ja sähköpostia F6AJA:lle. Myös deleted kortin hankintaa saattaa löytyä arvokkaita vihjeitä.

Les Nouvelles DX - Histoire de OMs français QSL Kuva Galleria
http://www.lesnouvellesdx.fr/histoires.php

Minullakin on FA-kortti, mutta qso siinä merkitty ajalle jolloin minulla ei edes ollut kutsua. Epäilen että yhteyden on pitänyt OH5T alkupään kirjain, mutta nyt täysin arvoton kortti. Vahinko ettei tullut silloin FA yhteyttä pidettyä, nyt olisin deleted maat 350. No en ole missään listalla sama se onko niitä 349 vain 350. Näin jälkiviisaana olisi kannattanut keskittyä niillä silloisilla rimpuloilla vain tulevien deleted maiden workintaan.

Noviisina ollessa hyvä kun joku vastasi, ei siinä vasta-asemia valittu kaikki kelpasi, 300 yhteyttä oli se tärkein tavoite ja päästä yleisluokan kokeeseen. Maita tuli jos oli tullakseen. Kidelähetin meni kyllä 15m, mutta aluksi ei ollut vastaanotin kyseiselle bandille, joten 80 ja 40 m oli bandit joita silloin workin. Jos ei ollut taitoakaan, niin välineet oli siihen tilanteeseen sopivat.

Digital workkijoille oma dx-clusteri PSK, RTTY, SSTV, HELL, OLIVIA, PACKET, ja JT65 http://hamspots.net/home/

Linkkiä

Jos yhteiskunta vuotaa - Eija-Riitta Korhola, meppi
http://eijariitta.blogit.uusisuomi.fi/2010/01/02/jos-yhteiskunta-vuotaa/

Rantatontti voi jatkossa nostaa vakuutusmaksuja Kauppalehti.fi
http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=2010/01/29259&ext=rss

Hyvä dx parempi mieli - muutama pilkku , vielä parempi mieli.

73, Pertti OH5TQ
Pertin päiväkirja
http://oh5tq.blogspot.com/
pertti.oh5tq@gmail.com
http://personal.inet.fi/koti/oh5tq/

sunnuntai 3. tammikuuta 2010

Uusi vuosi - entiset työskentelyn paheet


Nyt näyttää OH2J päässeen kansainväliseen dx-clusteriverkkoon ja käyttäjiäkin on ilmaantunut lähinnä OH-asemia. Osoite on ham.connect.fi ja telnet portti 7300. Vain muutamalla uuden osoitteen parametrit entisen tietojen tilalle, pääsin heti Kivenlahteen.

Minä ole sen verran ulospäin suuntautunut, että TALK- mode pitää dx-clusterilla olla – vaikka vain kaikenvaralta. Eikä se "ann/full ohclu" komento enää pelaa, vaan sillä on täysi ann/full jakelu, piti ihan testata.

VK6IOA tuli yhtenä iltana 7006 ja OT4A kutsua käyttävä asema oli pitkään taajuudella vain häiriten VK6IOA työskentelyä. On näillä häiriköillä ollut henkisesti vaikeaa, ei ole ollut pileuppi asemia joita olisi voinut häiritä ja saada oma kutsu dx-clusterien apinalistoille joten kyllä patoutumien purkamiseen menee vielä vähän aikaa.

VK6IOA iota OC-211loki löytyy
http://logsearch.de/index.php?option=com_wrapper&Itemid=30


Kyllä 160m cw:lläkin löytyy bandien ritareita, CE1/K7CA oli 1820.4 joka tuli vihjeenä,asema täälläkin kuultavissa jopa ihan hyvin. CE1 kysyi kuka DL? pariin kolmeen kertaan siinä yritettiin, mukana oli myös EUn tapaan muitakin kuin tuo pyydettyjä DL-asema. Muutaman minuutin kuluttua siihen DL-joukkoon ilmestyi eräs konkari OH-asema, vaikka CE1 pyysi vain DL asemaa, tätä jatkui useita minuutteja ja näin tuon DL aseman mahdollinen yhteys totaalisesti tuhottiin. Ja uppiin jäi tämä OH-konkari yrittämään yhteyttä ja siinä arvottiin OH3 ja OH7 välistä kaikki numerot, sitä oikeaa numeroa ei sattunut tähän arvontaa ja suffiksin arvontaan ei vielä päästy ollenkaan.

Siinä vaiheessa tämä DL asema kypsyi yhteyden hierontaan ja alkoi oman vastaavan päällekutsumisen, kun OHta kutsuttiin niin hänkin antoi omaa kutsuaan ja pitkään, onneksi oltiin upissa. Muuten ei kukaan olisi siinä kuullut mitään. En viitsinyt jäädä kuuntelulle miten siinä lopussa kävi, saiko tämä OH-konkari tai DL asema sen kaipaamansa yhteyden.

Minua ainakin risoo tällainen käytös, kutsutaan vaikka kyseessä ei selvästikään ole yhtään samaa kirjainta tai numeroa kuin omassa kutsussa on, jota pileuppi asema kutsuu. Ja näin pilataan kyseisen aseman mahdollinen yhteys joka on jo muutaman merkin saanut oikein ja läpi. Miksi hänelle ei anneta mahdollisuutta, rauhassa antaa niitä puuttuvia osia kutsusta.

Turha meidän on täällä pohjolan perukoilla henkseliä paukuttaa, että olemme bandien ritareita – valitettavasti.

Hyvä dx parempi mieli - muutama pilkku , vielä parempi mieli.

73, Pertti OH5TQ
Pertin päiväkirja
http://oh5tq.blogspot.com/
pertti.oh5tq@gmail.com
http://personal.inet.fi/koti/oh5tq/