Oma blogiluettelo

sunnuntai 5. heinäkuuta 2009

TO8YY yksi uusi bandi - 15 m cw


Lauantaina olin illansuuhun saakka reisussa, päivällä sain jo ilmoituksen puhelimella että pilikku oli ilmestynyt, joten illalla oli odotettavissa 15, 12, ja 10 m tiukkaa kuuntelua mahdollinen vasta-asema oli TO8YY. Koko illan kuuntelut tiivistettynä, TO8YY ilmoitti kuulleensä minut 24913, mutta en vastannut hänen raportiinsa. Ainoa piikki joka tuli minulle oli yksi hänen kokonainen koolinsa, johon vastasin kahdella omalla kutsulla, mitään vastausta en kuullut, tai muitakaan elonmerkkejä Ja kaikki tämä tapahtui juuri meikäläisen auringonlaskun aikana 19.48 utc, muutaman minuutin tarkkuudella.

Seurasi pitkältä kuulostava hiljaisuus 10 ja 12 m taajuuksilla. Joten laitoin talkin missä olet, ja hän ilmoitti tulevansa 21009 ja sieltähän asema kuuluikin cq huutelevan, ei muuta kuin nopeasti linukka tälle bandille ja kutsumaan ja sieltä se qso syntyi, ja uusi bandipinna kirjattiin. Heti laittamani vihjeen jälkeen EU ja jenkit sen taajuuden omivat 599 signaaleilla, täältä se oli jo vähän pihinän sekaista, mutta hyvin luettavaa. Yhteyttä tuskin olisi syntynyt ellei talk-modea ollut käytettävissä OH5RBI:llä. Niitä vielä puuttuvia 12 ja 10 m pitää vain päivystää. Ja toivoa vasta-asemalta sikeää yrittämistä, jota kyllä siellä on ollut. Tämä 15 m cw yhteys oli jo muutama minutti paikallisen auringonlaskun jälkeen 19.55 utc.

Nyt näyttää TO8YY olleen myös 160 ja 30 m ja ryttyä on ollut tarjolla 17 m bandilla.

Joku ihmeen pohjarupina oli illalla 10 ja 12 m bandeilla, ihan erilaista kuin 110 kV linjarutina.
Se oli kuin harvakierroksinen sähkömoottori olisi pyörinyt ja hankaloitti hiljaisen signaalin lukemista. Onneksi kosteus piti linjarutinan hiljaisena, nämä kaksi olisi ollut jo ylivoimainen este.

Radiohäiriöstä voi tehdä Figoralle ilmoituksen, oheisella lomakkeella:
http://www.ficora.fi/attachments/suomilomakkeet/5CUn2JBFf/RH-ilmoitus.pdf

Mielipiteitä – lainattuja

Terassin kaide tarvikkeita olen maalaillut ja kyllä se on hauskaa määrämittaan sahattuja maalata, verrattuna jos olisi valmiina samaa suorittanut, kaikki rakoset tökkinyt ja siinä sivussa terassia pilkutukselta varjellut ja selkää kuormittanut.

http://www.finlex.fi/data/normit/6376-F2.pdf
Rakennusten käyttöturvallisuus
2.4 Kaide
Kaiteen korkeus riippuu putoamiskorkeudesta. Nykyisten rakennusmääräysten mukaan saa uusissa kaiteissa olla enintään 10 cm rakoja.

Golfmailamies aiheutti poliisioperaation Savossa
http://www.warkaudenlehti.fi/uutiset/keski-savo/golfmailamies-s%C3%A4ik%C3%A4ytti-kaura-ahossa/461902
Ja paikallisella savolais draama :
Voe olla tokkiisa jotta mänjkö tuossa pyssymies tai oeskohan tuo lapiomies tai onkimies vae lieneekö satteenvarjomies, mut jos soitettaankii paekalle polliisimies ja ottaesko mukkaan koiramiehe, mut kyl siin joku mänj ? Voepi olla vuaaralline tai voepi olla olemattakii. Ja ei kun pillit soijen ja ehtimään !! (viännös Jussi oh3lch)

Hyvä dx parempi mieli - muutama pilkku ,, vielä parempi mieli!

73, Pertti OH5TQ

Ei kommentteja: