Oma blogiluettelo

lauantai 6. syyskuuta 2008

Valmius kohdata kriisejä


Aurora indeksi laskenut selvästi nyt vain 9, eilen vielä 32 joten saattaa Turva 2008 qsotkin HF mennä läpi, ainakin 3699 signaalit ihan tavanomaisella tasolla. Tosin useat 3699 asemat ovat workineet tuolla taajuudella vuosia ja siten ollut aikaa parannella asemansa signaalia ja poistaa paikallisia häiriö lähteitä.

Kyllä se on riski että qso ei kulje jos HF-asema pystytetään paikkaan jossa sitä ei aikaisemmin ole edes testattu. Kaupunkimaisessa maisemassa saattaa olla paljon korkeammat bandin pohjat, joka suorastaan estää kuulemisen, sen huomaa jopa eräästä SRAL bulletiini asemasta. Eikä tälläisen tilapäisen qth häiriön lähteitä ole aina aikaa jäljittää, tai edes yrittää niitä poistaa.
muutaman tunnin takia. Yhteydet vain hoidettava muita teitä.
Tiedän että tämänkin Turva 2008 harjoituksen HF-asemia on sijoitettu paikkoihin jossa on jo etukäteen tiedetty häiriöiden olevan tasolla jolla voidaan qsoja pitää. En yhtään ihmettele vaikka verkossa olisi sellaisia HF-asemia joista ei qso kulje minnekään, jos ne on vain hyvässä uskossa sijoitettu paikkoihin joihin viranomaiset ovat ne suositelleet.

VE8RCS/VY0 saa jo rauhassa kutsua CQ eikä tarvis numeroittain ottaa, lauantain aamuna 7011 oli pitkää hiljaista hänen kutsu taajuudellaan, vaikka signaali oli hyvä.

Tuosta edellisessä jutussa mainitusta T209DX tuli ihmettelyjä mikä tällainen kutsu on. T20 on Tuvalu zone 31, täältä muut niukat infot: http://dx-hamspirit.com/2008/08/27/t209dx/


Ei kommentteja: