Oma blogiluettelo

sunnuntai 28. syyskuuta 2008

Pilkut hävinneet ja SAC on ohi



Edellisellä kerralla kaipaisin CE0Y/DL6OZ, EU kelien aikoihin bandille perjantaina vihje tuli 7010 kello 0452z, asemaa en kuullut. Vaikuttaa että nyt oli yritystä EU qsoihin ja bandikin ihan sopiva, mikähän oli esteenä ettei bandilla asema viihtynyt. Ei taajuudella ollut hetkeä myöhemmin mitään liikennettä ei edes jenkkejä hantä workkimassa, jotka sentää siinä naapurissa. Eikä viikon vaihteessa tapahtunut näköjään mitään muutosta tilanteeseen

Vanhassa osoitteessa on entisiä DX-summitin myllyjä pystyssä, tietysti jo toisessa käytössä. Siinä osoitteessa kovasti vielä vieraillaan, useita tuhansin kertoja viikossa ja vihjeitäkin sinne pukataan, eihän ne sieltä mihinkään mene, tilastoa löytyy palvelimelta josta tämä käy ilmi.
Ei ole tieto tavoittanut kaikkia entisia käyttäjiä tai on unohtunut vanha osoite jonkin listaan jota vain klikataan. Niin arvelen käyneen Imatrallakin kun ei nimipalvelimen tilannetta siirretty johonkin ilmaiseen palvelimeen joka olisi sen kääntänyt siihen OH5RBI, IP-numeroon joka on 217.25.99.10 8000

SAC ssb osassa oli taas SK3W ja OH5Z samassa luokassa M/M ainakin ennakko tietojen mukaan. Sunnuntaina tunnin verran oli kisaa jäljellä niin ainakin 20 m bandi numeroita oli jaettu OH5Z rivakammin. Kisaa ei tosin 20 m ratkaista Multi Multisssakaan, joten ensin kisa loppuun
ja sitten jännäämään miten tässä kävikään. Jopa maaottelussa.

Täällä on Radioamatöörissäkin muutaman kerran vuodessa ilmestyvät HF DX-taulukot: http://www.ohdxf.fi/ohdxf/content.php?content.10


Missä Nino IT9RYH, ei ole pitkään aikaan kuulunut taajuudella 14195, ei sen puoleen en häntä kaipaa, enkä myöskään hänen saman käytöksen omaavia ystäviään. Jokohan Italiassa on tehty jotain, vain onkohan aika hoitanut asian kuntoon.

73, Pertti OH5TQ
http://personal.inet.fi/koti/oh5tq/

Ei kommentteja: