Radioamatööri harrasteessa olen jo yli 60 vuotta ollut mukana Lue ainakin kerran. Workkimisen Arvomaailma http://www.sral.fi/files/arvomaailma.pdf. Myös maailman matkaaja Aatto OH6PN julkaiseen matkakertomuksiaan kuvien kera blogissani.
Oma blogiluettelo
perjantai 8. elokuuta 2008
Kosovo edelleen osa Serbiaa - WAE:ssa kerroin
Kosovosta on YU8/S56M ollut aktiivinen, jopaRTTYllä niin että sain uuden bandimaan heidän toimestaan 10 m cw:llä, vielä on 15 ja 12 m puutteessa. Ovat sielläkin olleet mutta minä en silloin rigien äärellä: http://s50clx.infrax.si/
Joku tuossa Kosovossa vielä hiertää ettei dxcc hyväksyntää ole tullut ja luulen ettei YU8/OH2R kortitkaan ole liikkuneet, liekö siinä osasyy. Käsittääkseni Kosovo on vielä dxcc mielessä edelleen vain osa Serbiaa. Uskon että Kosovosta tulee uusi dxcc-maa, mutta koska ja mistä alkaen se uudeksi lasketaan.
Kertoimina se on ainakin CQ järjestämissä kisoissa, tuoreita WAE sääntöjä en nopeasti löytänyt, vuodelta 2005 olevissa ei Kosovosta mainita mitää. Eräs saksalainen asema jakaa jokaisen antamansa YU8/S56M vihjeen jalkeen, että Kosovo on WAE-kisassa kerroin!
Kaalimato jahdin viime metreillä huomasin ettei meikäläinen tavallinen bittientallaaja pääse ainakaan helposti XP:ssä dos-tilaan, joten siirsin OH1AA lokin kaikki tiedostot suoraan XP tiedostoksi ja kas kumma siellä se toimii. Notepadilla lisäsin uuden kutsun YU8/S56M OH1COUNT.ASC tiedostoon Kosovon riville lisää YU8/OH2R seuraksi, OH1COUNT.EXE ajokin onnistu sen päätteeksi.Olin jo varaustautunut pahinpaan että toisessa koneessa sitä pitää pyörittää.
Vielä on workittujen IOTA lista saatava sisään, että saisi hälyt toimimaan nyt ollaan kuin siteen silmillä, ei tiedä mitä on puutoksessa.
Rastaatkin hävisi kun mustikat loppuivat rinteestä, missä lieneevät nyt.
73, Pertti OH5TQ
http://personal.inet.fi/koti/oh5tq/
valitan linkit ei vieläkään näy toimivan, käytä kopio toimintoa ja siirrä linkki suoraan selaimelle.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti