Oma blogiluettelo

tiistai 12. elokuuta 2008

FW1W melkein tarjolla


DK0WCY kelimajakka näyttää palanneen lomalta ja taas on tarjolla tuoreita keli-infoja. DX-clusteri OH5RBI:ltä saat samat tiedot käskyllä "sh/wcy" tai käppyröitä voi katsella heidän sivuillaan:
http://www.dk0wcy.de/magneto/magnet.htm

FW1W on myös ilmestynyt vihjeisiin, ei tosin mitenkään tänne pohjoiseen sopivilla ajoilla ja bandeille.Tiistaina aamulla oli läheltä piti tilanne asema oli 18069.0 mutta ei kuulunut kuin muutama sitä kutsuva japanilainen sekä pari UR3 jotka aivan samalta herziltä ja samalla avainnuksella workki, mutta eri kutsulla pienen ajan sisässä. Vahva epäilys että siinä workittin samalta asemalta molemmat qsot. Sekä yksi UA3 joka ei vielä saanut qsoa ja siihen päättyi se osuus keli ei ehtinyt tänne nousta. Asema siirtyi 21000.9 ja sielläkään ei tietysti kuulunut, edes niitä kutsuvia semia. Ei näillä bandi- ja aikataululla valinnoilla EU qsoja lokiin montakaan saada, ehkä ei ole tarkoituskaan. http://radio-dream.com/mini_pedi_2008/

7P8BA on ollut aktiivinen.myös 30 m, oli vaan niin aikaista ettei oikein edes kuullut asemaa kun JA suuntaan piti qsoja. Tarkempi lokin tutkiskelu kuitenkin osoittikin ettei qsolle ollutkaan paikkaa tuolla bandilla.

73, Pertti OH5TQ
http://personal.inet.fi/koti/oh5tq/

Ei kommentteja: