Oma blogiluettelo

lauantai 9. toukokuuta 2009

Kalakukko 2009 - OH7AB kiitos


Pohjois-Karjalan Radiokerho ry. OH7AB järjestämä HF-kilpailun Kalakukko 2009 tulokset on täällä, taas ennätysajassa ja läpinäkyvyys on taattu: http://www.oh7ab.fi/

Otteita sivuilta:
”Mikäli kilpailija havaitsee tarkistuslokistaan tai nettilokeista virheitä tuloksissa, voi kahden viikon aikana eli 14.5.2009 tehdä vapaamuotoisen muistutuksen asiasta järjestävän kerhon kilpailutoimikunnalle osoitteella Kalakukko@oh7ab.fi Kilpailutoimikunta käy läpi kaikki muistutukset ja tekee tarvittaessa muutokset lopulliseen tulosluetteloon, joka julkistetaan noin 15.5.2009.”

”Puuttuvia lokeja - eli lokeja sellaisilta asemilta, joita vasta-aseman lokeista löytyi vähintään viisi kertaa - oli loppujen lopuksi vain 10 kpl. Kuriositeetin vuoksi mainittakoon, että tämän lisäksi löytyi peräti 80 tunnusta lokeista, joista valtaosa oli vääriä kopituksia!”

”Kisan aikana 40 metriä auringonpilkkuminimille tyypillisessä huonossa kunnossa. Pitkät ja lyhyet etäisyydet onnistuivat, mutta niiden välillä oli vaikeaa. Yhteyksiä 40 metrillä pidettiin yllättävän vähän, osasyynä sekin että uuteen "Single 80m" -luokkaan osallistui 28 kilpailjaa - enemmän kuin mihinkään muuhun luokkaan. Mutta tällä uudella single-luokalla on selvästi tilauksensa.”

Jos kaikki kotimaankisat hoidettaisi tällä osaamisen ja toteuttamisen tasolla, ei meillä olisi hätäpäivää. Mutta tietäen aikahyvin millä tasoilla yleensä siellä järjestäjien puolella yleensä liikutaan, ollaan tästä tasosta kaukana. Olen ollut mukana useana vuona tiimeissä joissa on ratkottu ongelmia miten saadaan Viitosten Syysottelua järjestettyä - edes tyydyttävästi.

OH7AB osaaminen ja toteutus on ihan omassa luokassa – kiitos siitä heille.

Kyllä hfdx-bandeilla ollut hiljaista dx-bulletiinit kertoo aktiviteeteistä ja nekin pelkästään melkein erikois prefiksejä. Ei tosin keli-indeksit mitenkään houkuttele edes kuuntelemaan.

Onneksi nuo pihatouhut ovat pitäneet pois rigien ääreltä, tuolla ulkona 10 säkki multaa odottaa peräkärrissä lapiota ja lapionheiluttajaa. Onneksi tontti on mäenrinnettä, tasaista leikattavaa nurmikkoa ei tänne helpolla saa, mieluiten katselen luonnonvaraista pihaa, joka rajoituu saman tyyppiseen haja-asutuasalueen metsäiseen lähimaastoon.

Mielipiteitä – lainattuja ja omia

Sunnuntain kauppareissu nostaa hintoja - Tekniikka&Talous
http://www.tekniikkatalous.fi/kommentit/uutiskommentti/article282181.ece?s=u&wtm=-06052009

Jobbarit valtasivat internetin kauppapaikat Taloussanomat
http://www.taloussanomat.fi/kauppa/2009/05/04/jobbarit-valtasivat-internetin-kauppapaikat/200910930/12

Tässä on hyvä paikka testata sitä keppihevosen protoa, joka joskus muinoin SRAL kokouksessa esiteltiin, eikä sille löytynyt ratsastajaa. Ehkä keppihevosen kehittely oli vielä kesken: http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/uutiset/paauutiset/05/fi_FI/keppihevosmonte/

Nyt on minulla hyvä viikko, ainakin kolmesta eri osoitteesta on tullut ilmoitus, eri suuruisesta lottovoitosta. Kyllä tässä on kestämistä vain hallintokuluja syntyisi minulle, voittoa lunastaessa. Paikallisesta RAYsta, ei vaan ole kuulunut vastaavia ilmoituksia.

Kirjosieppo uros kävi varaamatonta pönttöä katselemassa, samaa jota Talitiainenkin piiritänyt.
Keväällä virittelin kaksi uutta tai vähän käytettyä pönttöä, tontin reunoille.

Hyvä dx parempi mieli - muutama pilkku ,, vielä parempi mieli!

73, Pertti OH5TQ

Ei kommentteja: