XR0YG Easter Isl (CE0Y) 27.3.2012 saakka
Kuuntelin perjantaina aamulla 10104, jossa XR0YG sähkötteli. 30m kääntyvällä dipolilla, tuskin kuulin, joka on maston alin antenni. 80m dipolilla jotka oli maston ylimmät haraukset kuului pihisten. Parhaiten mittaria nostaen asema tuli 40m 3elm biimillä, joka oli juuri ylimmäisten harusten yläpuolella.
Kutsujia oli valtava "massa" vaikka kyseessä oli jatkuvasti EU suunnattu kutsu. Oli minun onni ettei tuo bandi enään ollut puutteessa.
Kello 0530 utc maissa kaikilla noilla edellä mainituilla antenneilla asema oli luettavissa, kuitenkin selvillä eroilla jotka oli sama kuin heti aamulla. Tämä sama ilmiö kuin edellisenä aamuna 40m, signaali parani auringonnousun jälkeen. Joka 30m oli myös odotettavissa, jopa niin että kun 40m olisi täällä hiipunut, olisi 30m paras kelipiikki vasta tulossa. Vahinko ettei nyt ollut 40m ollut vertailuasemaa. Sen voi havaita kutsuvista ja läpimenevistä asemista, alueilta joissa jo päivä pitkällä meihin verraten. Asia joka aina kannattaa aina kuunnella, miltä maantieteelliseltä alueelta pileuppi asema workkii, yleensä sieltä olevat asemat ovat vahvoja, kelipiikki juuri sinne. Ja suhteuttaa se oman aseman suorituskykyyn.
Varma tosiasia ettei pileuppi asema tule tarjomaan itseään 3699, kyllä sitä pitää kutsua, joskus pitkääkin.
Perjantaina illan suussa 15m cw:llä, pitkän kutsumisen jälkeen tuli merkintä lokiin, joka oli uusi bandimerkintä. Vahinko ettei peditiolla ole kuin cw:tä tarjolla, hyvin EU keliessä ollut sieltä tarjontaa, huomioiden ryhmän pienen koon. 40m cw oli uusi mode tuolle bandille.
Tulevaa
T2YY Tuvalu 23.3.2013 alkaen.
Tämä listaus kannatta lukea ja kuunnella, onko tuttuja häiriötä, joita löytyy bandeilta.
http://www.iarums-r1.org/iarums/sound/main.html
Linkki
http://repovesi.wordpress.com/2013/03/22/lintujen-kevatmuutto-on-ovella-repovedella/
73, Pertti OH5TQhttp://perttioh5tq.blogspot.fi/
http://tupala.mine.nu/oh5tq/
oh5tq@sral.fi
skype on

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti