Oma blogiluettelo

torstai 28. maaliskuuta 2013

Kutsu Kalakukko-​kilpailuun ma 1.4.2013 (2. pääsiäispä​ivä)


Hyvä OM/YL!

Kutsumme Sinut mukaan pitämään hauskaa tai kilpailemaan vakavasti Kalakukko 2013-kilpailuun. Perinteisen tavan mukaan järjestämme sen tänäkin vuonna toisena pääsiäispäivänä, maanantaina 1.4.2013. Vaikka kyseessä on aprillipäivä, on Kalakukko kaukana aprillista! Päinvastoin, viikonlopun WPX SSB-kilpailun jälkeen laitteet ovat edelleen kuumat mutta bandit häiriöttömät!

Kalakukko on vuodesta toiseen jatkunut suosituimpana kotimaan kilpailuna. Kaksi vuotta sitten pidetyssä SM-Kalakukossa oli 216 osallistujaa!

Miksi Kalakukko on suosituin?

1) Meillä ei ole lokipakkoa. Tule, pidä hauskaa ja worki itsellesi sopiva määrä yhteyksiä. Jos et halua lähettää lokia, se on ihan OK! Emme tee lähettämättömien lokien mustaa listaa ja mikä tärkeintä - vasta-asemia ei rangaista pistemenetyksillä siitä, ettet lähetä lokia!

2) Meille kelpaa paperiloki, sähköposti ym. Jos kuitenkin haluat lähettää lokin, voit lähettää paperilokin tai sähköisen lokin, vaikkapa vain sähköpostilla listan pitämistäsi yhteyksistä ja sanomanvaihdosta. Totta kai olemme mielissämme, jos laitat ADIF- tai Cabrillo-lokin, se helpottaa yhteyksien tarkistamista!

3) Kalakukosta löydät aina itsellesi sopivan luokan! Tiedämme, kuinka epäreilua on kilpailla luokassa, jossa toisilla on ylivoimaiset laitteet ja antennit. Eihän Volkkarillakaan pärjää Kimin Lotukselle. Kalakukon säännöistä löydät itsellesi luokan, jossa voit kilpailla sellaisten asemien kanssa, joilla on samantasoinen asema tai kokemus kuin sinulla. Nyt voit Volkkarilla kilpailla muita Volkkareita vastaan! Eikä tässä vielä kaikki - voit osallistua useampaan luokkaan joiden ehdot täytät! Muista myös single band-luokat 80 m ja 40 m!

4) Kalakukon tulokset ovat läpinäkyvät! Kilpailun tulosten laskemisen jälkeen julkaisemme kaikkien kilpailuun osallistuneiden (paitsi check-lokit) lokit nettisivullamme. Voit tarkistaa itseltäsi ja muilta, missä menetettiin pisteitä, mitä kertoimia workittiin ja miksi muut workkivat huonommin kuin sinä! Sinulla om myös viikko tämän jälkeen aikaa reklamoida, jos tunnet että tuloksesi on laskettu väärin!

5) Kalakukon tulokset tulevat nopeasti! Olemme vakavasti sitä mieltä, että tuloksien laskemiseen menee täsmälleen sama aika, tekee sen sitten kilpailua seuraavan viikon aikana tai ensi syyskuussa. Siksi teemme sen niin pian kuin mahdollista! Kaksi vuotta sitten tulokset valmistuivat viisi päivää lokien dead-linen jälkeen. Samaa lupaamme nytkin ja Kalakukon palkinnot jaetaan jo 20.4. SRAL ry:n Kevätkokouksessa Riihimäellä.

Kilpailun säännöt löydät maaliskuun Radioamatööri-lehdestä tai seuraavasta linkistä:
http://www.sral.fi/kilpailut/saannot/kalakukko_2013.pdf

Kalakukon lyhyt oppimäärä:


SSB: Maanantai, 1.4.2013, 07000859 UTC (10.0011.59 Suomen aikaa)
CW: Maanantai, 1.4.2013, 10001159 UTC (13.0014.59 Suomen aikaa)
RTTY: Maanantai, 1.4.2013, 13001359 UTC (16.0016.59 Suomen aikaa


Sanoma: 59(9) 001 UU eli raportti, juokseva numero alkaen 001:sta ja maakuntasi
Täydellinen yhteys 10 pistettä. Jokaisesta kertoimesta (maakunta) kummallakin bandilla 40 pistettä!
Jos lähetät lokisi, lähetä se viikon kuluessa eli viimeistään 8.4.2013.
Pohjois.Karjalan Radiokerho ry:n, OH7AB; puolesta

Jari, OH2BU


Tämä kutsu Kalakukossa 2013 kisailemaan tuli sähköpostiini - hyvä muistutus.

73, Pertti OH5TQ
oh5tq@sral.fi
http://tupala.mine.nu/oh5tq/










 

keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Alan uskoa siihen kaksi huippuiseen maximiin - tai se on ainoa toivo

Kouvola - Heinola tiellä Sompasen kohdalla, muistaakseni 2011
 
 
XR0YG Easter isl. CE0/A
 


 
14029.0 XR0YG 26-Mar-2013 0308Z tnx QSO 73 <RW9FN>


Tähän aikaan ei asemasta kuulunut edes pihinää, upissa kyllä kutsujia kuului. Venäläiset asemat siellä oli selvänä enemmistönä, joten antaa auringon nousta kyllä se keli tännekkin nousee. Olen valmiina, punainen matto levitetty, linukka on lämmin, Easter XR0YG saa tulla kuultavaksi täälläkin.

14029.1 XR0YG 26-Mar-2013 0346Z tnx QSO <R7HL>
 
Tässä alkoi jo pihistä, lyhyttätietä kuuntelin.

14029.0 XR0HG 26-Mar-2013 0412Z weak hr <DL1XW>

Piti käydä aamupuurolla jossa pakaste mustikoita lisänä, se auttoi mittarissakin oli S7-9 näyttö, vihdoin kelpasin.
14029.2 XR0YG 26-Mar-2013 0519Z Tnx, UP 2,3 <UT5DV>

Q-sarjan kutsuja tulee harvakseen vastaan
 
Olen silloin tällöin pileupeissa kuullut kutsun RA3QSY, taas aamulla 40m cw:llä, ensin luulin että kyseessä on tyypillinen bandipoliisin toimi. Aamulla selvisi että kyseessä on todella aito kutsu RA3QSY, hän piti yhteyden XR0YG kanssa ja kuittasi sen. En tiedä onko venäjällä todella tuota Q-sarjaa jaettu kutsuiksi, vain onko kutsu ostettu ruplilla myöhemmin.

Jos minun pitäisi ostaa kutsu, en varmasti Q-lyhenne sarjasta sitä ostaisi, ei taida meillä olla edes mahdollista, koska ainakaan minulle ei ole Q-sarjan kolmekirjaimista OH kutsua tullut vastaan milloinkaan.

QSY siirtykää lähettämään toiselle taajuudelle (tai taajuudelle ...) / siirrynkö lähettämään toiselle taajuudelle?

http://www.sral.fi/info/q-lyhenteet.html

CW-merkkien ja lyhenteen selvennystä dx-clusterilla.

To ALL de IK3NGP: ..- .- -. means UP


Rick se vaan jaksaa yrittää
P5, NORTH KOREA
Rick,K6VVA, still tries to obtain a licence. Stay tuned!
See:
http://www.k6vva.com/p5/p5infoupdate2.pdf
See:
http://www.dxcoffee.com/eng/2012/07/07/project-k6vva-p5-air


DXNL 1825 - Mar 27, 2013 DX Newsletter
 
Uudet meitä koskevat määräykset
käsittääkseni heti voimassa?



73, Pertti OH5TQ


oh5tq@sral.fi

skype on






 
 
 



 
 
 
 
 
 




maanantai 25. maaliskuuta 2013

Ruosteinen ladonoven saranto narisee



DX-clusterin vihjeitä

Aamulla kuuntelin taajuutta 3523  dipolilla, melkein signaalia luki, joka oli minulle suuri yllätys. Olin varautunut vielä heikompaan kuuntelu tulokseen. Minun kutsumiseen, kuitenkin liian heikko. Oli siinä isoja OH-poikia kutsumassa, en niin tarkasti kuunnellut ketä läpi meni, uskon kyllä näin tapahtuneen.
3523.0 XR0YG 25-Mar-2013 0356Z UP1.5 <UW5ZO>

Myös 20m oli aamulla tuhti signaali, vahinko että on peditiolla moderajoitus ssb olisi kelvannut hyvin.
14010.3 XR0YG 25-Mar-2013 0649Z SV9COL no receiver??? <HA8KW>
3515.0 P29NO 25-Mar-2013 1513Z CQ <UA3QNS>
Ja tähän tuli YO2AQD testi kutsua antamaan, useiksi minuuteiksi.

Heti tuon P29 vihjeen jälkeen, ei ymmärrä mikä oli tarkoitus, koska selvästi YO luki dx-clusterin vihjeitä.

Tuvalulta on asemia äänessä

T2TT ja T2YY, molempien cw signaalia olen kuullut pitkin päivää, eribandeilla mielestäni yllättävän hyvin.http://dx-world.net/2013/t2tt-tuvalu/
http://www.dxxmail.com/2013/03/t2yy-tuvalu/

CCF postituslistalta kopattua, Ilkan OH1WZ kirjoitus

Monen radiourheilijan, kontesterin ja kisoja muuten vaan workkivan
keväinen kohokohta, CQ WPX SSB lähestyy. Itsekin yritän olla mukana
jonkun kuson pitämässä ja siksi seurailen kelejä.

Mielenkiintoiselta näyttää, kuten aina:
http://www.swpc.noaa.gov/sxi/images/latest_sxi.png

Tummat alueet ovat korona-aukkoja ja kääntymässä Ma-Ke maata kohti.
Eilisiltainen ennuste A-indeksille onkin: 28.3 == 18; 29.3. == 15;
30.3. == 10; 31.3. == 5, eli aurinkotuulen turbulenssit olisivat
LA/SU ohi.
'
Aktiivisia alueita on, muttei montaa:
http://www.solen.info/solar/images/AR_CH_20130324.jpg

Ja siksi 'Röntgentasot' ovat aikalailla lopahtaneet
http://www.swpc.noaa.gov/rt_plots/Xray.gif

40/20 lienevät Suomesta parhaat, 15M jää marginaaliseksi, mutta
varmaan siellä kuso kulkee kuitenkin.

p.s. Oliko pääsiäisen aikoihin jokin kotimaankisa?


Kalakukko 2013

Kalakukkokilpailun järjestää tänä vuonna Pohjois-Karjalan Radiokerho ry, OH7AB. Kilpailu käydään tänäkin vuonna toisena pääsiäispäivänä, ma 1.4.2013, pääosin vuonna 2011 pidetyn SM-Kalakukkokilpailun säännöillä ja on yksi tämän vuoden SM-osakilpailuista.

Kilpailuaika: (Toinen pääsiäispäivä:)

SSB: Maanantai, 1.4.2013, 07000859 UTC (10.0011.59 Suomen aikaa)

CW: Maanantai, 1.4.2013, 10001159 UTC (13.0014.59 Suomen aikaa)

RTTY: Maanantai, 1.4.2013, 13001359 UTC (16.0016.59 Suomen aikaa)

http://www.sral.fi/kilpailut/saannot/kalakukko_2013.pdf


Ruosteiset ladonoven sarannat narisee

3699 oli päivänä muutamana suuri innostus vertailla ja kotimaan signaalia ja äänenlaatuja. Ja mahdollisia säröjä kaivettiin esille suurennuslasilla. Muistuu mieleeni takavuosilta erään kontesterin, nyt jo SK äänenlaatu raportin kysely vähää ennen kotimaan kisan ssb osan alkua.

Hänen normaali puhe ääni muistutti minusta, vähän liiotellen ruosteista ladonoven sarannan narinaa, ovea aukaistessa. Ja tätä hänen normaalia puheääntä ei monikaan siinä taajuudella olevista ei ollut koskaan kuullut, joten lausunnot oli suorastaan tyrmääviä. Siihen aikaan oli myös Datong oli yleisesti käytössä, ainakin kisoissa, ja niin oli nytkin. Joten lopputuloksen  voi vain arvata, pienen säätö hetken jälkeen. Lopulta Datongin sisään- ja ulostulojen säädöt meni kohdalleen. Ruosteisen sarantojen narinaa se ei tietysti poistanut.


 
73, Pertti OH5TQ
http://tupala.mine.nu/oh5tq/
oh5tq@sral.fi
skype on
 




 

 

 



 
 



 

lauantai 23. maaliskuuta 2013

Clippertonin (FO/C) TX5K yhteydet Club Logissa - OH yhteyksiä

 


Clippertonin TX5K lokit on saatu Club Logiin
Myös qsl tilaukset toimii, lokisivulta avautuu omat yhyteydet ja siihen vain päivät ja kellonajat.
Top 100 band/slots in FINLAND [First Past the Post]*

1 OH5KW 17 21 OH7MM 10 41 OH1O 8 61 OH9RJ 5 81 OH3XA 4
2 OH1MA 16 22 OH1M 10 42 OH1TV 7 62 OH1MZ 5 82 OH1LQ 4
3 OH2BV 14 23 OH8C 10 43 OH6LI 7 63 OH3GBS 5 83 OG3M 4
4 OH5BM 14 24 OH6NIO 10 44 OH1MM 7 64 OH4KEC 5 84 OH9MDV 4
5 OH5RF 14 25 OH2BAD 10 45 OH3JF 7 65 OH8US 5 85 OH1LFF 4
6 OG2M 13 26 OH1XX 10 46 OH2TM 7 66 OH6XY 5 86 OH1MRE 4
7 OH2ZZ 13 27 OH1ND 10 47 OH6VI 7 67 OH6DX 5 87 OH2YV 4
8 OH2BR 13 28 OH2BGD 9 48 OH6RE 7 68 OH3NDH 5 88 OG4X 4
9 OH6WW 12 29 OH6MW 9 49 OH4A 6 69 OH5XO 5 89 OH1LN 4
10 OH7KB 12 30 OH5TQ 9 50 OH7MHL 6 70 OH5XX 5 90 OH3TT 4
11 OH2BO 11 31 OH3XR 9 51 OH2XX 6 71 OH3X 5 91 OH1MTS 4
12 OH1UM 11 32 OH6JD 9 52 OH5VX 6 72 OH1LEG 5 92 OH2BCI 3
13 OH8SR 11 33 OH5NZ 9 53 OH6MIK 6 73 OH9BS 5 93 OH2BCK 3
14 OH7RJ 11 34 OH7R 9 54 OH6RP 6 74 OH1VR 5 94 OH1LEU 3
15 OH1XT 10 35 OH2BPU 9 55 OH1EB 6 75 OH2RI 4 95 OH3YO 3
16 OH2BEN 10 36 OH2MA 9 56 OH2CK 6 76 OH6ID 4 96 OH1QJ 3
17 OH3BU 10 37 OH2BAZ 9 57 OH7NO 5 77 OH7XI 4 97 OH7MP 3
18 OH5LF 10 38 OH6RX 8 58 OH1TX 5 78 OH3UO 4 98 OH3TY 3
19 OH7UE 10 39 OH6OS 8 59 OH6CT 5 79 OH7WN 4 99 OH7PF 3
20 OH3JR 10 40 OH5WW 8 60 OH2EE 5 80 OH2BF 4 100 OH6NEV 3


Ainoan OH yhteyden 6m  EME sinne piti Tuomas OH6MIK JT65 modella, myös muita bandeja oli 10 m alkaen oli hänellä lokissa, hieno suoritus - Onnittelut!
http://www.kz1r.com/index.php/eme-in-kazakhstan/18-oh6mik-in-the-eme-log


73, Pertti OH5TQ
   





 

Pari merkintää XR0YG Easter Isl lokissa

XR0YG Easter Isl (CE0Y) 27.3.2012 saakka

Kuuntelin perjantaina aamulla 10104, jossa XR0YG sähkötteli. 30m kääntyvällä dipolilla, tuskin kuulin, joka on maston alin antenni. 80m dipolilla jotka oli maston ylimmät haraukset kuului pihisten. Parhaiten mittaria nostaen asema tuli 40m 3elm biimillä, joka oli juuri ylimmäisten harusten yläpuolella.

Kutsujia oli valtava "massa" vaikka kyseessä oli jatkuvasti EU suunnattu kutsu. Oli minun onni ettei tuo bandi enään ollut puutteessa.

Kello 0530 utc maissa kaikilla noilla edellä mainituilla antenneilla asema oli luettavissa, kuitenkin selvillä eroilla jotka oli sama kuin heti aamulla. Tämä sama ilmiö kuin edellisenä aamuna 40m, signaali parani auringonnousun jälkeen. Joka 30m oli myös odotettavissa, jopa niin että kun 40m olisi täällä hiipunut, olisi 30m paras kelipiikki vasta tulossa. Vahinko ettei nyt ollut 40m ollut vertailuasemaa. Sen voi havaita kutsuvista ja läpimenevistä asemista, alueilta joissa jo päivä pitkällä meihin verraten. Asia joka aina kannattaa aina kuunnella, miltä maantieteelliseltä alueelta pileuppi asema workkii, yleensä sieltä olevat asemat ovat vahvoja, kelipiikki juuri sinne. Ja suhteuttaa se oman aseman suorituskykyyn.

Varma tosiasia ettei pileuppi asema tule tarjomaan itseään 3699, kyllä sitä pitää kutsua, joskus pitkääkin.

Perjantaina illan suussa 15m cw:llä, pitkän kutsumisen jälkeen tuli merkintä lokiin, joka oli uusi bandimerkintä. Vahinko ettei peditiolla ole kuin cw:tä tarjolla, hyvin EU keliessä ollut sieltä tarjontaa, huomioiden ryhmän pienen koon. 40m cw oli uusi mode tuolle bandille.



Tulevaa
 

T2YY Tuvalu 23.3.2013 alkaen.


Tämä listaus kannatta lukea ja kuunnella, onko tuttuja häiriötä, joita löytyy bandeilta.
http://www.iarums-r1.org/iarums/sound/main.html

 
Linkki

http://repovesi.wordpress.com/2013/03/22/lintujen-kevatmuutto-on-ovella-repovedella/


73, Pertti OH5TQ
http://perttioh5tq.blogspot.fi/
http://tupala.mine.nu/oh5tq/
oh5tq@sral.fi
skype on

torstai 21. maaliskuuta 2013

Easter Isl CE0A ja Pacifikin asemat


Ei pääse masto jäätymään
Nyt masto pyöriin aina etelän kautta CE0A ja Pacifikin väliä, pohjoisen kautta en antennia käännä, menee "kierroslaskuri" sekaisin ja koksit poikki. Vaikka XR0YG ja Pacifin asemien T2 ja H40 H44 suunnat olisi pienellä käännöllä mahdollista, nyt ajan etelän kautta maston noihin suuntiin. Oma valinta, silloin tuli näin tehtyä ja se pitää vain hyväksyä.

XR0YG Easter Island (CE0A,Y)
 
CE0A DXCC: 17 ITU: 63 CQ: 12 LL: 28 0 S 109 0 W (CE0, Easter-Island-CE0Y)

Englantilaiset cw mestarit vauhdissa, joten EU jakelua oli aamulla tarjolla 40m cw:llä, signaali oli vähän huojuva, auringon nousun jälkeen täällä ainakin parani lukeminen olennaisesti ja 0556 utc pääsin lokiin. Oli sinne jo aikaisemminkin OH kutsuja mennyt. Suoraan biimasin, yritin pyöritella muitakin suuntia, ei vain löytynyt mitään muuta järkevää suuntaa, sieltä se tuli.
 
G7VJR twiittaa

XR0YG arrived on time. 40/30/20/17 antennas up. We should be QRV soon.
CE0 Easter-Island-CE0Y: 297 degs - dist: 9401 mi, 15131 km Reciprocal heading: 30 degs

Location                             dd/mm/yyyy     Rise      Set       Azim    Elev

CE0 Easter-Island-CE0Y 21/03/2013     13:20Z   01:27Z   82.1   13.7

7015.0 XR0YG 21-Mar-2013 0608Z up 1.4 tu <F8AFC>

Ovat jo ehtineet päivittää lokiakin - hienoa!
http://xr0yg.com/

Väärät vihjeet

Väärä kutsun dx-vihje, ja G3 väitti workkineensa T2GM aseman vielä pitkää tietä, no melkein 7P8 on 180 astetta T2 suunnasta. Kannattaa kuunnella vasta-aseman kutsukin, eikä luottaa dx-clusterin vihjeeseen.

28007.0 T2GM 20-Mar-2013 1109Z Is 7P8PB <G0DQS>
28007.0 T2GM 20-Mar-2013 1109Z fb sig long path clg cq g <G3KWK>


 T2GM järjesti maantiedon kokeen ja SM0DTK julkisti tuloksia.

To ALL de SM0DTK: T2GM on 14020 wants NA but EU calls and calls!!
To ALL de SM0DTK: UA3IAG, UA9QM are you in NA?


P5/4L4FN mustalista
Jos täällä T2GM olisi toimittu kuin P5/4L4FN aikanaan, hän julkisti mustaalistaa asemista jotka kutsuivat väärään aikaan, kun hänellä oli käytössä suunnattu kutsu. Hän lupasi olla vastaamatta myöhemminkin heille. Listalla oli muistaakseni yksi OH asemakin, joka pitkien selityksien jälkeen pääsi pois listalta.

P5/4L4FN loki sivut ja ohjeet QSL hankintaa.
http://www.amsatnet.com/p5.html


 
Hauska rumpali joka opetti CW-merkkejä
http://www.youtube.com/watch?v=6XHwygN9CKM



73, Pertti OH5TQ
http://perttioh5tq.blogspot.fi/
http://tupala.mine.nu/oh5tq/
oh5tq@sral.fi
skype on



 
 
 
 
 
 

keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

Clipperton TX5K (FO/C)

 
Telamönkijä ja sivulla vedetyt lasten kelkat
 
 
XR0YG Easter Island dxcc CE0A


Between 20-27 March 2013, a team of English hams will be active from Easter Island on all bands 160m to 10m (CW only).
http://xr0yg.com/

 

TX5K saavutukset

 
TX5K lokia ei ole vielä näkynyt Club Logissa, ahaa pitääkin liittyä ensin Clubiin. OH yhteyksistä on tämä tieto, montako eri OH kutsua siellä on, tilasto ei kerro. Kyllä 160 ja 10m bandien yhteysmäärät kertoon, niiden bandien haasteellisuudesta täältä.

Täältä löytyy omat yhteydet
http://www.dxa2.org/
 
Jos ollaan jälkiviisaita, niin pedition alun Auroran olisi voinut kiertää ajamalla sieltä pitkäätietä tänne. Nyt vain pukattiin lyhyttätietä Auroravyöhykkeen laitoja hipoin ja saksaan se meni, tänne ei riittänyt keliä.

Yleensä pitkäntien kelien hyväksi käyttö jää tälläisillä pedioilla lähes olemattomaksi, sellaisillakin bandeilla jossa sitä voisi aina hyödyntää esimerkiksi 20m.

Operaattorit tulee toisesta laidasta palloa ja paikalliset kelit on heille uusia asioita. Ja missä määrin koko pitkäntien kelien tuntemus on operaattoreille tuttua, edes koti qth:ssa.

TX5K 2013: QSOs with Finland
160m: 12
80m: 35
40m: 97
30m: 113
20m: 189
17m: 166
15m: 186
12m: 104
10m: 26

Total: 928

Mittavan logistiikan ja kalliilla peditiolla teki TX5K piti kuitenkin reilut 100000 qsoa, operaattorit ainakin cw:llä oli osaavia. Huhuillaan että sama organisatio julkaisi lähipäivinä heidän seuraavan haastavan dx-kohteen.

DX-clusterin vihje, sama asema useita kutsuja, näin tämä on kait tulkittava?

DX de I0DX: 3500.1 T2GM iz0aez=ik0yvv=ik0hbn=iz0bee 1803Z

Pileuppiin ilmoittautuminen
Mikähän siinä että pitää ensin ilmoittautua olevan pileupissa mukana, sanomassa oman kutsunsa useaan kertaan pileuppi taajuudella. Vaikka juuri pileuppi asema sanoin ottavansa ylös tästä taajuudesta. Säälittävimpiä on vielä ne asemat jotka ei täytä suunnatun kutsun vaatimusta maantieteellisesti, esimerkiksi "only EU" ja koko kutsu.  Kuuntelen T2GM hyvin tulee, 14142 pileuppia ottaa 14205 ja ylös.
 
73, Pertti OH5TQ
 
http://perttioh5tq.blogspot.fi/

http://tupala.mine.nu/oh5tq/

oh5tq@sral.fi

skype on
 
 
 
 
 



tiistai 19. maaliskuuta 2013

Nurmeksen revontulet - kuvat Erkki Mustonen

 
 
 
 
 
 
Revonojan revontulet Otavan kanssa
 
 
 
Edellisessä blogissa kyselin itseltäni milloin HF-kelit palautuu?
Nyt 19 päivä tiistaina aamulla, oli DK0WCY A-indeksi vain 8 ja pilkkuja runsaasti.
Kun A-indeksi tuohon "pahinpaan" kuvaus aikaan oli 55.
 
Kuitenkin perinteisillä dx-bandeilla, 20,17,15,12 ja 10 on aika hiljaista, pitkäksi on delay säädetty.
 
 
 




 



maanantai 18. maaliskuuta 2013

Komeat oli lieskat - milloinhan tilanne normalisoituu

kuva kaappaus Jussi OH5C
 
 
Sunnuntaina iltasella tuli ihan näkyvät aurota täälläkin pohjoisella taivaalla, myöhemmin näytti olevan ihan päällä tai jopa etelässä, vähän lähimaaston muoto rajoittaa tähystystä sisältä.

Tässä maanantain aamun auroradataa saksasta.

 
Date              Hour    SFI   A   K  Exp.K  R   SA  GMF      Aurora Logger
18-Mar-2013 04      126   55   3     1      126   eru   min no <DK0WCY>

Kello 05.00 utc tilanne
 
Yksi venäjää puhuva asema 20m, 30, 15, ja 12 m ihan hiljaisia, 10m kuului vain paikalliset majakat 28227.5 ja 28800.0.
40m oli liikennettä, venäjää puhuvat asemat tuli hyvin. ja tyypillisesti hyvin tulevat siihen tähän aikaan tulevat väli-amerikan asemat on vaisuja tai ei kuuluneet ollenkaan, jos vihjeistä etsi kuunneltavia asemia.
3699 oli kuitenkin OH liikennettä, ei ihan toivoton tilanne. Päivällä oli jo eilen 80m päiväkelit OH maassa huonot, etelä-suomen asemat vain pihisi täällä kaakossa, muualta ei kuulunut ketään.
 73, Pertti OH5TQ
oh5tq@sral.fi







 

sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Aamun 12 m dx-tarjontaa



Asunnon pienhiukkaskiihdytin
 
 
12m dx-vihjeitä, sunnuntai aamulta kaikki kuului hyvin ja OH-jakelua oli

24890.1 H40T 17-Mar-2013 0509Z 599 UP <VK2HV>
H40T DXCC: 332 ITU: 51 CQ: 32 LL: 10 43 S 165 52 E (H40, Temotu-H40)

http://dxing.at-communication.com/en/h40t_temotu-province_solomon-islands/
 
24918.0 H44G 17-Mar-2013 0510Z up2 <RL9F>
H44G DXCC: 68 ITU: 51 CQ: 28 LL: 9 24 S 160 0 E (H4, Solomon-Islands-H4

 
http://www.dl7df.com/h4/news.php

 
24907.0 9M4SLL 17-Mar-2013 0505Z UP 599 <SQ8JLN>
1S DXCC: 269 ITU: 50 CQ: 26 LL: 8 48 N 111 54 E (1S, Spratly-Is-1S)
Tämä on Spratly, vaikka kutsu ei satu tuohon dxcc-listan prefiksiin.
 
http://www.qrz.com/db/9M4SLL

 
24896.0 T2GM 17-Mar-2013 0457Z JA's wall ! <RA6AAW>
24896.0 T2GM 17-Mar-2013 0545Z up EU EU <E21EIC
T2GM DXCC: 160 ITU: 65 CQ: 31 LL: 8 42 S 178 36 E (T2, Tuvalu-T2
http://dx-world.net/2013/t2gm-tuvalu.


73, Pertti OH5TQ
http://perttioh5tq.blogspot.fi/
http://tupala.mine.nu/oh5tq/
skype on

 


 



 
 

 

lauantai 16. maaliskuuta 2013

Aurinkotuuli hiukkasineen osuu maahan tänä iltana n. klo 20-21z,

 
Olette varmaan huomanneet, olen ihastunut aamuauringon nousuun, ne on päivittäin erilaiset , olohuoneen ikkunasta niitä hienoa katsella.
 
CCF postituslistalta tänään lauantaina

Aurinko on lähettänyt terveisensä, ja simulaatioiden mukaan aurinkotuuli hiukkasineen osuu maahan tänä iltana n. klo 20-21z, ks. http://www.swpc.noaa.gov/wsa-enlil/.
73 Kim OH6KZP


Temotu äänessä
 

18077.0 H40T 16-Mar-2013 1021Z up 18.079.20 <R7AY>

 
Edelleen Solomon äänessä
 
H44G DXCC: 68 ITU: 51 CQ: 28 LL: 9 24 S 160 0 E (H4, Solomon-Islands-H4)

24890.2 H44G 16-Mar-2013 1222Z qsx 1.3 up <SP6AXW>

Hyvä osoitus että keliä on muulloinkin kuin paikalliseen aamupäivään, tuolla suunnassa yleensä tähän aikan nukutaan. OH3NFH taisi pitää juuri yhteyden..


H44IOTA ryhmän suunnitelmat
 
Aktivoida seuravat IOTA ryhmät, tässä jäjestyksessä, OC-149, OC-168, OC-047,
 OC-127 and OC-285 (Stewart Islands, new one for IOTA).

  
Yritystä saada P5 ääneen, IOTA AS-197 saarelta
www.k6vva.com/p5/p5infoupdates.html

425ENG] 425 DX News #1141

 Clipperton TX5K QSL

The TX5K QSL managers are carefully verifying that the log received from TX5K is in order before they make it available to ClubLog and open it up for OQRS requests. We apologize for any delay.
73,
Bob Schenck N2OO and Dean Davis N7XG

73, Pertti OH5TQ
http://tupala.mine.nu/oh5tq/

http://perttioh5tq.blogspot.fi

oh5tq@sral.fi
skype on


 
 



 
 
 
 
 
 



 

 
 
 
 
 




 
   



 
 
 
 

 









perjantai 15. maaliskuuta 2013

Hyvät HF kelit jatkuu - Temotu H40T tulossa

 
 

 
Temotu H40T lauantaina tulossa

H44G:n kotisivuilla on tieto, että osa ryhmästä on 8-25. 3. äänessä Solomonilta kutsulla H44G ja osa menee tämän viikon lopulla Temotulle, josta he ovat äänessä 16.-23.3.kutsulla H40T.

Solomonilta heillä on ollut vahva signaali kaikilla muilla bandeilla paitsi 160 metrillä, jossa en ole heitä kuullut. Tiistai-iltana muutama OH kuuli heitä ja kutsuikin 160 metrillä. Täällä kuului vain kohinaa. Heillä on antennivarustuksena 160/80 m vertikaalit, 40/30 m Delta Loopit ja ylemmille bandeille Spiderbeamit. Ilmeisesti heillä on hyvä paikka, kun esimerkiksi tänään kympillä ja 12 metrillä oma skottilainen mittarini nousi jopa S9:ään. 80 metrillä signaali on ollut myös hyvä. Toivottavasti signaalit ovat yhtä hyvät Temotulta

9M4SLL:llä on ollut vielä voimakkaammat signaalit aina 160 metriä myöten.

Markku, OH8OR

 
DX-clusterin käyttäjien ohjeistaminen by H44G


H44G is **always** working split even if not saying "up" Be patient and polite: Wait for the DX station to end a contact before you continue to call H44G is **not** monitoring the cluster. No "PSE" or "TNX" or "WORKED" or "WHEN" or
"WHY NOT" and no
fake DX Cluster spots! More spots = more QRM. - Do you want more QRM?

http://www.dl7df.com/h4/log-h44g.php?cmd=search


1S Spartly kutsulla 9M4SLL


3523.0 9M4SLL 14-Mar-2013 1618Z here loud n clear <I8QLI>
https://secure.clublog.org/charts/?c=9M4SLL
Kello 16.43 tuli täällä merkinta lokiin

PSK laisille ihan oma peditio Chathamilla ZL7

14071.3 ZL7LC 15-Mar-2013 0437Z PSK-31 Chatham Islands <UT5FMA>

Mode of operation will be PSK31 only to give PSKers around the world an opportunity to work the Chatham’s on this mode. Check 7.035, 14.070, 21.070 and 28.120 MHZ.

http://dx-world.net/2013/zl7lc-chatham-islands/

73, Pertti OH5TQ
http://perttioh5tq.blogspot.fi/
http://tupala.mine.nu/oh5tq/
oh5tq@sral.fi
skype on