Oma blogiluettelo

tiistai 31. toukokuuta 2011

Hyttyset saapuneet, suven lämpöä ennustettu


Jos PP0T (PY0T) Trindade on äänessä myöhään illalla, niin turha asemaa on odottaa ääneen varhaisina aamun tunteita muilla bandeilla. Se olen oppinut Juniorin tavasta aikatauluttaa omaa työskentelyä. Ja toisekseen nyt on täällä aurinko jo niin aikaisin ylhäällä, joten mahdollisuudet 160 tai 80m bandeilla todella pienet,  40m se vielä voisi onnistua, jos löytää sopivan raon ja ajoituksen EU kutsujista.

Maanantaina kuuntelin 28475, pitkin iltaa auringon laskuun saakka. Vain tasaista kohinaa, vasta siinä 15 minuuttia ennen auringonlaskua, tasainen kohina muuttui ropisevaksi. Mitään signaalia sieltä ei kuitenkaan, tullut läpi, upista ilmoitti vihjeiden mukaan ottavan. Ropinat saattoi tietysti olla eteläisen EU taajuudella kutsujat. Saksalaisia kuului vain alkuillasta 10m , joten ES keliä taisi olla.

PP0T lokissa näyttää olevan OH yhteyksiä, 12m 3, 15m 16 ja 40m 1 yhteyttä, yhteensä 20. Ei mitenkään runsaasti, mutta kuitenkin. 10m olisi oma tarve, siitä se sairaaloinen kiinnostus siihen 10m bandiin.



Tiistaina tilanne näyttää keli-indeksien osalta paremmalta jopa hyvältä. A on laskenut 11 ja pilkut nousseet 100. Viikon vaihteessa A-oli 80 ja pilkut vain 34, WPX workkijat sitä kilvan kehuvat tuloksia ilmoitellessaan.

Date        Hour   SFI   A   K Exp.K   R SA    GMF   Aurora   Logger
31-May-2011   03   111  11   3     1 100 eru   min       no <DK0WCY>

Linkki

Kukaan ei voi valita perhettä, johon syntyy, mutta on pitkälti kiinni vanhemmista, millaisen lähtölaukauksen elämälleen saa.


73, Pertti OH5TQ
skype on
Kotisivut

 

 

 

 

Ei kommentteja: