Oma blogiluettelo

sunnuntai 13. joulukuuta 2009

Talvi sittenkin - tulossa


Pilikku on taas tavattu auringossa, R-indeksi on taas noussut 13.

CE0Z/SM6CUK olen kyttäillyt 30 m ja siellä bandilla keskellä paikallista yötä ollutkin, vaan minä nukkumassa. Nyt perjantai aamulla ajattelin jos tulisi tuolle bandille, 40 ja 20 m on jo ollut. Siinä valokuvien siirtelyn lomassa oli rigi jo valmiina 10105 ja vähän aikaa linukkakin, ei mitään havaintoa.

Vaimo alakerrasta huuteli että kirkolla pitäisi käydä, minä vaan venytin lähtöä ja sain muutaman valokuvankin oikeaan paikkaan ja sopivaan albumiin CD-asemassa. On niissä pahuksissa järjestelemistä, aina johonkin tikulle tai cd:lle niitä laittanut kun vanhuksen C näyttänyt täyttymyksen merkkejä.

Linukan ehdin jo sammuttaa ja meinasin lähteä kirkolle, kun eka vihje tuli 10104.0 ja siihen ilmestyi heti kutsujia yli oman tarpeen, siis pelkkää kutsumista ja kukaan ei kuullut/kuunnellut vaan jatkoi kutsumista aina kun edellinen lopetti. Vaikka siellä alla 100w ja kepillä Lars CE0Z/SM6CUK pyysi up 2, taisin olla eka jonka hän sieltä otti. Kirkolta maidon hakua kannattaa välillä lykätä, jos uusi bandipiste on saatavissa.

Viikon vaihteessa on 10 m bandilla meneillään www-tason kisa, jossain vaiheessa suunnittelin aktiivisesti kuunnella ainakin kisaa, jospa sieltä puuttuvia dxcc-maita olisin saanut. Jäi kyllä haaveeksi näiden pilikkujen vähäisen määrän ja muiden touhujen kanssa. Eikä edes dx-clusteri tehnyt yhtään hälytystä tuolta bandilta puuttuvista maista jotka olisi olleet äänessä.

Näin dx-cluterin ruudulta katsottuna, varmasti aktiviteetti tuolla bandilla nousi, mutta yhteydet jäivät lähinnä maanosien sisäisiksi. Ellei jostain laidalta joku yhteys toiseen maanosaan onnistunut. Jospa tulevana vuona sitten uudestaan ja runsailla pilikuilla.

ARRLWeb: 2009 ARRL 10-Meter Contest Rules
http://www.arrl.org/contests/rules/2009/10-meters.html

Kaivattu talven merkki, jääpeite tuli järveen tosin vain 20 milliä sitä ekana yönä. Hyvä alku ja tasainen näyttää pohja olevan, jos tuollaisena säilyy ja vahvistuu tulee hyvät olosuhteet luistelulle jään puolesta.

Linkkiä

Tarkasta tulisijasi - Artikkelit – Kotitieto – Vanhan takan palotarkastus http://www.kotitieto.fi/index.php?32&cmsshow=745;news

Rakentaja.fi - Rakentaminen – Remontointi – Kotitalousvähennyslaskuri
http://www.rakentaja.fi/index.asp?s=/Suorakanava/kotitalousvlU.asp
Hyvä dx parempi mieli - muutama pilkku , vielä parempi mieli.

73, Pertti OH5TQ
Pertin päiväkirja
http://oh5tq.blogspot.com/
pertti.oh5tq@gmail.com
http://personal.inet.fi/koti/oh5tq/

Ei kommentteja: